Oletko maistanut pomppivaa marjaa?

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Kanadasta

VILJELIJÄ levittää maahan rikkiä lisätäkseen maaperän happamuutta. Syksyllä sadon kypsyessä hän tulvittaa pellot. Korjuun jälkeen hän pudottaa marjat tahallaan maahan nähdäkseen, pomppivatko ne.

Onko viljelijä vallan seonnut? Päinvastoin hänen tuhoisalta näyttävä toimintansa takaa tuotteen mahdollisimman korkean laadun. Hän viljelee nimittäin karpaloita. Haluaisitko tietää enemmän tästä kovasta marjasta?

Marjoja suolta

Kun eurooppalaiset aikoinaan saapuivat Pohjois-Amerikan koillisrannikolle, alkuperäisasukkaat tarjosivat kauppatavaraksi punaisia marjoja, joissa oli raikas, kirpeä maku. Pequot-intiaanit, jotka asuivat nykyisin Cape Codina tunnetulla niemimaalla, kutsuivat niitä nimellä i-bimi ’karvas hedelmä’. Kasvin varsi ja kukinto tuovat mieleen kurjen kaulan ja pään, ja mahdollisesti tämän vuoksi puritaanit nimesivät sen englanniksi tuon linnun mukaan (craneberry, lyheni myöhemmin muotoon cranberry). Yksi selitys nimelle saattaa olla se, että marja oli paikallisten kurkiparvien mieliravintoa.

Intiaanit keräsivät karpaloita alavilta turvesoilta. Soiden kostea, mätänevä kasvillisuus teki maaperästä niin happaman, etteivät useimmat kasvit siinä viihtyneet. Karpalot puolestaan kukoistavat sellaisissa oloissa. Maanpinnassa suikertavat rönsyt menestyivät etelästä nykyisen Virginian seuduilta aina pohjoiseen Kanadaan asti.

Vuonna 1680 newjerseyläinen uudisasukas Mahlon Stacy kuvaili karpaloita Englannissa asuvalle veljelleen seuraavasti: ”Karpalot muistuttavat väriltään ja kooltaan suuresti kirsikoita, ja ne säilyvät seuraavaan marja-aikaan asti. Niistä saa erinomaista hilloketta hirven sekä kalkkunan ja muiden lintujen höysteeksi, ja piirakassa ne maistuvat paremmilta kuin karviaiset tai kirsikat. Tilaamme niitä intiaaneilta runsain määrin.”

Ravinto-, lääke- ja säilöntäaineet samassa paketissa

Intiaanit hyödynsivät karpalon luontaista hyvää säilyvyyttä. He survoivat marjoja kuivatun lihan tai kalan kanssa ja muotoilivat seoksesta kakkuja, jotka kuivatettiin auringossa. Niistä saatiin pitkinä talvikuukausina ravitsevaa proteiini- ja vitamiinipitoista ruokaa. Marjat säilyvät  hyvin, koska niissä on paljon pektiiniä, ja ne sisältävät runsaasti myös C-vitamiinia. Keripukin uhka saikin entisajan merimiehet ostamaan karpaloita muonaksi pitkille matkoille tynnyrikaupalla.

Intiaanit käyttivät karpaloita myös lääkkeenä: niitä sekoitettiin maissijauhoon, ja seos asetettiin haavan päälle ehkäisemään verenmyrkytys. Lääketieteellisissä tutkimuksissa on hiljattain saatu näyttöä siitä, että karpalomehu saattaa ehkäistä joitakin virtsateiden tulehduksia estämällä bakteereja kiinnittymästä virtsateiden seinämiin.

Miksi marjat pomppivat?

Jos kypsä karpalo halkaistaan kahtia, sen sisäpuolelta paljastuu neljä ilmarakkoa. Niistä on hyötyä kaupallisille viljelijöille kahdellakin tapaa. Ensinnäkään heidän ei tarvitse vaivautua poimimaan marjoja käsin vaan he voivat tulvittaa pellot, ravistella rönsyjä koneellisesti – jolloin kypsät marjat irtoavat varsista – ja luottaa siihen, että ilmarakot saavat marjat kellumaan. * Sitten marjat kauhotaan pinnalta ja lajitellaan.

Ilmarakkojen toinen hyöty keksittiin 1800-luvun lopulla. Tarina kertoo, että joltain viljelijältä putosi marjaämpäri vahingossa portaille ja hämmästyksekseen hän huomasi, että parhaat marjat pomppivat portaat alas asti, kun taas pehmenneet tai mädäntyneet marjat jäivät askelmille. Ensiluokkaiset marjat olivat ilmarakkojen ansiosta kimmoisia kuin täydet renkaat, mutta huonot marjat käyttäytyivät kuin tyhjät renkaat.

Vuonna 1881 rakennettiin ensimmäiset koneet, jotka hyödynsivät marjojen kimmoisuutta. Samaan ominaisuuteen perustuvat nykyiset lajittelukoneet, joissa hyvät marjat ponnahtavat esteen yli ja ne kootaan kokonaisina myyntiin. Pehmeät putoavat koneen läpi pois, ja niistä tehdään mehua ja hyytelöä.

Yhdysvaltojen koillis- ja luoteisosissa sekä Kanadassa  viljelmiltä saadaan vuosittain yli 250 miljoonaa kiloa karpaloita. Ellet ole koskaan syönyt näitä kirpeitä marjoja, niin maista ihmeessä! Ne pursuavat vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja, jotka voivat suojella sydäntaudeilta ja syövältä. Saattavatpa ne jopa tehdä askeleesi kimmoisammiksi.

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 17]

Pelkästäänkö Pohjois-Amerikassa?

Karpaloita syödään perinteisesti kiitospäivänä, jota vietetään Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina ja Kanadassa lokakuun toisena maanantaina. Perimätiedon mukaan intiaanit toivat karpaloita mukanaan tullessaan ensimmäiseen kiitospäivän juhlaan, joka järjestettiin vuonna 1621 Plymouthin siirtokunnan kuvernöörin William Bradfordin taloudellisella tuella ja jossa kolmen päivän ajan syötiin ja virkistyttiin yhdessä. Koska karpaloon liittyy monia vanhoja tapoja ja se on yksi niistä harvoista pohjoisamerikkalaisista marjoista, joita viljellään kaupallisesti, monet amerikkalaiset luulevat sen kasvavan pelkästään tuolla mantereella.

Tavallinen karpalo (V. oxycoccus) kasvaa kuitenkin myös Aasiassa sekä Pohjois- ja Keski-Euroopassa, ja sitä käytetään ruoanlaitossa muuallakin kuin Pohjois-Amerikassa. Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa sanotaan: ”Karpalohilloketta ja -hyytelöä on alettu pitää puhtaasti amerikkalaisina tuotteina, mutta skandinaaveilla on suuresti arvostettu puolukkansa (V. vitis-idaea), joka on samantyyppinen mutta kirpeämpi kuin Amerikassa kasvava karpalo [V. macrocarpon].”

[Kuva s. 15]

Karpalon kukinto

[Lähdemerkintä]

Charles Armstrong, Cranberry Professional, Univ. of Maine Cooperative Extension, USA

[Kuva s. 16, 17]

Karpaloiden keruuta tulvitetulla viljelmällä

[Lähdemerkintä]

Keith Weller/Agricultural Research Service, USDA

[Kuvat s. 17]

Valkoisten karpaloiden keruuta

[Lähdemerkintä]

Pikkukuvat: Ocean Spray Cranberries, Inc.