56. KERTOMUS

Saul – Israelin ensimmäinen kuningas

Saul – Israelin ensimmäinen kuningas

KATSOHAN, miten Samuel kaataa öljyä tämän miehen päähän. Näin oli tapana tehdä sille, joka oli valittu kuninkaaksi. Jehova käskee Samuelia kaatamaan öljyä Saulin päähän. Se on tuohon tarkoitukseen valmistettua hyväntuoksuista öljyä.

Saul ei ajatellut olevansa kyllin hyvä kuninkaaksi. ’Minä kuulun Benjaminin heimoon, joka on vähäisin Israelissa’, hän sanoo Samuelille. ’Miksi sinä sanot, että minusta tulee kuningas?’ Jehova pitää Saulista, koska tämä ei kuvittele olevansa suuri ja tärkeä. Siksi Jehova valitsee hänet kuninkaaksi.

Mutta Saul ei ole köyhä eikä pieni mies. Hän kuuluu rikkaaseen perheeseen, ja hän on hyvin komea ja pitkä. Hän on päätään pitempi muita israelilaisia! Saul on myös nopea juoksija ja hyvin vahva. Kansa iloitsee siitä, että Jehova on valinnut Saulin kuninkaaksi. He kaikki alkavat huutaa: ’Eläköön kuningas!’

Israelin viholliset ovat voimissaan. He aiheuttavat yhä paljon vaikeuksia israelilaisille. Pian sen jälkeen kun Saulista on tullut kuningas, ammonilaiset tulevat sotimaan heitä vastaan. Mutta Saul kokoaa suuren sotajoukon ja voittaa ammonilaiset. Tämän vuoksi kansa on onnellinen siitä, että Saul on kuningas.

Vuosien mittaan Saul johtaa israelilaiset moniin voittoihin vihollisistaan. Saulilla on myös rohkea poika, jonka nimi on Jonatan. Jonatan auttaa israelilaisia voittamaan monta taistelua. Filistealaiset ovat edelleen israelilaisten pahimpia vihollisia. Eräänä päivänä tuhannet filistealaiset hyökkäävät israelilaisia vastaan.

Samuel pyytää Saulia odottamaan, kunnes hän tulee esittämään uhrin eli lahjan Jehovalle. Mutta Samuel viipyy. Saul pelkää, että filistealaiset aloittavat taistelun, ja siksi hän menee ja uhraa itse. Kun Samuel vihdoin tulee, hän sanoo Saulille, että tämä on ollut tottelematon. ’Jehova valitsee Israelin kuninkaaksi jonkun toisen’, Samuel sanoo.

Myöhemmin Saul on jälleen tottelematon. Silloin Samuel sanoo hänelle: ’On parempi totella Jehovaa kuin lahjoittaa hänelle yksi parhaista lampaistaan. Jehova tulee poistamaan sinut Israelin kuninkaan tehtävästä, koska olet ollut hänelle tottelematon.’

Voimme oppia tästä kertomuksesta tärkeän asian. Se osoittaa meille, miten tärkeää on aina totella Jehovaa. Se osoittaa myös, että hyväkin ihminen, jollainen Saul oli ollut, voi muuttua ja tulla pahaksi. Emmehän toki halua koskaan tulla pahoiksi?