Tasmanian erämaan erikoislaatuiset asukit

PÄIVÄSAIKAAN erämaa on hiljainen ja rauhallinen, mutta yön tullen metsässä kiirii selkäpiitä karmiva murina ja kiljunta. Äänet aiheuttaa pippurinen pussiahma, jota myös pussipiruksi kutsutaan. Tämä vankkarakenteinen pussieläin saattaa näyttää ja kuulostaa hurjalta etenkin haaskalla ollessaan, mutta räyhääminen on enimmäkseen pelkkää hämäystä.

Pussiahmat voivat puhdistaa metsän haaskoista hämmästyttävän nopeasti. Voimakkaat leuat ja hampaat tekevät selvää miltei mistä tahansa, jopa nahasta ja luusta. Pussiahma voi syödä puolessa tunnissa ruokamäärän, joka vastaa 40:tä prosenttia sen ruumiinpainosta – sama kuin jos ihminen hotkisi 25 kiloa pihvejä yhdellä istumalla!

Pussiahmaa huomattavasti herttaisempi eläin on vanttera, lempeäluontoinen ja hellyttävän näköinen karhuvompatti. Muiden naaraspuolisten pussieläinten tavoin vompattinaaraalla on pussi ja se imettää pienokaisiaan. Toisin kuin sukulaisillaan vompatilla pussi kuitenkin avautuu taaksepäin. Tämän ansiosta poikanen pysyy puhtaana emon kaivellessa onkaloita. Vompatin hampaat kasvavat jatkuvasti, mikä on eduksi eläimelle, joka raivaa maanalaiset esteet tieltään jyrsimällä. Kömpelöstä ulkomuodosta huolimatta karhuvompatti on yllättävän ketterä, ja se voi poimia itselleen suupalan etukäpälillään varsin näppärästi.

Yksi omalaatuinen tuttavuus on vesinokkaeläin. Tällä kummallisen näköisellä otuksella on nokka ja räpyläjalat aivan kuten  ankalla. Ruumis ja karvapeite tuovat mieleen saukon, kun taas häntä on samanlainen kuin majavalla. Lisäksi se munii kuten lintu, kaivaa onkaloita kuten vompatti ja imettää poikasiaan kuten mikä tahansa nisäkäs. Ensimmäinen vesinokkaeläintä tutkinut tiedemies epäilikin, että kyseessä oli huijaus!

Miksi tällaiset luontokappaleet tuottavat meille niin paljon iloa? Varmastikin siksi, että Luoja on suunnitellut ne sellaisiksi. Raamattu osoittaa hänen antaneen ensimmäiselle ihmisparille käskyn: ”Vallitkaa – – kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1. Mooseksen kirja 1:28.) Tähän toimeksiantoon sisältyy ajatus luonnosta huolehtimisesta. Eikö näiden luonnonvaraisten eläinten tarkastelu kannustakin meitä toimimaan näin?

[Tekstiruutu/Kuva s. 11]

JÄTTILÄISTEN SIIMEKSESSÄ

Harvat elolliset ovat yhtä vaikuttavia kooltaan kuin ovat Tasmanian suuret puut. Korkein niistä on kuningaseukalyptus (Eucalyptus regnans), kukkiva puu, joka kasvaa yleensä noin 75-metriseksi. Suurin elossa oleva yksilö on 99,6 metrin korkuinen, eli se on vain 16 metriä lyhyempi kuin maailman korkein puu, eräs Kaliforniassa Yhdysvalloissa kasvava punapuu.

Toinen kotoperäinen erämaan kasvi on havupuihin kuuluva Dacrydium franklinii, joka on kooltaan vain puolet eukalyptuspuusta mutta voi elää kuusi kertaa pidempään. Jotkut tutkijat arvelevat, että sille voi kertyä ikää yli kolmetuhatta vuotta, ja se onkin maailman pitkäikäisimpiä puita. Huonekalujen valmistajat ja veneenrakentajat pitävät tätä Tasmanian prinssiksi kutsuttua puuta erittäin suuressa arvossa. Sen kermankeltaista puuainesta on helppo työstää, ja se sisältää eteeristä öljyä, joka on luonnon oma säilöntäaine ja hyönteiskarkote. Jotkin satoja vuosia metsän pohjalla lojuneet rungot ovat olleet vielä aivan käyttökelpoisia.

[Kuva s. 10]

Pussiahma

[Lähdemerkintä]

© J & C Sohns/age fotostock

[Kuva s. 11]

Karhuvompatti

[Kuva s. 11]

Vesinokkaeläin

[Kuvien lähdemerkinnät s. 11]

Vompatti ja vesinokkaeläin: Tourism Tasmania; jättiläispuu: Tourism Tasmania and George Apostolidis