Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Raamatun näkökanta

Miksi kiittää toisia?

Miksi kiittää toisia?

MONISTA tuntuu, että heidän vaivannäkönsä jää toisilta huomaamatta. Esimerkiksi työntekijät ovat usein sitä mieltä, ettei työnantaja arvosta heitä. Monien naimisissa olevien mielestä heidän puolisonsa pitää heitä itsestäänselvyytenä. Jotkut lapset puolestaan eivät koskaan tunne kykenevänsä täyttämään vanhempiensa odotuksia. Tällaisia tunteita varmasti lievittäisi se, että kaikki aika ajoin kiittäisivät toisiaan.

Vilpitöntä kiitosta ei nykymaailmassa kovin usein kuule. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, sillä Raamatussakin ennustettiin: ”Viimeisinä päivinä tulee olemaan kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä. Sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, – – kiittämättömiä, uskottomia.” (2. Timoteukselle 3:1, 2.)

Oletko sinä saanut vilpitöntä kiitosta? Silloin tiedät, kuinka miellyttävältä ja rohkaisevalta se tuntuu. Raamatussa sanotaan: ”Oi miten hyvä onkaan sana oikeaan aikaan!” (Sananlaskut 15:23.) Pyhä Raamattu auttaa meitä kohtelemaan toisia huomaavaisesti.

Etsi toisista hyvää

Jumala on syvästi kiinnostunut meistä, joten hän panee merkille hyvät ominaisuutemme ja tekomme ja arvostaa niitä. Raamatussa vakuutetaan: ”Jehovan [Jumalan] silmät tarkkailevat kaikkea maata, jotta hän osoittaisi voimansa niiden puolesta, jotka ovat ehytsydämisiä häntä kohtaan.” (2. Aikakirja 16:9.) Aina kun noudatamme Jumalan lakeja ja osoitamme siten rakastavamme häntä, hän varmasti huomaa sen.

Jumala ei etsi meistä vikoja. Jos hän tekisi niin, kukaan ei ”voisi kestää” (Psalmit 130:3). Hän on sitä vastoin kuin jalokivien etsijä, joka kärsivällisesti seuloo kasoittain maa-ainesta. Löytäessään jalokiven hän iloitsee. Rosoinen kivi ei ehkä näytä arvokkaalta, mutta hän tietää sen todellisen arvon. Samoin Jumalakin etsii sydämestämme vikojen sijaan arvokkaita ominaisuuksia ja iloitsee löytäessään niitä. Hän tietää, että kun niitä hioo ja kiillottaa, tuloksena on jotain erittäin arvokasta: ihminen, joka palvelee häntä uskollisesti ja innokkaasti.

Voimme oppia Jumalan esimerkistä jotain. Joskus on helppo keskittyä toisten vikoihin, mutta jos näemme heidät siten kuin Jehova näkee, kiinnitämme huomiota heidän hyviin puoliinsa (Psalmit 103:8–11, 17, 18). Kun havaitsemme toisissa arvokkaita ominaisuuksia, voimme kiittää heitä. Se rohkaisee heitä ja voi saada heidät yrittämään entistä kovemmin toimia oikein. Me vuorostamme saamme antamisesta koituvaa iloa (Apostolien teot 20:35).

Kiitä hyvistä teoista

Jeesus pani usein merkille toisten hyvät teot ja kiitti niistä. Kerran kun muuan peloissaan oleva sairas nainen kosketti salavihkaa hänen päällysvaippaansa tullakseen terveeksi, hän kiitti naista sanoen: ”Tytär, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi.” (Markus 5:34.)

Toisen kerran ollessaan opettamassa Jerusalemin temppelissä Jeesus näki monien rikkaiden panevan rahaa rahalippaisiin. Sitten hän näki köyhän lesken pudottavan lippaaseen ”kaksi hyvin vähäarvoista lanttia”. Toiset olivat lahjoittaneet enemmän kuin hän, mutta Jeesus antoi hänelle julkisesti tunnustusta hänen vilpittömyytensä johdosta, kun hän sanoi: ”Minä sanon teille totuudenmukaisesti: tämä leski, vaikkakin köyhä, pudotti enemmän kuin he kaikki. Sillä kaikki nämä pudottivat lahjoja liiastaan, mutta tämä pudotti puutteestaan kaikki elatusvaransa, jotka hänellä oli.” (Luukas 21:1–4.)

Miten voimme jäljitellä Jeesusta? Raamatussa sanotaan: ”Älä pidätä hyvää niiltä, joille se kuuluu, kun sen tekeminen sattuu olemaan kätesi vallassa.” (Sananlaskut 3:27.)

Kiitoksen voima

Nykyisessä kiittämättömässä maailmassa jokainen tuntee tarvetta olla arvostettu ja rakastettu. Toisten vilpitön kiittäminen antaa heille voimia ja kohottaa heidän mielialaansa. Sydämestä lähtevä kiitos kannustaa ihmistä tekemään jatkuvasti parhaansa. (Sananlaskut 31:28, 29.)

Raamatussa kristityille annetaan seuraava kehotus: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin.” (Heprealaisille 10:24.) Maailma olisi aivan erilainen paikka, jos kaikki olisivat henkilökohtaisesti kiinnostuneita toisista, etsisivät heistä hyvää ja kiittäisivät heitä heidän hyvistä teoistaan. Kiitoksessa on voimaa!

OLETKO MIETTINYT?

● Miksi meidän pitäisi kiittää toisia heidän hyvistä teoistaan? (Sananlaskut 15:23.)

● Kun Jehova tarkkailee meitä, mitä hän etsii? (2. Aikakirja 16:9.)

● Milloin toisia tulisi kiittää? (Sananlaskut 3:27.)

[Kuva s. 29]

Panetko sinä merkille toisten hyvät teot ja kiitätkö niistä?