Recife – kaupunki joka sai alkunsa sokerista

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRASILIASTA

”KULTA, kunnia ja käännytys” eivät olleet ainoita syitä siihen, että Amerikkaan perustettiin siirtomaita. Euroopan ylimystö oli alkanut himoita sokeria. 1400-luvun puolivälistä lähtien tämä Atlantin saarilla viljeltävä kallis herkku oli osoittautunut tuottoisaksi tulolähteeksi Portugalille. Niinpä vuonna 1516 Portugalin kuningas Emanuel I päätti aloittaa sokerintuotannon Uudessa maailmassa olevilla alueillaan.

Vaikka ensimmäiset tehtaat perustettiinkin Etelä-Brasiliaan, sokerintuotanto keskittyi silloiseen Pernambucon provinssiin *, joka sijaitsi Koillis-Brasiliassa. Sen lämmin ilmasto, runsaat sateet, loivasti kumpuileva maasto ja hedelmällinen, lietepitoinen maaperä loivat hyvät olosuhteet sokeriruo’on viljelylle. Rannikon trooppiset metsät saivat väistyä viljelmien levitessä Capibaribejoen suistoa ympäröiville mäenrinteille ja ylängöille.

Vuonna 1537 perustettiin pieni merimiesten ja kalastajien yhteisö kapealle kannakselle, joka sijaitsi Pernambucon silloisen pääkaupungin Olindan eteläpuolella. Länsipuolella sitä reunusti Capibaribejoki ja itäpuolella sitä suojasi Atlantin vesiltä koralliriuttojen valli. Tämä luonnonsatama sai nimekseen Povo dos Arrecifes (Riuttakylä), joka myöhemmin muuttui Recifeksi. Sokeri tuotiin tänne viljelmiltä jokitietä pitkin odottamaan laivausta Eurooppaan.

Uutiset Pernambucon vaurastumisesta houkuttelivat pian ei-toivottuja vieraita. Ensin vuonna 1561 Recifen valtasivat ja ryöstivät ranskalaiset merirosvot ja sitten vuonna 1595 englantilaiskauppias Sir James Lancaster, jota joskus sanotaan merirosvoksi. Lancasterin kerrotaan täyttäneen ryöstösaaliilla omat laivansa ja 12 ranskalaisilta ja portugalilaisilta ”lainattua” laivaa ja purjehtineen pois. Recifen ja Olindan väliselle kannakselle rakennettiin linnakkeita, jotta tällaiset hyökkäykset voitaisiin torjua, mutta turhaan.

 Sotaan sokerin vuoksi

1600-luvun alkupuolella Pernambuco, joka oli tuolloin Espanjan kuninkaan alaisuudessa, oli maailman suurin ja rikkain sokerintuotantoalue. Siellä oli 121 tehdasta, ja Recifestä oli tullut portugalilaisen Amerikan vilkkain satama.

Eurooppalaisista oli tullut persoja brasilialaiselle sokerille, josta valtaosa puhdistettiin Hollannissa. Kun Hollannin ja Espanjan välinen aselepo päättyi vuonna 1621, tämä tuottoisa elinkeino vaarantui. Samana vuonna oli Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania saanut monopoliaseman Afrikan ja Amerikan kanssa käytävässä kaupassa. Kauppakomppania ehdotti tilanteeseen ratkaisua asiakirjassa, jolla oli paljonpuhuva otsikko: ”Syitä joiden vuoksi Länsi-Intian komppanian pitäisi anastaa Brasilia Espanjan kuninkaalta mahdollisimman pian.” Mukaan oli liitetty ”Luettelo siitä, mitä Brasilia voi tuottaa”. Sokerin vuoksi oli puhkeamaisillaan sota!

Helmikuun 14. päivänä 1630 Pernambucon edustalle ilmaantui 65 kauppakomppanian lipun alla purjehtivaa laivaa, ja lyhyen taistelun jälkeen laivasto pystytti lippunsa Brasilian maaperälle. Linnoitusten, saarien ja jokien ympäröimä Recife vaikutti maahantunkeutujista turvallisemmalta kuin Olinda kukkuloineen ja aukeine paikkoineen. Niinpä 25. marraskuuta 1631 hollantilaiset polttivat Olindan maan tasalle ja siirsivät hallintokeskuksensa Recifeen. Tämä vaikutti mullistavasti sen kehitykseen.

