Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Luonnonkukkia vai rikkakasveja?

Luonnonkukkia vai rikkakasveja?

Luonnonkukkia vai rikkakasveja?

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Kanadasta

Luonnonkukat ovat ihastuttavia. Pysähdy hetkeksi tutkimaan niiden monenmuotoisia kukintoja. Katsele niiden upeita värejä. Nuuhki niiden hyvää tuoksua. Ojenna kätesi ja kosketa niiden hentoja, houkuttelevan pehmeitä terälehtiä. Luonnonkukkien häikäisevä kauneus vetoaa aisteihimme ja herättää meissä tunteita. Ne täydentävät kauniisti ympäristöämme ja lisäävät omalla ainutlaatuisella tavallaan elämän nautittavuutta. Siitä saamme kiittää niiden Luojaa ja Suunnittelijaa.

Ihailemme kukkien vaikuttavia värejä, muotoja ja tuoksuja, mutta niiden päätehtävä on tuottaa siemeniä lisääntymistä varten. Kukinnot onkin suunniteltu siten, että ne houkuttelevat puoleensa hyönteisiä, lintuja ja jopa lepakkoja, jotka sitten pölyttävät ne. Luonnonkukkiin hakeutuvat varsinkin laululinnut ja perhoset. Puutarhuri Jim Wilson, joka on kirjoittanut tästä aiheesta kirjoja, kertoo, että nämä siivelliset eläimet etsivät ravintoa juuri luonnonkukista, eivät viljellyistä kukista. The World Book Encyclopedia -tietosanakirjan mukaan ”kaikki kukat ovat alun perin olleet luonnonvaraisia”.

Maapallolla on tuhansia kukkivia kasveja. Mistä sitten tietää, mikä on luonnonkukka? Yksinkertaisesti sanottuna se on mikä tahansa kukkiva kasvi, joka kasvaa ilman ihmisen hoitoa. Pelkästään Pohjois-Amerikassa luonnonkukiksi on luokiteltu yli 10000 lajia. ”Termillä tarkoitetaan yleensä pehmeävartisia kasveja, joilla on näyttävä kukinto, mutta hakuteoksissa luonnonkukkiin luetaan myös puuvartisia kasveja. Näiden epäjohdonmukaisuuksien vuoksi on miltei mahdotonta esittää määritelmää, joka sopisi kaikkiin luonnonkukiksi kutsuttuihin kasveihin”, sanoo biologi Michael Runtz (Beauty and the Beasts—The Hidden World of Wildflowers).

Siemenet voivat tehdä hyvinkin pitkiä matkoja tuulen tai veden mukana. Useimmiten niillä on kuitenkin luonnollisia rajoituksia, sillä ne on suunniteltu kasvamaan määräalueilla. Tuulet voivat kuljettaa tomuhiukkasen kokoisia siemeniä kilometrikaupalla, kun taas siemenet, joissa on laskuvarjomaisia haituvia kuten voikukissa, pääsevät ehkä vain muutaman sadan metrin päähän.

Pohjoisamerikkalaiselle saattaa olla uusi asia, että monet hänen kotiseutunsa luonnonkukista ovat kotoisin muista maista. Valtamerialukset ja uusien alueiden avautuminen mahdollistivat lukemattomien kasvien ja siementen leviämisen yli kotimaan rajojen. Pohjois-Amerikan kasvit ovat usein eurooppalaista tai aasialaista perua. Osa niistä sai nimenomaisen ”kutsun”, osa tuli ”salamatkustajina”. Monet täkäläistä maisemaa kaunistavat kasvit saapuivat alun perin ”rikkaruohoina siemenviljan tai muiden ravintokasvien seassa, olkien, heinän ja muun pakkausmateriaalin mukana [tai] laivan painolastissa – –. Toiset kasvit tuotiin yrtteinä mausteiksi, väriaineiksi, tuoksuiksi tai lääkeaineiksi”, kerrotaan kirjassa Wildflowers Across America. Mutta miksi näitä ja lukemattomia muita kukkivia kasveja sanotaan joskus rikkakasveiksi?

Kun luonnonkukasta tulee rikkakasvi

Mitä tahansa kasvia, joka rehottaa valtoimenaan siellä, missä se ei ole toivottavaa, voidaan sanoa rikkakasviksi, ilmestyypä se pihanurmikolle, puutarhaan tai viljelmille. ”Monet rikkaruohoksi sanotut kasvit eivät selviäisi – – ilman näitä keinotekoisia elinympäristöjä”, sanotaan teoksessa Weeds of Canada. Siinä jatketaan: ”Olemme suurelta osin itse luoneet otollisen ympäristön niille kasveille, joista kaikkein mieluimmin haluaisimme päästä eroon.” Jotkin vierasperäiset luonnonkukat valtaavat alaa vähemmän aggressiivisilta paikallisilta lajeilta ja muuttavat ympäristöä merkittävästi. Ne eivät ole enää pelkästään uudelle alueelle kotiutuneita luonnonkukkia vaan vahingollisia rikkakasveja.

