23. KERTOMUS

Faraon unet

Faraon unet

KAKSI vuotta kuluu, ja Joosef on yhä vankilassa. Juomanlaskija ei ole muistanut häntä. Sitten eräänä yönä farao näkee kaksi hyvin erikoista unta, ja hän ihmettelee, mitä ne merkitsevät. Näetkö hänen nukkuvan tässä? Seuraavana aamuna farao kutsuu viisaat miehensä ja kertoo heille unensa. Mutta he eivät kykene selittämään niiden merkitystä.

Nyt juomanlaskija lopultakin muistaa Joosefin. Hän sanoo faraolle: ’Kun olin vankilassa, siellä oli mies, joka osasi selittää unien merkityksen.’ Farao haetuttaa Joosefin heti pois vankilasta.

Farao kertoo Joosefille unistaan: ’Minä näin seitsemän lihavaa, kaunista lehmää. Sitten minä näin seitsemän hyvin laihaa ja luisevaa lehmää. Ja laihat lehmät söivät lihavat lehmät.

Toisessa unessani näin seitsemän täyteläistä, kypsää tähkäpäätä samassa korressa. Sitten näin seitsemän ohutta, kuivunutta tähkäpäätä. Ja ohuet tähkäpäät alkoivat niellä niitä seitsemää täyteläistä tähkäpäätä.’

Joosef sanoo faraolle: ’Molemmat unet merkitsevät samaa. Seitsemän lihavaa lehmää ja seitsemän täyteläistä tähkäpäätä merkitsevät seitsemää vuotta, ja seitsemän laihaa lehmää ja seitsemän ohutta tähkäpäätä merkitsevät seitsemää lisävuotta. Seitsemän vuoden aikana tulee Egyptissä kasvamaan runsaasti ravintoa. Sitten seuraa seitsemän vuotta, jolloin kasvaa hyvin vähän ravintoa.’

Siksi Joosef sanoo faraolle: ’Valitse viisas mies ja pane hänet huolehtimaan elintarvikkeiden keräämisestä seitsemän hyvän vuoden aikana. Silloin ihmiset eivät kuole nälkään seuraavien seitsemän huonon vuoden aikana, jolloin satoa saadaan hyvin vähän.’

Farao pitää tästä ajatuksesta. Hän valitsee Joosefin kokoamaan ruokatarvikkeita ja varastoimaan niitä. Joosefista tulee faraon jälkeen seuraavaksi tärkein mies Egyptissä.

Kahdeksan vuotta myöhemmin, nälänhädän aikana, Joosef näkee, että miehiä on tulossa hänen luokseen. Tiedätkö, keitä he ovat? He ovat hänen kymmenen vanhempaa veljeään. Heidän isänsä Jaakob on lähettänyt heidät Egyptiin, koska heiltä loppui ruoka kotona Kanaanissa. Joosef tuntee veljensä, mutta nämä eivät tunne häntä. Tiedätkö miksi? Se johtuu siitä, että Joosef on nyt vanhempi ja hänellä on erilainen vaatetus.

Joosef muistaa nähneensä poikasena sellaista unta, että hänen veljensä tulevat kumartamaan häntä. Muistatko lukeneesi siitä? Nyt Joosef käsittää, että Jumala on lähettänyt hänet Egyptiin hyvästä syystä. Mitä luulet Joosefin tekevän? Katsotaanpa.