Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tutkistelukysymykset kirjaan Kirjani Raamatun kertomuksista

Tutkistelukysymykset kirjaan Kirjani Raamatun kertomuksista

Kertomus 1

Jumala ryhtyy luomaan

  1. Mistä kaikki hyvä on tullut? Kerro jokin esimerkki.

  2. Mitä Jumala loi ensimmäiseksi?

  3. Missä mielessä ensimmäinen enkeli oli erikoisasemassa?

  4. Kuvaile, millainen maa oli alussa. (Katso kuvaa.)

  5. Miten Jumala alkoi valmistaa maata eläimiä ja ihmisiä varten?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Jeremian 10:12.

    Mitkä Jumalan ominaisuudet näkyvät kaikkialla hänen luomakunnassaan? (Jes. 40:26; Room. 11:33.)

  2. Lue Kolossalaiskirjeen 1:15–17.

    Mikä osa Jeesuksella oli luomisessa, ja miten sen tulisi vaikuttaa näkemykseemme hänestä? (Kol. 1:15–17.)

  3. Lue 1. Mooseksen kirjan 1:1–10.

    1. Mikä on maan alkuperä? (1. Moos. 1:1.)

    2. Mitä tapahtui ensimmäisenä luomispäivänä? (1. Moos. 1:3–5.)

    3. Kuvaile toisen luomispäivän tapahtumia. (1. Moos. 1:7, 8.)

Kertomus 2

Kaunis puutarha

  1. Miten Jumala valmisti maan kodiksemme?

  2. Mitä kaikkia eläimiä Jumala teki? (Katso kuvaa.)

  3. Millä tavoin Eedenin puutarha oli erikoinen paikka?

  4. Millaiseksi Jumala halusi koko maapallon tulevan?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 1:11–25.

    1. Mitä Jumala loi kolmantena luomispäivänä? (1. Moos. 1:12.)

    2. Mitä tapahtui neljäntenä luomispäivänä? (1. Moos. 1:16.)

    3. Mitä eläimiä Jumala loi viidentenä ja kuudentena päivänä? (1. Moos. 1:20, 21, 25.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 2:8, 9.

    Mitkä kaksi puuta Jumala pani puutarhaan, ja mitä ne kuvasivat?

Kertomus 3

Ensimmäinen mies ja nainen

  1. Miten kolmannen kertomuksen kuva eroaa toisen kertomuksen kuvasta?

  2. Kuka teki ensimmäisen miehen, ja mikä tuon miehen nimi oli?

  3. Minkä tehtävän Jumala antoi Aadamille?

  4. Miksi Jumala vaivutti Aadamin syvään uneen?

  5. Miten kauan Aadam ja Eeva voisivat elää, ja mitä työtä Jehova halusi heidän tekevän?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue psalmi 83:18.

    Mikä on Jumalan nimi, ja missä ainutlaatuisessa asemassa hän on maahan nähden? (Jer. 16:21; Dan. 4:17.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 1:26–31.

    1. Mihin Jumalan luomisteot huipentuivat kuudentena päivänä, ja miten tämä luomus erosi eläimistä? (1. Moos. 1:26.)

    2. Mitä Jehova antoi ravinnoksi sekä ihmiselle että eläimille? (1. Moos. 1:30.)

  3. Lue 1. Mooseksen kirjan 2:7–25.

    1. Mitä sisältyi Aadamin tehtävään antaa nimet eläimille? (1. Moos. 2:19.)

    2. Miten 1. Mooseksen kirjan 2:24 auttaa meitä ymmärtämään, mitä Jehova ajattelee avioliitosta, asumuserosta ja avioerosta? (Matt. 19:4–6, 9.)

Kertomus 4

Miksi he menettivät kotinsa?

  1. Mitä Aadamille ja Eevalle tapahtuu kuvassa?

  2. Miksi Jehova rankaisi heitä?

  3. Mitä käärme sanoi Eevalle?

  4. Kuka pani käärmeen puhumaan Eevalle?

  5. Miksi Aadam ja Eeva menettivät paratiisikotinsa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 2:16, 17 ja 3:1–13, 24.

    1. Miten kysymys, jonka käärme teki Eevalle, esitti Jehovan väärässä valossa? (1. Moos. 3:1–5; 1. Joh. 5:3.)

    2. Miten Eeva on varoittava esimerkki meille? (Fil. 4:8; Jaak. 1:14, 15; 1. Joh. 2:16.)

    3. Mikä osoittaa, että Aadam ja Eeva eivät kantaneet vastuuta teoistaan? (1. Moos. 3:12, 13.)

    4. Miten Eedenin puutarhan itäportille asetetut kerubit puolustivat Jehovan suvereeniutta? (1. Moos. 3:24.)

  2. Lue Ilmestyksen 12:9.

    Miten menestyksellisesti Saatana on onnistunut kääntämään ihmiset Jumalan hallitusvaltaa vastaan? (1. Joh. 5:19.)

Kertomus 5

Kova elämä alkaa

  1. Millaista Aadamin ja Eevan elämä oli Eedenin puutarhan ulkopuolella?

  2. Mitä Aadamille ja Eevalle alkoi tapahtua ja miksi?

  3. Miksi Aadamin ja Eevan lapset vanhenisivat ja kuolisivat?

  4. Millaista Aadamin ja Eevan ja heidän lastensa elämä olisi ollut, jos Aadam ja Eeva olisivat totelleet Jehovaa?

  5. Miten Eevan tottelemattomuus aiheutti hänelle tuskaa?

  6. Mitkä olivat Aadamin ja Eevan kahden ensimmäisen pojan nimet?

  7. Keitä ovat kuvan muut lapset?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 3:16–23 ja 4:1, 2.

    1. Miten maan kiroaminen vaikutti Aadamin elämään? (1. Moos. 3:17–19; Room. 8:20, 22.)

    2. Miksi Eevan nimi, joka tarkoittaa ’elävää’, oli sopiva? (1. Moos. 3:20.)

    3. Miten Jehova osoitti huomaavaisuutta Aadamia ja Eevaa kohtaan senkin jälkeen kun he olivat tehneet syntiä? (1. Moos. 3:7, 21.)

  2. Lue Ilmestyksen 21:3, 4.

    Minkä ”entisten” poistamista odotat?

Kertomus 6

Hyvä poika ja paha poika

  1. Mitä ammatteja Kain ja Abel ryhtyvät harjoittamaan?

  2. Mitä lahjoja Kain ja Abel tuovat Jehovalle?

  3. Miksi Abelin lahja miellyttää Jehovaa, mutta miksi Kainin lahja ei miellytä häntä?

  4. Millainen ihminen Kain on, ja miten Jehova yrittää oikaista häntä?

  5. Mitä Kain tekee, kun hän on veljensä kanssa kahden kesken kedolla?

  6. Selitä, mitä Kainille tapahtui sen jälkeen kun hän oli tappanut veljensä.

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 4:2–26.

    1. Miten Jehova kuvaili sitä vaarallista tilannetta, jossa Kain oli? (1. Moos. 4:7.)

    2. Miten Kain paljasti, mikä hänen sydämentilansa oli? (1. Moos. 4:9.)

    3. Miten Jehova suhtautuu viattoman veren vuodattamiseen? (1. Moos. 4:10; Jes. 26:21.)

  2. Lue 1. Johanneksen kirjeen 3:11, 12.

    1. Miksi Kain suuttui, ja millainen varoitus se on meille nykyään? (1. Moos. 4:4, 5; Sananl. 14:30; 28:22.)

    2. Miten Raamattu osoittaa, että me voimme säilyttää nuhteettomuutemme, vaikka kaikki perheenjäsenemme vastustaisivat Jehovaa? (Ps. 27:10; Matt. 10:21, 22.)

  3. Lue Johanneksen 11:25.

    Minkä vakuutuksen Jehova antaa kaikkien niiden suhteen, jotka kuolevat vanhurskauden tähden? (Joh. 5:24.)

Kertomus 7

Rohkea mies

  1. Miten Hanok oli erilainen?

  2. Miksi Hanokin päivinä eläneet ihmiset tekivät niin paljon pahaa?

  3. Mitä pahaa ihmiset tekivät? (Katso kuvaa.)

  4. Miksi Hanokin täytyi olla rohkea?

  5. Miten pitkään ihmiset elivät tuohon aikaan, mutta kuinka pitkään Hanok eli?

  6. Mitä tapahtui Hanokin kuoltua?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 5:21–24, 27.

    1. Millainen suhde Hanokilla oli Jehovaan? (1. Moos. 5:24.)

    2. Kuka on Raamatun mukaan vanhin koskaan elänyt ihminen, ja miten vanha hän oli kuollessaan? (1. Moos. 5:27.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 6:5.

    Miten pahoiksi olosuhteet maan päällä tulivat Hanokin kuoleman jälkeen, ja miten tämä on verrattavissa meidän päiviimme? (2. Tim. 3:13.)

  3. Lue Heprealaiskirjeen 11:5.

    Mikä Hanokin ominaisuus miellytti Jumalaa, ja mitä siitä seurasi? (1. Moos. 5:22.)

  4. Lue Juudaan kirjeen 14, 15.

    Miten kristityt voivat nykyään jäljitellä Hanokin rohkeutta, kun he varoittavat ihmisiä tulevasta Harmagedonin taistelusta? (2. Tim. 4:2; Hepr. 13:6.)

Kertomus 8

Jättiläisiä maan päällä

  1. Mitä tapahtui, kun jotkut Jumalan enkelit kuuntelivat Saatanaa?

  2. Miksi jotkut enkelit jättivät työnsä taivaassa ja tulivat maan päälle?

  3. Miksi enkeleiden oli väärin tulla maan päälle ja tehdä itselleen ihmisruumiit?

  4. Millä tavoin enkeleiden lapset olivat erilaisia kuin muut lapset?

  5. Mitä enkeleiden lapset tekivät, kun heistä tuli jättiläisiä, kuten kuvasta näkyy?

  6. Kuka hyvä mies eli maan päällä Hanokin jälkeen, ja miksi Jumala piti hänestä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 6:1–8.

    Mitä 1. Mooseksen kirjan 6:6 paljastaa siitä, miten käytöksemme voi vaikuttaa Jehovan tunteisiin? (Ps. 78:40, 41; Sananl. 27:11.)

  2. Lue Juudaan kirjeen 6.

    Mistä ne enkelit, jotka ”eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan” Nooan päivinä, ovat muistutus meille nykyään? (1. Kor. 3:5–9; 2. Piet. 2:4, 9, 10.)

Kertomus 9

Nooa rakentaa arkin

  1. Miten suuri perhe Nooalla oli, ja mitkä olivat hänen kolmen poikansa nimet?

  2. Mitä epätavallista Jumala pyysi Nooaa tekemään ja miksi?

  3. Miten Nooan naapurit suhtautuivat, kun hän kertoi heille arkista?

  4. Mitä Jumala käski Nooaa tekemään eläimille?

  5. Mitä Nooan ja hänen perheensä täytyi tehdä sen jälkeen kun Jumala oli sulkenut arkin oven?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 6:9–22.

    1. Mikä teki Nooasta merkittävän tosi Jumalan palvojan? (1. Moos. 6:9, 22.)

    2. Mitä Jehova ajattelee väkivallasta, ja miten tämän tulisi vaikuttaa siihen, millaista viihdettä valitsemme? (1. Moos. 6:11, 12; Ps. 11:5.)

    3. Miten voimme jäljitellä Nooaa, kun saamme ohjausta Jehovan järjestön kautta? (1. Moos. 6:22; 1. Joh. 5:3.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 7:1–9.

    Miten se, että Jehova piti epätäydellistä Nooaa vanhurskaana, rohkaisee meitä nykyään? (1. Moos. 7:1; Sananl. 10:16; Jes. 26:7.)

Kertomus 10

Vedenpaisumus

  1. Miksi kukaan ei päässyt enää arkkiin sateen alettua?

  2. Kuinka monta päivää ja yötä Jehova antoi sataa, ja miten paljon vettä tuli?

  3. Mitä arkille tapahtui, kun vesi alkoi peittää maata?

  4. Säilyivätkö jättiläiset elossa vedenpaisumuksesta, ja miten jättiläisten isien kävi?

  5. Mitä arkille tapahtui viiden kuukauden kuluttua?

  6. Miksi Nooa päästi korpin ulos arkista?

  7. Mistä Nooa tiesi, että vedet olivat laskeneet maan päältä?

  8. Mitä Jumala sanoi Nooalle sen jälkeen kun tämä oli ollut perheineen arkissa yli vuoden?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 7:10–24.

    1. Miten täydellisesti elämä maan päältä tuhoutui? (1. Moos. 7:23.)

    2. Miten kauan tulvavesien laskeminen kesti? (1. Moos. 7:24.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 8:1–17.

    Miten 1. Mooseksen kirjan 8:17 osoittaa, että Jehovan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen ei muuttunut? (1. Moos. 1:22.)

  3. Lue 1. Pietarin kirjeen 3:19, 20.

    1. Minkä tuomion kapinalliset enkelit saivat palattuaan taivaaseen? (Juud. 6.)

    2. Miten kertomus Nooasta ja hänen perheestään vahvistaa luottamustamme Jehovan kykyyn vapauttaa kansansa? (2. Piet. 2:9.)

Kertomus 11

Ensimmäinen sateenkaari

  1. Mitä Nooa teki heti ensimmäiseksi tultuaan ulos arkista, kuten kuvasta näkyy?

  2. Minkä käskyn Jumala antoi Nooalle ja hänen perheelleen vedenpaisumuksen jälkeen?

  3. Mitä Jumala lupasi?

  4. Kun näemme sateenkaaren, mistä sen pitäisi muistuttaa meitä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 8:18–22.

    1. Miten voimme nykyään saada Jehovan tuntemaan ”rauhoittavaa tuoksua”? (1. Moos. 8:21; Hepr. 13:15, 16.)

    2. Mitä Jehova havaitsi ihmisen sydämentilasta, ja mitä meidän tulee sen vuoksi varoa? (1. Moos. 8:21; Matt. 15:18, 19.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 9:9–17.

    1. Minkä liiton Jehova teki maan kaikkien luomusten kanssa? (1. Moos. 9:10, 11.)

    2. Kuinka kauan sateenkaariliitto pysyy voimassa? (1. Moos. 9:16.)

Kertomus 12

Ihmiset rakentavat suuren tornin

  1. Kuka oli Nimrod, ja mitä mieltä Jumala oli hänestä?

  2. Miksi ihmiset tekevät kuvassa tiiliä?

  3. Miksi rakennustyö ei miellyttänyt Jehovaa?

  4. Miten Jumala pysäytti tornin rakentamisen?

  5. Mikä oli kaupungin nimi, ja mitä tuo nimi merkitsi?

  6. Mitä tapahtui ihmisille sen jälkeen kun Jumala oli sekoittanut heidän kielensä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 10:1, 8–10.

    Millaisia luonteenpiirteitä Nimrodilla oli, ja millainen varoitus tämä on meille? (Sananl. 3:31.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 11:1–9.

    Miksi tornia ruvettiin rakentamaan, ja miksi hanke oli tuomittu epäonnistumaan? (1. Moos. 11:4; Sananl. 16:18; Joh. 5:44.)

Kertomus 13

Abraham – Jumalan ystävä

  1. Millaisia ihmisiä asui Urin kaupungissa?

  2. Kuka on kuvassa oleva mies, milloin hän syntyi, ja missä hän asui?

  3. Mitä Jumala käski Abrahamia tekemään?

  4. Miksi Abrahamia sanottiin Jumalan ystäväksi?

  5. Keitä Abrahamin mukana lähti Urista?

  6. Mitä Jumala sanoi Abrahamille, kun hän pääsi Kanaanin maahan?

  7. Minkä lupauksen Jumala antoi Abrahamille, kun tämä oli 99-vuotias?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 11:27–32.

    1. Mitä sukua Abraham ja Loot olivat toisilleen? (1. Moos. 11:27.)

    2. Vaikka Terahin sanotaankin lähteneen perheensä kanssa muuttomatkalle Kanaania kohti, niin mistä tiedämme, että ajatus oli lähtöisin Abrahamista, ja miksi hän päätti muuttaa? (1. Moos. 11:31; Apt. 7:2–4.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 12:1–7.

    Miten Jehova laajensi Abrahamin kanssa solmimaansa liittoa sen jälkeen kun Abraham oli päässyt Kanaanin maahan? (1. Moos. 12:7.)

  3. Lue 1. Mooseksen kirjan 17:1–8, 15–17.

    1. Miten Abramin nimeä muutettiin, kun hän oli 99-vuotias, ja miksi? (1. Moos. 17:5.)

    2. Mitä siunauksia Jehova lupasi Saaralle? (1. Moos. 17:15, 16.)

  4. Lue 1. Mooseksen kirjan 18:9–19.

    1. Millaisia vastuutehtäviä annetaan isille 1. Mooseksen kirjan 18:19:ssä? (5. Moos. 6:6, 7; Ef. 6:4.)

    2. Mikä Saaralle sattunut kokemus osoittaa, ettemme voi salata mitään Jehovalta? (1. Moos. 18:12, 15; Ps. 44:21.)

Kertomus 14

Jumala koettelee Abrahamin uskoa

  1. Mitä Jumala lupasi Abrahamille, ja miten Jumala piti lupauksensa?

  2. Miten Jumala koetteli Abrahamin uskoa, kuten kuvasta näkyy?

  3. Mitä Abraham teki, vaikkei hän ymmärtänyt syytä Jumalan käskyyn?

  4. Mitä tapahtui, kun Abraham tarttui veitseen tappaakseen poikansa?

  5. Miten luja Abrahamin usko Jumalaan oli?

  6. Mitä Jumala antoi Abrahamille uhrattavaksi ja miten?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 21:1–7.

    Miksi Abraham ympärileikkasi poikansa kahdeksantena päivänä? (1. Moos. 17:10–12; 21:4.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 22:1–18.

    Miten Iisak osoitti olevansa kuuliainen isälleen Abrahamille, ja miten tämä oli esikuva merkityksellisemmästä tulevasta tapahtumasta? (1. Moos. 22:7–9; 1. Kor. 5:7; Fil. 2:8, 9.)

Kertomus 15

Lootin vaimo katsoi taakseen

  1. Miksi Abraham ja Loot erosivat toisistaan?

  2. Miksi Loot valitsi asuinpaikakseen Sodoman?

  3. Millaisia olivat Sodoman asukkaat?

  4. Minkä varoituksen kaksi enkeliä antoivat Lootille?

  5. Miksi Lootin vaimo muuttui suolapatsaaksi?

  6. Mitä voimme oppia Lootin vaimon tapauksesta?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 13:5–13.

    Mitä voimme oppia Abrahamista, kun on kyse ihmisten välisten ongelmien selvittämisestä? (1. Moos. 13:8, 9; Room. 12:10; Fil. 2:3, 4.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 18:20–33.

