Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Ryöstö epäonnistui Internetin ansiosta

Uruguayssa asuva Mauricio-niminen mies oli nettikameran välityksellä yhteydessä ystäväänsä Brasiliassa, kun tämä keskeytti videopuhelun mennäkseen avaamaan oven. Pian Mauricio näki tietokoneen kuvaruudulla kaksi tuntematonta miestä, joista toisella oli ase. Mauricio katseli kauhuissaan, kun ryöstäjät, tietämättöminä kaukaisesta tarkkailijasta, alkoivat haalia ystävän arvoesineitä. Tajutessaan, mistä oli kysymys, Mauricio soitti sukulaiselleen São Pauloon. Tämä puolestaan hälytti poliisit, jotka riensivät ryöstöpaikalle ja piirittivät talon. Kolmen tunnin piirityksen jälkeen ryöstäjät antautuivat poliisille kenenkään loukkaantumatta.

Ihmisten ja apinoiden välinen kuilu

Äskettäin tehty simpanssien ja orankien sekä joidenkin makakien ja muiden apinoiden DNA:ta koskenut tutkimus on paljastanut, että noiden eläinten perimä ei olekaan ihmisen perimän kanssa niin yhdenmukainen kuin tiedemiehet ovat ajatelleet. Brittiläisessä New Scientist -lehdessä kerrotaan, että todella merkittävät eroavuudet DNA:ssa erottavat simpanssit, orangit ja apinat niin ihmisistä kuin toisistaankin. Kelly Frazer, joka työskentelee kyseisen tutkimuksen tehneessä Perlegen Sciences -nimisessä bioteknologian laitoksessa Kaliforniassa, selittää, että ”kromosomissa on joka puolella suuria deleetioita [häviämiä] ja insertioita [liittymiä]”. New Scientist luonnehti näitä eroavuuksia ammottavaksi kuiluksi apinoiden ja meidän välillämme.

Kadonneet sukulaiset

Eri puolilla maailmaa on tuhansia perheitä, joilta on kadonnut sukulaisia sodassa tai maan sisäisissä levottomuuksissa. Genevessä pidettiin hiljattain konferenssi teemasta ”Kadonneet”. Konferenssi kohdisti huomion ahdinkoon, jota kadonneiden ihmisten perheet tuntevat, raportoi saksalainen Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehti. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea järjesti kadonneita koskevan hankkeen. Sen johtajan, Sophie Martinin, mukaan ”[perheenjäsenten] huoli voi jatkua vuosikausia taistelujen loputtua”. Monissa tapauksissa uhrien perheistä tuntuu, etteivät he pysty ”jatkamaan normaalia elämäänsä tai aloittamaan henkistä toipumisprosessia”. Keskenään sotineet osapuolet ovat usein vastahakoisia auttamaan kadonneiden löytämisessä. Syynä tähän ei ehkä niinkään ole kyvyttömyys kuin haluttomuus, sillä kuten muuan asiantuntija totesi, totuus kadonneiden ihmisten kuolemaan johtaneista seikoista voi tuoda päivänvaloon sota-ajan julmuuksia.

Rintaruokintaa saaneet lapset älykkäämpiä ja terveempiä

Sydneyssä Australiassa ilmestyvä The Daily Telegraph -lehti kertoo, että queenslandilaistutkijat, jotka tutkivat lähes 4000:ta brisbanelaislasta, havaitsivat, että rintaruokintaa saaneiden lasten älykkyysosamäärä on tavallisesti korkeampi kuin muiden lasten. Queenslandin yliopiston professori Jake Najman sanoi: ”Mitä kauemmin äiti imetti lasta, sitä korkeampi on tämän älykkyysosamäärä. Imetettyjen lasten saama etu ei ole vain nimellinen, vaan noin kahdeksan ÄO-pistettä, mikä on varsin huomattava määrä. Se erottaa keskivertolapsen suhteellisen terävä-älyisestä lapsesta.” Toinen mahdollinen rintaruokinnan etu on se, että se voi vähentää jopa 30 prosenttia lapsen riskiä tulla ylipainoiseksi, kerrotaan sydneyläisessä Sunday Telegraph -lehdessä. Imetysohjaaja Joy Headsin mukaan lapsi pystyy käyttämään rintamaidon hyödykseen lähes täysin, sillä siinä on hyvin vähän kuona-aineita. Heads jatkaa: ”Vaikka rintamaidolla ruokittu lapsi olisi iso ja pulska, se ei haittaa mitään. Toisaalta pullomaidolla ruokitulla lihavalla lapsella on suurempi riski tulla ylipainoiseksi myöhemmin elämässään.”

