Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Voidaanko ne pelastaa sukupuutolta?

Voidaanko ne pelastaa sukupuutolta?

Voidaanko ne pelastaa sukupuutolta?

VUONNA 2002 Yhdistyneet kansakunnat ilmoitti tavoitteekseen hidastaa vuosikymmenen loppuun mennessä lajien sukupuuttoon kuolemista ja ekosysteemien vahingoittumista. Tämän mukaisesti vuosi 2010 julistettiin kansainväliseksi luonnon monimuotoisuuden vuodeksi.

Tuohon vuoteen tultaessa tavoitetta ei ikävä kyllä ollut likimainkaan saavutettu. BBC:n mukaan ”suoranainen seuraus ihmisen toiminnasta on, että lajeja kuolee sukupuuttoon tuhat kertaa luonnollista vauhtia nopeammin”. New Zealand Herald -lehdessä kuvailtiin tilannetta tarkemmin: ”Tätä nykyä kautta maailman joka viides kasvi, joka viides nisäkäs, joka seitsemäs lintu ja joka kolmas sammakkoeläin on vaarassa kuolla sukupuuttoon.” Yksi tällaiseen tilanteeseen johtaneista syistä käy ilmi siitä, mitä on tapahtunut Uudessa-Seelannissa vuosisatojen varrella.

Uuden-Seelannin monimuotoinen luonto

Ennen kuin ihmiset asuttivat Uuden-Seelannin, sen ekosysteemi kukoisti. Varhaiset asukkaat kuitenkin toivat sinne eläinlajeja, joilla oli tuhoisa vaikutus alkuperäiseen luontoon. Esimerkiksi maorit toivat Tyynenmeren yli koiria ja kenties myös polynesianrottia, joita he käyttivät ravinnokseen.

1600- ja 1700-luvuilla saapuivat eurooppalaiset mukanaan mustarottia ja hiiriä sekä kissoja, jotka pian villiintyivät. Lisäksi ravintoa saadakseen he laskivat luontoon vuohia, sikoja ja peuroja. 1800-luvulla he toivat maahan kettukusun eli pussiketun ja jäniksen, joista saatiin lihaa ja turkiksia. He eivät tulleet ensinkään ajatelleeksi, mitä nämä eläimet tekisivät puille, linnuille ja kasvillisuudelle.

1860-luvulle tultaessa jäniskanta oli riistäytynyt käsistä, ja apuun hankittiin kärppiä. Ne kuitenkin herkuttelivat mieluummin paikallisilla linnuilla, jotka olivat paljon jäniksiä hitaampia ja suojattomampia. Niinpä jänikset saivat mellastaa rauhassa.

Uuden-Seelannin luonnonsuojeluministeriö kertoo, että tuhojaan tekevien nisäkkäiden kumulatiivisten vaikutusten takia tätä nykyä yhdeksän kymmenestä luonnossa syntyvästä ruskokiivin poikasesta kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana. Monia lajeja on jo kadonnut kokonaan, esimerkiksi yli 40 lintulajia, 3 sammakkolajia, 1 lepakkolaji, ainakin 3 liskolajia ja lisäksi monia hyönteislajeja. Yli puolet Uuden-Seelannin 5 819 alkuperäisestä kasvi- ja eläinlajista on vaarassa hävitä, mikä tarkoittaa sitä, että maan luonto on maailman uhanalaisimpia.

Myönteisiä ponnisteluja

Uuden-Seelannin viranomaiset yrittävät nyt valppaasti estää haitallisten kasvien ja eläinten pääsyn maahan. Luonnonsuojeluministeriö on lisäksi yrittänyt monin keinoin hankkiutua eroon varsinkin saarten tuhoeläimistä ja perustanut rauhoitusalueita.

