Ibn Battuta ja hänen maailmansa

VUONNA 1325 muuan nuori mies lähti matkaan Tangerista Marokosta. Kyseessä oli ensimmäinen hänen lukuisista matkoistaan, jotka veisivät hänet silloisen tunnetun maailman kaukaisimpiinkin kolkkiin, kuten Indonesiaan, Intiaan, Kiinaan, Maliin, Persiaan, Syyriaan, Tansaniaan, Turkkiin ja Venäjälle sekä kaikkiin arabimaihin. Mies oli nimeltään Abu Abdallah ibn Battuta, ja hänen retkilleen kertyi mittaa kaikkiaan noin 120 000 kilometriä. Moiseen urotyöhön ei yltänyt kukaan muu ennen höyrykoneen keksimistä.

Islamilaista Ibn Battutaa on sanottu uutta aikaa edeltävän ajan suurimmaksi maailmanmatkaajaksi. Kun hän oli palannut kotiin viimeiseltä matkaltaan – kierrettyään maailmaa liki 30 vuotta – julkaistiin hänen muistelmansa, jotka luovat valoa siihen, millaista oli elämä ja kulttuuri 1300-luvulla varsinkin islamilaisessa maailmassa.

Pyhiinvaellusmatka Mekkaan

Ibn Battuta lähti Tangerista käydäkseen pyhissä paikoissa ja tehdäkseen pyhiinvaellusmatkan (hajj tai hadž) Mekkaan, jossa jokaisen aikuisen muslimin odotetaan käyvän, mikäli hänen varallisuutensa ja terveytensä sen sallivat. Mekka sijaitsee noin 4 800 kilometriä Tangerista itään. Useimpien pyhiinvaeltajien tapaan Ibn Battuta lyöttäytyi turvallisuussyistä karavaanien matkaan, mikä helpotti hänen matkantekoaan.

Ibn Battutan isä oli qadi eli tuomari, joten poikakin oli saanut tuohon ammattiin tähtäävää koulutusta – parasta mitä Tangerissa oli tarjolla. Tämän valjettua Ibn Battutan matkakumppaneille he pyysivät häntä ratkaisemaan matkan varrella syntyneitä kiistoja.

Aleksandriaan, Kairoon ja Ylä-Niilille

Karavaani kulki pitkin Pohjois-Afrikan rannikkoa Egyptiin. Siellä Ibn Battuta näki muinaisen maailman ihmeisiin luettavan kuuluisan Aleksandrian majakan, joka oli tuolloin jo osittain raunioina. Kairo oli hänen mukaansa ”täynnään monenmoisia rakennuksia, verrattoman kaunis ja loistelias, menijöiden ja tulijoiden kohtauspaikka, alhaisten ja ylhäisten pysähdyspaikka, jonka väenpaljous velloo kuin meren aallot”. Hän ihasteli tuon suurkaupungin veneitä, puutarhoja, basaareita ja uskonnollisia rakennuksia sekä sen elämäntapaa. Egyptissä hän pyrki pääsemään pappien, oppineiden ja muiden mahtimiesten suosioon ja myös onnistui siinä. Tästä tulikin hänelle tapa.

Kairosta hän suuntasi Niiliä pitkin Ylä-Egyptiin,  ja matkan varrella hän nautti vieraanvaraisuudesta, jota sai osakseen uskonnollisten miesten luona, luostareissa sekä lahjoituksin ylläpidetyissä majataloissa ja oppilaitoksissa, jotka olivat tavallisia tuon ajan muslimikaupungeissa. Hänen aikomuksenaan oli kulkea autiomaan poikki Punaisellemerelle, purjehtia Länsi-Arabiaan ja käydä sitten Medinassa, jossa oli profeetta Muhammedin moskeija, sekä Mekassa. Sota kuitenkin sotki suunnitelmat, ja hän palasi Kairoon.

Pitkä kiertotie

Ibn Battuta oli yhtä kaikki päättänyt päästä Medinaan ja Mekkaan, joten hän lähti pohjoiseen Gazaan, sitten Hebroniin ja sieltä edelleen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin oletetulle hautapaikalle. Matkalla Jerusalemissa sijaitsevaan Kalliomoskeijaan hän pysähtyi Betlehemiin, ja siellä hän pani merkille, kuinka suuressa arvossa kristityiksi tunnustautuvat pitivät Jeesuksen syntymäpaikkaa.

