Mitä toivoa on kuolleilla omaisillamme?

”Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?” kysyi Job-niminen mies kauan sitten (Job 14:14, vuoden 1938 kirkkoraamattu). Kenties sinäkin olet miettinyt tätä. Miltä sinusta tuntuisi kuulla, että on mahdollista tavata jälleen rakkaat ystäväsi täällä maan päällä parhaissa mahdollisissa olosuhteissa?

Raamattu lupaa: ”Sinun kuolleesi tulevat elämään. – – [he] nousevat ylös.” Ja lisäksi Raamattu sanoo: ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Jesaja 26:19; Psalmit 37:29.)

Voidaksemme todella luottaa näihin lupauksiin meidän on vastattava joihinkin peruskysymyksiin: Miksi ihmiset kuolevat? Missä kuolleet ovat? Ja miten voimme tietää varmasti, että he voivat palata jälleen eloon?

Kuolema, ja mitä tapahtuu kun kuolemme

Raamatun mukaan Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei selvästikään ollut se, että ihmiset kuolisivat. Hän loi ensimmäisen ihmisparin, Aadamin ja Eevan, asetti heidät Eedeniksi kutsuttuun maanpäälliseen paratiisiin ja kehotti heitä hankkimaan lapsia ja laajentamaan paratiisikotinsa maailmanlaajuiseksi. He kuolisivat vain siinä tapauksessa, että he rikkoisivat hänen ohjeitaan. (1. Mooseksen kirja 1:28; 2:15–17.)

Koska Aadamilta ja Eevalta puuttui arvostus Jumalan hyvyyttä kohtaan, he olivat tottelemattomia ja joutuivat kärsimään säädetyn rangaistuksen. Jumala sanoi Aadamille: ”[Sinä] palaat maahan, sillä siitä sinut on otettu. Sillä tomua sinä olet, ja tomuun sinä palaat.” (1. Mooseksen kirja 3:19.) Ennen kuin Aadam luotiin, häntä ei ollut olemassa;  hän oli tomua. Ja tottelemattomuutensa eli syntinsä vuoksi Aadam tuomittiin palaamaan tomuun, olemattomuuden tilaan.

Kuolema merkitsee siis sitä, ettei ole elossa. Raamattu ilmaisee elämän ja kuoleman vastakohtaisuuden: ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan lahja on ikuinen elämä.” (Roomalaisille 6:23.) Raamattu osoittaa kuoleman täydellisen tiedottomuuden tilaksi sanoessaan: ”Sillä elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään.” (Saarnaaja 9:5.) Raamattu selittää, mitä tapahtuu ihmisen kuollessa: ”Hänen henkensä lähtee, hän palaa maaperäänsä; sinä päivänä hänen ajatuksensa häviävät.” (Psalmit 146:3, 4.)

Mutta Eedenissähän vain Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyä. Miksi sitten me kaikki kuolemme? Se johtuu siitä, että me kaikki olemme syntyneet Aadamin tottelemattomuuden jälkeen, ja siksi olemme perineet synnin ja kuoleman häneltä. Raamattu selittää: ”Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin.” (Roomalaisille 5:12; Job 14:4.)

Joku voi kuitenkin kysyä: eikö ihmisellä ole kuolematon sielu, joka jää eloon hänen kuollessaan? Monet ovat opettaneet näin ja ovat jopa sanoneet kuoleman olevan portti toiseen elämään. Tämä käsitys ei kuitenkaan ole peräisin Raamatusta. Pikemminkin Jumalan sana opettaa, että sinä itse olet sielu, että sielusi olet todellisuudessa sinä kaikkine fyysisine ja henkisine ominaisuuksinesi. (1. Mooseksen kirja 2:7; Jeremia 2: 34; Sananlaskut 2:10.) Raamattu sanoo lisäksi: ”Se sielu, joka tekee syntiä, se tulee kuolemaan.” (Hesekiel 18:4.) Raamattu ei opeta missään, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka säilyy elossa ruumiin kuollessa.

Miten ihmiset voivat elää jälleen

Sen jälkeen kun synti ja kuolema olivat tulleet maailmaan, Jumala paljasti tarkoituksensa olevan, että kuolleet palautetaan elämään ylösnousemuksen välityksellä. Siksi Raamattu selittää: ”Abraham – – laski, että Jumala kykenisi herättämään – – [hänen poikansa Iisakin] kuolleistakin.” (Heprealaisille 11:17–19.) Abrahamin luottamus ei tuottanut hänelle pettymystä, sillä Raamattu sanoo Kaikkivaltiaasta: ”Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien, sillä he kaikki ovat eläviä hänelle.” (Luukas 20:37, 38.)

