Miksi Blarneyn kiveä käydään suutelemassa?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA IRLANNISTA

LEGENDAN mukaan muuan mies seisoi vapisten Englannin kuningattaren Elisabet I:n edessä. Hän oli juuri kertonut irlantilaisen heimopäällikön huonot uutiset ja odotti kuningattaren vihastuvan. Yllättäen kuningatar purskahtikin nauruun ja huudahti: ”Tämä on tyypillistä ’blarneya’. Blarneylainen puhuu, vaan ei tarkoita, mitä sanoo!” Kireä tilanne laukesi heti.

Kuningatar Elisabet I, joka hallitsi vuosina 1558–1603, tuskin osasi aavistaa, että hänen sanansa panisivat Irlannissa alulle ainutlaatuisen perinteen – niin sanotun Blarneyn kiven suutelemisen. Joka vuosi Blarneyn pikkukaupunkiin, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Corkista pohjoiseen, tulee tuhansia ihmisiä suorittamaan tämän oudon rituaalin. Kiveä suudellaan, koska uskotaan, että siten saa kaunopuheisuuden lahjan.

Millainen tausta tällä legendalla on? Miten tapa suudella kiveä sai alkunsa? Näihin kysymyksiin saadaan vastaus lähes tuhannen vuoden takaisista tapahtumista.

Linna jolla on pitkä historia

900-luvulla Blarneyn linnan paikalla oli vain pieni puulinnoitus. Aikanaan sen tilalle rakennettiin jykevämpi kivirakennus. 1400-luvun keskivaiheilla MacCarthyn suku oli laajentanut linnoitusta niin, että siitä oli muodostunut pieni linnoitettu kaupunki. Se oli tuohon aikaan vahvin linna tuossa osassa Irlantia. Monet sen kivimuurit olivat yli viiden metrin paksuisia.

Suvun päämies Cormac MacCarthy, joka eli vuosina 1411–94, halusi jättää itsestään pysyvän muiston. Niinpä hän valitsi suuren kalkkikivilohkareen ja kirjoitutti siihen latinaksi tekstin, joka kuuluu käännettynä: ”Cormac MacCarthy Väkevä rakennutti minut Herran vuonna 1446.” Tämä kivi muurattiin korkealle Blarneyn linnan suureen torniin. Aluksi se oli vain yksinkertainen muistolaatta. Vasta yli sata vuotta myöhemmin se alettiin yhdistää suostuttelutaitoon ja kaunopuheisuuteen.

Blarney ja suostuttelutaito

Vaikka alussa kerrottu legenda saattaa olla pikemminkin ”blarneya”, pötypuhetta, kuin historiaa, se sopii tuon ajan tapahtumiin. Kuningatar Elisabet I halusi, että irlantilaispäälliköistä tulisi Englannin kruunun alamaisia. MacCarthyn suku oli järjestänyt tuhat sotilasta taistelemaan ainakin yhden taistelun kuningattaren tukena. Kuningatar oli siksi varma, että MacCarthyn sukua johtava päällikkö Cormac McDermod MacCarthy olisi helppo suostutella vannomaan hänelle ehdotonta uskollisuutta.

Koska Elisabet ei voinut itse johtaa neuvotteluja, hän oli luonnollisestikin määrännyt edustajan puhumaan puolestaan. Kun edustaja lähetti virkailijoita yrittämään, että he saisivat MacCarthyn vannomaan uskollisuutta kuningattarelle, heidät otettiin vastaan ”taidokkain sanakääntein ja pitkin, imartelevin puhein, jotka lupasivat paljon mutta  antoivat vähän”, kerrotaan kirjassa The Blarney Stone.

Tarinan mukaan Elisabetin edustaja meni lopulta itse MacCarthyn puheille. Sen jälkeen hän matkusti Englantiin antamaan asiasta selonteon kuningattarelle. Hän tiesi, ettei kuningatar haluaisi kuulla hänen uutisiaan – sitä, että MacCarthy oli jälleen kerran ”anonut lisäaikaa” voidakseen neuvotella vielä neuvonantajiensa kanssa.