Koska maata oli niukalti ja väkeä tuli tulvimalla, siirtokunta kasvoi ylöspäin. Paikalle rakennettiin Olindan raunioista pelastetuista materiaaleista korkeita, kapeita, kaksi- ja kolmikerroksisia taloja (sobradoja), jotka olivat tuolloin tunnusomaisia Euroopan pääkaupungeille. Kun tultiin vuoteen 1637, Recifessä ei ollut käytännöllisesti katsoen yhtään vapaana olevaa maata. Juuri silloin saapui uusi kenraalikuvernööri, Nassaun prinssi Johan Mauritz, joka oli saksalainen kreivi. Hänen suunnitelmissaan oli rakentaa Etelä-Amerikan kosmopoliittisin ja edistyksellisin kaupunki.

 Mauritzin rakentama kaupunki

Mauritz antoi kaupungille nimeksi Mauricia. Sen rakentaminen vei seitsemän vuotta, ja se suunniteltiin eurooppalaistyyliseksi. Kaupungissa oli päällystetyt kadut, tori, palatseja, eläintarha jossa oli Afrikasta ja Brasiliasta tuotuja eläimiä, kasvitieteellinen puutarha, Amerikan ensimmäinen observatorio, museo, sairaaloita ja kirjasto.  Mauritz rakensi kaupunkinsa Antônio Vazin saarelle muutaman sadan metrin päähän Recifestä ja yhdisti Recifen, Maurician ja mantereen toisiinsa kahdella sillalla, jotka olivat tuolloin insinööritaidon mestarinäytteitä. (Ks. tekstiruutua ”Johan Mauritz ja lentävä lehmä”.)

Johan Mauritz ei ollut tyypillinen siirtomaavallan edustaja, jolle raha olisi ollut kaikki kaikessa, vaan hän sanoi uutta kotiaan ”kauniiksi Brasiliaksi, jolle ei löydy vertaa taivaan alla”. Hänen rakkautensa tätä maata kohtaan, jota kauppakomppania oli käskenyt hänen käyttää hyväkseen, on kuvattuna Frans Postin ja Albert Eckhoutin maalauksissa. Nämä taiteilijat kuuluivat siihen kulttuurihenkilöiden ryhmään, jonka Mauritz toi Euroopasta. Hänen suojeluksessaan 46 taiteilijaa, tiedemiestä ja käsityöläistä tuotti valtavan määrän kirjoja, piirroksia ja karttoja, joista Pernambucon vaikuttavat maisemat ja pinnanmuodostus kävivät ilmi tiedonhaluisille eurooppalaisille.

Mauritzin hallintokaudella Maurician ja Recifen talous kasvoi. Maahan tunkeutumisen yhteydessä tuhoutuneet sokeritehtaat rakennettiin uudelleen kauppakomppanialta lainatuilla varoilla. Pian Recife kuhisi englantilaisia viranomaisia, seikkailunhaluisia ruotsalaisia siirtolaisia, skotlantilaisia kauppiaita sekä saksalaisia ja ranskalaisia liikemiehiä, joita houkutteli paikalle orjien, sokerin ja brasilianpunapuun kauppa.

Mauritzin johtaman hallinnon alaisuudessa vallinnut uskonnollinen suvaitsevaisuus houkutteli Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta juutalaisia sijoittajia ja pakolaisia. Kukoistava sefardi-yhteisö kokoontui jonkin aikaa kahdessa ensimmäisessä Amerikkaan rakennetussa synagogassa. Juutalaisten vaikutus oli niin huomattavaa, että Recifen liikekeskus tunnettiin nimellä Rua dos Judeus (Juutalaisten katu).