    Miten Jehovan kanssakäyminen Abrahamin kanssa saa meidät luottamaan siihen, että Jehova ja Jeesus tulevat tuomitsemaan vanhurskaasti? (1. Moos. 18:25, 26; Matt. 25:31–33.)

  3. Lue 1. Mooseksen kirjan 19:1–29.

    1. Mikä on tämän Raamatun kertomuksen mukaan Jumalan näkemys homoseksualismista? (1. Moos. 19:5, 13; 3. Moos. 20:13.)

    2. Miten Lootin ja Abrahamin suhtautumistavat Jumalan ohjaukseen poikkesivat toisistaan, ja mitä voimme oppia tästä? (1. Moos. 19:15, 16, 19, 20; 22:3.)

  4. Lue Luukkaan 17:28–32.

    Miten Lootin vaimo asennoitui sydämessään aineelliseen omaisuuteen, ja miten se voi olla varoituksena meille? (Luuk. 12:15; 17:31, 32; Matt. 6:19–21, 25.)

  5. Lue 2. Pietarin kirjeen 2:6–8.

    Miten meidän tulisi suhtautua ympärillämme olevaan jumalattomaan maailmaan Lootin esimerkin mukaisesti? (Hes. 9:4; 1. Joh. 2:15–17.)

Kertomus 16

Iisak saa hyvän vaimon

  1. Keitä kuvan mies ja nainen ovat?

  2. Mitä Abraham teki saadakseen pojalleen vaimon ja miksi?

  3. Miten Abrahamin palvelijan rukoukseen vastattiin?

  4. Miten Rebekka vastasi, kun häneltä kysyttiin, haluaisiko hän mennä naimisiin Iisakin kanssa?

  5. Miten Iisakista tuli jälleen onnellinen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 24:1–67.

    1. Mitä hyviä ominaisuuksia Rebekka ilmaisi, kun hän kohtasi Abrahamin palvelijan kaivolla? (1. Moos. 24:17–20; Sananl. 31:17, 31.)

    2. Minkä hyvän esimerkin se järjestely, johon Abraham ryhtyi Iisakin hyväksi, antaa kristityille nykyään? (1. Moos. 24:37, 38; 1. Kor. 7:39; 2. Kor. 6:14.)

    3. Miksi meidän pitää järjestää aikaa mietiskelyyn, aivan kuten Iisak teki? (1. Moos. 24:63; Ps. 77:12; Fil. 4:8.)

Kertomus 17

Erilaiset kaksoset

  1. Keitä olivat Esau ja Jaakob, ja miten he olivat erilaiset?

  2. Miten vanhoja Esau ja Jaakob olivat, kun heidän isoisänsä Abraham kuoli?

  3. Mitä sellaista Esau teki, mikä suretti suuresti hänen äitiään ja isäänsä?

  4. Miksi Esau vihastui kovasti veljeensä Jaakobiin?

  5. Mitä ohjeita Iisak antoi pojalleen Jaakobille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 25:5–11, 20–34.

    1. Mitä Jehova ennusti Rebekan kahdesta pojasta? (1. Moos. 25:23.)

    2. Millainen vastakohta vallitsi siinä, miten Esau ja Jaakob suhtautuivat esikoisoikeuteen? (1. Moos. 25:31–34.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 26:34, 35; 27:1–46 ja 28:1–5.

    1. Miten se, ettei Esau arvostanut hengellisiä asioita, ilmeni? (1. Moos. 26:34, 35; 27:46.)

    2. Mitä Iisak käski Jaakobia tekemään, jotta tämä olisi saanut Jumalan siunauksen? (1. Moos. 28:1–4.)

  3. Lue Heprealaiskirjeen 12:16, 17.

    Mitä Esaun esimerkin valossa tapahtuu niille, jotka halveksivat pyhiä asioita?

Kertomus 18

Jaakob menee Haraniin

  1. Kuka on kuvassa oleva nuori nainen, ja mitä Jaakob teki hänen hyväkseen?

  2. Mitä Jaakob oli halukas tekemään saadakseen Raakelin vaimokseen?

  3. Mitä Laban teki, kun tuli Jaakobin ja Raakelin naimisiinmenon aika?

  4. Mitä Jaakob suostui tekemään saadakseen Raakelin vaimokseen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 29:1–30.

    1. Miten Jaakob osoitti olevansa kunnioitettava mies silloinkin, kun Laban petkutti häntä, ja mitä voimme oppia tästä? (1. Moos. 25:27; 29:26–28; Matt. 5:37.)

    2. Miten Jaakobin esimerkistä käy ilmi rakkauden ja ihastuksen välinen ero? (1. Moos. 29:18, 20, 30; Laul.l. 8:6.)

    3. Ketkä neljä naista tulivat osaksi Jaakobin huonekuntaa ja myöhemmin synnyttivät hänelle poikia? (1. Moos. 29:23, 24, 28, 29.)

Kertomus 19

Jaakobilla on iso perhe

  1. Mitkä olivat niiden kuuden pojan nimet, jotka Jaakobin ensimmäinen vaimo Lea synnytti hänelle?

  2. Ketkä kaksi poikaa Lean palvelijatar Silpa synnytti Jaakobille?

  3. Mitkä olivat niiden kahden pojan nimet, jotka Raakelin palvelijatar Bilha synnytti Jaakobille?

  4. Ketkä kaksi poikaa Raakel sai, mutta mitä tapahtui toisen pojan syntymän yhteydessä?

  5. Kuinka monta poikaa Jaakobilla oli, kuten kuvasta näkyy, ja mitä heistä polveutui?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 29:32–35; 30:1–26 ja 35:16–19.

    Miten heprealaispojat entisaikaan usein saivat nimensä, kuten käy ilmi Jaakobin 12 pojan tapauksesta?

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 37:35.

    Vaikka Raamatussa mainitaan nimeltä vain Dina, mistä tiedämme, että Jaakobilla oli useampi kuin yksi tytär? (1. Moos. 37:34, 35.)

Kertomus 20

Dina joutuu vaikeuksiin

  1. Miksi Abraham ja Iisak eivät halunneet lastensa menevän naimisiin Kanaanin maan asukkaiden kanssa?

  2. Hyväksyikö Jaakob sen, että hänen tyttärensä ystävystyi kanaanilaistyttöjen kanssa?

  3. Kuka on mies, joka kuvassa katselee Dinaa, ja mitä pahaa hän teki?

  4. Mitä Dinan veljet Simeon ja Leevi tekivät, kun he kuulivat tapahtuneesta?

  5. Hyväksyikö Jaakob Simeonin ja Leevin teon?

  6. Mistä kaikki perheen vaikeudet alkoivat?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 34:1–31.

    1. Oliko Dina tekemisissä Kanaanin maan tyttärien kanssa vain yhden kerran? Selitä. (1. Moos. 34:1.)

    2. Miksi Dina oli itse osittain syyllinen siihen, että hän menetti neitsyytensä? (Gal. 6:7.)

    3. Miten nuoret voivat nykyään osoittaa, että he suhtautuvat vakavasti Dinan varoittavaan esimerkkiin? (Sananl. 13:20; 1. Kor. 15:33; 1. Joh. 5:19.)

Kertomus 21

Joosef veljiensä vihaamana

  1. Miksi Joosefin veljet kadehtivat häntä, ja mitä he tekivät?

  2. Mitä Joosefin veljet haluavat tehdä hänelle, mutta mitä Ruuben sanoo?

  3. Mitä tapahtuu, kun paikalle tulee ismaelilaisia kauppiaita?

  4. Mitä Joosefin veljet tekevät saadakseen isänsä uskomaan, että Joosef on kuollut?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 37:1–35.

    1. Miten kristityt voivat jäljitellä Joosefin esimerkkiä ilmoittamalla seurakunnassa tapahtuneesta väärinteosta? (1. Moos. 37:2; 3. Moos. 5:1; 1. Kor. 1:11.)

    2. Mikä sai Joosefin veljet menettelemään petollisesti häntä kohtaan? (1. Moos. 37:11, 18; Sananl. 27:4; Jaak. 3:14–16.)

    3. Mitä sellaista Jaakob teki, mikä kuuluu normaalina osana suremiseen? (1. Moos. 37:35.)

Kertomus 22

Joosef joutuu vankilaan

  1. Kuinka vanha Joosef on, kun hänet viedään Egyptiin, ja mitä hänelle siellä tapahtuu?

  2. Miten Joosef päätyy vankilaan?

  3. Minkä tehtävän Joosef saa vankilassa?

  4. Mitä Joosef tekee vankilassa faraon juomanlaskijan ja leipurin hyväksi?

  5. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun juomanlaskija vapautuu vankilasta?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 39:1–23.

    Mikä sai Joosefin pakenemaan Potifarin vaimon luota, vaikka Joosefin päivinä ei ollut kirjoitettua Jumalan lakia, joka olisi tuominnut aviorikoksen? (1. Moos. 2:24; 20:3; 39:9.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 40:1–23.

    1. Kuvaile lyhyesti juomanlaskijan unta sekä selitystä, jonka Jehova antoi Joosefille. (1. Moos. 40:9–13.)

    2. Millaisen unen leipuri näki, ja mitä se tarkoitti? (1. Moos. 40:16–19.)

    3. Miten uskollinen ja ymmärtäväinen orjaluokka on nykyään jäljitellyt Joosefin asennetta? (1. Moos. 40:8; Ps. 36:9; Joh. 17:17; Apt. 17:2, 3.)

    4. Miten 1. Mooseksen kirjan 40:20 valottaa kristillistä näkemystä syntymäpäivien vietosta? (Saarn. 7:1; Mark. 6:21–28.)

Kertomus 23

Faraon unet

  1. Mitä faraolle tapahtuu eräänä yönä?

  2. Miksi juomanlaskija lopulta muistaa Joosefin?

  3. Mitkä kaksi unta farao näkee, kuten kuvasta käy ilmi?

  4. Miten Joosef selittää unet?

  5. Miten Joosefista tulee faraon jälkeen seuraavaksi tärkein mies Egyptissä?

  6. Miksi Joosefin veljet tulevat Egyptiin, ja miksi he eivät tunne häntä?

  7. Minkä unen Joosef muistaa, ja mitä se auttaa häntä ymmärtämään?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 41:1–57.

    1. Miten Joosef kohdisti huomion Jehovaan, ja miten kristityt voivat nykyään jäljitellä hänen esimerkkiään? (1. Moos. 41:16, 25, 28; Matt. 5:16; 1. Piet. 2:12.)

    2. Miten Egyptin yltäkylläisyyden vuosien ja niitä seuranneiden nälkävuosien vastakohtaisuus havainnollistaa osuvasti Jehovan nykyisen kansan ja kristikunnan hengellisen tilan välistä eroa? (1. Moos. 41:29, 30; Aam. 8:11, 12.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 42:1–8 ja 50:20.

    Onko Jehovan palvojien väärin kumartaa jotakuta ihmistä kunnian osoittamiseksi hänen asemaansa kohtaan, jos se on maassa tapana? (1. Moos. 42:6.)

Kertomus 24

Joosef koettelee veljiään

  1. Miksi Joosef syyttää veljiään vakoojiksi?

  2. Miksi Jaakob päästää nuorimman poikansa Benjaminin Egyptiin?

  3. Miten Joosefin hopeamalja päätyy Benjaminin säkkiin?

  4. Mitä Juuda tarjoutuu tekemään, jotta Benjamin pääsisi vapaaksi?

  5. Miten Joosefin veljet ovat muuttuneet?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 42:9–38.

    Mistä Joosefin sanat 1. Mooseksen kirjan 42:18:ssa ovat hyvä muistutus niille, joilla on vastuutehtäviä Jehovan järjestössä nykyään? (Neh. 5:15; 2. Kor. 7:1, 2.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 43:1–34.

    1. Mistä käy ilmi, että Juuda toimi veljiensä edustajana, vaikka Ruuben oli esikoinen? (1. Moos. 43:3, 8, 9; 44:14, 18; 1. Aik. 5:2.)

    2. Miten Joosef ilmeisesti koetteli veljiään ja miksi? (1. Moos. 43:33, 34.)

  3. Lue 1. Mooseksen kirjan 44:1–34.

    1. Millaisena miehenä Joosef esiintyi osana juonta, jonka avulla hän salasi henkilöllisyytensä veljiltään? (1. Moos. 44:5, 15; 3. Moos. 19:26.)

    2. Miten Joosefin veljet osoittivat, että se kateus, jota he aikaisemmin olivat tunteneet veljeään kohtaan, oli nyt poissa? (1. Moos. 44:13, 33, 34.)

Kertomus 25

Perhe muuttaa Egyptiin

  1. Mitä tapahtuu, kun Joosef kertoo veljilleen, kuka hän on?

  2. Mitä Joosef ystävällisesti selittää veljilleen?

  3. Mitä farao sanoo, kun hän kuulee Joosefin veljistä?

  4. Miten iso Jaakobin perhe oli muuttaessaan Egyptiin?

  5. Millä nimellä Jaakobin perhettä alettiin kutsua ja miksi?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Mooseksen kirjan 45:1–28.

    Miten Raamatun kertomus Joosefista osoittaa, että Jehova voi kääntää hyväksi sen, mikä on tarkoitettu vahingoittamaan hänen palvelijoitaan? (1. Moos. 45:5–8; Jes. 8:10; Fil. 1:12–14.)

  2. Lue 1. Mooseksen kirjan 46:1–27.

    Mitä Jehova vakuutti Jaakobille, kun tämä oli matkalla Egyptiin? (1. Moos. 46:1–4, engl. viitelaitoksen alaviite.)

Kertomus 26

Jumalalle uskollinen Job

  1. Kuka oli Job?

  2. Mitä Saatana yritti tehdä, mutta onnistuiko hän?

  3. Mitä Jehova antoi Saatanalle luvan tehdä ja miksi?

  4. Miksi Jobin vaimo sanoi miehelleen ”kiroa Jumala ja kuole”? (Katso kuvaa.)

  5. Miten Jehova siunasi Jobia, kuten toisesta kuvasta näkyy, ja miksi?

  6. Mitä siunauksia me saamme, jos olemme Jobin tavoin uskollisia Jehovalle?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Jobin 1:1–22.

    Miten kristityt voivat nykyään jäljitellä Jobia? (Job 1:1; Fil. 2:15; 2. Piet. 3:14.)

  2. Lue Jobin 2:1–13.

    Miten Jobin tapa ja hänen vaimonsa tapa suhtautua Saatanan vainoon erosivat jyrkästi toisistaan? (Job 2:9, 10; Sananl. 19:3; Miika 7:7; Mal. 3:14.)

  3. Lue Jobin 42:10–17.

    1. Mitä samankaltaista on niissä palkinnoissa, jotka Job ja Jeesus saivat uskollisesta elämänvaelluksestaan? (Job 42:12; Fil. 2:9–11.)

    2. Miten ne siunaukset, joita Job sai sen vuoksi, että hän säilytti nuhteettomuutensa Jumalan edessä, rohkaisevat meitä? (Job 42:10, 12; Hepr. 6:10; Jaak. 1:2–4, 12; 5:11.)

Kertomus 27

Egyptiä hallitsee paha kuningas

  1. Kuka on ruoskaa käyttävä mies kuvassa, ja ketä hän lyö?

  2. Mitä israelilaisille tapahtui Joosefin kuoltua?

  3. Miksi egyptiläiset alkoivat pelätä israelilaisia?

  4. Minkä käskyn farao antoi naisille, jotka avustivat israelilaisia naisia synnytyksessä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 1:6–22.

    1. Millä tavoin Jehova alkoi täyttää Abrahamille antamaansa lupausta? (2. Moos. 1:7; 1. Moos. 12:2; Apt. 7:17.)

    2. Miten heprealaiset kätilöt osoittivat kunnioitusta elämän pyhyyttä kohtaan? (2. Moos. 1:17; 1. Moos. 9:6.)

    3. Miten kätilöiden uskollisuus Jehovaa kohtaan palkittiin? (2. Moos. 1:20, 21; Sananl. 19:17.)

    4. Miten Saatana yritti tehdä tyhjäksi Abrahamin luvattua Siementä koskevan Jehovan tarkoituksen? (2. Moos. 1:22; Matt. 2:16.)

Kertomus 28

Mooses-lapsi pelastuu

  1. Kuka on kuvan pikkulapsi, ja kenen sormesta se pitää kiinni?

  2. Mitä Mooseksen äiti teki estääkseen lapsensa surmaamisen?

  3. Kuka on kuvassa oleva pikkutyttö, ja mitä hän teki?

  4. Mitä Mirjam ehdotti, kun faraon tytär löysi lapsen?

  5. Mitä prinsessa sanoi Mooseksen äidille?

Lisäkysymys:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 2:1–10.

    Millainen tilaisuus Mooseksen äidillä oli kasvattaa ja opettaa Moosesta pienokaisena, ja millaisen esimerkin tämä antaa vanhemmille nykyään? (2. Moos. 2:9, 10; 5. Moos. 6:6–9; Sananl. 22:6; Ef. 6:4; 2. Tim. 3:15.)

Kertomus 29

Miksi Mooses pakeni?

  1. Missä Mooses kasvoi, mutta mitä hän tiesi vanhemmistaan?

  2. Mitä Mooses teki 40-vuotiaana?

  3. Mitä Mooses sanoi israelilaiselle miehelle, joka tappeli, ja miten mies vastasi?

  4. Miksi Mooses pakeni Egyptistä?

  5. Minne Mooses pakeni, ja kenet hän tapasi siellä?

  6. Mitä Mooses teki seuraavat 40 vuotta paettuaan Egyptistä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 2:11–25.

    Miten Mooses osoitti uskollisuutensa Jehovaa ja kansaansa kohtaan, vaikka hänelle olikin vuosikausia opetettu egyptiläisten viisautta? (2. Moos. 2:11, 12; Hepr. 11:24.)

  2. Lue Apostolien tekojen 7:22–29.

    Mitä voimme oppia siitä, että Mooses yritti omin päin pelastaa Israelin Egyptin orjuudesta? (Apt. 7:23–25; 1. Piet. 5:6, 10.)

