35. KERTOMUS

Jehova antaa lakinsa

Jehova antaa lakinsa

NOIN kaksi kuukautta Egyptistä lähdön jälkeen israelilaiset tulevat Siinainvuoren luo, jota sanotaan myös Horebiksi. Se on sama paikka, missä Jehova puhui Moosekselle palavasta pensaasta. Kansa leiriytyy tänne joksikin aikaa.

Kansan odottaessa alhaalla Mooses nousee vuorelle. Vuoren huipulla Jehova sanoo Moosekselle, että Hän haluaa israelilaisten tottelevan Häntä ja tulevan Hänen erikoiskansakseen. Kun Mooses tulee alas, hän ilmoittaa israelilaisille, mitä Jehova on sanonut. Ja he sanovat tottelevansa Jehovaa, koska he haluavat olla hänen kansansa.

Jehova tekee nyt jotakin hyvin hämmästyttävää. Hän panee vuorenhuipun savuamaan ja aiheuttaa äänekästä jylinää. Hän myös puhuu kansalle: ’Minä olen Jehova, sinun Jumalasi, joka toin sinut pois Egyptistä.’ Sitten hän käskee: ’Älä palvo muita jumalia kuin minua.’

Jumala antaa israelilaisille vielä yhdeksän muuta käskyä eli lakia. Kansa pelkää kovasti ja sanoo Moosekselle: ’Puhu sinä meille, sillä me pelkäämme, että jos Jumala puhuu meille, me voimme kuolla.’

Myöhemmin Jehova sanoo Moosekselle: ’Tule ylös minun luokseni vuorelle. Minä annan sinulle kaksi kivitaulua, joihin olen kirjoittanut ne lait, joita minä haluan kansan tottelevan.’ Niin Mooses nousee uudelleen vuorelle. Hän viipyy siellä 40 päivää ja yötä.

Jumalalla on kansalleen hyvin monta lakia. Mooses kirjoittaa ne muistiin. Jumala antaa Moosekselle myös kaksi kivitaulua. Niihin Jumala itse on kirjoittanut ne kymmenen lakia, jotka hän esitti kaikelle kansalle. Niitä sanotaan kymmeneksi käskyksi.

Kymmenen käskyä ovat tärkeitä lakeja. Mutta niin ovat monet muutkin lait, jotka Jumala antaa israelilaisille. Yksi niistä kuuluu: ’Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi, koko mielelläsi, koko sielullasi ja koko voimallasi.’ Toisessa sanotaan: ”Sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jumalan Poika, Jeesus Kristus, sanoi, että nämä ovat kaksi suurinta lakia, jotka Jehova kansalleen Israelille antoi. Myöhemmin me opimme paljon Jumalan Pojasta ja hänen opetuksistaan.