Happamia tunteita hollantilaisia kohtaan

Vaikka Mauritzin ansiot hallintomiehenä olivat vaikuttavat, kauppakomppanian johtokunta valitti, että hänen Brasiliaa kohtaan tuntema ihastuksensa hämärsi hänen arvostelukykyään raha-asioissa. Komppanian osakkaiden sijoitukset eivät olleet tuottaneet voittoa. Mauritz erosi ja palasi Hollantiin toukokuussa 1644. Hänen lähtönsä oli suuri pettymys, jopa portugalilaisille, ja siitä alkoi Alankomaiden Brasilian alamäki. Sokerisatojen peräkkäiset epäonnistumiset, kansainvälisillä sokerimarkkinoilla vallinnut laskusuhdanne ja suuret velat kauppakomppanialle saivat viljelmien omistajat suunnittelemaan kapinaa, joka lopulta karkotti hollantilaiset maasta vuonna 1654. *

 Mauritzin puutarhat ja suuri osa hänen rakentamastaan kaupungista tuhoutui taisteluissa, mutta jokin oli muuttunut. Hollantilaisten sokerinhimo oli johtanut siihen, että Pernambucon keskus oli siirtynyt Olindasta Capibariben suistossa oleville saarille ja uudelle pääkaupungille oli luotu pohja. Recifestä oli tullut kaupunki ja taloudellinen keskus omien ansioittensa perusteella.

Menneisyyden maku

Nykyään Recife on Brasilian suurimpia teollisuus-, liike- ja turistikeskuksia, jossa asuu 1300000 ihmistä. Ensi näkemältä se ei muistuta lainkaan sitä pientä kalastusyhteisöä, joka palveli Olindaa 1500-luvulla. Capibaribea reunustaneet sokeriviljelmät ovat saaneet kauan sitten väistyä asuma-alueiden tieltä. Jäljellä ovat vain niiden nimet ja muutamia viljelmien omistajille kuuluneita viehättäviä kartanoita. Huonon hoidon ja voimaperäisen nykyaikaistamisen vuoksi Recifen liikekeskus, joka käsittää Recifen ja Santo Antônion saaret ja mantereella olevan Boa Vistan kaupunginosan, on menettänyt paljon siirtomaa-ajan arkkitehtuuristaan.

Joet, saaret ja riutat, jotka vetivät hollantilaisia puoleensa, ovat kuitenkin edelleen keskeinen osa Recifen nykypäivää, ja kaupunkikuvassa voi nähdä siellä täällä jäänteitä sokerisesta menneisyydestä. Forte do Brum, nelikulmainen hollantilaislinnake, rakennettiin alun perin meren äärelle sataman suojaksi. Nyt se on nykyaikaisten rakennusten keskellä oleva saareke, joka on erotettu merestä täytemaalla. Rua dos Judeus, nykyään Rua do Bom Jesus (Hyvän Jeesuksen katu), kulkee vieläkin samaa reittiä kuin 1500-luvulla, ja sen varrella olevat moniväriset siirtomaa-ajan sobradot ovat välttäneet uudistukset.

Niille, jotka haluavat kaivautua syvemmälle Recifen historiaan, on tarjolla näyttelyjä, joissa on hollantilaisia karttoja ja muistoesineitä. Näyttelypaikkoja ovat esimerkiksi Forte das Cinco Pontas, jonka kauppakomppanian edustajat rakensivat vuonna 1630, ja koruton Arkeologian, historian ja maantieteen instituutti. ”Koillisihmisen museossa” seurataan, miten alkuaikojen vaatimaton sokerintuotanto kehittyi nykyaikaiseksi teollisuudeksi ja luodaan vakavoittava silmäys ”sokeriparonien käsinä ja jalkoina” toimineiden orjien elämään.

Sokeri ei herätä enää samanlaisia intohimoja kuin menneisyydessä. Sen tuotanto ei ole enää yhtä voitokasta kuin se oli silloin, kun sokeria himoitsivat merirosvot ja Länsi-Intian kauppakomppania. Sokerintuotanto on jättänyt jälkeensä taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympäristöongelmia, jotka eivät ole mitenkään kadehdittavia. Silti sokeri hallitsee edelleen Pernambucon rannikolla harjoitettavaa maanviljelyä. Melko lähellä Recifeä on suunnattomia sokeriruokopeltoja, joilla korjataan satoa paljolti samaan tapaan kuin viisisataa vuotta sitten – muistona siitä, että Recife sai alkunsa sokerista.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 25]

Johan Mauritz ja lentävä lehmä

”Alun perin Maurician ja Recifen välinen liikenne hoidettiin veneillä, mutta tämä haittasi suuresti kaupankäyntiä. Kaikki pitivät hyvänä ajatusta sillan rakentamisesta, ja rakennustyöt saatiin valmiiksi joutuisasti. Vihkiäisiä oli määrä juhlia sunnuntaina, ja ohjelmassa oli numero, jonka oli tarkoitus herättää yleisön mielenkiinto: lentävä lehmä!”

