Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tukeudu toisiin

Tukeudu toisiin

”Meillä on seurakunnassa ihania ystäviä, jotka rakastavat ja tukevat meitä. He tuntuvat ihan perheenjäseniltä.” (LIZAAN, KAHDEN TEINI-IKÄISEN ÄITI)

Haaste.

Kahden pienen pojan äiti Alina kertoo, että hänen suurimmat haasteensa ovat väsymys ja jatkuva ajanpuute. Alinan tilanne on yksinhuoltajaäideille tuttu. Siksi monet rakentavat ympärilleen tukiverkon ihmisistä, joilta he voivat pyytää apua tuntematta oloaan vaivaantuneeksi.

Ehdotuksia.

Tukeudu luotettaviin sukulaisiin ja ystäviin. Voisit tehdä listan ihmisistä, jotka voisivat tarjota kyydin, auttaa lastenhoidossa tai kotiaskareissa tai antaa tunneperäistä tukea. Päivitä listaa. Selvitä myös, mitä apua voit saada julkiselta ja yksityiseltä sektorilta.

Renata, joka on Jehovan todistaja, on saanut paljon apua toisilta kristityiltä. ”He ovat aina valmiita auttamaan minua”, hän kertoo. ”Kun yhdeksänvuotiaat kaksostyttöni ja minä podimme flunssaa, en pystynyt valmistamaan aterioita. Heti kun seurakunta kuuli asiasta, joku toi meille ruokaa joka päivä.” Tällainen ystävällisyys tuo mieleen Raamatussa 1. Johanneksen kirjeen 3:18:ssa olevat sanat: ”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.”

Voiko lasten toinen vanhempi auttaa? Jos toisella vanhemmalla, yleensä isällä, on oikeus tavata lapsia, ja jos hän on vastuuntuntoinen ja halukas auttamaan, taakkaa voisi jakaa hänen kanssaan. Onhan lasten tarpeen viettää aikaa myös isänsä kanssa. *

Opeta lapsiasi olemaan avuksi. Kun annat lapsellesi hänen ikäiselleen sopivia tehtäviä, autat sekä itseäsi että häntä. Lapsi oppii vastuuntuntoiseksi ja hyväksi työntekijäksi, mistä on hänelle suurta hyötyä myöhemmin elämässä.

^ kpl 6 Kristittyjen vanhempien tulee noudattaa Raamatun periaatteita parhaansa mukaan omissa olosuhteissaan ja ajatella lasten parasta. Oikeuden päätöksiä tulee kunnioittaa.