Kertomus 30

Palava pensas

  1. Minkä niminen on kuvassa oleva vuori?

  2. Mitä epätavallista Mooses näki, kun hän meni lampaineen vuoren luo?

  3. Mitä ääni palavasta pensaasta sanoi, ja kenen ääni se oli?

  4. Miten Mooses vastasi, kun Jumala sanoi hänelle, että hän johtaisi Jumalan kansan pois Egyptistä?

  5. Mitä Jumala käski Mooseksen sanoa, jos kansa kysyisi, kuka hänet oli lähettänyt?

  6. Miten Mooses pystyisi todistamaan, että Jumala oli lähettänyt hänet?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 3:1–22.

    Miten Mooseksen kokemus auttaa meitä luottamaan siihen, että Jehova tukee meitä, vaikka tuntisimmekin itsemme epäpäteväksi johonkin teokraattiseen tehtävään? (2. Moos. 3:11, 13; 2. Kor. 3:5, 6.)

  2. Lue 2. Mooseksen kirjan 4:1–20.

    1. Miten Mooseksen asenne muuttui niiden 40 vuoden aikana, jotka hän oli Midianissa, ja mitä ne, jotka tavoittelevat tehtäviä kristillisessä seurakunnassa, voivat oppia siitä? (2. Moos. 2:11, 12; 4:10, 13; Miika 6:8; 1. Tim. 3:1, 6, 10.)

    2. Mihin voimme Mooseksen esimerkin perusteella luottaa, vaikka Jehova kurittaisikin meitä järjestönsä välityksellä? (2. Moos. 4:12–14; Ps. 103:14; Hepr. 12:4–11.)

Kertomus 31

Mooses ja Aaron faraon edessä

  1. Miten Mooseksen ja Aaronin tekemät ihmeet vaikuttivat israelilaisiin?

  2. Mitä Mooses ja Aaron sanoivat faraolle, ja mitä farao vastasi?

  3. Mitä tapahtui, kun Aaron heitti sauvansa maahan, kuten kuvasta näkyy?

  4. Miten Jehova antoi faraolle opetuksen, ja miten farao suhtautui siihen?

  5. Mitä tapahtui kymmenennen vitsauksen jälkeen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 4:27–31 ja 5:1–23.

    Mitä farao tarkoitti, kun hän sanoi: ”Minä en tunne lainkaan Jehovaa”? (2. Moos. 5:2; 1. Sam. 2:12; Room. 1:21.)

  2. Lue 2. Mooseksen kirjan 6:1–13, 26–30.

    1. Missä mielessä Jehova ei tehnyt itseään tunnetuksi Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille? (2. Moos. 3:13, 14; 6:3; 1. Moos. 12:8.)

    2. Millaisia tunteita meissä herättää se, että Jehova käytti Moosesta, vaikka Mooses tunsi olevansa epäpätevä saamaansa tehtävään? (2. Moos. 6:12, 30; Luuk. 21:13–15.)

  3. Lue 2. Mooseksen kirjan 7:1–13.

    1. Millaisen mallin Mooses ja Aaron antoivat nykyisille Jumalan palvelijoille, kun he ilmoittivat rohkeasti Jehovan tuomiosanomat faraolle? (2. Moos. 7:2, 3, 6; Apt. 4:29–31.)

    2. Miten Jehova osoitti olevansa ylivertainen Egyptin jumaliin nähden? (2. Moos. 7:12; 1. Aik. 29:12.)

Kertomus 32

Kymmenen vitsausta

  1. Kuvaile tässä olevien kuvien avulla kolmea ensimmäistä vitsausta, jotka Jehova aiheutti Egyptille.

  2. Miten kolme ensimmäistä vitsausta erosivat muista vitsauksista?

  3. Mitkä olivat neljäs, viides ja kuudes vitsaus?

  4. Kuvaile seitsemättä, kahdeksatta ja yhdeksättä vitsausta.

  5. Mitä Jehova käski israelilaisia tekemään ennen kymmenettä vitsausta?

  6. Millainen oli kymmenes vitsaus, ja mitä sen jälkeen tapahtui?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 7:19–8:23.

    1. Mitä Egyptin taikuutta harjoittavien pappien oli pakko myöntää kolmannen vitsauksen jälkeen, vaikka he olivatkin pystyneet jäljittelemään Jehovan kahta ensimmäistä vitsausta? (2. Moos. 8:18, 19; Matt. 12:24–28.)

    2. Miten neljäs vitsaus osoitti, että Jehova kykenee suojelemaan kansaansa, ja miten tämän tietäminen vaikuttaa Jumalan kansaan, kun he kohtaavat ennustetun ”suuren ahdistuksen”? (2. Moos. 8:22, 23; Ilm. 7:13, 14; 2. Aik. 16:9.)

  2. Lue 2. Mooseksen kirjan 8:24; 9:3, 6, 10, 11, 14, 16, 23–25 ja 10:13–15, 21–23.

    1. Mitkä kaksi ryhmää kymmenen vitsausta paljastivat, ja miten tämä vaikuttaa näkemykseemme noista ryhmistä nykyään? (2. Moos. 8:10, 18, 19; 9:14.)

    2. Miten 2. Mooseksen kirjan 9:16 auttaa meitä ymmärtämään, miksi Jehova on sallinut Saatanan olla olemassa tähän saakka? (Room. 9:21, 22.)

  3. Lue 2. Mooseksen kirjan 12:21–32.

    Miten pesah mahdollisti monien pelastumisen, ja mihin pesah viittasi? (2. Moos. 12:21–23; Joh. 1:29; Room. 5:18, 19, 21; 1. Kor. 5:7.)

Kertomus 33

Punaisenmeren ylitys

  1. Kuinka paljon israelilaismiehiä lähti Egyptistä – mukanaan naisia ja lapsia – ja keitä lähti heidän kanssaan?

  2. Mitä farao alkoi ajatella israelilaisten lähdettyä, ja mitä hän teki?

  3. Miten Jehova esti egyptiläisiä hyökkäämästä kansansa kimppuun?

  4. Mitä tapahtui, kun Mooses ojensi sauvansa Punaisenmeren yli, ja mitä israelilaiset tekivät?

  5. Mitä tapahtui, kun egyptiläiset syöksyivät israelilaisten perään keskelle merta?

  6. Miten israelilaiset osoittivat olevansa onnellisia pelastumisestaan ja kiitollisia Jehovalle siitä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 12:33–36.

    Miten Jehova huolehti siitä, että hänen kansansa sai palkan kaikista niistä vuosista, jotka he olivat olleet egyptiläisten orjina? (2. Moos. 3:21, 22; 12:35, 36.)

  2. Lue 2. Mooseksen kirjan 14:1–31.

    Miten 2. Mooseksen kirjan 14:13, 14:ään muistiinmerkityt sanat vaikuttavat nykyisiin Jehovan palvelijoihin, kun heidän edessään on Harmagedonin taistelu? (2. Aik. 20:17; Ps. 91:8.)

  3. Lue 2. Mooseksen kirjan 15:1–8, 20, 21.

    1. Miksi Jehovan palvelijoiden tulisi laulaa hänelle ylistyslauluja? (2. Moos. 15:1, 2; Ps. 105:2, 3; Ilm. 15:3, 4.)

    2. Minkä esimerkin Jehovan ylistämisestä Mirjam ja muut naiset antoivat Punaisenmeren äärellä nykyisille kristityille naisille? (2. Moos. 15:20, 21; Ps. 68:11.)

Kertomus 34

Uudenlaista ruokaa

  1. Mitä kuvassa olevat ihmiset keräävät maasta, ja miksi sitä sanotaan?

  2. Millaiset ohjeet Mooses antaa kansalle mannan keräämisestä?

  3. Mitä Jehova käskee kansan tehdä kuudentena päivänä ja miksi?

  4. Minkä ihmeen Jehova tekee, kun mannaa säilytetään seitsemättä päivää varten?

  5. Kuinka kauan Jehova ruokkii kansaa mannalla?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 16:1–36 ja 4. Mooseksen kirjan 11:7–9.

    1. Miten 2. Mooseksen kirjan 16:8 osoittaa, että meidän tulee kunnioittaa teokraattisia nimityksiä kristillisessä seurakunnassa? (Hepr. 13:17.)

    2. Miten israelilaisia muistutettiin erämaassa päivittäin siitä, että he olivat riippuvaisia Jehovasta? (2. Moos. 16:14–16, 35; 5. Moos. 8:2, 3.)

    3. Minkä vertauskuvallisen merkityksen Jeesus antoi mannalle, ja miten tämä ”leipä taivaasta” hyödyttää meitä? (Joh. 6:31–35, 40.)

  2. Lue Joosuan 5:10–12.

    Kuinka monta vuotta israelilaiset söivät mannaa, miten se koetteli heitä, ja mitä voimme oppia tästä kertomuksesta? (2. Moos. 16:35; 4. Moos. 11:4–6; 1. Kor. 10:10, 11.)

Kertomus 35

Jehova antaa lakinsa

  1. Minne israelilaiset leiriytyvät noin kaksi kuukautta Egyptistä lähdön jälkeen?

  2. Mitä Jehova haluaa kansansa tekevän, ja miten kansa vastaa?

  3. Miksi Jehova antaa Moosekselle kaksi kivitaulua?

  4. Mitä muita lakeja Jehova antoi israelilaisille kymmenen käskyn lisäksi?

  5. Mitkä olivat Jeesuksen Kristuksen mukaan kaksi suurinta lakia?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 19:1–25; 20:1–21; 24:12–18 ja 31:18.

    Miten 2. Mooseksen kirjan 19:8:aan muistiinmerkityt sanat auttavat meitä ymmärtämään, mitä kristilliseen vihkiytymiseen sisältyy? (Matt. 16:24; 1. Piet. 4:1–3.)

  2. Lue 5. Mooseksen kirjan 6:4–6; 3. Mooseksen kirjan 19:18 ja Matteuksen 22:36–40.

    Miten kristityt osoittavat rakkautensa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan? (Mark. 6:34; Apt. 4:20; Room. 15:2.)

Kertomus 36

Kultainen vasikka

  1. Mitä kansa tekee kuvassa ja miksi?

  2. Miksi Jehova on vihainen, ja mitä Mooses tekee nähdessään, miten kansa menettelee?

  3. Mitä Mooses käskee joitakuita miehiä tekemään?

  4. Mitä tämän kertomuksen pitäisi opettaa meille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 32:1–35.

    1. Mitä Jehova tämän kertomuksen mukaan ajattelee väärän uskonnon sekoittamisesta tosi palvontaan? (2. Moos. 32:4–6, 10; 1. Kor. 10:7, 11.)

    2. Millaista varovaisuutta kristittyjen tulisi noudattaa ajanvietteen, esimerkiksi musiikin ja tanssin, suhteen? (2. Moos. 32:18, 19; Ef. 5:15, 16; 1. Joh. 2:15–17.)

    3. Miten Leevin heimo antoi hyvän esimerkin vanhurskauden puolustamisesta? (2. Moos. 32:25–28; Ps. 18:25.)

Kertomus 37

Palvontateltta

  1. Miksi kuvan rakennusta sanotaan, ja mihin sitä käytetään?

  2. Miksi Jehova käski Moosesta tekemään teltasta sellaisen, että se oli helppo purkaa osiin?

  3. Mikä on laatikko, joka on pienessä huoneessa teltan toisessa päässä, ja mitä siinä säilytetään?

  4. Kenet Jehova valitsee ylimmäiseksi papiksi, ja mitä ylimmäinen pappi tekee?

  5. Mitkä kolme esinettä ovat teltan suuremmassa huoneessa?

  6. Mitkä kaksi esinettä ovat tabernaakkelin esipihassa, ja mihin niitä käytetään?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Mooseksen kirjan 25:8–40; 26:1–37; 27:1–8 ja 28:1.

    Mitä ”todistuksen arkun” kerubit edustivat? (2. Moos. 25:20, 22; 4. Moos. 7:89; 2. Kun. 19:15.)

  2. Lue 2. Mooseksen kirjan 30:1–10, 17–21; 34:1, 2 ja Heprealaiskirjeen 9:1–5.

    1. Miksi Jehova tähdensi sitä, että tabernaakkelissa palvelevien pappien oli tärkeää olla fyysisesti puhtaita, ja miten sen tulisi vaikuttaa meihin nykyään? (2. Moos. 30:18–21; 40:30, 31; Hepr. 10:22.)

    2. Miten apostoli Paavali osoittaa, että tabernaakkelia ja lakiliittoa ei enää tarvittu siihen aikaan, kun hän kirjoitti kirjeensä heprealaiskristityille? (Hepr. 9:1, 9; 10:1.)

Kertomus 38

Kaksitoista vakoojaa

  1. Millainen on kuvan rypäleterttu, ja mistä se on tuotu?

  2. Miksi Mooses lähettää Kanaanin maahan kaksitoista vakoojaa?

  3. Mitä kymmenen vakoojaa sanoo, kun he palaavat Mooseksen luo?

  4. Miten kaksi vakoojaa osoittaa luottavansa Jehovaan, ja mitkä ovat heidän nimensä?

  5. Miksi Jehova vihastuu, ja mitä hän sanoo Moosekselle?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 4. Mooseksen kirjan 13:1–33.

    1. Ketkä valittiin vakoilemaan maata, ja mikä suurenmoinen tilaisuus heillä oli? (4. Moos. 13:2, 3, 18–20.)

    2. Miksi Joosuan ja Kalebin näkemys erosi toisten vakoojien näkemyksestä, ja mitä opimme siitä? (4. Moos. 13:28–30; Matt. 17:20; 2. Kor. 5:7.)

  2. Lue 4. Mooseksen kirjan 14:1–38.

    1. Mitä varoitusta meidän pitäisi noudattaa, kun on kyse nurisemisesta Jehovan maallisia edustajia vastaan? (4. Moos. 14:2, 3, 27; Matt. 25:40, 45; 1. Kor. 10:10.)

    2. Miten 4. Mooseksen kirjan 14:24 osoittaa, että Jehova on kiinnostunut jokaisesta palvelijastaan yksilönä? (1. Kun. 19:18; Sananl. 15:3.)

Kertomus 39

Aaronin sauva kukkii

  1. Ketkä kapinoivat Mooseksen ja Aaronin valtaa vastaan, ja mitä he sanovat Moosekselle?

  2. Mitä Mooses käskee Korahia ja hänen 250:tä kannattajaansa tekemään?

  3. Mitä Mooses sanoo kansalle, ja mitä tapahtuu heti kun hän lakkaa puhumasta?

  4. Mitä Korahille ja hänen 250 kannattajalleen tapahtuu?

  5. Mitä Aaronin poika Eleasar tekee kuolleiden miesten tuliastioille ja miksi?

  6. Miksi Jehova panee Aaronin sauvan kukkimaan? (Katso kuvaa.)

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 4. Mooseksen kirjan 16:1–49.

    1. Mitä Korah ja hänen kannattajansa tekivät, ja miksi se oli kapinointia Jehovaa vastaan? (4. Moos. 16:9, 10, 18; 3. Moos. 10:1, 2; Sananl. 11:2.)

    2. Millainen väärä näkemys Korahilla ja 250:llä ”kansankokouksen johtomiehellä” oli? (4. Moos. 16:1–3; Sananl. 15:33; Jes. 49:7.)

  2. Lue 4. Mooseksen kirjan 17:1–11 ja 26:10.

    1. Mitä Aaronin sauvan versominen osoitti, ja miksi Jehova käski säilyttää sitä arkussa? (4. Moos. 17:5, 8, 10.)

    2. Minkä tärkeän läksyn voimme oppia Aaronin sauvalle tapahtuneesta ihmeestä? (4. Moos. 17:10; Apt. 20:28; Fil. 2:14; Hepr. 13:17.)

Kertomus 40

Mooses lyö kalliota

  1. Miten Jehova huolehtii israelilaisista, kun he ovat erämaassa?

  2. Mitä israelilaiset valittavat, kun he ovat leiriytyneenä Kadesissa?

  3. Miten Jehova antaa vettä kansalle ja eläimille?

  4. Kuka on kuvan mies, joka osoittaa itseään, ja miksi hän tekee niin?

  5. Miksi Jehova vihastuu Moosekseen ja Aaroniin, ja miten heitä rangaistaan?

  6. Mitä tapahtuu Horinvuorella, ja kenestä tulee Israelin ylimmäinen pappi?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 4. Mooseksen kirjan 20:1–13, 22–29 ja 5. Mooseksen kirjan 29:5.

    1. Mitä opimme tavasta, jolla Jehova huolehti israelilaisista erämaassa? (5. Moos. 29:5; Matt. 6:31; Hepr. 13:5; Jaak. 1:17.)

    2. Miten Jehova suhtautui siihen, että Mooses ja Aaron eivät pyhittäneet häntä Israelin edessä? (4. Moos. 20:12; 1. Kor. 10:12; Ilm. 4:11.)

    3. Mitä voimme oppia Mooseksen tavasta suhtautua Jehovalta saatavaan kuritukseen? (4. Moos. 12:3; 20:12, 27, 28; 5. Moos. 32:4; Hepr. 12:7–11.)

Kertomus 41

Kuparikäärme

  1. Mikä on kuvassa salon ympärillä, ja miksi Jehova käski Moosesta panemaan sen siihen?

  2. Miten kansa osoittaa kiittämättömyyttä kaikkea sitä kohtaan, mitä Jumala on tehnyt sen hyväksi?

  3. Mitä kansa pyytää Moosesta tekemään sen jälkeen, kun Jehova lähettää rangaistukseksi myrkkykäärmeitä?

  4. Miksi Jehova käskee Moosesta tekemään kuparikäärmeen?

  5. Mitä voimme oppia tästä kertomuksesta?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 4. Mooseksen kirjan 21:4–9.

    1. Mistä se, että Israel valitti Jehovalta saamastaan ruoasta, varoittaa meitä? (4. Moos. 21:5, 6; Room. 2:4.)

    2. Miten israelilaiset käyttivät kuparikäärmettä tulevina vuosisatoina, ja mitä kuningas Hiskia teki sille? (4. Moos. 21:9; 2. Kun. 18:1–4.)

  2. Lue Johanneksen 3:14, 15.

    Miten kuparikäärmeen paneminen merkkisalkoon kuvaa osuvasti Jeesuksen Kristuksen paaluun panemista? (Gal. 3:13; 1. Piet. 2:24.)

Kertomus 42

Aasi puhuu

  1. Kuka on Balak, ja miksi hän haetuttaa Bileamin luokseen?

  2. Miksi Bileamin aasi käy makaamaan tielle?

  3. Mitä Bileam kuulee aasin sanovan?

  4. Mitä enkeli sanoo Bileamille?

  5. Mitä tapahtuu, kun Bileam yrittää kirota Israelin?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 4. Mooseksen kirjan 21:21–35.

