Laiskiaisen lokoisa elämä

”OTA kiireesti kamera esiin!” sanoin sisarelleni nähdessäni vihertävän laiskiaisen viidakkopolulla. Purskahdimme kuitenkin nauruun tajutessamme, että oli aivan turha pitää kiirettä: laiskiainen on maailman hitaimpia eläimiä.

Saadakseni lisää tietoa tästä nisäkkäästä lähdin käymään Aven eläintarhassa La Garita de Alajuelan kaupungissa. Eläintarha toimii myös keskuksena, jonne tuodaan eläimiä turvaan ja hoitoon, niin että ne voidaan palauttaa takaisin luontoon. Tapasin eläintarhan innostuneen tutkimusjohtajan, biologi Shirley Ramírezin, ja hän vei minut katsomaan tarhan vakinaista laiskiaisasukkia nimeltä Pelota, ”Pallo”. Nimi juontuu siitä, että laiskiaiset voivat nukkuessaan käpertyä tiukaksi palloksi. Pelota on pienen koiran kokoinen kaksivarvaslaiskiainen, ja sillä on paksu turkki, pystynenä sekä suuret ja kosteat ruskeat silmät.

Olin saanut selville, että laiskiaiset viihtyvät yksin ja synnyttävät kerran vuodessa yhden poikasen. Tämä pysyy emossaan kiinni ensimmäiset neljästä kuuteen viikkoa, kunnes se vieroitetaan, mutta sen jälkeenkin se saattaa ratsastaa emon vatsalla vielä viidestä kahdeksaan kuukautta. Tänä aikana emo antaa sille suullaan tuoreita, helposti sulavia lehtiä ruoaksi. Myöhemmin poikanen hamuaa lehtiä itse irrottamatta silloinkaan otettaan emosta. Emo myös tutustuttaa jälkikasvunsa sen pieneen elinpiiriin.

Kaksi- tai kolmivarpaisia, vihreitä ja viluisia

Sain tietää, että viidakossa näkemäni yksilö oli kolmivarvaslaiskiainen. Sillä oli musta naamio silmien ympärillä, lyhyt hännäntöpö, karhea turkki, huomattavasti takaraajoja pitemmät eturaajat ja kullankeltainen laikku hartioiden välissä. Tällä lajilla on yhdeksän kaulanikamaa, minkä ansiosta se pystyy kääntämään päätään 270 astetta kurkottaessaan lempiruokaansa lehtiä. Entä miksi se näytti vihreältä? Shirley vastaa: ”Sävy tulee turkissa elävistä levistä.”

Pitkäkätisen kolmivarvaslaiskiaisen serkulla kaksivarvaslaiskiaisella etu- ja takaraajat ovat suunnilleen yhtä pitkät. Turkki on pitkä, kullanruskea ja pehmeä.

Laiskiaisen päivät kuluvat korkealla puiden latvuksissa auringossa paistatellen. Ruumiinlämpö voi vaihdella ilman lämpötilan mukaan yön 24 asteesta päivän 33 asteeseen eli enemmän kuin millään muulla nisäkkäällä. Lihasmassaa sillä on niin vähän, ettei se pysty pitämään itseään lämpimänä värisemällä, ja siksi se nukkuu usein palloksi käpertyneenä, jolloin lämpöä haihtuu vähemmän. Lyhyt, hieno pohjakarva toimii lämpöeristeenä. Uni taas maistuu sille jopa 20 tuntia vuorokaudessa!

Kiireetön ruokailija

Ruoansulatusbakteerien toiminta ja käymisreaktiot vaativat lämpöä, mutta koska laiskiaisen ruumiinlämpö on alhainen, sillä on uskomattoman hidas aineenvaihdunta. Lehdet saattavat kulkea mahan eri kammioissa jopa kuukauden ennen kuin ne päätyvät ohutsuoleen. Sadekauden viileinä päivinä laiskiainen voi kuolla nälkään, vaikka maha olisi pullollaan lehtiä. Shirley selittää: ”Auringonlämpö on laiskiaisten ruoansulatukselle välttämätön ehto.”

 Sitten hän jatkaa: ”Eläintenhoitajana tehtäviini kuuluu myös häkkien siivoaminen, ja täytyy sanoa, että laiskiaisten mukavin puoli on se, että ne ulostavat ja virtsaavat vain kerran viikossa. Ja kun se hetki koittaa, ne laskeutuvat maahan, kaivavat pienen kuopan ja hautaavat jätöksensä itse. Mitään muuta ne eivät sitten maassa teekään.”

Suunniteltu elämään ylösalaisin

Muut toimet – syöminen, nukkuminen, paritteleminen ja synnyttäminen – onnistuvat laiskiaiselta puiden oksista roikkuen. Luoja on suunnitellut tuon pienen nisäkkään nerokkaasti elämään nurinpäisessä maailmassa. Varpaissa sillä on seitsemän senttimetriä pitkät koukkumaiset kynnet, jotka lukkiutuvat oksien ja köynnösten ympärille. Trooppiset kaatosateet eivät kastele sitä litimäräksi, sillä sen turkkikin kasvaa ”väärään suuntaan”. Jakaus on vatsassa, ja karvat kasvavat selkään päin – juuri päinvastaiseen suuntaan kuin muilla maaeläimillä – jolloin sade valuu turkista pois. Maankamaralla eläin liikkuu kömpelösti, mutta puissa se on rennon sulavuuden ruumiillistuma. Yllättävää kyllä se on myös taitava uimari.

Mitä muuta opin tästä hiljaisesta latvusten asukista? Erityisesti kaksi asiaa. Ensiksikin laiskiaisella on hämmästyttävä kyky toipua vammoista ja myrkkyannoksista, joihin jotkin muut nisäkkäät kuolisivat. Vakavatkin haavat paranevat nopeasti eivätkä juuri koskaan tulehdu. Sen immuunijärjestelmän tutkiminen voisikin hyödyttää lääketiedettä. Toiseksi paikasta toiseen ryntäävien, stressaantuneiden ihmisten voisi olla hyvä jäljitellä ainakin jossain määrin laiskiaisen rauhallista tahtia ja leppoisaa luonnetta. (Lähetetty.)

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 15]

”TÄYDELLINEN ISÄNTÄ”

Laiskiaisen takkuisen turkin vihertävä sävy johtuu levistä, joita elää sen uloimpien karvojen uurteissa. Tässä symbioosissa levät palkitsevat isäntänsä antamalla sille ravintoaineita, jotka se nuolee turkista tai jotka imeytyvät sen nahan läpi. Vihreänharmaa väri saa oksasta riippuvan laiskiaisen näyttämään kuivalta lehtiryppäältä, joten se on viidakossa oiva suojaväri. Mitä vanhemmaksi laiskiainen elää, sitä vihreämmäksi se tulee.

[Lähdemerkinnät]

Ylhäällä oikealla: © Michael and Patricia Fogden; alla: © Jan Ševčík