Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

96. KERTOMUS

Jeesus parantaa sairaita

Jeesus parantaa sairaita

KULKIESSAAN ympäri maata Jeesus parantaa sairaita. Näistä ihmeistä puhutaan kaikkialla kylissä ja kaupungeissa. Ihmiset tuovat hänen luokseen rampoja, sokeita, kuuroja ja monia muita sairaita. Jeesus parantaa heidät kaikki.

Nyt on kulunut yli kolme vuotta siitä, kun Johannes kastoi Jeesuksen. Jeesus kertoo apostoleilleen, että hän menee pian ylös Jerusalemiin, missä hänet surmataan, ja sitten hän nousee kuolleista. Mutta ennen kuin tämä tapahtuu, Jeesus jatkaa sairaiden parantamista.

Kerran Jeesus opettaa sapattina. Sapatti on juutalaisten lepopäivä. Nainen, jonka näet kuvassa, on ollut hyvin sairas. Hän on ollut kahdeksantoista vuotta koukistuneena voimatta seistä suorana. Niinpä Jeesus laskee kätensä hänen päälleen ja nainen alkaa suoristua. Hän paranee!

Tämä suututtaa uskonnollisia johtajia. ’On kuusi päivää, joina meidän pitää tehdä työtä’, huutaa yksi heistä ihmisjoukolle. ’Silloin on aika tulla parannettavaksi, ei sapattina!’

Mutta Jeesus vastaa: ’Te pahat miehet. Jokainen teistä päästää aasinsa irti ja vie sen juomaan sapattina. Eikö siis tätä naisparkaa, joka on ollut sairaana kahdeksantoista vuotta, olisi pitänyt parantaa sapattina?’ Jeesuksen vastaus saa nämä pahat miehet häpeämään.

Myöhemmin Jeesus ja hänen apostolinsa lähtevät kulkemaan kohti Jerusalemia. Juuri kun he ovat Jerikon kaupungin ulkopuolella, kaksi sokeaa kerjäläistä kuulee, että Jeesus on kulkemassa ohi. He huutavat: ’Jeesus, auta meitä!’

Jeesus kutsuu sokeat luokseen ja kysyy: ”Mitä tahdotte minun tekevän teille?” He sanovat: ”Herra, anna silmiemme aueta.” Jeesus koskettaa heidän silmiään, ja he saavat heti näkönsä! Tiedätkö, miksi Jeesus tekee kaikki nämä hämmästyttävät ihmeet? Koska hän rakastaa ihmisiä ja haluaa, että he uskoisivat häneen. Voimme siksi olla varmoja siitä, että kun hän hallitsee Kuninkaana, kukaan maan päällä ei enää ole sairas.