Seuraavaksi Ibn Battuta meni yhä pohjoisemmaksi Damaskokseen. Täällä hän opiskeli huomattavien muslimioppineiden johdolla ja hankki opettajan pätevyyden. Kaupungissa sijaitsevaa Umaijadimoskeijaa hän sanoi ”maailman upeimmaksi” moskeijaksi. Sikäläisissä basaareissa myytiin koruja, kankaita, kirjoitustarvikkeita, kirjoja ja lasitavaroita. Julkisilla notaareilla oli kojuja, joissa oli ”viisi tai kuusi todistajaa ja henkilö, jolla oli qadin valtuutus suorittaa vihkimisiä”. Damaskoksessa ollessaan Ibn Battuta itsekin avioitui. Morsian oli kuitenkin vain yksi hänen monista vaimoistaan ja sivuvaimoistaan, jotka katoavat hänen kertomuksestaan yhtä nopeasti kuin siihen ilmaantuvatkin.

Ibn Battuta liittyi Damaskoksessa muiden Mekkaan menevien pyhiinvaeltajien seuraan. Matkalla he leiriytyivät lähteelle, missä vedenkantajat käyttivät puhvelinnahoista tehtyjä suuria säiliöitä. Niistä matkaajat juottivat kamelinsa ja täyttivät leilinsä ennen aavikon ylittämistä. Viimein Ibn Battuta saapui Mekkaan. Tämä oli ensimmäinen hänen sinne tekemästään seitsemästä toiviomatkasta. Useimmat pyhiinvaeltajat palasivat palvontamenojen jälkeen kotiin. Ibn Battuta puolestaan lähti Bagdadiin ”silkasta seikkailunhalusta”, kuten eräs elämäkerturi sanoo.

Pyhiinvaeltajasta maailmankiertäjäksi

Silloisessa muslimien pääkaupungissa Bagdadissa Ibn Battutaan tekivät vaikutuksen yleiset kylpylät. ”Kaikissa laitoksissa on lukuisia yksityisiä peseytymishuoneita, joista jokaisen nurkassa on myös pesuallas sekä vesihanat kuumalle ja kylmälle vedelle”, hän kirjoitti. Erään ystävällisen kenraalin suosiollisella myötävaikutuksella nuori Ibn Battuta esiteltiin sulttaani Abu Sa’idille. Hän poistui tämän luota mukanaan arvokkaita lahjoja: hevonen, juhlavaate ja esittelykirje, jossa Bagdadin kuvernööriä pyydettiin antamaan hänelle kameleja ja varusteita.

Seuraavaksi hän matkusti Itä-Afrikan satamakaupunkien Mogadishun, Mombasan ja Zanzibarin kautta Arabiaan ja Persianlahdelle. Jälkeenpäin hän kuvaili eri paikkojen ihmisiä, tapoja ja tuotteita. Hän kertoi vieraanvaraisuudesta, jota osoitettiin maahan saapuville kauppiaille Somaliassa, betelpähkinän pureskelusta ja kookospähkinöiden viljelystä, joita suosittiin Jemenissä, sekä helmenkalastuksesta, jota harjoitettiin Persianlahdella. Sitten hän kulki monen mutkan kautta kohti Intiaa: ensin Egyptiin, sieltä Syyriaan ja Anatoliaan (Turkkiin), sitten Mustanmeren yli ja Kaspianmeren pohjoispuolitse alueelle, jolla nykyään sijaitsevat Kazakstan, Uzbekistan, Afganistan ja Pakistan.

Intiasta Kiinaan

Intiassa Ibn Battuta palveli Delhin sulttaanin palatsissa qadina kahdeksan vuotta. Koska sulttaani tunsi Ibn Battutan viehtymyksen matkustamiseen, hän lähetti tämän edustajanaan Kiinan mongolialaisen keisarin Togon-temürin luokse. Hänen oli määrä toimittaa keisarille diplomaattisuhteita edistävä lahja: ”sata täysiveristä hevosta, sata valkoista orjaa, sata hindulaista tanssi- ja laulajatyttöä, tuhatkaksisataa vaatekappaletta sekä kultaisia ja hopeisia kynttelikköjä ja astioita, brokadiviittoja, päähineitä, nuolikoteloita, miekkoja ja helmikoristeisia hansikkaita sekä viisitoista eunukkia”.