    Miksi Israel löi amorilaisten kuninkaan Sihonin ja Basanin kuninkaan Ogin? (4. Moos. 21:21, 23, 33, 34.)

  2. Lue 4. Mooseksen kirjan 22:1–40.

    Miksi Bileam yritti kirota Israelin, ja mitä voimme oppia siitä? (4. Moos. 22:16, 17; Sananl. 6:16, 18; 2. Piet. 2:15; Juud. 11.)

  3. Lue 4. Mooseksen kirjan 23:1–30.

    Vaikka Bileam puhuikin ikään kuin hän olisi ollut Jehovan palvoja, miten hänen tekonsa osoittivat päinvastaista? (4. Moos. 23:3, 11–14; 1. Sam. 15:22.)

  4. Lue 4. Mooseksen kirjan 24:1–25.

    Miten tämä Raamatun kertomus lujittaa uskoamme siihen, että Jehovan tarkoitus toteutuu? (4. Moos. 24:10; Jes. 54:17.)

Kertomus 43

Joosuasta tulee johtaja

  1. Ketkä kaksi miestä seisovat kuvassa Mooseksen kanssa?

  2. Mitä Jehova sanoo Joosualle?

  3. Miksi Mooses kiipeää Nebonvuoren huipulle, ja mitä Jehova sanoo hänelle?

  4. Kuinka vanha Mooses on kuollessaan?

  5. Miksi kansa on murheellinen, mutta mistä se iloitsee?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 4. Mooseksen kirjan 27:12–23.

    Minkä tärkeän tehtävän Joosua sai Jehovalta, ja miten se, että Jehova huolehtii kansastaan, ilmenee nykyään? (4. Moos. 27:15–19; Apt. 20:28; Hepr. 13:7.)

  2. Lue 5. Mooseksen kirjan 3:23–29.

    Miksi Jehova ei antanut Mooseksen ja Aaronin mennä Luvattuun maahan, ja mitä opimme siitä? (5. Moos. 3:25–27; 4. Moos. 20:12, 13.)

  3. Lue 5. Mooseksen kirjan 31:1–8, 14–23.

    Miten Mooseksen jäähyväissanat Israelille osoittavat, että hän hyväksyi nöyrästi Jehovalta tulevan kurituksen? (5. Moos. 31:6–8, 23.)

  4. Lue 5. Mooseksen kirjan 32:45–52.

    Miten Jumalan sanan tulisi vaikuttaa elämäämme? (5. Moos. 32:47; 3. Moos. 18:5; Hepr. 4:12.)

  5. Lue 5. Mooseksen kirjan 34:1–12.

    Vaikka Mooses ei koskaan kirjaimellisesti nähnyt Jehovan kasvoja, mitä 5. Mooseksen kirjan 34:10 kertoo hänen suhteestaan Jehovaan? (2. Moos. 33:11, 20; 4. Moos. 12:8.)

Kertomus 44

Rahab kätkee vakoojat

  1. Missä Rahab asuu?

  2. Keitä ovat kuvan kaksi miestä, ja miksi he ovat Jerikossa?

  3. Mitä Jerikon kuningas käskee Rahabia tekemään, ja miten Rahab vastaa?

  4. Miten Rahab auttaa noita kahta miestä, ja mitä hän pyytää heiltä?

  5. Mitä kaksi vakoojaa lupaavat Rahabille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Joosuan 2:1–24.

    Miten 2. Mooseksen kirjan 23:28:ssa oleva Jehovan lupaus täyttyi, kun israelilaiset hyökkäsivät Jerikoon? (Joos. 2:9–11.)

  2. Lue Heprealaiskirjeen 11:31.

    Miten Rahabin esimerkki korostaa uskon tärkeyttä? (Room. 1:17; Hepr. 10:39; Jaak. 2:25.)

Kertomus 45

Jordanin ylitys

  1. Minkä ihmeen Jehova tekee, niin että israelilaiset voivat ylittää Jordanin?

  2. Miten israelilaisten täytyy ilmaista uskoa voidakseen ylittää Jordanin?

  3. Miksi Jehova käskee Joosuaa kokoamaan jokiuomasta kaksitoista suurta kiveä?

  4. Mitä tapahtuu heti, kun papit nousevat Jordanista?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Joosuan 3:1–17.

    1. Mitä meidän täytyy tehdä saadaksemme Jehovalta apua ja siunauksen, kuten tämä kertomus osoittaa? (Joos. 3:13, 15; Sananl. 3:5; Jaak. 2:22, 26.)

    2. Millainen oli Jordanin vesitilanne silloin kun israelilaiset ylittivät sen matkallaan Luvattuun maahan, ja miten tämä toi kunniaa Jehovan nimelle? (Joos. 3:15; 4:18; Ps. 66:5–7.)

  2. Lue Joosuan 4:1–18.

    Mikä tarkoitus oli niillä kahdellatoista kivellä, jotka otettiin Jordanista ja asetettiin Gilgaliin? (Joos. 4:4–7.)

Kertomus 46

Jerikon muurit

  1. Mitä Jehova käskee sotilaiden ja pappien tehdä kuutena päivänä?

  2. Mitä miesten on määrä tehdä seitsemäntenä päivänä?

  3. Mitä Jerikon muureille tapahtuu, kuten kuvasta näkyy?

  4. Miksi yhdestä ikkunasta riippuu punainen nauha?

  5. Mitä Joosua käskee sotilaita tekemään kaupungille ja sen asukkaille, mutta mitä pitää tehdä hopealle, kullalle, kuparille ja raudalle?

  6. Mitä kahden vakoojan käsketään tehdä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Joosuan 6:1–25.

    1. Miten israelilaisten marssi Jerikon ympäri seitsemäntenä päivänä muistuttaa Jehovan todistajien saarnaamistyötä näinä viimeisinä päivinä? (Joos. 6:15, 16; Jes. 60:22; Matt. 24:14; 1. Kor. 9:16.)

    2. Miten Joosuan 6:26:ssa oleva ennustus täyttyi noin 500 vuotta myöhemmin, ja mitä se opettaa meille Jehovan sanasta? (1. Kun. 16:34; Jes. 55:11.)

Kertomus 47

Varas Israelissa

  1. Kuka on kuvan mies, joka kätkee Jerikosta ottamiaan rikkauksia, ja ketkä auttavat häntä?

  2. Miksi Aakanin ja hänen perheensä teko on hyvin vakava?

  3. Mitä Jehova sanoo, kun Joosua kysyy, miksi israelilaiset kärsivät tappion Ain taistelussa?

  4. Mitä Aakanille ja hänen perheelleen tapahtuu sen jälkeen kun heidät on tuotu Joosuan luo?

  5. Minkä tärkeän asian Aakanin tuomio opettaa meille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Joosuan 7:1–26.

    1. Mitä Joosuan rukoukset paljastavat hänen suhteestaan Luojaansa? (Joos. 7:7–9; Ps. 119:145; 1. Joh. 5:14.)

    2. Mitä Aakanin esimerkki osoittaa, ja millainen varoitus tämä on meille? (Joos. 7:11, 14, 15; Sananl. 15:3; 1. Tim. 5:24; Hepr. 4:13.)

  2. Lue Joosuan 8:1–29.

    Mikä vastuu meillä jokaisella on kristillistä seurakuntaa kohtaan nykyään? (Joos. 7:13; 3. Moos. 5:1; Sananl. 28:13.)

Kertomus 48

Viisaat gibeonilaiset

  1. Miten Gibeonin asukkaat eroavat lähikaupunkien kanaanilaisista?

  2. Mitä gibeonilaiset tekevät, kuten kuvasta näkyy, ja miksi?

  3. Mitä Joosua ja muut israelilaiset johtajat lupaavat gibeonilaisille, mutta mitä he saavat tietää kolme päivää myöhemmin?

  4. Mitä tapahtuu, kun muiden kaupunkien kuninkaat kuulevat, että gibeonilaiset ovat tehneet rauhan Israelin kanssa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Joosuan 9:1–27.

    1. Mitä Jehovan ominaisuuksia gibeonilaisten säästäminen korosti, kun otetaan huomioon, että Jehova oli määrännyt Israelin kansan ”tuhoamaan kaikki maan asukkaat”? (Joos. 9:22, 24; Matt. 9:13; Apt. 10:34, 35; 2. Piet. 3:9.)

    2. Miten Joosua antoi hyvän esimerkin nykyajan kristityille, kun hän piti kiinni gibeonilaisten kanssa tekemästään liitosta? (Joos. 9:18, 19; Matt. 5:37; Ef. 4:25.)

  2. Lue Joosuan 10:1–5.

    Miten suuri joukko jäljittelee nykyään gibeonilaisia, ja minkä kohteeksi se siksi joutuu? (Joos. 10:4; Sak. 8:23; Matt. 25:35–40; Ilm. 12:17.)

Kertomus 49

Aurinko pysyy paikallaan

  1. Mitä Joosua sanoo kuvassa ja miksi?

  2. Miten Jehova auttaa Joosuaa ja hänen sotureitaan?

  3. Kuinka monta viholliskuningasta Joosua kukistaa, ja kuinka kauan siihen menee?

  4. Miksi Joosua jakaa Kanaanin maan?

  5. Kuinka vanha Joosua on kuollessaan, ja mitä kansalle tapahtuu sen jälkeen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Joosuan 10:6–15.

    Mihin me voimme luottaa nykyään, kun tiedämme, että Jehova pani auringon ja kuun pysymään paikoillaan Israelin takia? (Joos. 10:8, 10, 12, 13; Ps. 18:3; Sananl. 18:10.)

  2. Lue Joosuan 12:7–24.

    Kuka todellisuudessa kukisti 31 kanaanilaiskuningasta, ja miksi tämä tieto on tärkeä meille nykyään? (Joos. 12:7; 24:11–13; 5. Moos. 31:8; Luuk. 21:9, 25–28.)

  3. Lue Joosuan 14:1–5.

    Miten maa jaettiin Israelin heimojen kesken, ja mitä tämä osoittaa paratiisin perintöosuuksista? (Joos. 14:2; Jes. 65:21; Hes. 47:21–23; 1. Kor. 14:33.)

  4. Lue Tuomarien 2:8–13.

    Ketkä nykyään pidättävät luopumusta kuten Joosua Israelissa? (Tuom. 2:8, 10, 11; Matt. 24:45–47; 2. Tess. 2:3–6; Tit. 1:7–9; Ilm. 1:1; 2:1, 2.)

Kertomus 50

Kaksi rohkeaa naista

  1. Keitä tuomarit ovat? Mainitse joitakuita heistä nimeltä.

  2. Mikä erikoistehtävä Deboralla on, ja mitä siihen sisältyy?

  3. Minkä sanoman Debora kertoo tuomari Barakille Jehovalta, kun kuningas Jabin ja hänen sotapäällikkönsä Sisera uhkaavat Israelia, ja kenen Debora sanoo saavan kunnian voitosta?

  4. Miten Jael osoittaa olevansa rohkea nainen?

  5. Mitä tapahtuu kuningas Jabinin kuoleman jälkeen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Tuomarien 2:14–22.

    Miten israelilaiset saivat Jehovan suuttumuksen heräämään heitä kohtaan, ja mitä me voimme oppia tästä? (Tuom. 2:20; Sananl. 3:1, 2; Hes. 18:21–23.)

  2. Lue Tuomarien 4:1–24.

    Mitä Deboran ja Jaelin esimerkit voivat opettaa uskosta ja rohkeudesta nykyajan kristityille naisille? (Tuom. 4:4, 8, 9, 14, 21, 22; Sananl. 31:30; 1. Kor. 16:13.)

  3. Lue Tuomarien 5:1–31.

    Miten Barakin ja Deboran voittolaulun ajatuksia voidaan käyttää, kun esitetään tulevaa Harmagedonin sotaa koskevia rukouksia? (Tuom. 5:3, 31; 1. Aik. 16:8–10; Ilm. 7:9, 10; 16:16; 19:19–21.)

Kertomus 51

Ruut ja Noomi

  1. Miten Noomi on päätynyt Moabin maahan?

  2. Keitä ovat Ruut ja Orpa?

  3. Mitä Ruut ja Orpa tekevät, kun Noomi käskee heidän palata kansansa luo?

  4. Kuka on Boas, ja miten hän auttaa Ruutia ja Noomia?

  5. Mikä on Boasille ja Ruutille syntyvän lapsen nimi, ja miksi meidän tulisi muistaa hänet?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Ruutin 1:1–17.

    1. Millä kauniilla sanoilla Ruut ilmaisee uskollista rakkautta? (Ruut 1:16, 17.)

    2. Miten Ruutin asenne kuvaa osuvasti ”muiden lampaiden” asennetta nykyään maan päällä olevia voideltuja kohtaan? (Joh. 10:16; Sak. 8:23.)

  2. Lue Ruutin 2:1–23.

    Miten Ruut on hyvä esimerkki nuorille naisille nykyään? (Ruut 2:17, 18; Sananl. 23:22; 31:15.)

  3. Lue Ruutin 3:5–13.

    1. Mitä Boas ajatteli siitä, että Ruut oli halukas menemään naimisiin hänen eikä jonkun nuoremman miehen kanssa?

    2. Mitä Ruutin asenne opettaa meille uskollisesta rakkaudesta? (Ruut 3:10; 1. Kor. 13:4, 5.)

  4. Lue Ruutin 4:7–17.

    Miten kristityt miehet voivat nykyään olla Boasin kaltaisia? (Ruut 4:9, 10; 1. Tim. 3:1, 12, 13; 5:8.)

Kertomus 52

Gideon ja hänen 300 miestään

  1. Millaisissa suurissa vaikeuksissa israelilaiset ovat ja miksi?

  2. Miksi Jehova sanoo Gideonille, että tällä on armeijassaan liian paljon miehiä?

  3. Kuinka monta miestä jää jäljelle Gideonin käskettyä niitä, jotka pelkäävät, palaamaan kotiinsa?

  4. Selitä kuvan avulla, miten Jehova pienentää Gideonin armeijan koon vain 300 mieheen.

  5. Miten Gideon järjestää 300 miestään, ja miten Israel voittaa taistelun?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Tuomarien 6:36–40.

    1. Miten Gideon varmisti, mikä oli Jehovan tahto?

    2. Miten me saamme nykyään selville Jehovan tahdon? (Sananl. 2:3–6; Matt. 7:7–11; 2. Tim. 3:16, 17.)

  2. Lue Tuomarien 7:1–25.

    1. Mitä voimme oppia niistä 300 miehestä, jotka eivät menettäneet valppauttaan kuten muut? (Tuom. 7:3, 6; Room. 13:11, 12; Ef. 5:15–17.)

    2. Miten me voimme ottaa oppia Suuremmasta Gideonista, Jeesuksesta Kristuksesta, samoin kuin nuo 300 miestä ottivat oppia Gideonista? (Tuom. 7:17; Matt. 11:29, 30; 28:19, 20; 1. Piet. 2:21.)

    3. Miten Tuomarien 7:21 auttaa meitä palvelemaan tyytyväisinä, saammepa minkä tahansa tehtävän Jehovan järjestössä? (1. Kor. 4:2; 12:14–18; Jaak. 4:10.)

  3. Lue Tuomarien 8:1–3.

    Mitä voimme oppia Gideonin tavasta ratkaista efraimilaisten kanssa syntynyt kiista, kun on kyse henkilökohtaisten erimielisyyksien selvittämisestä jonkun veljen tai sisaren kanssa? (Sananl. 15:1; Matt. 5:23, 24; Luuk. 9:48.)

Kertomus 53

Jeftan lupaus

  1. Kuka on Jefta, ja millaisena aikana hän eli?

  2. Minkä lupauksen Jefta antaa Jehovalle?

  3. Miksi Jefta tulee murheelliseksi, kun hän palaa kotiin ammonilaisista saadun voiton jälkeen?

  4. Mitä Jeftan tytär sanoo kuultuaan isänsä lupauksesta?

  5. Miksi kansa rakastaa Jeftan tytärtä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Tuomarien 10:6–18.

    Mikä varoitus sisältyy kertomukseen Israelin uskottomuudesta Jehovaa kohtaan? (Tuom. 10:6, 15, 16; Room. 15:4; Ilm. 2:10.)

  2. Lue Tuomarien 11:1–11, 29–40.

    1. Mistä tiedämme, että Jefta ei uhrannut tytärtään tulessa ihmisuhrina antaessaan hänet ”polttouhriksi”? (Tuom. 11:31; 3. Moos. 16:24; 5. Moos. 18:10, 12.)

    2. Millä tavoin Jefta uhrasi tyttärensä?

    3. Mitä voimme oppia siitä, miten Jefta suhtautui Jehovalle antamaansa juhlalliseen lupaukseen? (Tuom. 11:35, 39; Saarn. 5:4, 5; Matt. 16:24.)

    4. Miten Jeftan tytär on hyvä esimerkki nuorille kristityille, joiden tavoitteena on kokoaikainen palvelus? (Tuom. 11:36; Matt. 6:33; Fil. 3:8.)

Kertomus 54

Voimakkain mies

  1. Kuka on ollut kaikkien aikojen voimakkain mies, ja keneltä hän sai voimansa?

  2. Mitä Simson tekee erään kerran suurelle leijonalle, kuten kuvasta näkyy?

  3. Mitä salaisuutta Simson kertoo kuvassa Delilalle, ja miten tämä johtaa siihen, että filistealaiset vangitsevat hänet?

  4. Miten Simson aiheuttaa kuolinpäivänään 3000 filistealaisvihollisen kuoleman?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Tuomarien 13:1–14.

    Miten Manoah ja hänen vaimonsa antavat vanhemmille hyvän esimerkin lastenkasvatuksesta? (Tuom. 13:8; Ps. 127:3; Ef. 6:4.)

  2. Lue Tuomarien 14:5–9 ja 15:9–16.

    1. Mitä kertomukset siitä, miten Simson tappaa leijonan, katkoo uudet köydet, joilla hänet on sidottu, ja surmaa urosaasin leukaluulla tuhat miestä, paljastavat Jehovan pyhän hengen toiminnasta?

    2. Miten pyhä henki auttaa meitä nykyään? (Tuom. 14:6; 15:14; Sak. 4:6; Apt. 4:31.)

  3. Lue Tuomarien 16:18–31.

    Miten huono seura vaikutti Simsoniin, ja mitä voimme oppia siitä? (Tuom. 16:18, 19; 1. Kor. 15:33.)

