Kuka tulee apuun hätätilanteessa?

Ambulanssimme vilkkuvalo alkaa välähdellä autojen ja rakennusten pinnoilla. Sireenin läpitunkeva ujellus pysäyttää muut autot ja jalankulkijat, ja pääsemme puikkelehtimaan autojen lomitse kohti paikkaa, josta hälytys soitettiin.

OLEN toiminut yli 20 vuotta sairastuneiden ja loukkaantuneiden ensihoidossa. * Jokainen työpäivä on liikkumista kartoittamattomilla vesillä, sillä koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Tilanteet, joissa olen ollut mukana, ovat vaihdelleet tavanomaisista poikkeuksellisiin ja tulokset lukuisista onnellisista lopuista sanoin kuvaamattomiin tragedioihin.

Merkitys yhteiskunnalle

Ensihoitajat ovat keskeinen osa Kanadan terveydenhuoltojärjestelmää. Sairaalan ulkopuolella annettu pätevä lääketieteellinen hoito voi pelastaa hengen tai ainakin pienentää onnettomuuksien ja sairauskohtauksien uhrien saamia vaurioita. *

Monin paikoin ensihoitajat päivystävät ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Työnantajana saattaa olla kunnallinen, kaupallinen tai jonkin sairaalan alainen ensihoitopalvelujen tarjoaja. Jotkut työskentelevät ambulanssipalvelussa tai palolaitoksen yhteydessä.

Nämä erikoiskoulutuksen saaneet miehet ja naiset lähtevät liikkeelle vain sekunteja hälytyksen jälkeen, joka voi tulla millä hetkellä tahansa ilman varoitusta. Mitä kaikkea ensihoitajat tekevät?

Koulutus hengenpelastajiksi

Koulutus ja ammattinimikkeet vaihtelevat Kanadassa alueittain, ja koulutuksen laajuus riippuu siitä, millä ensihoidon tasolla on tarkoitus työskennellä. Näitä tasoja on yleisen luokittelun mukaan neljä: ensivaste, perustaso, hoitotaso ja kriittiset tapaukset. Henkilöstön pätevyyttä valvovat eri valtiolliset elimet ja terveysviranomaiset.

 Omaan peruskoulutukseeni sisältyi lukuisia tunteja luokassa, sairaalassa ja ambulanssissa. Opettelimme mittaamaan elintärkeät toiminnot, käyttämään hapenkuljetusta ja keuhkotuuletusta parantavia laitteita, elvyttämään puhallus-painelumenetelmällä sekä sitomaan haavoja, lastoittamaan raajoja ja tukemaan selkärangan liikkumattomaan asentoon.

Arvokasta käytännön harjoitusta saimme työskentelemällä kolmesataa tuntia eri sairaaloiden päivystyspoliklinikoilla, tehohoitoyksiköissä ja synnytysosastoilla. Ensimmäinen synnytys, jossa avustin, oli unohtumaton kokemus – aivan kuin olisi ollut todistamassa ihmettä! Kaikki tämä valmisti minua koulutuksen seuraavaan vaiheeseen, jossa sain yli kolmesataa tuntia kokemusta todellisista tilanteista ambulanssissa kahden kokeneen ensihoitajan valvonnassa ja ohjauksessa. Suoritettuani kirjalliset ja käytännön taitoja mittaavat kokeet sain pätevyyden toimia perustasoisessa ensihoidossa.

Työskentelin useita vuosia sekä maaseudulla että kaupunkialueilla. Oivalsin pian oppimieni hengenpelastustaitojen arvon, kun sairaalan päivystyspoliklinikalle saapui rintakivusta kärsivä rakennustyöntekijä, jonka sydän seuraavassa hetkessä pysähtyi. Työskentelin yhdessä lääkärien ja sairaanhoitajien kanssa, ja puhallus-paineluelvytyksen, defibrillaation ja lääkehoidon avulla miehen sydän käynnistyi muutaman minuutin kuluttua uudestaan, ja hän alkoi hengittää. Hänet siirrettiin teho-osastolle. Seuraavana päivänä minut lähetettiin tuolle osastolle ja lääkäri esitteli minut miehelle, joka istui sängyssä ja jutteli vaimonsa kanssa. En tunnistanut häntä ennen kuin hän sanoi: ”Muistatko minut? Sinä pelastit eilen henkeni!” Se tuntui upealta.