 Calicutin satamakaupungissa Etelä-Intiassa Ibn Battuta näki suuria kauppalaivoja, džonkkeja. Ne purjehtivat Kiinaan reittiä, jota hänkin suunnitteli kulkevansa. Aluksissa saattoi olla jopa 12 bambupunoksesta valmistettua purjetta sekä tuhat miestä – 600 merimiestä ja 400 sotilasta. Aluksilla asuivat myös merimiesten perheet, jotka Ibn Battutan mukaan ”kasvattivat yrttejä, vihanneksia ja inkivääriä puualtaissa”.

Haaksirikko pysäytti Ibn Battutan diplomaattimatkan Kiinaan. Hän päätyi sen sijaan Malediiveille erään muslimihallitsijan palvelukseen. Hän oli ensimmäinen, joka kuvaili ulkomaailmalle sikäläisiä tapoja. Lopulta hän pääsi Kiinaan. Siellä oli paljon sellaista, mistä hän piti, mutta myös sellaista, mikä loukkasi hänen uskonnollisia tunteitaan. Hän kertoo Kiinasta suhteellisen vähän, minkä vuoksi epäillään, ettei hän ehkä matkustellut siellä niin laajalti kuin väittää. Mahdollisesti hän kävi vain Etelä-Kiinan satamakaupungeissa.

Surullinen kotiinpaluu

Palattuaan Damaskokseen Ibn Battuta sai tietää, että hänen poikansa, jonka hän oli jättänyt sinne parikymmentä vuotta aiemmin, oli ollut kuolleena 12 vuotta. Samaten hänen Tangerissa asunut isänsä oli kuollut 15 vuotta sitten. Elettiin vuotta 1348, ja Lähi-idässä riehui musta surma. Ibn Battutan mukaan Kairossa kuoli 21 000 ihmistä joka päivä.

Vuotta myöhemmin tämä 45-vuotias matkamies saapui Marokkoon, missä hän sai kuulla äitinsä kuolleen ruttoon vain muutamaa kuukautta aiemmin. Ibn Battuta oli aikoinaan lähtenyt maailmalle 21-vuotiaana. Olivatko kuluneet 24 vuotta sammuttaneet hänen seikkailunjanonsa? Nähtävästi eivät, sillä pian hän suuntasi kohti Espanjaa. Kolme vuotta myöhemmin hän teki viimeisen matkansa, joka ulottui Afrikkaan Nigerjoelle ja Timbuktuun (sijaitsee nykyisessä Malissa).

Määräys kirjoittaa muistelmat

Kun marokkolaisen Fèsin kaupungin sulttaani sai kuulla Ibn Battutan retkistä, hän käski tätä kirjoittamaan kokemuksensa muistiin hovin viihdyttämiseksi ja antoi tälle kirjuriksi Ibn Juzain. Matkakuvaus ei kuitenkaan saanut laajaa lukijakuntaa arabimaissa, ja sen kääntäminen länsimaisille kielille alkoi vasta kun eurooppalaiset oppineet keksivät nuo kertomukset 1800-luvulla.

Ibn Juzai sanoo laatineensa koosteen Ibn Battutan sanelun pohjalta, mutta hän näyttää ottaneen joitakin vapauksia. Silti kertomukset avaavat ainutlaatuisen ikkunan niiden maiden elämään, kaupankäyntiin, tapoihin, uskontoon ja politiikkaan, joissa Ibn Battuta kävi. Erityisen paljon ne valaisevat sitä, millainen islamilainen maailma oli keskiajalla.

[Kuva s. 14]

Keskiajan muslimipyhiinvaeltajia kuvaava Al-Wasitin piirros 1200-luvulta.

[Lähdemerkintä]

Scala/White Images/Art Resource, NY

[Kuva s. 16]

Tässä vuodelta 1375 peräisin olevassa katalonialaisessa kartassa näkyy osa alueista, joilla Ibn Battuta matkusti.

[Lähdemerkintä]

Snark/Art Resource, NY