Mitä voimme oppia ensimmäisen vuosisadan kristityistä?

”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” (Kolossalaisille 2:8)

NÄIN varoitti apostoli Paavali ensimmäisen vuosisadan kristittyjä ihmisten aatteiden sokean seuraamisen vaarallisuudesta. He saattoivat joko pitää kiinni Jeesuksen ja hänen apostoliensa luotettavasta ohjauksesta ja opetuksesta, joka oli jo tuonut heille mittaamattomia siunauksia, tai jäädä ihmisten alati vaihtuvien teorioiden saaliiksi miljoonien muiden ihmisten tavoin, jotka olivat jo joutuneet sen vuoksi kokemaan tuskaa ja kärsimystä (1. Korinttilaisille 1:19–21; 3:18–20).

Eläminen ”Kristuksen mukaan”

Ristiretkeläiset eivät tuhat vuotta sitten oivaltaneet, että eläminen ”Kristuksen mukaan” merkitsee paljon muutakin kuin sitä, että vain väittää olevansa uskollinen Jeesukselle Kristukselle (Matteus 7:21–23). Se merkitsee elämistä kaikessa Jeesuksen opetusten mukaisesti, jotka ovat Jumalan henkeytetyssä sanassa Raamatussa (Matteus 7:15–20; Johannes 17:17). ”Jos te pysytte minun sanassani”, sanoi Jeesus Kristus, ”niin te olette todella minun opetuslapsiani.” (Johannes 8:31.) ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni”, hän sanoi, ”jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.)

Tosiasiassa nuo ristiretkeläiset olivat joutuneet ”tyhjän petoksen” saaliiksi ”ihmisten perinteen  mukaan”. Eikä ole ihme, että tavalliset ihmiset tulivat petetyiksi, kun heidän uskonnolliset johtajansa piispoja myöten ”tulivat tunnetuiksi sotahenkisinä miehinä”. McClintockin ja Strongin Raamatun tietosanakirjassa sanotaan: ”Sotahenkisyydestä tuli papiston piirissä niin tavallista, että he olivat aina valmiita sotaan, jos sillä vain saattoi voittaa jotakin.” (Cyclopedia of Biblical, Theological, and Ecclesiastical Literature.)

Miten tähän valitettavaan tilanteeseen oli tultu? Kristuksen apostolien kuoltua ensimmäisellä vuosisadalla luopiokirkon johtajat etääntyivät yhä enemmän Kristuksen opetuksista, aivan kuten Jumalan sanassa oli ennustettu (Apostolien teot 20:29, 30). Turmeltunut kirkko sekaantui vähitellen yhä enemmän valtion asioihin. Rooman keisarin Konstantinuksen sanotaan kääntyneen kristinuskoon kuolinvuoteellaan 300-luvulla. Tämän jälkeen edellä mainitun tietosanakirjan mukaan ”epäjumalanpalvontaan liittyvien sotamerkkien vaihtuminen ristilippuun velvoitti jokaisen kristityn palvelemaan sotilaana”.

Kristityillä ei tietenkään todellisuudessa ollut tällaista velvollisuutta. Ihmisaatteiden kannattajien ”suostuttelevat puheet” saivat heidät kuitenkin toimimaan räikeästi vastoin kaikkea sitä, mitä Kristus edusti (Kolossalaisille 2:4). Ihmisten sotia ja konflikteja on jo kauan perusteltu erittäin petollisilla väitteillä. Kuitenkin se, että ihminen ja varsinkin uskonnollinen henkilö osallistuu ”sellaisiin pirullisiin sotiin, joita on käyty järjestelmällisesti muinaisista ajoista asti, – – ei voi mitenkään olla sovitettavissa – – kristillisyyden periaatteiden kanssa”, sanotaan McClintockin ja Strongin tietosanakirjassa.