Pienimmänkin puutarhatilkun hoitaja tietää, mitä tarkoittaa kutsumattomien kasvivieraiden aluevaltaus. Hoitamaton maa altistuu nopeasti tuulen ja veden kuluttavalle vaikutukselle. Maan pintakerroksessa on joka hetki kirjaimellisesti miljoonia monenlaisten kasvien lepotilassa olevia siemeniä. Rikkakasvit on ohjelmoitu peittämään paljaat alueet nopeasti ja sitomaan maalajeja paikalleen. Tämä saattaa merkitä loputonta taistelua puutarhassa, mutta prosessin tunteminen auttaa ymmärtämään niin rikkakasvien kuin luonnonkukkienkin tehtävää luonnossa.

Iloitse luomakunnan kukista

On mahdotonta olla ihailematta luonnonkauniita metsän peittämiä rinteitä, joille keväisin leviää valkoisten kolmilehtien matto, tai taivaansinisiä sikurin kukkia, jotka avautuvat aamulla, seuraavat auringon kulkua taivaalla ja sulkeutuvat kirkkaalla säällä keskipäivällä. Tämä on vasta alku eri lajien kukinnalle, joka jatkuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen kilpaillen katsojien huomiosta. Jotkin lajit, kuten rusopäivänlilja, ovat kukassa vain hetken. Toiset, esimerkiksi karheapäivänhattu, kukkivat aurinkoisella niityllä tai tienpientareella varhaiskeväästä kesän loppuun.

Luonnonkukat ovat ihastuttava osa luomakuntaa. Kun niitä ilmestyy pihanurmikollesi tai puutarhaasi tai huomaat niitä tienvarressa tai metsässä, pysähdy ihailemaan niiden monenmuotoisia kukintoja, upeita värejä ja hyvää tuoksua. Muista, että ne ovat lahja niiden Suunnittelijalta, anteliaalta Luojaltamme.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 18]

Tiesitkö?

Voikukka oli aikoinaan täysin vieras kasvi Pohjois-Amerikassa. Nykyään se tunnetaan lähes kaikkialla maailmassa. Jotkut asiantuntijat uskovat sen olevan peräisin Vähästä-Aasiasta. Euroopasta Amerikkaan lähteneet siirtolaiset olivat tottuneet käyttämään sitä ruoanlaitossa ja ottivat sen mukaansa istuttaakseen sen uusiin puutarhoihinsa. Voikukan juurta on käytetty monissa patenttilääkkeissä, ja sen nuoret lehdet maistuvat salaateissa.

Päivänkakkarat ovat tavallisimpia tienvarren kukkia. Ne ovat lähtöisin Euroopasta. Yleensä ne ovat maiseman valopilkkuja. Jokainen kukinto on oikeastaan keltaisten ja valkoisten kukkien kimppu. Keskusmykerö muodostuu sadoista pikkuruisista lisääntymiskykyisistä kukista, ja niiden ympärillä on 20–30 valkoista lisääntymiskyvytöntä laitakukkaa, jotka toimivat hyönteisten laskeutumisalustana.

Rusopäivänliljan arvellaan olevan kotoisin Aasiasta, josta se on tullut Englantiin ja sitä kautta Pohjois-Amerikkaan. Kustakin varresta kasvaa useita kukkia, mutta yksittäinen kukinto kestää vain päivän. Se avautuu aamulla ja sulkeutuu iäksi päivän päättyessä.

Niittyleinikki on sekin lähtöisin Euroopasta. Pohjois-Amerikassa se kasvaa yleensä kosteilla niityillä ja teiden varsilla. Se voi joskus venyä kaksimetriseksi. Harva tietää, että se saattaa olla vaarallinen. Lähes kaikki leinikkilajit aiheuttavat vaihtelevassa määrin kirvelyä; jotkin niistä on satojen vuosien ajan tunnettu ”rakkulakasveina”. 1800-luvulla elänyt englantilainen kirjailija Anne Pratt sanoi: ”Monesti on käynyt niin, että samoilija on käynyt pitkäkseen muutaman niittyleinikin viereen ja huomannut herätessään, että hänen poskensa on hellänä. Karvaat kukinnot ovat ärsyttäneet pahasti ihoa.”

[Lähdemerkinnät]

Voikukka: Walter Knight © California Academy of Sciences; niittyleinikki: © John Crellin/www.floralimages.co.uk

[Kuvat s. 16]

Sikurin kukkia

[Kuva s. 16]

Rusopäivänlilja

[Kuvat s. 16, 17]

Valkoisia kolmilehtiä

[Kuvat s. 17]

Karheapäivänhattuja

[Kuvien lähdemerkinnät s. 16]

Yllä vasemmalla: www.aborea.se; yllä keskellä: John Somerville/www.british-wild-flowers.co.uk; rusopäivänlilja: Dan Tenaglia, www.missouriplants.com, www.ipmimages.org