Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Moraalin syöksykierre alkaa

Moraalin syöksykierre alkaa

Moraalin syöksykierre alkaa

MILLOIN moraalin syöksykierre mielestäsi alkoi? Omana elinaikanasi vai kenties varttuneempien sukulaistesi tai ystäviesi aiempina elinvuosina? Joidenkin mielestä vuonna 1914 puhjennut ensimmäinen maailmansota syöksi ihmiskunnan tähän ennennäkemättömän moraalisen rappion aikaan. Historian professori Robert Wohl kirjoitti kirjassaan The Generation of 1914: ”Ne, jotka kokivat sodan, eivät voineet koskaan päästä siitä ajatuksesta, että elokuussa vuonna 1914 oli yksi maailma päättynyt ja toinen alkanut.”

”Sosiaaliset normit, jotka olivat jo valmiiksi heikentyneet, murenivat kaikkialla maan tasalle”, sanoo historiantutkija Norman Cantor. ”Kun kerran poliitikot ja kenraalit olivat kohdelleet miljoonia alaisiaan kuin teuraaksi lähetettäviä eläimiä, niin mitkä uskonnolliset tai eettiset säädökset olisivat enää voineet estää ihmisiä kohtelemasta toisiaan julmasti kuin petoeläimet? – – ensimmäisen maailmansodan [1914–18] teurastus alensi ihmiselämän arvon olemattomiin.”

Englantilainen historioitsija H. G. Wells kirjoitti vuonna 1920 laajassa teoksessaan Historian ääriviivat, että evoluutioteorian hyväksymisen ”seurauksena oli todellinen moraalin häviäminen”. Miksi sillä oli tällainen vaikutus? Jotkut ajattelivat, että ihminen ei ole sen enempää kuin keskimääräistä kehittyneempi eläin. Evoluution kannattajaksi lukeutuneen Wellsin mukaan he tulivat siihen tulokseen, että koska ihminen on samankaltainen sosiaalinen eläin kuin intialainen vuorisusi, ”oli heidän mielestään aivan oikein, että ihmistenkin keskuudessa suuret koirat tyrannisoivat pienempiään”.

Ensimmäinen maailmansota vaikutti tosiaan tuhoisasti ihmisten moraalitajuun, kuten Cantor totesi. Hän selittää: ”Vanhemman polven arvoja ei pidetty enää minään. Sen harjoittama politiikka sekä sen pukeutumistavat ja sukupuolimoraali hylättiin.” Moraalin heikkenemistä nopeuttivat merkittävästi kirkot, jotka häpäisivät kristilliset opetukset asettumalla kannattamaan evoluutioteoriaa ja yllyttämällä kansoja sotaan. Brittiläinen prikaatinkenraali Frank Crozier on kirjoittanut: ”Kristikunnan kirkot ovat parhaita verenhimon herättäjiä, mitä meillä on, ja olemme käyttäneet niitä vapaasti hyväksemme.”

Moraalisäännöt hylätään

Niin sanotulla iloisella kaksikymmenluvulla heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen vanhat arvot ja moraaliset pidäkkeet pyyhkäistiin syrjään ja alettiin ajatella, että mikä tahansa käy. Historioitsija Frederick Lewis Allen kirjoitti: ”Saattaa olla, että sotaa seurannutta kymmenvuotisjaksoa tullaan – – sattuvasti sanomaan ’huonojen tapojen vuosikymmeneksi’. – – Vanhan asiaintilan mukana oli hävinnyt arvojärjestelmä, joka oli antanut elämälle mieltä ja sisältöä, eikä korvaavia arvoja ollut helppoa löytää.”