Kertomus 55

Pieni poika palvelee Jumalaa

  1. Mikä on kuvassa olevan pikkupojan nimi, ja keitä ovat muut kuvan ihmiset?

  2. Mitä Hanna rukoilee ollessaan eräänä päivänä Jehovan tabernaakkelissa, ja miten Jehova vastaa hänelle?

  3. Minkä ikäisenä Samuel viedään palvelemaan Jehovan teltan luo, ja minkä hänen äitinsä tekee hänelle joka vuosi?

  4. Mitkä ovat Eelin poikien nimet, ja millaisia miehiä he ovat?

  5. Miten Jehova kutsuu Samuelia, ja millaisen sanoman tämä saa Jehovalta?

  6. Mikä Samuelista tulee aikuisena, ja mitä tapahtuu, kun hän on vanha?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Samuelin kirjan 1:1–28.

    1. Minkä erinomaisen esimerkin Elkana antaa perheenpäille johdon ottamisesta tosi palvonnassa? (1. Sam. 1:3, 21; Matt. 6:33; Fil. 1:10.)

    2. Mitä voimme oppia siitä, miten Hanna menetteli, kun hänen mieltään vaivasi ongelma? (1. Sam. 1:10, 11; Ps. 55:22; Room. 12:12.)

  2. Lue 1. Samuelin kirjan 2:11–36.

    Miten Eeli kunnioitti poikiaan enemmän kuin Jehovaa, ja millainen varoitus tämä on meille? (1. Sam. 2:22–24, 27, 29; 5. Moos. 21:18–21; Matt. 10:36, 37.)

  3. Lue 1. Samuelin kirjan 4:16–18.

    Millainen neljä suru-uutista sisältävä viesti tulee taistelulinjasta, ja mikä vaikutus niillä on Eeliin?

  4. Lue 1. Samuelin kirjan 8:4–9.

    Miten Israel loukkasi syvästi Jehovaa, ja miten me voimme nykyään kannattaa uskollisesti hänen Valtakuntaansa? (1. Sam. 8:5, 7; Joh. 17:16; Jaak. 4:4.)

Kertomus 56

Saul – Israelin ensimmäinen kuningas

  1. Mitä Samuel tekee kuvassa ja miksi?

  2. Miksi Jehova pitää Saulista, ja millainen mies hän on?

  3. Mikä on Saulin pojan nimi, ja mitä tämä poika tekee?

  4. Miksi Saul uhraa uhrin sen sijaan että hän odottaisi Samuelin tekevän sen?

  5. Mitä voimme oppia Saulia koskevasta kertomuksesta?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Samuelin kirjan 9:15–21 ja 10:17–27.

    Miten Saulin vaatimaton asenne esti häntä toimimasta äkkipikaisesti, kun hänestä puhuttiin epäkunnioittavasti? (1. Sam. 9:21; 10:21, 22, 27; Sananl. 17:27.)

  2. Lue 1. Samuelin kirjan 13:5–14.

    Mihin syntiin Saul syyllistyi Gilgalissa? (1. Sam. 10:8; 13:8, 9, 13.)

  3. Lue 1. Samuelin kirjan 15:1–35.

    1. Minkä vakavan synnin Saul teki Amalekin kuninkaan Agagin yhteydessä? (1. Sam. 15:2, 3, 8, 9, 22.)

    2. Miten Saul yritti puolustella tekojaan ja vierittää syyn toisten niskoille? (1. Sam. 15:24.)

    3. Mitä meidän tulisi nykyään varoa, kun meitä neuvotaan? (1. Sam. 15:19–21; Ps. 141:5; Sananl. 9:8, 9; 11:2.)

Kertomus 57

Jumala valitsee Daavidin

  1. Mikä on kuvassa olevan pojan nimi, ja mistä tiedämme, että hän on rohkea?

  2. Missä Daavid asuu, ja minkä nimisiä ovat hänen isänsä ja isoisänsä?

  3. Miksi Jehova käskee Samuelia menemään Iisain taloon Betlehemiin?

  4. Mitä tapahtuu, kun Iisai tuo seitsemän poikaansa Samuelin luo?

  5. Mitä Jehova sanoo Samuelille, kun Daavid tuodaan sisään?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Samuelin kirjan 17:34, 35.

    Miten nämä tapaukset tuovat ilmi Daavidin rohkeuden ja luottamuksen Jehovaa kohtaan? (1. Sam. 17:37.)

  2. Lue 1. Samuelin kirjan 16:1–14.

    1. Miten Jehovan sanat 1. Samuelin kirjan 16:7:ssä auttavat meitä olemaan puolueettomia ja karttamaan ulkoiseen olemukseen perustuvia ennakkoluuloja? (Apt. 10:34, 35; 1. Tim. 2:4.)

    2. Miten Saulin esimerkki osoittaa, että kun Jehova ottaa joltakulta pois pyhän henkensä, tilalle voi tulla paha henki eli voimakas halu tehdä väärin? (1. Sam. 16:14; Matt. 12:43–45; Gal. 5:16.)

Kertomus 58

Daavid ja Goljat

  1. Minkä haasteen Goljat esittää Israelin armeijalle?

  2. Kuinka suuri Goljat on, ja miten kuningas Saul lupaa palkita sen, joka tappaa Goljatin?

  3. Mitä Daavid vastaa, kun Saul sanoo, ettei Daavid voi taistella Goljatia vastaan, koska hän on vain poikanen?

  4. Miten Daavidin vastaus Goljatille osoittaa, että hän luottaa Jehovaan?

  5. Millä Daavid surmaa Goljatin, kuten kuvasta näkyy, ja mitä filistealaisille tapahtuu tämän jälkeen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Samuelin kirjan 17:1–54.

    1. Mikä oli Daavidin pelottomuuden salaisuus, ja miten voimme jäljitellä hänen rohkeuttaan? (1. Sam. 17:37, 45; Ef. 6:10, 11.)

    2. Miksi kristittyjen tulee pelejä pelatessaan tai muuten virkistäytyessään karttaa kilpailuhenkeä, jota Goljat osoitti? (1. Sam. 17:8; Gal. 5:26; 1. Tim. 4:8.)

    3. Miten Daavidin sanat osoittavat, että hän uskoi Jumalan tukevan häntä? (1. Sam. 17:45–47; 2. Aik. 20:15.)

    4. Miten tämä kertomus osoittaa, että kyse oli todellisuudessa väärien jumalien ja tosi Jumalan Jehovan välisestä kamppailusta eikä vain kahden vastakkaisen armeijan välisestä taistelusta? (1. Sam. 17:43, 46, 47.)

    5. Miten voideltu jäännös jäljittelee Daavidin esimerkkiä Jehovaan luottamisessa? (1. Sam. 17:37; Jer. 1:17–19; Ilm. 12:17.)

Kertomus 59

Miksi Daavidin täytyy paeta?

  1. Miksi Saul kadehtii Daavidia, mutta miten Saulin poika Jonatan on erilainen?

  2. Mitä tapahtuu eräänä päivänä, kun Daavid soittaa harppua Saulille?

  3. Mitä Saul vaatii Daavidia tekemään, ennen kuin tämä saisi hänen tyttärensä Mikalin vaimokseen, ja miksi Saul esittää tällaisen vaatimuksen?

  4. Mitä tapahtuu kolmannen kerran Daavidin ollessa soittamassa harppua Saulille, kuten kuvasta näkyy?

  5. Mitä Mikal tekee Daavidin hengen pelastamiseksi, ja mitä Daavidin täytyy sitten tehdä seitsemän vuotta?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Samuelin kirjan 18:1–30.

    1. Miten Jonatanin murtumaton rakkaus Daavidiin oli esikuva ”muiden lampaiden” ja ”pienen lauman” välisestä rakkaudesta? (1. Sam. 18:1; Joh. 10:16; Luuk. 12:32; Sak. 8:23.)

    2. Miten 1. Samuelin kirjan 18:4:stä ilmenee Jonatanin harvinaislaatuinen alamaisuus kuninkaaksi valittua kohtaan, kun otetaan huomioon, että Jonatan olisi ollut normaalisti kruununperillinen?

    3. Miten Saulin esimerkki osoittaa, että kateus ja mustasukkaisuus voivat johtaa vakavaan syntiin, ja mistä tämä varoittaa meitä? (1. Sam. 18:7–9, 25; Jaak. 3:14–16.)

  2. Lue 1. Samuelin kirjan 19:1–17.

    Miten Jonatan vaaransi henkensä, kun hän vetosi Sauliin? (1. Sam. 19:​1, 4–6; Sananl. 16:​14.)

Kertomus 60

Abigail ja Daavid

  1. Minkä niminen on tämä nainen, joka tulee kuvassa Daavidia vastaan, ja millainen ihminen hän on?

  2. Kuka on Nabal?

  3. Miksi Daavid lähettää miehiään pyytämään Nabalilta palvelusta?

  4. Mitä Nabal sanoo Daavidin miehille, ja miten Daavid reagoi?

  5. Miten Abigail osoittaa olevansa viisas nainen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Samuelin kirjan 22:1–4.

    Miten Daavidin perhe antoi hyvän esimerkin siitä, miten meidän tulisi tukea toisiamme kristillisessä veljesseurassa? (Sananl. 17:17; 1. Tess. 5:14.)

  2. Lue 1. Samuelin kirjan 25:1–43.

    1. Miksi Nabalista puhutaan niin halveksivaan sävyyn? (1. Sam. 25:2–5, 10, 14, 21, 25.)

    2. Mitä kristityt vaimot nykyään voivat oppia Abigailin esimerkistä? (1. Sam. 25:32, 33; Sananl. 31:26; Ef. 5:24.)

    3. Mitkä kaksi pahaa tekoa Abigail esti Daavidia tekemästä? (1. Sam. 25:31, 33; Room. 12:19; Ef. 4:26.)

    4. Miten Daavidin suhtautuminen Abigailin sanoihin auttaa miehiä nykyään omaksumaan Jehovan näkemyksen naisista? (Apt. 21:8, 9; Room. 2:11; 1. Piet. 3:7.)

Kertomus 61

Daavidista tulee kuningas

  1. Mitä Daavid ja Abisai tekivät Saulin nukkuessa leirissään?

  2. Mitä kysymyksiä Daavid esittää Saulille?

  3. Minne Daavid menee lähdettyään Saulin luota?

  4. Mikä murehduttaa Daavidia niin kovasti, että hän tekee kauniin laulun?

  5. Minkä ikäinen Daavid on, kun hänestä tehdään kuningas Hebronissa, ja minkä nimisiä poikia hänellä on?

  6. Missä Daavid hallitsee myöhemmin kuninkaana?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Samuelin kirjan 26:1–25.

    1. Miten Daavid suhtautui teokraattiseen järjestykseen, kuten hänen sanansa 1. Samuelin kirjan 26:11:ssä paljastavat? (Ps. 37:7; Room. 13:2.)

    2. Miten Daavidin sanat 1. Samuelin kirjan 26:23:ssa voivat auttaa meitä säilyttämään oikean asenteen silloin, kun vilpitöntä ponnisteluamme rakkaudellisen huomaavaisuuden osoittamiseksi ei arvosteta? (1. Kun. 8:32; Ps. 18:20.)

  2. Lue 2. Samuelin kirjan 1:26.

    Miten kristityt voivat nykyään kehittää samanlaista ”hellittämättömän harrasta rakkautta” toisiaan kohtaan kuin Daavid ja Jonatan tunsivat? (1. Piet. 4:8; Kol. 3:14; 1. Joh. 4:12.)

  3. Lue 2. Samuelin kirjan 5:1–10.

    1. Kuinka monta vuotta Daavid hallitsi kuninkaana, ja millaisiin jaksoihin tämä aika jakautui? (2. Sam. 5:4, 5.)

    2. Kenen ansiota Daavidin suuruus oli, ja mistä tämä on hyvä muistutus meille nykyään? (2. Sam. 5:10; 1. Sam. 16:13; 1. Kor. 1:31; Fil. 4:13.)

Kertomus 62

Vaikeuksia Daavidin perheessä

  1. Mitä Kanaanin maalle lopulta tapahtuu Jehovan avulla?

  2. Mitä tapahtuu eräänä iltana, kun Daavid on palatsinsa katolla?

  3. Miksi Jehova on hyvin vihainen Daavidille?

  4. Kuka on kuvan mies, jonka Jehova lähettää ilmoittamaan Daavidille hänen synneistään, ja mitä hän sanoo Daavidille tapahtuvan?

  5. Millaisia vaikeuksia Daavid kohtaa?

  6. Kenestä tulee Israelin kuningas Daavidin jälkeen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Samuelin kirjan 11:1–27.

    1. Miten ahkeroiminen Jehovan palveluksessa suojelee meitä?

    2. Mikä sai Daavidin tekemään syntiä, ja mistä tämä varoittaa nykyisiä Jehovan palvelijoita? (2. Sam. 11:2; Matt. 5:27–29; 1. Kor. 10:12; Jaak. 1:14, 15.)

  2. Lue 2. Samuelin kirjan 12:1–18.

    1. Mitä vanhimmat ja vanhemmat voivat oppia tavasta, jolla Natan lähestyi Daavidia antaakseen neuvoja? (2. Sam. 12:1–4; Sananl. 12:18; Matt. 13:34.)

    2. Miksi Jehova kohteli Daavidia armollisesti? (2. Sam. 12:13; Ps. 32:5; 2. Kor. 7:9, 10.)

Kertomus 63

Viisas kuningas Salomo

  1. Mitä Jehova kysyy Salomolta, ja miten Salomo vastaa?

  2. Mitä Jehova lupaa antaa Salomolle, koska tämän pyyntö miellyttää häntä?

  3. Mihin vaikeaan ongelmaan kaksi naista pyytävät Salomon apua?

  4. Miten Salomo ratkaisee pulman, kuten kuvasta voi nähdä?

  5. Millainen Salomon hallituskausi on ja miksi?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 3:3–28.

    1. Mitä miehet, jotka saavat vastuutehtäviä Jumalan järjestössä nykyään, voivat oppia 1. Kuninkaiden kirjan 3:7:ssä olevista Salomon vilpittömistä sanoista? (Ps. 119:105; Sananl. 3:5, 6.)

    2. Miten Salomon pyyntö on hyvä esimerkki siitä, mitä on oikein rukoilla? (1. Kun. 3:9, 11; Sananl. 30:8, 9; 1. Joh. 5:14.)

    3. Millaisen luottamuksen se tapa, jolla Salomo käsitteli kahden naisen välisen kiistan, antaa meille Suuremman Salomon, Jeesuksen Kristuksen, tulevasta hallinnosta? (1. Kun. 3:28; Jes. 9:6, 7; 11:2–4.)

  2. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 4:29–34.

    1. Miten Jehova vastasi Salomon pyyntöön saada tottelevainen sydän? (1. Kun. 4:29.)

    2. Miten meidän tulisi suhtautua Jumalan sanan tutkimiseen sen valossa, millaisiin ponnisteluihin ihmiset ryhtyivät kuullakseen Salomon viisautta? (1. Kun. 4:29, 34; Joh. 17:3; 2. Tim. 3:16.)

Kertomus 64

Salomo rakentaa temppelin

  1. Kuinka kauan Salomolta menee Jehovan temppelin rakentamiseen, ja miksi rakentaminen maksaa hyvin paljon?

  2. Kuinka monta päähuonetta temppelissä on, ja mikä pannaan sisimpään huoneeseen?

  3. Mitä Salomo sanoo rukouksessaan, kun temppeli on valmis?

  4. Miten Jehova osoittaa olevansa tyytyväinen Salomon rukoukseen?

  5. Mitä Salomon vaimot saavat hänet tekemään, ja mitä hänelle tapahtuu?

  6. Miksi Jehova vihastuu Salomoon, ja mitä Jehova sanoo hänelle?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Aikakirjan 28:9, 10.

    Mitä meidän tulee pyrkiä tekemään jokapäiväisessä elämässämme 1. Aikakirjan 28:9, 10:ssä olevien Daavidin sanojen valossa? (Ps. 19:14; Fil. 4:8, 9.)

  2. Lue 2. Aikakirjan 6:12–21, 32–42.

    1. Miten Salomo osoitti, ettei Korkein Jumala mahdu mihinkään ihmistekoiseen rakennukseen? (2. Aik. 6:18; Apt. 17:24, 25.)

    2. Mitä 2. Aikakirjan 6:32, 33:ssa olevat Salomon sanat kertovat Jehovasta? (Apt. 10:34, 35; Gal. 2:6.)

  3. Lue 2. Aikakirjan 7:1–5.

    Kun ajatellaan sitä, miten Jehovan kirkkauden näkeminen sai Israelin pojat ylistämään Jehovaa, niin miten Jehovan siunausten miettimisen tulisi vaikuttaa meihin? (2. Aik. 7:3; Ps. 22:22; 34:1; 96:2.)

  4. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 11:9–13.

    Miten Salomon elämä osoittaa, että on tärkeää pysyä uskollisena loppuun asti? (1. Kun. 11:4, 9; Matt. 10:22; Ilm. 2:10.)

Kertomus 65

Valtakunta jakaantuu

  1. Minkä nimisiä ovat kuvan kaksi miestä, ja mitä miehiä he ovat?

  2. Mitä Ahia tekee päällään olleelle vaatteelle, ja mitä tämä teko merkitsee?

  3. Mitä Salomo yrittää tehdä Jerobeamille?

  4. Miksi kansa tekee Jerobeamista kymmenen heimon kuninkaan?

  5. Miksi Jerobeam tekee kaksi kultaista vasikkaa, ja mitä maalle tapahtuu pian sen jälkeen?

  6. Mitä tapahtuu kahden heimon valtakunnalle ja Jerusalemissa olevalle Jehovan temppelille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 11:26–43.

    Millainen ihminen Jerobeam oli, ja mitä Jehova lupasi Jerobeamille, jos tämä noudattaisi hänen lakejaan? (1. Kun. 11:28, 38.)

  2. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 12:1–33.

    1. Mitä Rehabeamin huono esimerkki opettaa vanhemmille ja vanhimmille vallan väärinkäytöstä? (1. Kun. 12:13; Saarn. 7:7; 1. Piet. 5:2, 3.)

    2. Keneltä nuorten tulisi nykyään etsiä luotettavia neuvoja, kun he tekevät tärkeitä ratkaisuja elämässään? (1. Kun. 12:6, 7; Sananl. 1:8, 9; 2. Tim. 3:16, 17; Hepr. 13:7.)

    3. Mikä sai Jerobeamin perustamaan kaksi vasikanpalvonnan keskusta, ja miten tämä osoitti suurta uskonpuutetta Jehovaa kohtaan? (1. Kun. 11:37; 12:26–28.)