Pitkän matkan ”lähipuhelut”

Philadelphiassa Yhdysvalloissa asiakas soittaa paikalliseen palvelunumeroon. Puheluun vastaa nuori nainen, joka sanoo nimekseen Michelle, vaikkakin hänen oikea nimensä on Meghna, ja hän on Intiassa, missä on keskiyö. Intialaisissa puhelinkeskuksissa on työssä yli 100000 sellaista ihmistä, jotka hoitavat ulkomaisten yritysten puhelinyhteyksiä omasta maastaan käsin. Tällaisia yrityksiä ovat muiden muassa American Express, AT&T (American Telephone and Telegraph Company), British Airways, Citibank ja General Electric. Kannustimina tällaisen toiminnan siirtämiseen Intiaan ovat olleet kansainvälisten puhelujen edulliset hinnat ja Intian lukuisat koulutusta hankkineet, englanninkielentaitoiset työntekijät, ”joiden palkat ovat 80 prosenttia pienemmät kuin länsimaisilla kollegoilla”, kerrotaan India Today -lehdessä. Meghnan kaltaiset puhelunvälittäjät saavat valmennusta työhönsä kuukausikaupalla, jotta he kuulostaisivat mahdollisimman amerikkalaisilta. Valmennukseen sisältyy suosittujen amerikkalaisten elokuvien katselua, niin että he oppisivat useita amerikkalaisia aksentteja. Meghnan tietokone jopa kertoo hänelle Philadelphian sään, jotta hän voi mainita siitä jotakin. Puhelun päätteeksi hän toivottaa soittajalle hyvää päivänjatkoa.

Merenalainen putkisto

Kanadalle kuuluvan Vancouverinsaaren edustalta on löydetty kaksi merenalaista tulivuorta, joiden on havaittu muodostavan suunnattoman, merenpohjan alla kulkevan putkiston, kerrotaan Canadian Geographic -lehdessä. Tutkijat ovat jo pitkään tienneet, että merivesi kiertää merenpohjan alla. Heille on kuitenkin aiheuttanut päänvaivaa se, miten vesi pääsee sinne, sillä merenpohjassa on vain pienellä alueella paljasta, vettä läpäisevää kalliota, kuten Santa Cruzin yliopistossa Kaliforniassa työskentelevä hydrogeologi Andrew Fisher selittää. Fisher kollegoineen havaitsi, että merivesi imeytyy vulkaaniseen merenalaiseen vuoreen, joka läpäisee merenpohjan tiiviin savikerroksen. Vesi tulee ulos toisesta, yli 50 kilometrin päässä sijaitsevasta merenalaisesta vuoresta. Fisher toivoo, että tämä löytö auttaisi ymmärtämään paremmin meriveden kemiallisia ominaisuuksia ja merenalaisen maankuoren mikrobeja.

Ei koskaan liian vanha oppimaan

Nepalissa, missä on paljon luku- ja kirjoitustaidottomuutta, muuan iäkäs, vähintään tusinan lapsen isoisä on niittänyt mainetta hankkimalla koulutusta. Tämä Bal Bahadur Karki -niminen mies, joka tunnetaan myös Kirjoittaja-Bajena, syntyi vuonna 1917, ja hän oli mukana toisessa maailmansodassa. Hän sai koulun päästötodistuksen 84-vuotiaana neljännellä yrittämällä. Nyt, 86 vuoden iässä, hän opiskelee yliopistossa pääaineenaan englanti, jota hän opettaa myös muille. Kirjoittaja-Baje sanoo, että istuessaan pulpetissaan nuorten keskellä hän unohtaa ikänsä ja tuntee itsensä jälleen nuoreksi. Viimeksi pääkaupunkiin Katmanduun tekemällään matkalla hän sai saavutuksistaan palkintoja ja myrskyisät suosionosoitukset. Hän muistutti ikätovereitaan siitä, että korkea ikä ei ole mikään syy luovuttaa. Erästä seikkaa Kirjoittaja-Baje kuitenkin moitti: hän oli joutunut kävelemään kolme päivää päästäkseen linja-autoon, sillä hän ei ollut saanut lentolippua alennettuun hintaan eikä hänellä ollut ollut varaa hankkia normaalihintaista lippua. Hän sanoikin The Kathmandu Post -lehdelle: ”Lentoyhtiöiden pitäisi antaa minulle opiskelija-alennusta, sillä minäkin olen opiskelija.”

Lasten mielenterveyshäiriöt

”Espanjassa 22 prosenttia lapsista ja nuorista kärsii erilaisista mielenterveyshäiriöistä”, kertoo espanjalainen ABC-lehti. Lastenpsykiatri María Jesús Mardomingon mukaan ”tavallisimpia ovat käytöshäiriöt, ahdistuneisuus, masennus ja syömishäiriöt”. Asiantuntijat ovat havainneet näiden tapausten lisääntyneen merkittävästi viimeksi kuluneina 30 vuotena, mikä on johtanut heidät siihen päätelmään, että tunne-elämän ongelmat käyvät usein käsi kädessä talouskasvun kanssa. He panevat merkille muun muassa dramaattisia muutoksia sosiaalisissa ja kulttuuriarvoissa, mihin sisältyi vanhempien auktoriteetin huomattava heikkeneminen. ”Vaikka tiedämmekin joustamattomuuden ja autoritaarisuuden olevan tuhoisia – – [rakkauteen] täytyy yhdistyä auktoriteetti”, Mardomingo toteaa.