Raamatun näkökanta

Onko väärin olla kunnianhimoinen?

”MITÄ väärää muka on maineessa, rikkaudessa ja vallassa?” Tämä kysymys esitettiin erään uskonnollisen yhdistyksen raportissa otsikon ”Eettisiä ongelmia” alla. Siinä viitattiin sanoihin, jotka Jumala lausui Abrahamille: ”Minä tulen tekemään sinusta suuren kansakunnan ja siunaan sinua ja tahdon tehdä sinun nimesi suureksi.” (1. Mooseksen kirja 12:2.)

Raportissa muistutettiin, että ”kunnianhimoa ei saa ilmaista toisten kustannuksella”, mutta lainattiin sitten ensimmäisellä vuosisadalla elänyttä tunnettua rabbia, joka kysyi: ”Kuka pitää minun puoliani, ellen minä itse?” Raportin loppupäätelmä kuului: ”Ellemme itse toteuta omia mahdollisuuksiamme, niitä ei toteuta kukaan muukaan.” Onko kunnianhimo ongelmallinen asia niille, jotka haluavat palvella Jumalaa? Miten voimme toteuttaa mahdollisuuksiamme? Onko väärin olla kunnianhimoinen? Mitä Raamattu tästä sanoo?

Oliko Abraham kunnianhimoinen?

Abrahamista puhutaan Raamatussa merkittävänä uskon miehenä (Heprealaisille 11:8, 17). Kun Jumala lupasi tehdä hänestä suuren kansakunnan ja hänen nimestään suuren, Hän ei rohkaissut tätä kunnianhimoisiin hankkeisiin. Hän vain teki tiettäväksi tarkoituksensa siunata ihmiskuntaa Abrahamin välityksellä. Tuo tarkoitus oli paljon tärkeämpi kuin ihmisten pyrkimykset. (Galatalaisille 3:14.)

Jumalista antaumusta osoittaen Abraham lähti Urin kaupungista ja luopui ilmeisen mukavasta ja vauraasta elämästä (1. Mooseksen kirja 11:31). Myöhemmin hän oli rauhan tähden valmis pidättymään vallankäytöstä, kun hän antoi veljenpojalleen Lootille mahdollisuuden valita asuttavakseen maan paras alue (1. Mooseksen kirja 13:8, 9). Raamatussa ei ole pienintäkään merkkiä siitä, että Abraham olisi ollut kunnianhimoinen. Päinvastoin hänen uskonsa, tottelevaisuutensa ja nöyryytensä olivat ominaisuuksia, joiden vuoksi hän oli Jumalalle rakas – todellinen ”ystävä” (Jesaja 41:8).

Erilainen näkemys asemasta, maineesta ja vallasta

Kunnianhimo voidaan määritellä voimakkaaksi haluksi saada huomattava asema, mainetta tai valtaa. Kuningas Salomolla oli muinoin kaikki tämä, ja lisäksi hän oli suunnattoman rikas (Saarnaaja 2:3–9). Hän ei kuitenkaan nuorena tuntenut mitään suurempaa halua tällaisia asioita kohtaan. Hänen perittyään valtaistuimen Jumala kehotti häntä pyytämään,  mitä ikinä hän halusi. Salomo pyysi nöyrästi tottelevaista sydäntä ja tarkkanäköisyyttä, jota Jumalan valitun kansan hallitsemiseen tarvittiin. (1. Kuninkaiden kirja 3:5–9.) Myöhemmin hän kuvaili kaikkea saamaansa valtaa ja vaurautta ja totesi, että ”kaikki oli turhuutta ja tuulen tavoittelua” (Saarnaaja 2:11).

