Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ainutlaatuinen kirja

Ainutlaatuinen kirja

”Raamattu on historian levinnein kirja.” (The World Book Encyclopedia)

YLI 550 vuotta sitten saksalainen keksijä Johannes Gutenberg alkoi painaa irtokirjakkeilla. Ensimmäinen merkittävä kirja, jonka hän painoi, oli Raamattu. * Sen jälkeen kirjoja on valmistettu lukematon määrä kaikista kuviteltavissa olevista aiheista. Näistä kirjoista Raamattu on kuitenkin aivan omaa luokkaansa.

  • Raamattua tai sen osia on painettu arviolta yli 4,7 miljardia kappaletta. Sen levikki on yli viisinkertainen verrattuna toiseksi levinneimpään kirjaan Otteita puheenjohtaja Mao Tse-tungin teoksista.

  • Hiljattain Raamattuja tai sen osia levitettiin yli 50 miljoonaa kappaletta yhden ainoan vuoden aikana. ”Raamattu on vuoden myydyin kirja – joka vuosi”, sanotaan The New Yorker -aikakauslehdessä.

  • Koko Raamattu tai osia siitä on käännetty yli 2400 kielelle. Ainakin osa Raamatusta on saatavissa kielillä, joita puhuu yli 90 prosenttia maapallon väestöstä.

  • Suunnilleen puolet raamatunkirjoittajista sai työnsä valmiiksi ennen kuin kuuluisa kiinalainen filosofi Kungfutse ja buddhalaisuuden perustaja Siddhartha Gautama syntyivät.

  • Raamatulla on ollut syvällinen vaikutus taiteisiin, mukaan lukien jotkin maailman merkittävimmistä maalauksista, musiikkiteoksista ja kirjallisista tuotteista.

  • Raamattu on pitänyt pintansa huolimatta hallitusten kielloista, uskonnollisten vastustajien rovioista ja kriitikoiden hyökkäyksistä. Historian aikana mikään muu kirja ei ole kohdannut suurempaa vastustusta – ja säilynyt.

Nämä ovat todella huomattavia seikkoja, eikö totta? Tietenkään vaikuttavat yksityiskohdat ja tilastot eivät voi yksinään todistaa, että Raamattu on luotettava. Seuraavaksi tarkastelemme viittä syytä, joiden vuoksi miljoonat ihmiset pitävät Raamattua luotettavana.

^ kpl 3 Gutenbergin niin sanottu 42-rivinen Raamattu oli latinankielinen käännös, ja se valmistui noin vuonna 1455.