Lisäkoulutuksessa työskentelin lääkärin kanssa, joka seurasi hoitotyötäni 12-tuntisen vuoron ajan. Kirjallisten ja käytännön taitoja mittaavien testien jälkeen sain hoitotason ensihoitajan pätevyyden.

Ensihoitajat työskentelevät johtavan lääkärin alaisuudessa, joka tavallisesti yhdessä lääketieteellisen asiantuntijaryhmän kanssa laatii kirjallisia hoito-ohjeita. Ensihoitajat joko noudattavat näitä ohjeita tai ovat radio- tai puhelinyhteydessä vastuulääkäreihin. Heitä onkin sanottu lääkärin silmiksi, korviksi ja käsiksi. Yksityiskodeissa, julkisissa rakennuksissa tai liikenneonnettomuuspaikoilla annettava hoito vaihtelee hapen ja lääkkeiden annosta defibrillaation ja hengitysputken asettamisen kautta kirurgisiin toimenpiteisiin (ks. tekstiruutu  ”Ensihoidossa tarvittavia taitoja” s. 15).

Riskejä ja haasteita

Riskit ja haasteet ovat erottamaton osa päivittäistä työtämme. Lähdemme liikkeelle säällä kuin säällä, ja toisinaan työskentelemme suojattomilla paikoilla ja vaarallisissa olosuhteissa. Jo pelkästään ajo uhrin luo voi olla vaarallinen.

Saatamme milloin tahansa joutua kosketuksiin veren ja elimistön muiden nesteiden kanssa ja altistua tartuntataudeille. Siksi käytämme tarpeen mukaan suojakäsineitä, -naamareita tai -laseja sekä erikoisvaatteita.

Hoitotyössä olemme tekemisissä myös potilaiden omaisten ja ystävien sekä täysin  tuntemattomien ihmisten kanssa, joiden tunnereaktiot saattavat olla hyvinkin rajuja tai arvaamattomia. Vuosikymmeniä kestäneen avioliiton päättyminen toisen puolison kuolemaan on traagista, eikä asiasta ole helppo kertoa leskeksi jääneelle. Minun piti kerran ilmoittaa eräälle naiselle hänen miehensä kuolemasta. Kuultuaan uutisen nainen kumautti minua nyrkillä ja juoksi talosta kadulle huutaen ja itkien. Kun sain hänet kiinni, hän kääntyi ympäri, tarrautui minuun ja alkoi itkeä lohduttomasti olkapäätäni vasten.

Kanssakäyminen henkisesti häiriintyneiden tai päihteiden väärinkäyttäjien kanssa kysyy empatiaa, tahdikkuutta ja myötätuntoa. Tällaiset ihmiset voivat käyttäytyä arvaamattomasti. Vuosien varrella olen kohdannut potilaita, jotka eivät ole kyenneet hallitsemaan itseään ja ovat siksi purreet minua, sylkeneet päälleni tai hyökänneet minua vastaan muulla tavoin.

Työ on myös fyysisesti raskasta. Joudumme jatkuvasti nostamaan painavia taakkoja, joskus hyvinkin hankalassa asennossa, ja olemme paljon polvillamme potilaan ylle kumartuneina. Työperäiset vaivat ovat meille tuttuja. Niistä tavallisimpia ovat selkä-, olkapää- ja polvivammat, ja joissakin tapauksissa ne pakottavat alan vaihtoon. Meidän odotetaan myös tekevän vuorotyötä, joka voi joillekin olla uuvuttavaa.

Hengenvaarassa olevien ihmisten hoitaminen on henkisesti stressaavaa. Ensihoitajien on pysyttävä rauhallisena, säilytettävä arvostelukykynsä ja tehtävä järkeviä päätöksiä kriittisissä tilanteissa. He ovat inhimillisen kärsimyksen ja murhenäytelmien silminnäkijöitä. He näkevät ja hoitavat hirvittäviä vammoja. Muistan elävästi erään nuoren miehen, joka oli ruhjoutunut työpaikalla sattuneessa onnettomuudessa niin pahoin, että kehoa tuskin tunnisti rintakehästä alaspäin. Hän rukoili meitä pelastamaan hänet. Vaikka yksikkömme lisäksi myös lääkärit ja sairaanhoitajat yrittivät parhaansa, vajaa tunti myöhemmin hän kuoli.

