Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

KANSIAIHE | HALLITSETKO ELÄMÄÄSI?

Ongelma: Ylivoimaisilta tuntuvat velvollisuudet

Ongelma: Ylivoimaisilta tuntuvat velvollisuudet

LAPSET kaipaavat huomiotasi – heti. Samoin työnantaja. Sitten puolisosi soittaa. Kaiken lisäksi yrität huolehtia sairaasta äidistäsi. Elämä, jonka et ajatellut olevan aivan tällaista, syö voimasi joka päivä. Mutta mitä tehdä? Sinua tarvitaan! Jokaisen pyynnön täyttäminen ei ehkä kuitenkaan palvele parhaiten sinun – eikä toisten – etua. Miten saada tilanne hallintaan?

MOOSEKSEN ESIMERKKI

Kun Mooses aikoinaan palveli Israelin ainoana tuomarina, hänestä saattoi tuntua, että hän vain teki sen, mikä oli tarpeellista. Hänen appensa kuitenkin sanoi hänelle: ”Sinä et menettele siinä viisaasti. Sinä vain uuvutat itsesi.” Hän ehdotti, että Mooses delegoisi suuren osan työstään päteville miehille, jotka toisivat vain vaikeimmat asiat Mooseksen käsiteltäviksi. Mikä oli tulos? Mooseksen appi vakuutti: ”Silloin jaksat hoitaa tehtäväsi, ja nämä ihmiset voivat mennä tyytyväisinä kotiinsa.” (2. Mooseksen kirja 18:17–23, Kirkkoraamattu 1992.)

DELINAN ESIMERKKI

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa todettiin, Delinalla on dystoniaksi kutsuttu neurologinen liikehäiriö. Lisäksi hän huolehtii kolmesta vammaisesta sisaruksestaan. ”Olen huomannut, että kun elää päivän kerrallaan ja välttää vitkastelua, stressi vähenee”, hän sanoo. ”Koska olen kertonut tilanteestani avoimesti, olen saanut apua toisilta, myös mieheltäni. Teen lisäksi joka aamu hieman puutarhatöitä, sillä se tuo minulle paljon iloa.”

”Kaikelle on määräaika.” (Saarnaaja 3:1.)

MITÄ SINÄ VOIT TEHDÄ?

Jos elämääsi hallitsevat ylivoimaisilta tuntuvat velvollisuudet, kokeile seuraavia ehdotuksia:

  • Mieti, voisitko pyytää apua toisilta. Onko sinulla esimerkiksi kotona asuvia lapsia, jotka voisivat auttaa? Entä voisivatko lähellä asuvat sukulaiset tai ystävät olla avuksi?

  • Kerro toisille, mitä tarpeita sinulla on. Esimerkiksi jos työnantaja vaatii kohtuuttomia, puhu siitä hänen kanssaan. Se ei merkitse sitä, että sinun pitäisi uhata häntä irtisanoutumisella. Kerro, millaisia haasteita sinulla on. Ehkä hän voi keventää työtaakkaasi.

  • Pidä kirjaa kaikista viikoittaisista töistä ja tehtävistä. Voiko osan niistä delegoida toisille?

  • Sinun ei ole pakko hyväksyä jokaista kutsua, jonka saat. Jos tunnet, ettei sinulla ole aikaa tai energiaa, sano kohteliaasti ei.

Asian ydin: Jos yrität tehdä kaiken, et ehkä lopulta pysty tekemään mitään.