Puhuiko Salomo mitään siitä, kuinka ihmiset voisivat toteuttaa täysin määrin mahdollisuuksiaan? Tavallaan puhui. Pohdiskeltuaan monenlaisia elämänkokemuksiaan hän tuli seuraavaan lopputulokseen: ”Pelkää tosi Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä on näet ihmisen koko velvollisuus.” (Saarnaaja 12:13.) Ihmiset voivat käyttää lahjojaan ja taitojaan parhaalla tavalla, kun he tekevät Jumalan tahdon; huomattava asema, maine tai valta ei tee sitä mahdolliseksi.

Nöyrät korotetaan

Ei tietenkään ole väärin rakastaa itseään vaatimattomalla tavalla. Raamattu käskee meitä rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme (Matteus 22:39). On luonnollista toivoa mukavaa ja onnellista elämää. Raamattu kehottaa silti myös tekemään kovasti työtä sekä olemaan nöyrä ja vaatimaton (Sananlaskut 15:33; Saarnaaja 3:13; Miika 6:8). Rehelliset, luotettavat ja ahkerat ihmiset pannaan usein merkille, ja he saavat hyviä työpaikkoja ja toisten kunnioituksen. On varmastikin parempi ilmaista tällaisia ominaisuuksia kuin käyttää toisia hyväkseen oman edun vuoksi tai kilpailla tärkeästä asemasta.

Jeesus varoitti kuulijoitaan siitä, etteivät he valitsisi itselleen huomattavaa paikkaa hääjuhlassa. Hän neuvoi heitä menemään vaatimattomimmalle paikalle ja jättämään toisenlaisen paikan järjestämisen isännän harkinnan varaan. Sitten hän esitti asiaan liittyvän periaatteen selvin sanoin: ”Jokainen, joka korottaa itsensä, nöyrrytetään, ja se, joka nöyrryttää itsensä, korotetaan.” (Luukas 14:7–11.)

Kristityt varovat kunnianhimoisuutta

Raamattu osoittaa, että pöyhkeä kunnianhimo liittyy ihmisen epätäydellisyyteen (Jaakobin kirje 4:5, 6). Apostoli Johannes oli yhteen aikaan kunnianhimoinen. Hänen halunsa päästä arvoasemaan oli niin palava, että hän häpeilemättä pyysi veljensä kanssa Jeesukselta erittäin korkeaa asemaa Valtakunnassa (Markus 10:37). Myöhemmin hänen asenteensa muuttui. Kolmannessa kirjeessään hän arvosteli voimakkain sanoin Diotrefesta, joka – kuten hän kirjoitti – ”haluaa olla ensi sijalla” (3. Johanneksen kirje 9, 10). Nykypäivän kristityt suhtautuvat vakavasti Jeesuksen sanoihin ja nöyrryttävät itsensä. He ottavat mallia iäkkäästä apostoli Johanneksesta, joka oppi pitämään kunnianhimoisuuden loitolla.

On silti realistista sanoa, että ihmisen lahjat, kyvyt, hyvät teot ja kova työ eivät aina takaa toisten tunnustusta. Toisinaan ne palkitaan, toisinaan ei (Sananlaskut 22:29; Saarnaaja 10:7). Joskus vähemmän pätevät ihmiset korotetaan valta-asemaan ja pätevämmät jäävät huomaamatta. Ne jotka onnistuvat saamaan tärkeän aseman tai valtaa, eivät tässä epätäydellisessä maailmassa ole välttämättä kaikkein pätevimpiä tehtävään.

Kunnianhimo ei aiheuta tosi kristityille eettistä ongelmaa. Heidän Raamatun avulla valmennettu omatuntonsa auttaa heitä varomaan kunnianhimoisuutta. He yrittävät vain tehdä parhaansa kaikissa tilanteissa Jumalan kunniaksi ja jättävät loput hänen käsiinsä (1. Korinttilaisille 10:31). He pyrkivät toteuttamaan mahdollisuuksiaan pelkäämällä Jumalaa ja pitämällä hänen käskynsä.

[Kuva s. 12, 13]

Rohkaisiko Jumala Abrahamia kunnianhimoisiin hankkeisiin?