Eräs näistä saarista on Tiritiri Matangi, joka sijaitsee Whangaparaoan niemimaan tuntumassa Aucklandissa. Vuonna 1993 saaresta hävitettiin rotat ja sinne istutettiin noin 280 000 kotoperäistä puuta. Nykyään se on valvottu, yleisölle avoin rauhoitusalue, missä vierailijat voivat kuunnella ja katsella maan alkuperäisiä luontoon palautettuja lintulajeja. Näihin kuuluvat harvinainen tiiki, takahe, kokako, metsävilistäjä ja uudenseelanninmesikko. Tässä ympäristössä lintuja eivät uhkaa saalistajat, ja vierailijat voivat usein ihastella näitä kauniita eläimiä lähietäisyydeltä.

Vuonna 2003, kahden vuoden hävityskampanjan jälkeen, subantarktinen Campbellinsaari oli saatu puhdistettua rotista. Nyt kotoperäinen kasvisto on elpymässä ja merilinnut palailevat alkuperäiselle asuinseudulleen. Jopa harvinainen sorsalintuihin kuuluva dentintavi on palautettu takaisin luontoon.

Hiljattain ryhdyttiin Rangitoton ja Motutapun saarissa sekä Aucklandissa Haurakinlahdella mittavaan ennallistamishankkeeseen tavoitteena suojella maailman suurinta maorihehkupuumetsää ja auttaa alueelle palautettuja lajeja menestymään. Kun oli päästy eroon lukuisista tuholaisista, muun muassa jäniksistä, kärpistä, siileistä, villikissoista, hiiristä ja iso- ja mustarotista, havaittiin, että punatöyhtöinen uudenseelanninviherkaija ja makomako olivat palanneet saarille sadan vuoden poissaolon jälkeen.

Nämä esimerkit osoittavat, mitä voidaan tehdä uhanalaisten lajien ennallistamiseksi ja lyhytnäköisyydestä johtuvien ympäristöongelmien korjaamiseksi. Kaikki luonnon ystävät voivat odottaa sen Raamatun lupauksen täyttymistä, jonka mukaan ”taivaan ja maan Tekijä”, Jehova Jumala, tekee lopun luomakuntaa ja sen kasveja ja eläimiä uhkaavasta toiminnasta (Psalmit 115:15; Ilmestys 21:5).

[Huomioteksti s. 25]

Nykyään yhdeksän kymmenestä kiivistä kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana.

[Tekstiruutu s. 26]

RESURSSIEN VIISAS KÄYTTÖ

Kautta maailman luonnonsuojelijoiden haasteena on se, että sukupuuton partaalla olevien lajien määrä kasvaa mutta käytettävissä olevat resurssit ongelman ratkaisemiseksi ovat rajalliset. Eräänä keinona on käytetty niin sanottua triage-luokitusta, jossa sovelletaan ensiapuasemilla eri puolilla maailmaa noudatettavaa priorisointimenetelmää. Menetelmän tarkoitus on kohdentaa resurssit niin, että tulokset olisivat mahdollisimman hyviä. Huomioon otetaan seuraavat seikat: 1) lajin tai elinympäristön arvioitu arvo, 2) hankkeen onnistumismahdollisuudet ja 3) kustannukset. Kaikki eivät kannata tätä menetelmää, mutta sen puolestapuhujat sanovat, että sen ansiosta rajalliset resurssit saadaan kohdennettua mahdollisimman hyvin ja huomio suunnattua sinne, missä voidaan saada parhaat tulokset.

[Kartta s. 26]

(Ks. painettu julkaisu)

UUSI-SEELANTI

Haurakinlahti

Tiritiri Matangin saari

Rangitoto ja Motutapu

Campbellinsaari

[Kuva s. 25]

Ruskokiivi

[Lähdemerkintä]

© S Sailer/A Sailer/age fotostock

[Kuva s. 27]

Täysikasvuinen takahe Tiritiri Matangin saaressa

[Kuva s. 27]

Campbellinsaari

[Kuvien lähdemerkinnät s. 27]

Takahe: © FLPA/Terry Whittaker/age fotostock; Campbellinsaari: © Frans Lanting/CORBIS