”Juhlissa iltapäivällä muusikot soittivat ja katuja kaunistivat koristeelliset nauhat. Väki kerääntyi sillalle. Toki siltakin teki heihin vaikutuksen, mutta he halusivat kovasti nähdä lentävän lehmän. ’Millainen se oikein on?’ kysyi joku. ’On syntiä sanoa, että lehmä voi lentää niin kuin enkeli’, sanoi muuan vanha nainen.”

”Kun ennalta ilmoitettu aika koitti, satamalaiturin vieressä olevan talon yläikkunasta tuli esiin sarvekkaan, pitkähäntäisen keltaisen lehmän hahmo. ’Tuolla se on!’ kaikki huusivat. Jalosukuiset, tavalliset kansalaiset ja orjat katsoivat ylös. Yhtäkkiä kaikki purskahtivat nauruun. Lehmä oli vain kuumalla ilmalla täytetty paperinen ilmapallo!”

”Mauritzin pila oli huvittanut ihmisiä ja palvellut lisäksi hyödyllistä tarkoitusta. Jokaiselta, joka oli mennyt sillalle nähdäkseen lehmän lentävän, oli peritty pieni pääsymaksu, ja hankituilla varoilla peitettiin suuri osa tämän kiitettävän hankkeen kustannuksista.”

[Lähdemerkinnät]

Mário Sette, Terra Pernambucana (Pernambucon maa)

Johan Mauritz: ACERVO FUNDAÇÃO JOAQUIM NABUCO--RECIFE

[Tekstiruutu s. 27]

Amerikan Venetsia

”Venetsian tavoin Recife on kaupunki, joka nousee ja heijastuu vedestä; kaupunki joka tuntee sisuksissaan meren sykkeen.” (Joaquim Nabuco, brasilialainen valtiomies)

Rakentajat ovat taistelleet merta, soita ja jokia vastaan siitä lähtien, kun ensimmäiset täytemaa-alueet ja vallit rakennettiin 1500-luvulla, ja tämän taistelun vuoksi Pernambucon pääkaupungissa on 66 kanavaa ja 39 siltaa. Nykyinen Recife levittäytyy Capibaribe-, Beberibe-, Jiquiá-, Tejipió- ja Jaboatãojokien muodostamaan suistoon. Koska Recife on keskimäärin vain kaksi metriä merenpinnan yläpuolella, nousuveden ja rankkasateiden aikana jotkin pääkadut peittyvät edelleenkin aika ajoin veteen. Mielenkiintoista on se, että vanha Recife, johon ensimmäiset asukkaat asettuivat ja jota satojen vuosien ajan yhdisti mannermaahan hiekkakaistale, erotettiin mantereesta vuonna 1960 sataman laajennuksen yhteydessä.

[Kuva s. 23]

Yllä: Rua do Bom Jesus

[Kuva s. 23]

Alla: Rua da Aurora

[Kuva s. 24]

Hollannin Länsi-Intian kauppakomppanian laivasto hyökkää Olindaa (oikealla) ja Recifeä (vasemmalla) vastaan vuonna 1630

[Kuva s. 24, 25]

”Venetsian tavoin Recife on kaupunki, joka nousee ja heijastuu vedestä”

[Kuvat s. 26]

Forte do Brum ja (alempi kuva) Forte das Cinco Pontas

[Kuvien lähdemerkinnät s. 23]

Yläkuva: NATANAEL GUEDES/P.C.R.; alakuva: Bruno Veiga/Tyba/socialphotos.com; kartta: Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

[Kuvien lähdemerkinnät s. 24]

Laivasto: ACERVO FUNDAÇÃO JOAQUIM NABUCO–RECIFE; alakuva: MUNDOimagem