Onko ”yksityinen uskonto” ratkaisu?

KUN JÄRJESTÄYTYNYT USKONTO menettää otettaan massoista, on tuskin yllättävää, että monet muodostavat oman henkilökohtaisen uskonnon. Tämä kuitenkin herättää kysymyksiä: Voiko ihminen tällä tavoin tyydyttää hengelliset tarpeensa? Onko ”yksityinen uskonto” ratkaisu?

Saadaksemme vastauksen näihin kysymyksiin voisimme ensin pohtia, kestääkö yksityinen uskonto sen, että tutkimme sitä käyttämällä ’järjenkykyjämme’, yhtä suurenmoisimmista lahjoista, mikä ihmisellä on (Roomalaisille 12:1).

Johdonmukainen mieli pyrkii torjumaan kaiken, mikä on ristiriidassa itsensä kanssa. Eräässä yksityistä uskontoa koskeneessa ruotsalaisessa tutkimuksessa tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että usein ihmiset yhdistelevät ”melko spontaanisti erilaisten (ja mahdollisesti loogisesti yhteensopimattomien) elämänfilosofioiden aineksia omaksi filosofiakseen”.

Esimerkiksi niistä, jotka sanoivat olevansa ”omalla tavallaan kristittyjä”, ei maininnut Jeesusta edes historiallisena henkilönä kuin kaksi prosenttia. Usko sielunvaellukseen taas mainittiin usein. Eikö ole epäjohdonmukaista sanoa itseään Jeesuksen Kristuksen seuraajaksi ja samalla jättää huomiotta hänen elämänsä ja opetuksensa – ja jopa omaksua oppeja, jotka ovat täysin ristiriidassa Kristuksen opetusten kanssa? *

Järkemme pyrkii karttamaan myös kaikkea sellaista, mikä vaikuttaa toivottoman epämääräiseltä. Kun tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin, uskoivatko he ”Jumalaan tai jumalalliseen voimaan”, useimmat heistä vastasivat, että ”Jokin” senkaltainen saattaa olla olemassa. Yksi sanoi: ”Uskon johonkin yliluonnolliseen, mutten välttämättä Jumalaan.” Niistä, jotka uskoivat Jumalaan, tuntui, että hänellä oli ”aika merkityksetön rooli” heidän elämässään. Niinpä raportissa kuvailtiin yksityistä uskontoa ”hajanaiseksi käsitemaailmaksi”, ja ajatukset koottiin yhteen lainaamalla yhtä yleisimmistä vastauksista: ”Uskon johonkin, mutten ole varma, mihin.”

Eräässä yksityistä uskontoa koskeneessa kanadalaistutkimuksessa saatiin samanlaisia tuloksia. Alberta Report -lehdessä sanottiin: ”Nykyään on havaittavissa voimakasta uskoa melkein mihin tahansa, mitä kuvitella saattaa, mutta se ei perustu järkisyihin. Ja kun yritämme arvioida, miten yksityiset uskonkäsitykset opastavat ihmisiä heidän elämässään, huomaamme, ettei mitään sellaista tapahdu. Perimmäistä moraalista  auktoriteettia ei ole. Näillä uskonkäsityksillä ei siis ole mitään käytännön merkitystä.” Lehti puhuu ”pirstaloituneesta jumalasta”, koska ne, jotka omaksuvat tällaisia uskonkäsityksiä, ”ottavat perinteisestä uskosta palan sieltä, toisen täältä”. Onko sinusta järkevää perustaa usko – jopa tulevaisuudentoivo – näin epämääräisille, hatarille ja hajanaisille näkemyksille?

Toveruuden tarve

Uskovat ovat pitkään vaalineet toveruutta, veljeyttä ja yhteishenkeä (Apostolien teot 2:42, 46). Mutta koska yksityinen uskonto on nimensä mukaisesti yksityinen, miten se voisi tyydyttää nämä tarpeet?

Eikö yksityinen uskonto, jossa ”jokainen on oma kirkkonsa”, vain lisää ja syvennä ihmisten uskonnollisia eroja? ”Uskonnosta on tullut yksityisasia – – ja siksi meistä on tullut maa, jossa ei ole muutamia satoja vaan muutamia miljoonia uskontoja”, sanoi Alberta Report -lehti. Ei ole siksi yllättävää, että yksityistä uskontoa on sanottu jopa eräänlaiseksi hengelliseksi anarkiaksi.

Entä arvot?

Ruotsalainen piispa Martin Lönnebo sanoi Svenska Dagbladetin haastattelussa, että ”yksityinen uskonto ei voi rikastuttaa aikaamme – – ja sen on vaikea siirtää arvojaan uudelle aikakaudelle”. Tätä näkemystä tukee jossain määrin ruotsalaisvanhempien yleinen asenne lastenkasvatukseen. Svenska Dagbladet tiivisti asenteen seuraavasti: ”Usko, mitä haluat! Äläkä pakota lapsiasi tekemään päätöstä, vaan anna heidän valita, kun he ovat riittävän vanhoja.”

Lehti myönsi, että uskonnollisten arvojen opettamista lapsille voidaan pitää aivopesuna. Silti se päätteli: ”[Arvojen] siirtämisestä lapsille voi olla hyötyä, ja se saattaa olla ainoa tapa, jonka ansiosta he voivat – – itse päättää omasta puolestaan.” Nykyinen nuorten ahdinko antaa tosiaan ymmärtää, että yksityinen uskonto ei ole juuri yhdistänyt perheitä sellaisten vakaiden arvojen pohjalta, jotka voidaan siirtää sukupolvelta toiselle.

Näyttää näin ollen siltä, että yksityinen uskonto ei voi tarjota luotettavia, johdonmukaisia vastauksia elämää koskeviin kysymyksiin eikä se voi yhdistää ihmisiä eikä tyydyttää ihmisen tarvetta saada moraalista ohjausta. Edellä lainattu Svenska Dagbladetin kirjoitus sanoi seuraavaa yksityisestä uskonnosta: ”Kun ’usko’ sisältää kaiken, se ei sisällä mitään. Ja kun vapautta ei tarvitse koskaan rajoittaa, se heikkenee.”

On selvästikin monia alueita, joilla yksityinen uskonto ei kykene tyydyttämään ihmisten hengellisiä tarpeita. Kuinka joku todellakaan voisi järkevästi odottaa saavansa nämä tarpeet tyydytetyiksi vain valikoimalla erilaisia perinteisiä käsityksiä ikään kuin hän valitsisi houkuttelevimmat ruokalajit ravintolan noutopöydästä? Näyttää myös selvältä, ettei järjestäytynyt uskonto ole kyennyt tyydyttämään näitä tarpeita. Minkä puoleen me sitten voimme kääntyä?

[Alaviite]

[Kuva s. 8, 9]

Tulisiko uskontoa pitää pelkkänä ravintolan noutopöytänä, josta voi valikoida käsityksiä mielensä mukaan?