Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Univelka – kasvava ongelma?

Univelka – kasvava ongelma?

Univelka – kasvava ongelma?

MILJOONAT ihmiset ovat nykyään suuressa ”velassa”. Tuo velka voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, että he kolaroivat autonsa, pilaavat uransa tai jopa tuhoavat avioliittonsa. Se voi nakertaa heidän terveyttään ja lyhentää heidän elämäänsä. Se ilmenee puutoksena, joka heikentää heidän vastustuskykyään ja altistaa heidät siten erilaisille tartunnoille. Se on yhdistetty monenlaisiin terveysongelmiin, kuten diabetekseen, sydäntauteihin ja lihavuuteen. Silti useimmat uhrit ovat täysin tietämättömiä velastaan.

Kaiken syynä on univelka, jota kertyy silloin kun ihminen ei saa riittävästi kunnollista unta. Univaje voi johtua elämäntyylistä, jolloin se on itse aiheutettua, tai sairaudesta, jolloin se syntyy tahattomasti.

Lääketieteen tutkijat arvioivat, että maapallon väestö nukkuu nykyään keskimäärin tunnin vähemmän yössä kuin olisi tarpeen. Määrä voi tuntua pieneltä, mutta jokaöinen kuuden miljardin tunnin velka on saanut aikaan sen, että sekä uneen liittyvistä sairauksista että niiden vaikutuksista elämänlaatuun on tullut tärkeä tutkimuskohde.

Aiemmin pitkäaikainen unettomuus kuitattiin lääketieteen piirissä vain yhdenlaisena vaivana. Yhdysvaltain kongressin alainen toimikunta on kuitenkin sittemmin nimennyt 17 erilaista unihäiriötä. Joka tapauksessa unettomuuteen on niin monia syitä, että sitä pidetään usein oireena muista ongelmista, pitkälti samoin kuin kuume kertoo jonkinlaisesta infektiosta.

Jo tilapäisestä univajeesta voi olla tuhoisat seuraukset. Esimerkiksi kokeneelle rekka-auton kuljettajalle Tomille kävi kerran niin, että hänen valtava autonsa syöksyi ajokaistalta pengerryksen yli ja vilkkaalle moottoritielle levisi neljäsataa litraa rikkihappoa. Tom tunnustaa: ”Minä nukahdin.” Kun tutkijat selvittivät kahdella valtatiellä Yhdysvalloissa sattuneita onnettomuuksia, he tulivat siihen tulokseen, että uniset kuljettajat aiheuttivat arviolta noin puolet kuolonkolareista.

Väsyneet ihmiset aiheuttavat vaaratilanteita myös työpaikoilla. Australialainen tutkija Ann Williamson sanoo: ”[Koehenkilöiden] suorituskyky oli 17–19 tunnin valvomisen jälkeen joissakin testeissä vastaava tai huonompi kuin niillä, joiden veren alkoholipitoisuus on 0,5 promillea.” Joissakin maissa tämä pitoisuus on rattijuopumuksen raja! Univaje aiheuttaa maailmassa vuosittain satojatuhansia auto-onnettomuuksia ja työtapaturmia, joten se verottaa merkittävästi tuottavuutta ja aiheuttaa perheille paljon surua. *

Mikä univelkaa on kasvattanut? Yksi syy on niin sanottu 24/7-ilmiö: yhteiskunta on auki 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivänä viikossa. USA Today -lehdessä suuntausta kuvailtiin ”maanjäristykseksi, joka mullistaa elämäntapamme”, ja sanottiin, että ”yhä useammat kaupat ovat auki ja yritykset tarjoavat palvelujaan ympäri vuorokauden ja tekevät voittoa kellosta välittämättä”. Monissa maissa ihmiset katselevat läpi yön jatkuvia televisio-ohjelmia ja käyttävät Internetiä silloin kun heidän pitäisi nukkua. Oman veronsa vaativat mielenterveyshäiriöt, joihin usein liittyy stressin ja kiivaan elämänrytmin aiheuttamaa ahdistusta. Univelkaa tuottavat myös eräät fyysiset sairaudet.

Monet lääkärit sanovat, että potilaita on vaikea saada suhtautumaan univelan kertymiseen vakavasti. Eräs lääkäri harmitteli, että jotkut pitävät kroonista väsymystä jopa ”statussymbolina”. Ja koska univaje pahenee usein hyvin hitaasti, siitä kärsivät eivät välttämättä itse tajua, että heillä on vakava ongelma. Monet selittävät väsymystään sanomalla, että he ovat vain tulossa vanhaksi, eivät jaksa jokapäiväistä tahtia tai eivät yksinkertaisesti saa koskaan nukkua tarpeeksi.

Tilanteen korjaaminen ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Motivaatiota muutokseen voi kuitenkin saada, kun oppii ymmärtämään, millaista on hyvälaatuinen uni, ja huomaamaan univelan merkit. Vakavan unihäiriön tunnistaminen voi pelastaa elämän.

[Alaviite]

^ kpl 7 Uupumuksen uskotaan olleen yksi syy moniin 1900-luvun pahimmista onnettomuuksista. Ks. Herätkää!-lehti 8.2.2001 s. 6.

[Kuva s. 4]

Jo tilapäinen univaje voi aiheuttaa vakavia onnettomuuksia