Kun vuori oli vähällä  vyöryä mereen

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN VENEZUELAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

VENEZUELAN pääkaupungin Caracasin ja meren välissä sijaitsee 2000 metrin korkuinen vuori nimeltä El Ávila. Vuoren pohjoispuolella on kapea, tiheään asuttu rannikkokaistale. Siellä sijaitsee Venezuelan suurin lentokenttä, ja päästäkseen sieltä Caracasiin turistien on matkustettava vuoreen tehdyn tunnelin läpi.

Viime joulukuun rankkasateiden jälkeen läpeensä märkä El Ávila ei imenyt vettä enää yhtään. Sen rinteet näyttivät repeävän, kun kymmeniätuhansia kuutiometrejä vettä ryöppysi niiltä alas. Erään silminnäkijän mukaan vaikutti siltä, että vuori oli vähällä vyöryä mereen. Kodit – hökkeleistä huviloihin – hautautuivat veden, mudan, kivien ja puiden alle. Vyöry tempaisi mukaansa vuoteita, jääkaappeja, televisioita ja jopa ihmisiä. Muuan iäkäs mies sanoi ajatelleensa, että maailmanloppu oli tullut.

Aikanaan sade lakkasi, ja tulva alkoi laskea. Erään arvion mukaan noin 50000 ihmistä menetti henkensä ja 400000 jäi kodittomiksi. Tätä onkin syystä sanottu ”Venezuelan historian pahimmaksi luonnononnettomuudeksi”.

Täpäriä pelastumisia

Joulukuun 15. päivänä Juan Carlos Lorenzo jäi isänsä kanssa kiipeliin kahden tulvavirran väliin. He jättivät autonsa ja hakeutuivat turvaan erääseen taloon 35 muun ihmisen kanssa. Pian vesi kuitenkin alkoi virrata sisään ja nousta nopeasti. Kaikki onnistuivat pääsemään katolle. Sillä välin kivenjärkäleet ja puunrungot moukaroivat taloa. Ennen pitkää ensimmäisen ja toisen kerroksen seinät romahtivat ja jäljelle jäivät vain pylväät ja katto. Hatara rakennus vapisi iskujen jatkuessa.

Paikalle saapui helikopteri, mutta se ei kuitenkaan voinut laskeutua heikon rakennuksen päälle. Kun helikopteri kääntyi pois, Juan Carlos ja hänen isänsä jättivät  kyynelsilmin toisilleen hyvästit varmoina siitä, että heitä odottaisi kuolema. Sitten helikoptereita tuli kaksi, ja kaikki katolla olevat nostettiin yksi kerrallaan turvaan lentäjien pysytellessä taitavasti heidän yläpuolellaan. Heti helikoptereiden lähdettyä rakennus luhistui myllertäviin vesiin. He olivat pelastuneet viime hetkellä!

Ihmisiä evakuoitiin tuhansittain – pienkoneilla, teitä pitkin ja armeijan maihinnousualuksilla. Pitkät jonot ihmisiä, joista jotkut kantoivat lapsia harteillaan, opastettiin köysien avulla hyökyjen läpi veneisiin. Vaikka jotkut onnistuivat pelastamaan joitakin tavaroitaan, monilla ei ollut mukanaan muuta kuin se, mitä heillä oli yllään.

Avustustoimet

Kun tieto onnettomuudesta tuli Jehovan todistajien Venezuelan haaratoimistoon, siellä ryhdyttiin viipymättä avustustoimiin. Tiet olivat kuitenkin tukossa, tai ne olivat yksinkertaisesti huuhtoutuneet olemattomiin. Muutaman päivän kuluttua yksi päätien kaista avattiin hätäavun toimittamista varten, ja ammattitaitoista lääkintähenkilökuntaa ja -tarvikkeita kuljettavat todistajien ajoneuvot pääsivät kulkemaan sitä pitkin. Muuan viranomainen sanoi myöhemmin: ”Hallitus tietää varsin hyvin, että Jehovan todistajat olivat ensimmäisten joukossa auttamassa ja viemässä ihmisiä alueelta pois.”

Todistajat käynnistivät etsintöjä apua tarvitsevien löytämiseksi. Evakuoiduille järjestettiin kuljetus Caracasiin, minne monet olivat tulleet tyhjin käsin. Kaupunkiin järjestettiin keräyspisteitä, joista käsin tarpeessa oleville voitiin jakaa ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä. Useimmat tarvitsivat kuitenkin enemmän kuin vain ruokaa ja vaatteita: he kaipasivat epätoivoisesti paikkaa, jossa asua. Heidän kristityt veljensä ottivat heidät ilomielin luokseen.

Vielä pitkän aikaa onnettomuuden jälkeen ihmiset pitivät ystäviään ja sukulaisiaan luonaan. Joel ja Elsa, jotka ovat Jehovan todistajia, asuvat pienessä huoneistossa Puerto Cabellossa. Kuukauden kuluttua myrskystä heillä asui yhä 16 ihmistä. Monet olivat menettäneet kotinsa lisäksi myös työpaikkansa. Heidän työpaikkojaan ei kerta kaikkiaan enää ollut olemassa.

Oli surullista nähdä, miten aikaisemmin täynnä hyörinää olleita loma- ja satamakaupunkeja oli nyt käytännöllisesti katsoen mahdoton tunnistaa. Joitakin ajoneuvoja pisti esiin mudasta, toisia oli puristunut seiniä vasten, rutistunut pylväiden ympäri tai juuttunut oviin tai ikkunoihin. Kovettunut mutakerros, joka oli paikka paikoin kolmen metrin paksuinen, oli nostanut kadut niin korkealle, että niillä kävellessä talojen yläkerrat tai jopa katot olivat silmien tasalla!

Jotkut venezuelalaiset sanoivat oppineensa onnettomuudesta arvokkaan läksyn: ei tule panna luottamusta aineelliseen (Luukas 12:29–31). Monet oppivat ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen neuvon: ”Lakatkaa keräämästä itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste syövät ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kerätkää sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste syö ja missä varkaat eivät murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä on aarteesi, siellä tulee olemaan myös sydämesi.” (Matteus 6:19–21.)

[Kartta/Kuvat s. 16, 17]

(Ks. painettu julkaisu)

VENEZUELA

Caracas

Tuhoalue

KOLUMBIA

[Kuva s. 17]

Rubén Serrano ja hänen talonsa rauniot

 [Kuvat s. 18]

1. Vapaaehtoistyöntekijät kokosivat avustustarvikkeita Caracasissa

2. ja 3. Maiquetían seurakunta siirsi kovettunutta mutaa, jota oli kasautunut valtakunnansalille yli kahden metrin paksuudelta

4. Nämä kotinsa menettäneet todistajat olivat mukana rakentamassa uusia koteja sekä itselleen että muille

5. Melkein valmis koti San Sebastián de los Reyesissä