Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Uhanalaisia matkijoita

Uhanalaisia matkijoita

Uhanalaisia matkijoita

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Britanniasta

Papukaijat kuuluvat ”maapallon uhanalaisimpiin lintuihin”, toteaa tri Timothy Wright Marylandin yliopistosta Yhdysvalloista. Valitettavasti näiden lintujen uhanalaisuuteen ovat osaltaan vaikuttaneet niiden loistavanvärinen höyhenpuku ja kiehtova kyky matkia ihmisääntä.

On kiinnostavaa, että 400-luvulla eaa. muuan kreikkalainen lääkäri kirjoitti varhaisimman tunnetun kertomuksen lemmikkipapukaijasta. Hän ihmetteli, kun tuo Intiasta kotoisin oleva lintu alkoi puhua erään Intian kielen sanojen lisäksi kreikkalaisia sanoja.

Nykyään viehtymys papukaijojen matkimistaitoon lisää niiden suosiota lemmikkeinä samoin kuin niiden salakauppaa. Tutkimukset viimeksi kuluneiden 20 vuoden ajalta osoittavat, että 14 maassa salametsästäjät ovat tuhonneet 21 papukaijalajin pesistä 30 prosenttia ja 4 lajin pesistä 70 prosenttia. Näiden lintujen hidas lisääntymisnopeus – tavallisesti yksi pesällinen munia vuodessa – ja niiden normaalien elinalueiden tuhoaminen ovat nostaneet niiden hintoja: mitä harvinaisempi papukaija, sitä korkeampi hinta.

Se, miten vakava sukupuuttoon kuolemisen uhka on, käy ilmi raporteista, joissa kerrotaan joidenkin nimenomaisten lajien pienistä määristä. Brasiliassa on arviolta alle 200 indigoaraa. Puertoriconamatsonin tilanne on huonompi: luonnonvaraisena elää alle 50 yksilöä. Siniarojen uskotaan hävinneen tyystin luonnosta, ja niitä yritetään saada lisääntymään vankeudessa, mistä tämän lajin säilyminen riippuu.

Niin kauan kuin näitä häikäisevän kauniita lintuja on olemassa, ne todistavat Luojasta, joka ilmeisestikin iloitsee niiden silmiinpistävästä ulkonäöstä ja harvinaisista kyvyistä. Saako ihmisen ahneus papukaijat kuolemaan sukupuuttoon? Aika näyttää. Toistaiseksi nämä matkijat ovat kuitenkin uhanalaisia.

[Kuvat s. 31]

Puertoriconamatsoneja

Indigoara

Siniaroja

[Lähdemerkinnät]

Puertoriconamatsonit: U.S. Geological Survey/Photo by James W. Wiley; indigoara: © Kjell B. Sandved/Visuals Unlimited; siniarat: Progenies of and courtesy of Birds International, Inc.