Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Onnellisuus ja tyytyväisyys

Onnellisuus ja tyytyväisyys

Olemmepa nuoria tai vanhoja tai onpa meillä perhe tai ei, haluamme kaikki olla onnellisia ja tyytyväisiä. Sitä haluaa Luojakin, ja siksi hän on antanut meille erinomaisia neuvoja.

Ole ahkera työntekijä

”Työskennelköön kovasti ja tehköön rehellistä työtä käsillään, jotta hänellä olisi jotain annettavaa tarpeessa olevalle.” (EFESOLAISILLE 4:28.)

Luoja kannustaa meitä suhtautumaan työntekoon myönteisesti. Ahkera ihminen on onnellinen, koska hän pystyy huolehtimaan itsestään ja perheestään ja ehkä jopa auttamaan sellaista, joka tarvitsee apua. Työnantajakin arvostaa ahkeraa työntekijää, ja siksi hän saa todennäköisemmin pitää työpaikkansa. Kovasta työstä seuraa paljon hyvää, ja sekin on ”lahja Jumalalta” (Saarnaaja 3:13).

Ole rehellinen

”Luotamme siihen, että meillä on hyvä omatunto, ja haluamme toimia rehellisesti kaikessa.” (HEPREALAISILLE 13:18.)

Jos olemme rehellisiä, säilytämme itsekunnioituksemme, meillä on mielenrauha ja nukumme yömme paremmin. Toiset luottavat meihin ja kunnioittavat meitä. Epärehelliset ihmiset riistävät itseltään kaiken tämän hyvän. Heidän omatuntonsa voi kolkuttaa, ja he joutuvat ehkä elämään kiinnijäämisen pelossa.

Suhtaudu rahaan tasapainoisesti

”Elämäntapaanne ei saa kuulua rakkaus rahaan. Tyytykää sen sijaan siihen, mitä teillä nyt on.” (HEPREALAISILLE 13:5.)

Rahaa tarvitaan elämän välttämättömyyksiin. ”Rakkaus rahaan” on kuitenkin vaarallista. Rahaa rakastava ihminen käyttää ehkä suurimman osan ajastaan ja energiastaan siihen, että hän yrittää tehdä lisää rahaa. Se voi kiristää välejä puolisoon, verottaa aikaa lasten kanssa ja jopa vahingoittaa terveyttä. (1. Timoteukselle 6:9, 10.) Hän voi myös tuntea houkutusta toimia epärehellisesti. Eräs viisas mies sanoi: ”Uskollinen saa monia siunauksia, mutta se, joka yrittää rikastua nopeasti, ei pysy viattomana.” (Sananlaskut 28:20.)

Valitse parasta koulutusta

”Varjele käytännöllistä viisautta ja ajattelukykyä.” (SANANLASKUT 3:21.)

Hyvä koulutus voi tehdä meistä vastuuntuntoisia aikuisia ja hyviä vanhempia. Maallinen koulutus ei kuitenkaan yksinään takaa taloudellista turvallisuutta tai onnellisuutta. Jotta voisi menestyä kaikilla elämänalueilla, tarvitaan Jumalan antamaa valmennusta. Jumalaa kuunteleva ihminen ”menestyy kaikessa, mitä hän tekee”. (Psalmit 1:1–3.)