    4. Kuka johti kymmenen heimon valtakuntaa kapinassa tosi palvontaa vastaan? (1. Kun. 12:32, 33.)

Kertomus 66

Paha kuningatar Isebel

  1. Kuka Isebel on?

  2. Miksi kuningas Ahab on eräänä päivänä surullinen?

  3. Mitä Isebel tekee hankkiakseen Nabotin viinitarhan miehelleen Ahabille?

  4. Kenet Jehova lähettää rankaisemaan Isebeliä?

  5. Mitä tapahtuu, kun Jeehu saapuu Isebelin palatsin luo, kuten kuvasta näkyy?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 16:29–33 ja 18:3, 4.

    Kuinka pahat olosuhteet Israelissa vallitsivat kuningas Ahabin aikana? (1. Kun. 14:9.)

  2. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 21:1–16.

    1. Miten Nabot osoitti rohkeutta ja uskollisuutta Jehovaa kohtaan? (1. Kun. 21:1–3; 3. Moos. 25:23–28.)

    2. Mitä Ahabin esimerkki opettaa pettymyksiin suhtautumisesta? (1. Kun. 21:4; Room. 5:3–5.)

  3. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 9:30–37.

    Mitä voimme oppia siitä, että Jeehu teki innokkaasti Jehovan tahdon? (2. Kun. 9:4–10; 2. Kor. 9:1, 2; 2. Tim. 4:2.)

Kertomus 67

Josafat luottaa Jehovaan

  1. Kuka Josafat on, ja milloin hän elää?

  2. Miksi israelilaiset ovat peloissaan, ja mitä monet heistä tekevät?

  3. Mitä Jehova vastaa Josafatin rukoukseen?

  4. Mitä Jehova saa tapahtumaan ennen taistelua?

  5. Mitä voimme oppia Josafatista?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Aikakirjan 20:1–30.

    1. Miten Josafat osoitti, mitä Jumalan uskollisten palvelijoiden tulee tehdä pelottavissa tilanteissa? (2. Aik. 20:12; Ps. 25:15; 62:1.)

    2. Mitä viestintäkanavaa Jehova, joka on aina käyttänyt jotakin kanavaa ollessaan tekemisissä kansansa kanssa, käyttää nykyään? (2. Aik. 20:14, 15; Matt. 24:45–47; Joh. 15:15.)

    3. Miten meidän tilanteemme tulee olemaan samanlainen kuin Josafatin tilanne, kun Jumala aloittaa ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodan”? (2. Aik. 20:15, 17; 32:8; Ilm. 16:14, 16.)

    4. Miten tienraivaajat ja lähetystyöntekijät jäljittelevät leeviläisiä edistäessään maailmanlaajuista saarnaamistyötä nykyään? (2. Aik. 20:19, 21; Room. 10:13–15; 2. Tim. 4:2.)

Kertomus 68

Kaksi poikaa herää eloon

  1. Keitä ovat kuvassa olevat kolme ihmistä, ja mitä pikkupojalle tapahtuu?

  2. Mitä Elia rukoilee pojan puolesta, ja mitä seuraavaksi tapahtuu?

  3. Minkä niminen avustaja Elialla on?

  4. Miksi Sunemissa asuva nainen kutsuu Elisan kotiinsa?

  5. Mitä Elisa tekee, ja mitä kuolleelle lapselle tapahtuu?

  6. Mitä Jehova pystyy tekemään, kuten Elian ja Elisan välityksellä osoitettiin?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Kuninkaiden kirjan 17:8–24.

    1. Miten Elian tottelevaisuus ja usko koeteltiin? (1. Kun. 17:9; 19:1–4, 10.)

    2. Miksi Sarpatin lesken usko oli huomattava? (1. Kun. 17:12–16; Luuk. 4:25, 26.)

    3. Miten Sarpatin lesken kokemus osoittaa tosiksi Matteuksen 10:41, 42:ssa olevat Jeesuksen sanat? (1. Kun. 17:10–12, 17, 23, 24.)

  2. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 4:8–37.

    1. Mitä sunemilainen nainen opettaa meille vieraanvaraisuudesta? (2. Kun. 4:8; Luuk. 6:38; Room. 12:13; 1. Joh. 3:17.)

    2. Millä tavoin voimme nykyään osoittaa huomaavaisuutta Jumalan palvelijoille? (Apt. 20:35; 28:1, 2; Gal. 6:9, 10; Hepr. 6:10.)

Kertomus 69

Tyttö auttaa korkea-arvoista miestä

  1. Mitä tyttö kertoo naiselle kuvassa?

  2. Kuka on kuvan nainen, ja mitä tyttö tekee hänen talossaan?

  3. Mitä Elisa käskee palvelijaansa sanomaan Naamanille, ja miksi Naaman suuttuu?

  4. Mitä tapahtuu, kun Naaman kuuntelee palvelijoitaan?

  5. Miksi Elisa kieltäytyy Naamanin lahjasta, mutta mitä Gehasi tekee?

  6. Mitä Gehasille tapahtuu, ja mitä voimme oppia siitä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 5:1–27.

    1. Miten pienen israelilaistytön antama esimerkki voi rohkaista nuoria nykyään? (2. Kun. 5:3; Ps. 8:2; 148:12, 13.)

    2. Miksi on hyvä pitää Naamanin esimerkki mielessä, kun saamme raamatullista neuvontaa? (2. Kun. 5:15; Hepr. 12:5, 6; Jaak. 4:6.)

    3. Mitä voimme oppia vertaamalla Elisan ja Gehasin esimerkkejä toisiinsa? (2. Kun. 5:9, 10, 14–16, 20; Matt. 10:8; Apt. 5:1–5; 2. Kor. 2:17.)

Kertomus 70

Joona ja suuri kala

  1. Kuka on Joona, ja mitä Jehova käskee hänen tehdä?

  2. Mitä Joona tekee, koska hän ei halua mennä sinne, minne Jehova käskee?

  3. Mitä Joona kehottaa merimiehiä tekemään, jotta myrsky tyyntyisi?

  4. Mitä tapahtuu, kun Joona vajoaa veteen, kuten kuvasta näkyy?

  5. Kuinka kauan Joona on suuren kalan vatsassa, ja mitä hän tekee siellä?

  6. Minne Joona lähtee päästyään suuren kalan vatsasta, ja mitä tämä opettaa meille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Joonan 1:1–17.

    Mitä Joona ilmeisestikin ajatteli tehtävästään saarnata niniveläisille? (Joona 1:2, 3; Sananl. 3:7; Saarn. 8:12.)

  2. Lue Joonan 2:1, 2, 10.

    Miten Joonan kokemus saa meidät vakuuttumaan siitä, että Jehova vastaa rukouksiimme? (Ps. 22:24; 34:6; 1. Joh. 5:14.)

  3. Lue Joonan 3:1–10.

    1. Miten meitä rohkaisee se, että Jehova edelleen käytti Joonaa siitä huolimatta, että tämä ei ottanut vastaan saamaansa tehtävää? (Ps. 103:14; 1. Piet. 5:10.)

    2. Miten Joonan kokemus on varoittava esimerkki ennakkokäsitysten muodostamisesta alueemme ihmisistä? (Joona 3:6–9; Saarn. 11:6; Apt. 13:48.)

Kertomus 71

Jumala lupaa paratiisin

  1. Kuka oli Jesaja, milloin hän eli, ja mitä Jehova näytti hänelle?

  2. Mitä sana ”paratiisi” merkitsee, ja mitä se palauttaa mieleesi?

  3. Mitä Jehova käski Jesajaa kirjoittamaan uudesta paratiisista?

  4. Miksi Aadam ja Eeva menettivät kauniin kotinsa?

  5. Mitä Jehova lupaa niille, jotka rakastavat häntä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Jesajan 11:6–9.

    1. Miten Jumalan sanassa kuvaillaan rauhaa, joka vallitsee eläinten ja ihmisten välillä uudessa maailmassa? (Ps. 148:10, 13; Jes. 65:25; Hes. 34:25.)

    2. Miten Jesajan sanat toteutuvat hengellisessä mielessä Jehovan kansan keskuudessa nykyään? (Room. 12:2; Ef. 4:23, 24.)

    3. Kenelle kuuluu kunnia siitä muutoksesta, joka tapahtuu ihmisten persoonallisuudessa sekä nyt että uudessa maailmassa? (Jes. 48:17, 18; Gal. 5:22, 23; Fil. 4:7.)

  2. Lue Ilmestyksen 21:3, 4.

    1. Miten Raamattu osoittaa, että ’Jumalan asuminen ihmisten luona’ tarkoittaa sitä, että hän on maan päällä vertauskuvallisesti, ei fyysisesti? (3. Moos. 26:11, 12; 2. Aik. 6:18; Jes. 66:1; Ilm. 21:2, 3, 22–24.)

    2. Millaisia kyyneleitä ja millaista kipua ei enää ole? (Luuk. 8:49–52; Room. 8:21, 22; Ilm. 21:4.)

Kertomus 72

Jumala auttaa kuningas Hiskiaa

  1. Kuka on kuvassa oleva mies, ja miksi hän on suurissa vaikeuksissa?

  2. Mitkä kirjeet Hiskia on pannut Jumalan eteen, ja mitä Hiskia rukoilee?

  3. Millainen kuningas Hiskia on, ja minkä sanoman Jehova lähettää hänelle profeetta Jesajan välityksellä?

  4. Mitä Jehovan enkeli tekee assyrialaisille, kuten kuvasta näkyy?

  5. Mitä kahden heimon valtakunnassa vallitsevalle rauhalle tapahtuu Hiskian kuoleman jälkeen?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 18:1–36.

    1. Miten assyrialaisten edustaja rabsake yritti heikentää israelilaisten uskoa? (2. Kun. 18:19, 21; 2. Moos. 5:2; Ps. 64:3.)

    2. Miten Jehovan todistajat noudattavat Hiskian esimerkkiä ollessaan tekemisissä vastustajien kanssa? (2. Kun. 18:36; Ps. 39:1; Sananl. 26:4; 2. Tim. 2:24.)

  2. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 19:1–37.

    1. Miten Jehovan kansa jäljittelee nykyään Hiskiaa ahdingon aikoina? (2. Kun. 19:1, 2; Sananl. 3:5, 6; Hepr. 10:24, 25; Jaak. 5:14, 15.)

    2. Millaisen kolminkertaisen tappion kuningas Sanherib koki, ja ketä hän profeetallisesti kuvaa? (2. Kun. 19:32, 35, 37; Ilm. 20:2, 3.)

  3. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 21:1–6, 16.

    Miksi voidaan sanoa, että Manasse oli yksi pahimmista Jerusalemissa koskaan hallinneista kuninkaista? (2. Aik. 33:4–6, 9.)

Kertomus 73

Israelin viimeinen hyvä kuningas

  1. Minkä ikäinen Josia on, kun hänestä tulee kuningas, ja mitä hän alkaa tehdä oltuaan kuninkaana seitsemän vuotta?

  2. Mitä näet Josian tekevän ensimmäisessä kuvassa?

  3. Mitä ylimmäinen pappi löytää miesten ollessa korjaamassa temppeliä?

  4. Miksi Josia repäisee vaatteensa?

  5. Minkä sanoman Jehova antaa Josialle naisprofeetta Huldan välityksellä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Aikakirjan 34:1–28.

    1. Minkä esimerkin Josia antaa niille, joilla on saattanut olla vaikea lapsuus? (2. Aik. 33:21–25; 34:1, 2; Ps. 27:10.)

    2. Mitä merkittäviä askeleita Josia otti edistääkseen tosi palvontaa kahdeksantena, kahdentenatoista ja kahdeksantenatoista hallitusvuotenaan? (2. Aik. 34:3, 8.)

    3. Mitä kuningas Josian ja ylimmäisen papin Hilkian esimerkit opettavat meille palvontapaikkojemme kunnossapidosta? (2. Aik. 34:9–13; Sananl. 11:14; 1. Kor. 10:31.)

Kertomus 74

Mies joka ei pelkää

  1. Kuka on kuvassa oleva nuori mies?

  2. Mitä Jeremia ajattelee saamastaan profeetan tehtävästä, mutta mitä Jehova sanoo hänelle?

  3. Mitä sanomaa Jeremia kertoo ihmisille?

  4. Miten papit yrittävät pysäyttää Jeremian, mutta miten hän osoittaa, ettei hän pelkää?

  5. Mitä tapahtuu, kun israelilaiset eivät käänny pahoilta teiltään?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Jeremian 1:1–8.

    1. Miten voi pätevöityä Jehovan palvelukseen, kuten Jeremian esimerkki osoittaa? (2. Kor. 3:5, 6.)

    2. Miten Jeremian esimerkki rohkaisee kristittyjä nuoria nykyään? (Saarn. 12:1; 1. Tim. 4:12.)

  2. Lue Jeremian 10:1–5.

    Minkä tehokkaan kuvauksen avulla Jeremia osoittaa, että on turha luottaa epäjumaliin? (Jer. 10:5; Jes. 46:7; Hab. 2:19.)

  3. Lue Jeremian 26:1–16.

    1. Miten voideltu jäännös on noudattanut Jehovan Jeremialle antamaa käskyä ”älä ota pois sanaakaan”, kun se kaiuttaa varoitussanomaa nykyään? (Jer. 26:2; 5. Moos. 4:2; Apt. 20:27.)

    2. Minkä erinomaisen esimerkin Jeremia antoi nykyisille Jehovan todistajille, jotka julistavat Jehovan varoitussanomaa kansakunnille? (Jer. 26:8, 12, 14, 15; 2. Tim. 4:1–5.)

  4. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 24:1–17.

    Mitä surullisia seurauksia koitui siitä, että Juuda oli uskoton Jehovalle? (2. Kun. 24:2–4, 14.)

Kertomus 75

Neljä poikaa Babylonissa

  1. Keitä ovat kuvan neljä poikaa, ja miksi he ovat Babylonissa?

  2. Mitä suunnitelmia Nebukadnessarilla on poikien varalle, ja millaisen määräyksen hän antaa palvelijoilleen?

  3. Minkä pyynnön Daniel esittää itselleen ja kolmelle ystävälleen annettavasta ruoasta ja juomasta?

  4. Miltä Daniel ja hänen kolme ystäväänsä näyttävät muihin nuoriin miehiin verrattuina sen jälkeen kun he ovat syöneet vihanneksia kymmenen päivää?

  5. Miten Daniel ja hänen kolme ystäväänsä päätyvät kuninkaan palatsiin, ja miten he ovat etevämpiä kuin papit ja viisaat miehet?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Danielin 1:1–21.

    1. Millaista ponnistelua meiltä vaaditaan voidaksemme vastustaa kiusauksia ja voittaa heikkouksia? (Dan. 1:8; 1. Moos. 39:7, 10; Gal. 6:9.)

    2. Miten nuoria voidaan nykyään houkutella tai painostaa sellaiseen, mitä toiset pitävät ’herkkuna’? (Dan. 1:8; Sananl. 20:1; 2. Kor. 6:17–7:1.)

    3. Mitä Raamatun kertomus neljästä heprealaisnuoresta auttaa meitä ymmärtämään, kun on kyse maallisen viisauden hankkimisesta? (Dan. 1:20; Jes. 54:13; 1. Kor. 3:18–20.)

Kertomus 76

Jerusalem hävitetään

  1. Mitä Jerusalemille ja israelilaisille tapahtuu, kuten kuvasta näkyy?

  2. Kuka on Hesekiel, ja mitä pöyristyttävää Jehova näyttää hänelle?

  3. Mitä Jehova sanoo tapahtuvan sen vuoksi, että israelilaiset eivät lainkaan kunnioita häntä?

  4. Mitä kuningas Nebukadnessar tekee, kun israelilaiset alkavat kapinoida häntä vastaan?

  5. Miksi Jehova sallii tämän hirvittävän hävityksen kohdata israelilaisia?

  6. Miten Israelin maa jää ilman asukkaita ja kuinka pitkäksi aikaa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 2. Kuninkaiden kirjan 25:1–26.

    1. Kuka oli Sidkia, mitä hänelle tapahtui, ja miten se täytti Raamatun ennustuksen? (2. Kun. 25:5–7; Hes. 12:13–15.)

    2. Keitä Jehova piti vastuussa Israelin uskottomasta menettelystä? (2. Kun. 25:9, 11, 12, 18, 19; 2. Aik. 36:14, 17.)

  2. Lue Hesekielin 8:1–18.

    Miten kristikunta on jäljitellyt luopio-Israelin auringonpalvojia? (Hes. 8:16; Jes. 5:20, 21; Joh. 3:19–21; 2. Tim. 4:3.)

Kertomus 77

He eivät kumartaneet

  1. Minkä käskyn Babylonin kuningas Nebukadnessar on antanut kansalle?

  2. Miksi Danielin kolme ystävää eivät kumarra kultaista kuvapatsasta?

  3. Miten kolme heprealaista osoittavat luottavansa Jehovaan, kun Nebukadnessar antaa heille vielä toisen tilaisuuden kumartaa kuvapatsasta?

  4. Mitä Nebukadnessar määrää miehensä tekemään Sadrakille, Mesakille ja Abednegolle?

  5. Mitä Nebukadnessar näkee katsoessaan pätsiin?

  6. Miksi kuningas ylistää Sadrakin, Mesakin ja Abednegon Jumalaa, ja minkä esimerkin he antavat meille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Danielin 3:1–30.

    1. Millaista kolmen heprealaisnuorukaisen ilmaisemaa asennetta kaikkien Jumalan palvelijoiden tulisi jäljitellä, kun heidän nuhteettomuuttaan koetellaan? (Dan. 3:17, 18; Matt. 10:28; Room. 14:7, 8.)

    2. Minkä tärkeän asian Jehova Jumala opetti Nebukadnessarille? (Dan. 3:28, 29; 4:34, 35.)

Kertomus 78

Kirjoitus seinällä

  1. Mitä tapahtuu, kun Babylonin kuninkaalla on suuret pidot ja hän käyttää juhlissaan astioita ja maljoja, jotka on otettu Jerusalemissa olleesta Jehovan temppelistä?

  2. Mitä Belsassar sanoo viisaille miehilleen, mutta mitä he eivät kykene tekemään?

  3. Mitä kuninkaan äiti kehottaa poikaansa tekemään?

  4. Minkä Daniel sanoo olevan syynä siihen, että Jumala on lähettänyt käden kirjoittamaan sanat seinälle?

  5. Miten Daniel selittää seinällä olevat sanat?

  6. Mitä tapahtuu Danielin vielä puhuessa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Danielin 5:1–31.

    1. Millainen vastakohta vallitsee jumalisen pelon ja sen pelon välillä, jota Belsassar tunsi nähdessään kirjoituksen seinällä? (Dan. 5:6, 7; Ps. 19:9; Room. 8:35–39.)