Sotaan ovat vuosisatojen saatossa turvautuneet muutkin kuin kristikunnan uskonnot. Kirkkojen tavoin nekin ovat teurastaneet niin oman uskontonsa kuin muidenkin uskontojen jäseniä kansallisten, poliittisten ja uskonnollisten erojen vuoksi. Ne ovat käännyttäneet ihmisiä väkivaltaa tai sen uhkaa käyttäen. Saavuttaakseen omat päämääränsä jotkin niistä ovat osallistuneet historian suuriin verilöylyihin. Ne ovat samanlaisia kuin kristikunnan uskonnot.

Erossa maailmasta

Miten ensimmäisen vuosisadan kristityt kykenivät pysymään erossa aikansa verisistä  sodista ja politiikasta? Heitä auttoi kaksi perusperiaatetta. Ensimmäinen sisältyy käskyyn, jonka Jeesus antoi apostoli Pietarille, kun tämä puolusti häntä miekalla: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” (Matteus 26:52.) Toinen sisältyy sanoihin, jotka Jeesus esitti Pilatukselle, kun tämä kysyi Jeesuksen kuninkuuden luonnetta: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille. Mutta näin ollen minun valtakuntani ei ole täältä.” (Johannes 18:36.)

Miten ensimmäisen vuosisadan kristityt sovelsivat näitä periaatteita? He pysyivät täysin erossa maailmasta ja olivat ehdottoman puolueettomia poliittisissa ja sotilaallisissa asioissa (Johannes 15:17–19; 17:14–16; Jaakobin kirje 4:4). He kieltäytyivät tarttumasta aseisiin lähimmäistään vastaan. Historia osoittaa selvästi, että ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät liittyneet sen enempää juutalaisten kansallisiin liikkeisiin kuin Rooman armeijaankaan. He eivät myöskään yrittäneet ohjailla poliittisten johtajien toimintaa, sillä nämä olivat siitä itse vastuussa (Galatalaisille 6:5).

Justinus Marttyyri kirjoitti 100-luvulla siitä, miten kristityt olivat ’takoneet miekkansa auranvantaiksi’ (Miika 4:3). Tertullianus vastasi niille, jotka vastustivat tätä kristittyjen kantaa, kysyen: ”Tulisiko miekka kädessä palvelemista pitää laillisena, kun Herra julistaa, että se, joka käyttää miekkaa, tuhoutuu miekkaan?”

”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”

Kieltäytyminen sotimisesta ei tehnyt varhaiskristittyjen elämää helpoksi. Tuo kanta oli vastoin silloisia yleisesti hyväksyttyjä näkemyksiä. Kristillisyyden vastustaja Kelsos pilkkasi sitä. Hänen mielestään jokaisen oli lähdettävä sotaan silloin kun vallanpitäjät sitä vaativat. Erittäin voimakkaasta vihamielisyydestä huolimatta varhaiskristityt kieltäytyivät toimimasta minkään sellaisen ihmisten aatteen mukaan, joka oli ristiriidassa Kristuksen opetusten kanssa. ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”, he sanoivat (Apostolien teot 4:19; 5:29).

Jehovan todistajat ovat nykyaikana noudattaneet heidän esimerkkiään. Esimerkiksi  natsi-Saksassa he päättäväisesti kieltäytyivät osallistumasta Hitlerin julmiin sotiin. He olivat valmiita kestämään raakalaismaista vainoa ja tarvittaessa jopa kuolemaan ennemmin kuin tinkimään kristillisestä puolueettomuudestaan. Raporttien mukaan ”puolet heistä vangittiin ja neljäsosa teloitettiin”, koska he pitivät kiinni Raamatun periaatteista (Of Gods and Men). Tämän vuoksi ei yksikään toisen maailmansodan kymmenistä miljoonista kuolonuhreista ollut Jehovan todistajan tappama. Todistajat olivat valmiita uhraamaan oman henkensä mieluummin kuin tappamaan toisia, ja moni heistä tekikin niin.