Kaikkivaltiaalla Jumalalla ei siis ole ainoastaan voimaa vaan myös halu herättää kuolleista ihmiset, jotka hän tahtoo. Jeesus Kristus itse sanoi: ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15.)

Pian sen jälkeen kun Jeesus oli sanonut tämän, hän kohtasi hautajaissaattueen, joka oli tulossa israelilaisesta Nainin kaupungista. Kuollut nuorukainen oli leskiäidin  ainoa lapsi. Nähdessään naisen pohjattoman surun Jeesus liikuttui säälistä. Kohdistaen sanansa ruumiille hän käski: ”Nuori mies, minä sanon sinulle: nouse!” Niin mies nousi istumaan, ja Jeesus antoi hänet hänen äidilleen. (Luukas 7:11–17.)

Tapaus herätti suurta ihastusta, ja samoin kävi, kun Jeesus vieraili Jairoksen, juutalaisen synagogan esimiehen, kodissa. Hänen 12-vuotias tyttärensä oli kuollut. Mutta saavuttuaan Jairoksen kotiin Jeesus meni kuolleen lapsen luo ja sanoi: ”Tyttö, nouse!” Ja hän nousi! (Luukas 8:40–56.)

Myöhemmin Jeesuksen ystävä Lasarus kuoli. Jeesuksen saapuessa Lasaruksen kotiin tämä oli ollut kuolleena neljä päivää. Vaikka Lasaruksen sisar Martta oli syvästi murheissaan, hän ilmaisi toivoa sanoessaan: ”Tiedän, että hän nousee ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.” Mutta Jeesus meni haudalle, käski ottaa kiven pois ja huusi: ”Lasarus, tule ulos!” Ja hän tuli! (Johannes 11:11–44.)

Millaisessa tilassa Lasarus oli noiden neljän päivän aikana, jolloin hän oli kuolleena? Lasarus ei puhunut mitään taivaan autuudesta eikä helvetin vaivasta. Jos hän olisi kokenut jotakin sellaista, hän olisi varmasti puhunut siitä. Sen sijaan Lasarus oli täysin tiedottomana kuolemassa ja olisi jäänytkin siihen tilaan, kunnes olisi saanut ”ylösnousemuksen viimeisenä päivänä”, ellei Jeesus olisi palauttanut häntä elämään.

Näistä Jeesuksen ihmeistä koitui vain tilapäistä hyötyä, sillä hänen kuolleista herättämänsä ihmiset kuolivat uudestaan. Hän todisti kuitenkin yli 1900 vuotta sitten, että Jumalan voiman ansiosta kuolleet voivat todella elää uudelleen! Jeesus osoitti siis ihmeillään pienessä mitassa, mitä maan päällä tapahtuu Jumalan valtakunnan alaisuudessa.

Kun omaisemme kuolee

Kun tuo vihollinen, kuolema, iskee, saatat tuntea syvää surua, vaikka voitkin panna toivosi ylösnousemukseen.  Abraham uskoi, että hänen vaimonsa palaisi vielä joskus eloon, mutta siitä huolimatta kerrotaan: ”Abraham meni valittaen suremaan Saaraa ja itkemään häntä.” (1. Mooseksen kirja 23:2.) Entä miten oli Jeesuksen laita? Kun Lasarus kuoli, Jeesus ”huokaisi hengessään ja joutui liikutuksen valtaan”, ja pian sen jälkeen hän ”puhkesi kyyneliin” (Johannes 11:33, 35). Kun siis joku rakkaasi kuolee, niin itkeminen ei ole heikkouden merkki.

Lapsen kuolema on kova kokemus varsinkin äidille. Raamatussa puhutaankin siitä katkerasta surusta, jota äiti voi tuntea. (2. Kuninkaiden kirja 4:27.) Luonnollisesti tilanne on vaikea surevalle isällekin. ”Oi kunpa minä olisin kuollut sinun sijastasi”, valitti kuningas Daavid, kun hänen poikansa Absalom kuoli (2. Samuelin kirja 18:33).

Jos luotat ylösnousemukseen, surusi ei kuitenkaan ole hillitöntä. Raamatun sanojen mukaisesti et sure ”niin kuin muut, joilla ei ole toivoa” (1. Tessalonikalaisille 4:13). Pikemminkin pyrit pääsemään lähelle Jumalaa rukouksessa, ja Raamattu lupaa, että ”hän itse tukee sinua” (Psalmit 55:22).

Ellei toisin mainita, kaikkien raamatunlainausten lähteenä on Pyhä Raamattu – Uuden maailman käännös.