1930-luvun suuri lamakausi vakavoitti monia, kun se suisti heidät syvään köyhyyteen. Vuosikymmenen lopulla maailma ajautui kuitenkin uuteen, vielä tuhoisampaan konfliktiin – toiseen maailmansotaan. Pian kansakunnat valmistivat pelottavia tuhoaseita. Maailma nousi laman pohjalta mutta syöksyi sanoin kuvaamattoman kärsimyksen ja kauhun kurimukseen. Sodan loppuessa sadat kaupungit olivat suureksi osaksi raunioina; Japanissa kaksi kaupunkia oli maan tasalla, kumpikin yhden ainoan atomipommin tuhoamana. Miljoonat menehtyivät kammottavilla keskitysleireillä. Kaiken kaikkiaan sodassa menetti henkensä noin 50 miljoonaa miestä, naista ja lasta.

Toisen maailmansodan ahdistavissa olosuhteissa ihmiset eivät suinkaan pitäneet kiinni perinnäisistä sopivuussäännöistä vaan loivat omia käytösnormejaan. Kirjassa Love, Sex and War—Changing Values, 1939-45 sanotaan: ”Näytti siltä kuin seksuaalinen pidättyvyys olisi hyllytetty sodan ajaksi, sillä taistelukenttien perinteiset erivapaudet levisivät kotirintamallekin. – – Sota-ajan pakkotilanne ja jännitys murensivat pian moraalisia pidäkkeitä, ja elämä vaikutti monilla kotirintamilla yhtä halvalta ja lyhyeltä kuin taistelukentilläkin.”

Jatkuva kuoleman uhka voimisti tunnesiteiden kaipuuta; tilapäisetkin suhteet kelpasivat. Eräs brittiläinen kotirouva puolusteli noiden kuohuvien vuosien seksuaalista sallivuutta sanoen: ”Emme varsinaisesti olleet moraalittomia, olihan meneillään sota.” Muuan amerikkalainen sotilas myönsi: ”Useimpien ihmisten mittapuun mukaan olimme moraalittomia, mutta olimme nuoria ja saatoimme menettää henkemme seuraavana päivänä.”

Kauheudet jäivät piinaamaan monien sodasta selviytyneiden mieltä. Jotkut heistä olivat tuolloin vasta lapsia. Osalla on vielä tänäkin päivänä hetkiä, jolloin he ikään kuin elävät uudelleen traumaattiset kokemuksensa. Monet menettivät uskonsa ja sen myötä moraalisen kompassinsa. Kun ihmiset eivät kunnioittaneet mitään auktoriteettia, joka olisi voinut sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin, kaikki alkoi näyttää suhteelliselta.

Uudet sosiaaliset normit

Toisen maailmansodan jälkeen julkaistiin sukupuolikäyttäytymistä koskevia tutkimuksia. Yksi sellainen oli yli 800-sivuinen Kinseyn raportti, joka ilmestyi Yhdysvalloissa 1940-luvulla. Sen vaikutuksesta monet alkoivat puhua sukupuoliasioista avoimesti, kun ne eivät aiemmin olleet yleensä kuuluneet julkiseen keskusteluun. Raportissa esitetyt tilastotiedot homoseksualistien ja muiden seksuaalisesti poikkeavalla tavalla käyttäytyvien ihmisten määrästä tunnustettiin myöhemmin liioitelluiksi, mutta silti tutkimus paljasti moraalin heikentyneen jyrkästi sodan jälkeen.

Jonkin aikaa sopivuuden ulkokuori yritettiin säilyttää. Esimerkiksi elokuvien sekä radio- ja televisio-ohjelmien moraalisuus varmistettiin sensuroimalla. Tätä ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Yhdysvaltain entinen opetusministeri William Bennett selittää: ”1960-luvulle tultaessa alkoi jyrkkä, vääjäämätön luisu kohti sivistyneisyyden häviämistä.” Sama suuntaus näkyi monissa muissakin maissa. Miksi vauhti kiihtyi 60-luvulla?

Tuolla vuosikymmenellä nähtiin lähes samanaikaisesti naisten vapautusliike sekä seksuaalinen vallankumous ja siihen liittyvä niin sanottu uusi moraali. Lisäksi markkinoille tuli tehokkaita ehkäisypillereitä. Kun seksistä voitiin nauttia ilman raskauden pelkoa, ”vapaa rakkaus” eli ”seksisuhteet ilman sitoumuksia” yleistyivät.