Mitä voimme oppia?

Mitä historia voi opettaa meille? Varmasti ainakin sen, että ihmisten aatteet ovat jatkuvasti synnyttäneet kansoissa vihaa ja ajaneet niitä vuodattamaan verta. Saarnaajan 8:9 pitää paikkansa: ”Ihminen on hallinnut ihmistä hänen vahingokseen.” Ja pohjimmainen syy tähän kerrotaan Jeremian 10:23:ssa, jossa Jumalan sana sanoo: ”Ihmisen tie [ei] kuulu hänelle. Miehelle, joka vaeltaa, ei kuulu edes askeleensa ohjaaminen.” Jumala ei ole luonut ihmisiä hoitamaan asioitaan hänestä riippumattomina. Heille ei ole annettu kykyä onnistua siinä omin neuvoin. Koko historia todistaa tämän puolesta.

Yksilöinä emme voi vaikuttaa siihen, miten kansojen johtajat toimivat toistaessaan menneisyyden tragedioita, eikä meillä ole valtuuksia yrittää taivutella heitä muuttamaan suuntaa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tulla vedetyksi mukaan heidän konflikteihinsa ja joutua osallisiksi niistä. Jeesus sanoi seuraajistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Johannes 17:14.) Meidän on annettava Jumalan sanan Raamatun – ei ihmisaatteiden lentohiekan – ohjata elämäämme, jottemme joutuisi mukaan tämän maailman konflikteihin (Matteus 7:24–27; 2. Timoteukselle 3:16, 17).

Loistava tulevaisuus

Jumalan luotettava sana tekee paljon muutakin kuin luo valoa menneisyyteen ja nykyisyyteen. Se ohjaa askeleitamme turvallisesti kohti tulevaisuutta. (Psalmit 119:105; Jesaja 46:9–11.) Se antaa myös selvän kuvan Jumalan tarkoituksesta maapallon suhteen. Jumala ei salli, että ihmiset tuhoavat maan käyttämällä järjettömällä tavalla niitä valtavia voimia, jotka tiede ja tekniikka ovat heille antaneet. Hän pitää huolen siitä, että maasta tulee juuri sellainen paratiisi, jollaiseksi hän sen alun perin tarkoitti (Luukas 23:43).

Jumalan sanassa sanotaan: ”Juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle. Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois.” (Sananlaskut 2:21, 22.) Tämä toteutuu pian, sillä levoton aikamme osoittaa meidän elävän nykyisen pahan asiainjärjestelmän ”viimeisiä päiviä” (2. Timoteukselle 3:1–5, 13). Näillä päivillä on varmasti myös takaraja, ja ne ovat kulumassa loppuun. Raamatussa ennustetaan: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17; Daniel 2:44.)

Pian Jumala ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata”, ja korvaa nykyisen väkivaltaisen maailman uudella maailmalla, jossa ”vanhurskaus asuu” (Ilmestys 11:18; 2. Pietarin kirje 3:10–13). Sitten ”hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän [jäljelle jääneiden] silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole” (Ilmestys 21:1–4). Sodat ja väkivalta ovat iäksi poissa, sillä Jesajan 2:4:n ennustus tulee täyttymään lopullisesti: ”Heidän on taottava miekkansa auranvantaiksi ja keihäänsä vesureiksi. Kansakunta ei nosta miekkaa kansakuntaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotaa.” Sinäkin saat nauttia tästä loistavasta, ikuisesta tulevaisuudesta, jos otat historiasta oppia (Johannes 17:3).

[Huomioteksti s. 11]

Jehovan todistajat ovat ottaneet oppia ensimmäisen vuosisadan kristittyjen esimerkistä

[Kuva s. 8, 9]

Jeesus sanoi, että hänen Valtakuntansa ei ole osa tästä maailmasta

[Kuva s. 10]

Jumala sanassa luvataan ikuinen elämä täydellisyydessä paratiisimaan päällä