Kirjoituksen alussa kuvaillun ensireaktionsa jälkeen kuningatar teki seuraavan ehdotuksen käyttämästään uudesta ilmaisusta: ”Meidän pitäisi antaa tuo sana [blarney] mestari Shakespearin käyttöön! Se sopii hänelle kuin valettu.” * Jos legenda pitää paikkansa, Elisabet otti näin käyttöön uuden englantilaisen sanan ”blarney” tarkoittamaan ”lipevää tai imartelevaa puhetta”. Eräs lähdeteos sanoo, että tuo sana tarkoittaa ”valheiden kertomista julkean häpeämättömästi”.

Vuoteen 1789 mennessä oli jo joka tapauksessa yleistä, että Blarneyn kiveä suutelivat kaikki ne, jotka vain uskalsivat. Kivi oli tornin muurissa sellaisessa paikassa, että kävijän oli vaarallista yrittää suudella sitä. Niinpä kun linnaa kunnostettiin, kivi siirrettiin nykyiseen paikkaansa, johon on helpompi ulottua. Aikanaan linnan omistajat korvasivat MacCarthyn kiven toisella kivellä, johon he kaiversivat oman tekstinsä.

Käynti linnassa

Kävimme linnassa jokin aika sitten. Maisemaa hallitsee suuri torni, jossa tuo suosittu Blarneyn kivi on. Menimme torniin ja kiipesimme ylös kuluneita kierreportaita pitkin, ja lopulta astuimme ulos pienestä, kapeasta oviaukosta. Blarneyn kivi on vastapäisessä muurissa.

Siirryimme lähemmäksi katsomaan, kun muuan nainen suuteli kiveä. Hänen täytyi maata selällään pää ja hartiat noin kolmen metrin pituisen ja metrin levyisen aukon yläpuolella. ”Sinulla ei ole mitään hätää”, sanoi opas. ”Et pääse putoamaan alas, sillä aukkoihin on kiinnitetty turvatangot. Minulla on joka tapauksessa luja ote sinusta!”

Nainen kurottautui ottamaan kiinni kahdesta rautatangosta, jotka oli kiinnitetty muuriin kiven yläpuolelle. Sitten hän nojautui vielä kauemmas taaksepäin ja laskeutui pää edellä aukkoon, jonne hänen päänsä näytti katoavan kokonaan. Hän hivuttautui lähemmäksi kiveä päästäkseen suutelemaan sitä. Seuratessamme häntä saatoimme nähdä hänen hartioidensa ohitse lähes 25 metrin päähän maahan!

Hän suuteli kiveä mahdollisimman nopeasti ja alkoi sitten vetää itseään ylös rautatankojen avulla. Oppaan avustuksella hänen onnistui päästä takaisin istuma-asentoon ja siitä seisaalleen. Sitten oli seuraavan uskalikon vuoro ryhtyä suorittamaan samaa temppua!

Katsoimme alhaalla olevaa kiveä ja huomasimme, että se oli aivan haalistunut. ”Kivi näyttää tuolta, koska niin monet ihmiset ovat suudelleet sitä vuosien mittaan, mutta ei kannata olla huolissaan. Pidämme kiven puhtaana pesemällä sen neljä viisi kertaa joka päivä”, selitti opas.

Lisää ihmisiä kävi edelleen jonoon odottamaan vuoroaan. Meillä ei ollut aikomustakaan yrittää suudella kiveä, sillä tuo perinne vaikutti taikauskon, valheen ja kenties jopa spiritismin kyllästämältä. On kiinnostavaa, että muuan toinen legenda kertoo tavan saaneen alkunsa siitä, että eräs vanha nainen antoi loitsun avulla eräälle kuninkaalle kaunopuheisuuden lahjan, koska tämä oli pelastanut naisen hukkumasta. Emme siis noudattaneet tuota perinnettä, vaan kysyimme sitä vastoin naiselta, joka oli juuri suudellut kiveä, uskoiko hän todella saaneensa nyt imartelun ja kaunopuheisuuden lahjan.

”En suinkaan!” hän sanoi. Hän oli suudellut kiveä vain huvikseen ajattelematta sen kummemmin sen merkitystä. Monien tällä historiallisella paikalla kävijöiden tapaan hänkin halusi vain, että voisi kertoa ystävilleen suudelleensa Blarneyn kiveä!

[Alaviite]

[Kuva s. 18]

Blarneyn linnan torni