Näihin aikoihin lehdistö, elokuvateollisuus ja televisio höllensivät moraalisäännöksiään. Yhdysvaltain presidentin johtaviin turvallisuuspoliittisiin neuvonantajiin kuulunut Zbigniew Brzezinski sanoi myöhemmin television arvomaailmasta: ”[Televisio] ihannoi omien tarpeiden tyydyttämistä, normalisoi silmittömän väkivallan ja raakuudet [sekä] kannustaa vapaisiin sukupuolisuhteisiin.”

Videotallenteet alkoivat saada suosiota jo 1970-luvulla. Ihmiset saattoivat nyt kodin seinien suojissa katsella moraalittomia, peittelemättömän seksuaalisia ohjelmia, joita he eivät ikinä olisi kehdanneet mennä katsomaan elokuvateatteriin. Viime vuosina Internet on kautta maailman tuonut pornografian sen vastenmielisimmässä muodossaan kaikkien niiden ulottuville, joilla vain sattuu olemaan tietokone käytettävissään.

Seuraukset ovat monella tapaa pelottavia. Erään yhdysvaltalaisen vankilan vartija kertoi hiljattain: ”Kun tänne kymmenen vuotta sitten korjattiin kadulta nuoria, pystyin keskustelemaan heidän kanssaan oikeasta ja väärästä. Nyt sisään tulevat nuoret eivät edes käsitä, mistä yritän puhua.”

Mistä ohjausta?

Maailman kirkoilta on turha odottaa moraalista ohjausta. Ne eivät seiso vanhurskaiden periaatteiden takana kuten Jeesus ja hänen seuraajansa ensimmäisellä vuosisadalla, vaan niistä on tullut osa tätä maailmaa ja sen pahuutta. Muuan kirjoittaja kysyi: ”Onko koskaan käyty sellaista sotaa, jossa ei olisi väitetty Jumalan olleen kummallakin puolella?” Joitakin vuosia sitten eräs newyorkilainen pappi puhui Jumalan moraalinormien kannattamisesta ja sanoi: ”Kirkko on maailman ainoa järjestö, jolla vaatimukset sisään pääsemiseksi ovat alhaisemmat kuin bussiin tulijoille.”

Tämän maailman moraalin jyrkkä syöksykierre vaatii selvästikin toimia. Mutta millaisia? Millaista muutosta tarvittaisiin? Kuka sen voisi saada aikaan ja miten?

[Huomioteksti s. 5]

”Ensimmäisen maailmansodan [1914–18] teurastus alensi ihmiselämän arvon olemattomiin.”

[Tekstiruutu s. 6]

HYVEITÄ VAI ARVOJA?

Entisaikoina hyveet olivat selväpiirteisiä. Ihminen joko oli rehellinen, uskollinen, siveä ja kunniallinen tai sitten ei. Nykyään sanan ”hyveet” on korvannut sana ”arvot”. Tähän liittyy kuitenkin eräs ongelma, kuten historioitsija Gertrude Himmelfarb toteaa: ”Hyveistä ei pystytä sanomaan samalla tavalla kuin arvoista, – – että jokaisella on oikeus omiin hyveisiinsä.” (The De-Moralization of Society.)

Himmelfarbin mukaan arvoja voivat olla erilaiset ”uskomukset, näkemykset, asenteet, tunteet, tavat, käytänteet, mieltymykset, ennakkoluulot ja jopa omituisuudet – mikä tahansa, mitä yksilö, ryhmä tai yhteiskunta sattuu pitämään arvossa jonakin ajankohtana mistä tahansa syystä”. Nykyisessä vapaamielisessä ilmapiirissä ihmiset katsovat oikeudekseen valita omat arvonsa, aivan kuten supermarketista valitaan mieleiset ruokatavarat. Mutta mitä tällöin tapahtuu todellisille hyveille ja moraalisuudelle?

[Kuva s. 6, 7]

Ala-arvoista viihdettä on yhä helpommin saatavilla.