Jotkin tilanteet ovat sydäntäsärkeviä. Kerran meidät hälytettiin aikaisin aamulla talolle, joka oli syttynyt tuleen. Perheen isä oli juuri palaamassa töistä, kun hänen vaimonsa ja kolmivuotias tyttärensä pakenivat palavasta kodista. Kolme muuta lasta, joiden ikä vaihteli neljästä kuukaudesta viiteen vuoteen, ja heidän isoisänsä olivat sisällä loukussa, kunnes palomiehet saivat heidät ulos. Paikalla oli useita ensihoitoyksikköjä, mutta emme onnistuneet pelastamaan heitä.

Ehkä tässä vaiheessa herää kysymys, miksi kukaan haluaa ensihoitajaksi. Olen miettinyt sitä toisinaan itsekin. Silloin mieleeni muistuu Jeesuksen vertaus lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta, joka itseään säästämättä auttoi loukkaantunutta miestä (Luukas 10:30–37). Tässäkin työssä käytetään omia fyysisiä ja henkisiä voimavaroja apua tarvitsevien hyväksi. Itselleni tämä on ollut palkitseva ammatti, mutta odotan silti hartaasti aikaa, jolloin jään työttömäksi. Jumala on nimittäin luvannut, että aivan lähitulevaisuudessa koittaa aika, jolloin kukaan ”ei sano: ’Olen sairas.’” Silloin ei myöskään ”kuolemaa – – eikä kipua enää ole”. (Jesaja 33:24; Ilmestys 21:4.) (Kertonut kanadalainen ensihoitaja.)

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 13]

En tunnistanut häntä ennen kuin hän sanoi: ”Muistatko minut? Sinä pelastit eilen henkeni!” Se tuntui upealta.

[Huomioteksti s. 14]

Olen kohdannut potilaita, jotka eivät ole kyenneet hallitsemaan itseään ja ovat siksi purreet minua, sylkeneet päälleni tai hyökänneet minua vastaan muulla tavoin.

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 15]

 ENSIHOIDOSSA TARVITTAVIA TAITOJA

Ensihoitaja koulutetaan huolehtimaan siitä, että uhrin hengitystiet ovat avoimina, jotta keuhkoihin pääsee ilmaa. Tämä saattaa vaatia intubaatiota eli taipuisan, muovisen hengitysputken asettamista tähystimen avulla nielun kautta henkitorveen. Toinen vaihtoehto on krikotyreotomia, jossa henkitorveen työnnetään kaulan läpi kanyyli neulan, pienemmän kanyylin, ohjainlangan ja veitsen avulla. Kun uhrin keuhko on luhistunut ja hän on hengenvaarassa, neula ja kanyyli viedään sisään rintakehän etuseinämän läpi.

Ensihoidossa tulee hallita myös nesteensiirto. Siinä suoneen yhdistetään kanyyli, jonka kautta potilaalle annetaan esimerkiksi normaalia suolaliuosta. Nestettä voidaan antaa myös luuhun liitettävän laitteen avulla suoraan luuytimeen.

Potilaan sydänsähkökäyrää seurataan sydänvalvurin tai defibrillaattorin avulla. Ensihoitoyksikkö saattaa suorittaa myös defibrillaation (sydämenpysähdyksen hoidossa annettu sähkösysäys sydämen normaalin toiminnan käynnistämiseksi) tai kardioversion (vaarallisen tiheän sykkeen hidastaminen synkronoidun sähköiskun avulla). Liian hidasta sykettä voidaan nostaa käyttämällä valvuria tai defibrillaattoria tilapäisesti ulkoisena tahdistimena.

[Lähdemerkintä]

Kaikki kuvat otettu City of Toronto EMS:n luvalla

[Kuvan lähdemerkintä s. 12]

Kuvat otettu City of Toronto EMS:n luvalla