    2. Miten Daniel osoitti suurta rohkeutta puhuessaan Belsassarille ja hänen ylimyksilleen? (Dan. 5:17, 18, 22, 26–28; Apt. 4:29.)

    3. Millä tavoin Danielin 5. luku korostaa Jehovan kaikkeudensuvereeniutta? (Dan. 4:17, 25; 5:21.)

Kertomus 79

Daniel leijonakuopassa

  1. Kuka on Dareios, ja miten hän suhtautuu Danieliin?

  2. Mitä jotkut kateelliset miehet saavat Dareioksen tekemään?

  3. Mitä Daniel tekee, kun hän kuulee uudesta laista?

  4. Miksi Dareios on niin hermostunut, ettei hän saa nukuttua, ja mitä hän tekee seuraavana aamuna?

  5. Mitä Daniel vastaa Dareiokselle?

  6. Mitä tapahtuu niille pahoille miehille, jotka yrittivät tappaa Danielin, ja mitä Dareios kirjoittaa kaikille valtakuntansa alueella asuville kansoille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Danielin 6:1–28.

    1. Miten Danielia vastaan solmittu salaliitto muistuttaa meitä siitä, mitä vastustajat ovat tehneet tukahduttaakseen Jehovan todistajien työn nykyaikana? (Dan. 6:7; Ps. 94:20; Jes. 10:1; Room. 8:31.)

    2. Miten nykyiset Jumalan palvelijat voivat jäljitellä Danielia, kun on kyse alamaisuudesta ”esivalloille”? (Dan. 6:5, 10; Room. 13:1; Apt. 5:29.)

    3. Miten voimme Danielin esimerkin mukaisesti palvella Jehovaa ”alinomaa”? (Dan. 6:16, 20; Fil. 3:16; Ilm. 7:15.)

Kertomus 80

Jumalan kansa lähtee Babylonista

  1. Mitä israelilaiset tekevät, kuten kuvasta näkyy?

  2. Miten Kyyros täytti ennustuksen, jonka Jehova antoi Jesajan välityksellä?

  3. Mitä Kyyros sanoo niille israelilaisille, jotka eivät voi palata Jerusalemiin?

  4. Mitä Kyyros antaa heille vietäväksi takaisin Jerusalemiin?

  5. Kuinka kauan israelilaisten matka takaisin Jerusalemiin kestää?

  6. Kuinka monta vuotta on kulunut siitä, kun maa jäi täysin vaille asukkaita?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Jesajan 44:28 ja 45:1–4.

    1. Miten Jehova korosti sitä, että Kyyrosta koskeva profetia täyttyisi varmasti? (Jes. 55:10, 11; Room. 4:17.)

    2. Mitä Kyyrosta koskeva Jesajan profetia osoittaa Jehova Jumalan kyvystä ennustaa tulevaisuutta? (Jes. 42:9; 45:21; 46:10, 11; 2. Piet. 1:20.)

  2. Lue Esran 1:1–11.

    Miten me voisimme niiden esimerkin mukaisesti, jotka eivät kyenneet palaamaan Jerusalemiin, ’vahvistaa niiden käsiä’, jotka voivat astua kokoaikaiseen palvelukseen? (Esra 1:4, 6; Room. 12:13; Kol. 4:12.)

Kertomus 81

Kansa luottaa Jumalaan

  1. Kuinka moni lähtee pitkälle matkalle Babylonista Jerusalemiin, mutta mitä he näkevät tullessaan perille?

  2. Mitä israelilaiset alkavat paluunsa jälkeen rakentaa, mutta mitä heidän vihollisensa tekevät?

  3. Keitä ovat Haggai ja Sakarja, ja mitä he kehottavat kansaa tekemään?

  4. Miksi Tattenai lähettää kirjeen Babyloniin, ja millaisen vastauksen hän saa?

  5. Mitä Esra tekee, kun hän saa tietää, että Jumalan temppeli on korjauksen tarpeessa?

  6. Mitä Esra rukoilee kuvassa, miten hänen rukoukseensa vastataan, ja mitä tämä opettaa meille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Esran 3:1–13.

    Mitä meidän tulee edelleen tehdä, jos joudumme alueelle, missä ei ole Jumalan kansan seurakuntaa? (Esra 3:3, 6; Apt. 17:16, 17; Hepr. 13:15.)

  2. Lue Esran 4:1–7.

    Millaisen esimerkin Serubbabel antoi Jehovan kansalle, kun on kyse uskontojen yhteen sekoittamisesta? (2. Moos. 34:12; 1. Kor. 15:33; 2. Kor. 6:14–17.)

  3. Lue Esran 5:1–5, 17 ja 6:1–22.

    1. Miksi vastustajat eivät kyenneet pysäyttämään temppelin rakennustyötä? (Esra 5:5; Jes. 54:17.)

    2. Miten juutalaisten vanhinten toiminta kannustaa kristittyjä vanhimpia etsimään opastusta Jehovalta, kun he kohtaavat vastustajia? (Esra 6:14; Ps. 32:8; Room. 8:31; Jaak. 1:5.)

  4. Lue Esran 8:21–23, 28–36.

    Mitä Esran antamaa esimerkkiä meidän on hyvä jäljitellä ennen kuin ryhdymme johonkin hankkeeseen? (Esra 8:23; Ps. 127:1; Sananl. 10:22; Jaak. 4:13–15.)

Kertomus 82

Mordokai ja Ester

  1. Keitä Mordokai ja Ester ovat?

  2. Miksi kuningas Ahasveros haluaa itselleen uuden vaimon, ja kenet hän valitsee?

  3. Kuka on Haman, ja mikä saa hänet raivostumaan?

  4. Millainen laki laaditaan, ja mitä Ester tekee saatuaan viestin Mordokailta?

  5. Mitä tapahtuu Hamanille? Entä Mordokaille?

  6. Miten israelilaiset pelastuvat vihollisiltaan?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Esterin 2:12–18.

    Miten Ester osoitti, että on tärkeää kehittää ”hiljaista ja lempeää henkeä”? (Est. 2:15; 1. Piet. 3:1–5.)

  2. Lue Esterin 4:1–17.

    Mikä tilaisuus meillä on nykyään ilmaista antaumuksemme ja uskollisuutemme Jehovaa kohtaan, samoin kuin Ester sai tilaisuuden toimia tosi palvonnan puolesta? (Est. 4:13, 14; Matt. 5:14–16; 24:14.)

  3. Lue Esterin 7:1–6.

    Millä tavoin monet Jumalan kansaan kuuluvat ovat nykyään toimineet kuten Ester ja uhmanneet vaaraa joutua vainotuiksi? (Est. 7:4; Matt. 10:16–22; 1. Piet. 2:12.)

Kertomus 83

Jerusalemin muurit

  1. Miltä israelilaisista tuntui, kun Jerusalemin kaupungin ympärillä ei ollut muureja?

  2. Kuka Nehemia on?

  3. Mitä Nehemia tekee työkseen, ja miksi hänen tehtävänsä on tärkeä?

  4. Mikä uutinen surettaa Nehemiaa, ja mitä hän tekee?

  5. Miten kuningas Artakserkses osoittaa ystävällisyyttä Nehemiaa kohtaan?

  6. Mitä Nehemia tekee, etteivät israelilaisten viholliset voisi pysäyttää rakennustyötä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Nehemian 1:4–6 ja 2:1–20.

    Miten Nehemia etsi opastusta Jehovalta? (Neh. 2:4, 5; Room. 12:12; 1. Piet. 4:7.)

  2. Lue Nehemian 3:3–5.

    Mitä vanhimmat ja avustavat palvelijat voivat oppia tekoalaisten ja heidän ”majesteettistensa” välisestä erosta? (Neh. 3:5, 27; 2. Tess. 3:7–10; 1. Piet. 5:5.)

  3. Lue Nehemian 4:1–23.

    1. Mikä sai israelilaiset jatkamaan rakentamista ankarasta vastustuksesta huolimatta? (Neh. 4:6, 8, 9; Ps. 50:15; Jes. 65:13, 14.)

    2. Miten israelilaisten esimerkki rohkaisee meitä nykyään?

  4. Lue Nehemian 6:15.

    Mitä se, että Jerusalemin muurit saatiin valmiiksi kahdessa kuukaudessa, osoittaa uskon voimasta? (Ps. 56:3, 4; Matt. 17:20; 19:26.)

Kertomus 84

Enkeli käy Marian luona

  1. Kuka on kuvan nainen?

  2. Mitä Gabriel kertoo Marialle?

  3. Miten Gabriel selittää Marialle, että tämä saa lapsen, vaikkei olekaan elänyt miehen kanssa?

  4. Mitä tapahtuu, kun Maria menee käymään sukulaisensa Elisabetin luona?

  5. Mitä Joosef ajattelee saatuaan tietää, että Maria odottaa lasta, mutta miksi hän muuttaa mielensä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Luukkaan 1:26–56.

    1. Miten Luukkaan 1:35 osoittaa, vaikuttiko Aadamilta peritty epätäydellisyys Marian munasoluun silloin kun Jumalan Pojan elämä siirrettiin siihen henkimaailmasta? (Hagg. 2:11–13; Joh. 6:69; Hepr. 7:26; 10:5.)

    2. Miten Jeesusta kunnioitettiin jo ennen hänen syntymäänsä? (Luuk. 1:41–43.)

    3. Minkä hienon esimerkin Maria antoi niille nykyajan kristityille, joille annetaan erikoispalvelustehtäviä? (Luuk. 1:38, 46–49; 17:10; Sananl. 11:2.)

  2. Lue Matteuksen 1:18–25.

    Miten Jeesus täytti ihmisenä ollessaan Immanuel-nimen merkityksen, vaikkei Immanuel ollutkaan hänen erisnimensä? (Matt. 1:22, 23; Joh. 14:8–10; Hepr. 1:1–3.)

Kertomus 85

Jeesus syntyy tallissa

  1. Kuka on kuvassa oleva pieni lapsi, ja mihin Maria laskee hänet?

  2. Miksi Jeesus syntyi tallissa eläinten parissa?

  3. Keitä ovat kuvan miehet, jotka ovat tulossa talliin, ja mitä enkeli oli ilmoittanut heille?

  4. Miksi Jeesus on tärkeä persoona?

  5. Miksi Jeesusta voidaan sanoa Jumalan Pojaksi?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Luukkaan 2:1–20.

    1. Mikä osa keisari Augustuksella oli Jeesuksen syntymää koskevan profetian täyttymisessä? (Luuk. 2:1–4; Miika 5:2.)

    2. Miten voi päästä niiden joukkoon, joita sanotaan ”hyvän tahdon ihmisiksi”? (Luuk. 2:14; Matt. 16:24; Joh. 17:3; Apt. 3:19; Hepr. 11:6.)

    3. Miksi Jumalan palvelijoilla on nykyään vielä suurempi syy iloita kuin oli niillä nöyrillä juudealaisilla paimenilla, jotka iloitsivat Pelastajan syntymästä? (Luuk. 2:10, 11; Ef. 3:8, 9; Ilm. 11:15; 14:6.)

Kertomus 86

Miehet joita tähti opasti

  1. Keitä ovat kuvassa näkyvät miehet, ja miksi toinen heistä osoittaa kirkasta tähteä?

  2. Miksi kuningas Herodes järkyttyy, ja mitä hän tekee?

  3. Mihin kirkas tähti johdattaa miehet, mutta miksi he palaavat omaan maahansa toista tietä?

  4. Minkä käskyn Herodes antaa ja miksi?

  5. Mitä Jehova käskee Joosefia tekemään?

  6. Kuka pani tuon uuden tähden loistamaan ja miksi?

Lisäkysymys:

  1. Lue Matteuksen 2:1–23.

    Kuinka vanha Jeesus oli ja missä hän asui, kun tähdistäennustajat kävivät tapaamassa häntä? (Matt. 2:1, 11, 16.)

Kertomus 87

Nuori Jeesus temppelissä

  1. Kuinka vanha Jeesus on kuvassa, ja missä hän on?

  2. Mitä Joosef tekee perheineen joka vuosi?

  3. Miksi Joosef ja Maria palaavat Jerusalemiin kuljettuaan jo päivän matkan kotia kohti?

  4. Mistä Joosef ja Maria löytävät Jeesuksen, ja miksi siellä olevat ihmiset ovat hämmästyneitä?

  5. Mitä Jeesus sanoo äidilleen Marialle?

  6. Miten voimme olla Jeesuksen kaltaisia hankkiessamme tietoa Jumalasta?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Luukkaan 2:41–52.

    1. Vaikka laki vaati vain miespuolisia olemaan läsnä vuotuisissa juhlissa, minkä hienon esimerkin Joosef ja Maria antoivat nykyajan vanhemmille? (Luuk. 2:41; 5. Moos. 16:16; 31:12; Sananl. 22:6.)

    2. Miten Jeesus antoi nykyajan nuorille hyvän esimerkin alamaisuudesta vanhemmilleen? (Luuk. 2:51; 5. Moos. 5:16; Sananl. 23:22; Kol. 3:20.)

  2. Lue Matteuksen 13:53–56.

    Ketkä neljä Jeesuksen lihallista veljeä Raamattu mainitsee nimeltä, ja miten kahta heistä käytettiin myöhemmin kristillisessä seurakunnassa? (Matt. 13:55; Apt. 12:17; 15:6, 13; 21:18; Gal. 1:19; Jaak. 1:1; Juud. 1.)

Kertomus 88

Johannes kastaa Jeesuksen

  1. Keitä kuvan kaksi miestä ovat?

  2. Miten ihminen kastetaan?

  3. Keitä Johannes tavallisesti kastaa?

  4. Mistä erityisestä syystä Jeesus pyytää Johannesta kastamaan hänet?

  5. Miten Jumala osoittaa, että Jeesuksen kaste miellyttää häntä?

  6. Mitä tapahtuu, kun Jeesus menee yksinäiseen paikkaan 40 päiväksi?

  7. Ketkä olivat Jeesuksen ensimmäisiä seuraajia eli opetuslapsia, ja mikä on Jeesuksen ensimmäinen ihme?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 3:13–17.

    Millainen opetuslasten kasteen tulee Jeesuksen antaman mallin mukaisesti olla? (Ps. 40:7, 8; Matt. 28:19, 20; Luuk. 3:21, 22.)

  2. Lue Matteuksen 4:1–11.

    Miten Jeesuksen taitavuus Raamatun kirjoitusten käytössä kannustaa meitä tutkimaan Raamattua säännöllisesti? (Matt. 4:5–7; 2. Piet. 3:17, 18; 1. Joh. 4:1.)

  3. Lue Johanneksen 1:29–51.

    Kenen luo Johannes Kastaja ohjasi opetuslapsensa, ja miten me voimme jäljitellä häntä nykyään? (Joh. 1:29, 35, 36; 3:30; Matt. 23:10.)

  4. Lue Johanneksen 2:1–12.

    Miten Jeesuksen ensimmäinen ihme osoitti, että Jehova ei pidätä palvelijoiltaan mitään hyvää? (Joh. 2:9, 10; Ps. 84:11; Jaak. 1:17.)

Kertomus 89

Jeesus puhdistaa temppelin

  1. Miksi temppelissä myydään eläimiä?

  2. Miksi Jeesus on vihainen?

  3. Mitä Jeesus tekee, kuten näet kuvasta, ja mitä hän käskee kyyhkysten myyjiä tekemään?

  4. Mitä Jeesuksen seuraajat muistavat, kun he näkevät, mitä hän tekee?

  5. Minkä alueen kautta Jeesus kulkee matkallaan takaisin Galileaan?

Lisäkysymys:

  1. Lue Johanneksen 2:13–25.

    Onko oikein harjoittaa kaupallista toimintaa valtakunnansalissa, kun otetaan huomioon, että temppelissä olevat rahanvaihtajat saivat Jeesuksen vihastumaan? (Joh. 2:15, 16; 1. Kor. 10:24, 31–33.)

Kertomus 90

Naisen kanssa kaivolla

  1. Miksi Jeesus on pysähtynyt eräälle Samariassa sijaitsevalle kaivolle, ja mitä hän sanoo siellä olevalle naiselle?

  2. Miksi nainen hämmästyy, ja mitä Jeesus sanoo hänelle ja miksi?

  3. Millaisesta vedestä nainen luulee Jeesuksen puhuvan, mutta mitä vettä Jeesus todellisuudessa tarkoittaa?

  4. Miksi nainen on ihmeissään siitä, mitä Jeesus tietää hänestä, ja mistä Jeesus on saanut tuon tiedon?

  5. Mitä tämä kertomus kaivolla olevasta naisesta voi opettaa meille?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Johanneksen 4:5–43.

    1. Millainen asenne meillä tulisi Jeesuksen esimerkin mukaisesti olla eri rotuisia ja eri sosiaalisesta taustasta olevia ihmisiä kohtaan? (Joh. 4:9; 1. Kor. 9:22; 1. Tim. 2:3, 4; Tit. 2:11.)

    2. Miten ihminen, josta tulee Jeesuksen opetuslapsi, hyötyy hengellisesti? (Joh. 4:14; Jes. 58:11; 2. Kor. 4:16.)

    3. Miten voimme osoittaa samanlaista arvostusta kuin samarialainen nainen, joka kertoi innokkaasti toisille oppimistaan asioista? (Joh. 4:7, 28; Matt. 6:33; Luuk. 10:40–42.)

Kertomus 91

Jeesus opettaa vuorella

  1. Missä Jeesus tässä kuvassa opettaa, ja ketkä istuvat lähinnä häntä?

  2. Mitkä ovat 12 apostolin nimet?

  3. Mikä on se Valtakunta, jota Jeesus saarnaa?

  4. Mitä Jeesus opettaa ihmisiä rukoilemaan?

  5. Mitä Jeesus sanoo siitä, miten ihmisten tulisi kohdella toisiaan?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 5:1–12.

    Millä tavoilla voimme osoittaa olevamme tietoisia hengellisestä tarpeestamme? (Matt. 5:3; Room. 10:13–15; 1. Tim. 4:13, 15, 16.)

  2. Lue Matteuksen 5:21–26.

    Miten Matteuksen 5:23, 24 tähdentää sitä, että suhteemme veljiimme vaikuttaa suhteeseemme Jehovaan? (Matt. 6:14, 15; Ps. 133:1; Kol. 3:13; 1. Joh. 4:20.)

  3. Lue Matteuksen 6:1–8.

    Mitkä ovat joitakin omavanhurskauden muotoja, joita kristittyjen tulee karttaa? (Luuk. 18:11, 12; 1. Kor. 4:6, 7; 2. Kor. 9:7.)

  4. Lue Matteuksen 6:25–34.

    Mitä Jeesus opetti Jehovaan luottamisen tarpeellisuudesta, kun on kyse aineellisista tarpeistamme? (2. Moos. 16:4; Ps. 37:25; Fil. 4:6.)

  5. Lue Matteuksen 7:1–11.

    Mitä voidaan oppia Matteuksen 7:5:ssä olevasta havainnollisesta kuvauksesta? (Sananl. 26:12; Room. 2:1; 14:10; Jaak. 4:11, 12.)

Kertomus 92

Jeesus herättää kuolleita

  1. Kuka on kuvassa olevan tytön isä, ja miksi hän ja hänen vaimonsa ovat hyvin huolissaan?

  2. Mitä Jairos tekee, kun hän löytää Jeesuksen?

  3. Mitä tapahtuu, kun Jeesus on menossa Jairoksen kotiin, ja minkä viestin Jairos saa matkalla?

  4. Miksi Jairoksen kodissa olevat ihmiset nauravat Jeesukselle?

  5. Mitä Jeesus tekee vietyään kolme apostolia ja tytön isän ja äidin tytön huoneeseen?

  6. Keitä muita Jeesus on herättänyt kuolleista, ja mitä se osoittaa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Luukkaan 8:40–56.

    Miten Jeesus osoitti sääliä ja järkevyyttä verenvuotoa potevaa naista kohtaan, ja mitä nykyiset kristityt vanhimmat voivat oppia tästä? (Luuk. 8:43, 44, 47, 48; 3. Moos. 15:25–27; Matt. 9:12, 13; Kol. 3:12–14.)

  2. Lue Luukkaan 7:11–17.

    Miten Jeesuksen sanat Nainin leskelle voivat lohduttaa niitä, joilta on kuollut läheisiä? (Luuk. 7:13; 2. Kor. 1:3, 4; Hepr. 4:15.)

  3. Lue Johanneksen 11:17–44.

    Miten Jeesus osoitti, että on normaalia surra läheisen kuolemaa? (Joh. 11:33–36, 38; 2. Sam. 18:33; 19:1–4.)

Kertomus 93

Jeesus ruokkii monia ihmisiä

  1. Mitä kamalaa on tapahtunut Johannes Kastajalle, ja miltä Jeesuksesta tuntuu?

  2. Miten Jeesus ruokkii ihmisjoukot, jotka ovat seuranneet häntä, ja kuinka paljon ruokaa jää tähteeksi?

  3. Miksi opetuslapset ovat yöllä peloissaan, ja mitä Pietarille tapahtuu?

  4. Miten Jeesus ruokkii tuhansia ihmisiä toisen kerran?

  5. Miksi on suurenmoista, että Jeesus tulee hallitsemaan maata Jumalan asettamana Kuninkaana?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 14:1–32.

    1. Mitä Matteuksen 14:23–32 kertoo Pietarin persoonallisuudesta?

    2. Miten Raamattu osoittaa, että Pietari kypsyi hengellisesti ja oppi hallitsemaan impulsiivista luonnettaan? (Matt. 14:27–30; Joh. 18:10; 21:7; Apt. 2:14, 37–40; 1. Piet. 5:6, 10.)

  2. Lue Matteuksen 15:29–38.

    Miten Jeesus osoitti arvostavansa Isältään saatua aineellista ravintoa? (Matt. 15:37; Joh. 6:12; Kol. 3:15.)

  3. Lue Johanneksen 6:1–21.

    Miten kristityt voivat nykyään noudattaa Jeesuksen esimerkkiä siinä, miten he suhtautuvat vallanpitäjiin? (Joh. 6:15; Matt. 22:21; Room. 12:2; 13:1–4.)

Kertomus 94

Hän rakastaa lapsia

  1. Mistä apostolit kiistelivät matkalla?

  2. Miksi Jeesus kutsuu luokseen pienen lapsen ja panee hänet seisomaan apostolien keskelle?

  3. Missä suhteessa apostolien tulisi oppia olemaan lasten kaltaisia?

  4. Miten Jeesus osoittaa muutamaa kuukautta myöhemmin, että hän rakastaa lapsia?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 18:1–4.

    Miksi Jeesus käytti opettaessaan kuvauksia? (Matt. 13:34, 36; Mark. 4:33, 34.)

  2. Lue Matteuksen 19:13–15.

    Mitä pienten lasten ominaisuuksia meidän täytyy jäljitellä, jos haluamme päästä osallisiksi Valtakunnan siunauksista? (Ps. 25:9; 138:6; 1. Kor. 14:20.)

  3. Lue Markuksen 9:33–37.

    Mitä Jeesus opetti opetuslapsilleen huomattavan aseman tavoittelusta? (Mark. 9:35; Matt. 20:25, 26; Gal. 6:3; Fil. 2:5–8.)

  4. Lue Markuksen 10:13–16.

    Oliko Jeesusta helppo lähestyä, ja mitä kristityt vanhimmat voivat oppia hänen esimerkistään? (Mark. 6:30–34; Fil. 2:1–4; 1. Tim. 4:12.)

Kertomus 95

Jeesuksen opetustapa

  1. Mitä muuan mies kysyy Jeesukselta ja miksi?

  2. Minkä avulla Jeesus joskus opettaa, ja mitä olemme jo oppineet juutalaisista ja samarialaisista?

  3. Mitä tapahtuu Jerikoon matkalla olevalle juutalaiselle Jeesuksen kertomuksessa?

  4. Mitä tapahtuu, kun juutalainen pappi ja leeviläinen kulkevat tietä pitkin?

  5. Kuka kuvassa auttaa loukkaantunutta juutalaista?

  6. Mitä Jeesus kysyy päätettyään kertomuksensa, ja mitä mies vastaa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Luukkaan 10:25–37.

    1. Miten Jeesus auttaa lainoppinutta pohtimaan asiaa sen sijaan että hän vastaisi kysymykseen suoraan? (Luuk. 10:26; Matt. 16:13–16.)

    2. Miten Jeesus voitti kuvausten avulla kuulijoidensa ennakkoluulot? (Luuk. 10:36, 37; 18:9–14; Tit. 1:9.)

Kertomus 96

Jeesus parantaa sairaita

  1. Mitä Jeesus tekee kulkiessaan ympäri maata?

  2. Mitä Jeesus kertoo apostoleilleen noin kolme vuotta kasteensa jälkeen?

  3. Keitä kuvan ihmiset ovat, ja mitä Jeesus tekee siinä naisen hyväksi?

  4. Miksi Jeesuksen vastaus uskonnollisten johtajien esittämiin huomautuksiin saa nämä häpeämään?

  5. Mitä Jeesus tekee kahdelle sokealle kerjäläiselle, kun hän on apostoliensa kanssa lähellä Jerikoa?

  6. Miksi Jeesus tekee ihmeitä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 15:30, 31.

    Millä suurenmoisella tavalla Jeesus toi ilmi Jehovan voiman, ja miten tämän tulisi vaikuttaa näkemykseemme Jehovan lupaamasta uudesta maailmasta? (Ps. 37:29; Jes. 33:24.)

  2. Lue Luukkaan 13:10–17.

    Miten se, että Jeesus teki jotkin huomattavimmista ihmeistään sapattina, osoittaa, millaista helpotusta hän tuo ihmiskunnalle tuhatvuotisella hallituskaudellaan? (Luuk. 13:10–13; Ps. 46:9; Matt. 12:8; Kol. 2:16, 17; Ilm. 21:1–4.)

  3. Lue Matteuksen 20:29–34.

    Miten tämä kertomus osoittaa, että Jeesus ei ollut koskaan liian kiireinen auttaakseen ihmisiä, ja mitä voimme oppia siitä? (5. Moos. 15:7; Jaak. 2:15, 16; 1. Joh. 3:17.)

Kertomus 97

Jeesus tulee kuninkaana

  1. Mitä Jeesus käskee opetuslapsiaan tekemään, kun hän tulee lähellä Jerusalemia sijaitsevaan pieneen kylään?

  2. Mitä tapahtuu, kun Jeesus lähestyy Jerusalemia, kuten kuvasta näkyy?

  3. Mitä lapset tekevät, kun he näkevät Jeesuksen parantavan sokeita ja rampoja?

  4. Mitä Jeesus sanoo vihaisille papeille?

  5. Miten voimme olla Jeesusta ylistävien lasten kaltaisia?

  6. Mitä opetuslapset haluavat tietää?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 21:1–17.

    1. Miten Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin Kuninkaana erosi jyrkästi siitä, miten Rooman vallan aikaiset voittoisat sotapäälliköt yleensä palasivat taistelusta? (Matt. 21:4, 5; Sak. 9:9; Fil. 2:5–8; Kol. 2:15.)

    2. Mitä nuoret voivat oppia niiden israelilaispoikien esimerkistä, jotka lainasivat psalmia 118, kun Jeesus tuli temppeliin? (Matt. 21:9, 15; Ps. 118:25, 26; 2. Tim. 3:15; 2. Piet. 3:18.)

  2. Lue Johanneksen 12:12–16.

    Mitä kuvaa se, että ihmisillä oli käsissään palmunoksia heidän tervehtiessään Jeesusta? (Joh. 12:13; Fil. 2:10; Ilm. 7:9, 10.)

Kertomus 98

Öljyvuorella

  1. Kuka kuvan miehistä on Jeesus, ja ketkä ovat hänen kanssaan?

  2. Mitä papit yrittivät tehdä Jeesukselle temppelissä, ja mitä hän sanoi heille?

  3. Mitä apostolit kysyvät Jeesukselta?

  4. Miksi Jeesus kertoo apostoleilleen jotakin siitä, mitä maan päällä tapahtuu, kun hän hallitsee Kuninkaana taivaassa?

  5. Mitä Jeesus sanoo tapahtuvan ennen kuin hän tekee lopun kaikesta maailman pahuudesta?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 23:1–39.

    1. Mitä Matteuksen 23:8–11:ssä olevat Jeesuksen sanat osoittavat mairittelevien arvonimien käyttämisestä kristillisessä seurakunnassa, vaikka Raamatusta käykin ilmi, että maallisten arvonimien käyttö voi olla sopivaa? (Apt. 26:25; Room. 13:7; 1. Piet. 2:13, 14.)

    2. Miten fariseukset yrittivät estää ihmisiä tulemasta kristityiksi, ja miten uskonnolliset johtajat ovat nykyaikana käyttäneet samanlaisia menetelmiä? (Matt. 23:13; Luuk. 11:52; Joh. 9:22; 12:42; 1. Tess. 2:16.)

  2. Lue Matteuksen 24:1–14.

    1. Miten Matteuksen 24:13:ssa korostetaan kestävyyden tärkeyttä?

    2. Mitä Matteuksen 24:13:ssa esiintyvä ilmaus ”loppu” tarkoittaa? (Matt. 16:27; Room. 14:10–12; 2. Kor. 5:10.)

  3. Lue Markuksen 13:3–10.

    Miten Markuksen 13:10 osoittaa, että hyvän uutisen saarnaaminen on kiireellisen tärkeää, ja miten Jeesuksen sanojen tulisi vaikuttaa meihin? (Room. 13:11, 12; 1. Kor. 7:29–31; 2. Tim. 4:2.)

Kertomus 99

Yläkerran huoneessa

  1. Miksi Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan ovat suuressa yläkerran huoneessa, kuten kuvasta näkyy?

  2. Kuka on mies, joka lähtee pois, ja mitä hän on menossa tekemään?

  3. Minkä erikoisaterian Jeesus aloittaa sen jälkeen kun pesah-ateria on syöty?

  4. Mistä tapahtumasta pesah muistutti israelilaisia, ja mistä tämä erikoisateria muistuttaa Jeesuksen seuraajia?

  5. Mitä Jeesus sanoo seuraajilleen Herran illallisen jälkeen, ja mitä he sitten tekevät?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 26:14–30.

    1. Miten Matteuksen 26:15 osoittaa, että Juudas petti Jeesuksen tahallaan?

    2. Mikä kaksitahoinen tarkoitus on Jeesuksen vuodatetulla verellä? (Matt. 26:27, 28; Jer. 31:31–33; Ef. 1:7; Hepr. 9:19, 20.)

  2. Lue Luukkaan 22:1–39.

    Missä mielessä Saatana meni Juudakseen? (Luuk. 22:3; Joh. 13:2; Apt. 1:24, 25.)

  3. Lue Johanneksen 13:1–20.

    1. Voidaanko Juudasta Johanneksen 13:2:n mukaan syyttää siitä, mitä hän teki, ja mitä Jumalan palvelijat voivat oppia tästä? (1. Moos. 4:7; 2. Kor. 2:11; Gal. 6:1; Jaak. 1:13, 14.)

    2. Minkä vaikuttavan havaintoesimerkin Jeesus antoi? (Joh. 13:15; Matt. 23:11; 1. Piet. 2:21.)

  4. Lue Johanneksen 17:1–26.

    Mitä Jeesus tarkoitti rukoillessaan, että hänen seuraajansa olisivat ”yhtä”? (Joh. 17:11, 21–23; Room. 13:8; 14:19; Kol. 3:14.)

Kertomus 100

Jeesus puutarhassa

  1. Minne Jeesus ja hänen apostolinsa menevät lähdettyään yläkerran huoneesta, ja mitä hän käskee heitä tekemään?

  2. Mitä on tapahtunut aina kun Jeesus tulee takaisin apostoliensa luo, ja kuinka monta kertaa sama toistuu?

  3. Kuka tulee puutarhaan, ja mitä hän tekee, kuten kuvasta näkyy?

  4. Miksi Juudas suutelee Jeesusta, ja mitä Pietari tekee?

  5. Mitä Jeesus sanoo Pietarille, mutta miksi Jeesus ei pyydä Jumalaa lähettämään enkeleitä apuun?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 26:36–56.

    1. Miten tapa, jolla Jeesus neuvoi opetuslapsiaan, on hyvä esimerkki kristityille vanhimmille nykyään? (Matt. 20:25–28; 26:40, 41; Gal. 5:17; Ef. 4:29, 31, 32.)

    2. Miten Jeesus suhtautui lihan aseiden käyttämiseen lähimmäistä vastaan? (Matt. 26:52; Luuk. 6:27, 28; Joh. 18:36.)

  2. Lue Luukkaan 22:39–53.

    Osoittiko se, että enkeli näyttäytyi Jeesukselle Getsemanen puutarhassa ja vahvisti häntä, että Jeesuksen usko horjui? Selitä. (Luuk. 22:41–43; Jes. 49:8; Matt. 4:10, 11; Hepr. 5:7.)

  3. Lue Johanneksen 18:1–12.

    Miten Jeesus suojeli opetuslapsiaan hänen vastustajiltaan, ja mitä voimme oppia tästä esimerkistä? (Joh. 10:11, 12; 18:1, 6–9; Hepr. 13:6; Jaak. 2:25.)

Kertomus 101

Jeesus tapetaan

  1. Kuka on päävastuussa Jeesuksen kuolemasta?

  2. Mitä apostolit tekevät, kun uskonnolliset johtajat ottavat Jeesuksen kiinni?

  3. Mitä tapahtuu ylimmäisen papin Kaifaan talossa?

  4. Miksi Pietari menee pois ja itkee?

  5. Mitä ylipapit huutavat sen jälkeen, kun Jeesus on tuotu takaisin Pilatuksen luo?

  6. Mitä Jeesukselle tapahtuu varhain perjantai-iltapäivällä, ja mitä hän lupaa pahantekijälle, joka riippuu paalussa hänen vierellään?

  7. Missä on se paratiisi, josta Jeesus puhui?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 26:57–75.

    Miten juutalaisten ylimmän tuomioistuimen jäsenet osoittivat, että heidän sydämensä oli paha? (Matt. 26:59, 67, 68.)

  2. Lue Matteuksen 27:1–50.

    Miksi voidaan sanoa, että Juudaksen katumus ei ollut aitoa? (Matt. 27:3, 4; Mark. 3:29; 14:21; 2. Kor. 7:10, 11.)

  3. Lue Luukkaan 22:54–71.

    Mitä voimme oppia siitä, että Pietari kielsi Jeesuksen sinä yönä, jona tämä petettiin ja pidätettiin? (Luuk. 22:60–62; Matt. 26:31–35; 1. Kor. 10:12.)

  4. Lue Luukkaan 23:1–49.

    Miten Jeesus suhtautui epäoikeudenmukaiseen kohteluunsa, ja mitä voimme oppia tästä? (Luuk. 23:33, 34; Room. 12:17–19; 1. Piet. 2:23.)

  5. Lue Johanneksen 18:12–40.

    Mitä osoittaa se, että vaikka ihmispelko lamaannutti Pietarin hetkeksi, hänestä tuli kuitenkin myöhemmin huomattava apostoli? (Joh. 18:25–27; 1. Kor. 4:2; 1. Piet. 3:14, 15; 5:8, 9.)

  6. Lue Johanneksen 19:1–30.

    1. Mikä tasapainoinen näkemys Jeesuksella oli aineellisesta? (Joh. 2:1, 2, 9, 10; 19:23, 24; Matt. 6:31, 32; 8:20.)

    2. Miten Jeesuksen voitonriemuiset sanat, jotka hän lausui juuri ennen kuolemaansa, todistivat, että hän oli kannattanut Jehovan suvereeniutta? (Joh. 16:33; 19:30; 2. Piet. 3:14; 1. Joh. 5:4.)

Kertomus 102

Jeesus elää

  1. Keitä ovat kuvan nainen ja kaksi miestä, ja missä he ovat?

  2. Miksi Pilatus käskee pappeja, että he lähettäisivät sotilaita vartioimaan Jeesuksen hautaa?

  3. Mitä enkeli tekee varhain kolmantena päivänä Jeesuksen kuoleman jälkeen, mutta mitä papit tekevät?

  4. Miksi eräät naiset hämmästyvät käydessään Jeesuksen haudalla?

  5. Miksi Pietari ja Johannes juoksevat Jeesuksen haudalle, ja mitä he havaitsevat?

  6. Mitä Jeesuksen ruumiille tapahtui, mutta mitä Jeesus tekee osoittaakseen opetuslapsilleen, että hän on elossa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Matteuksen 27:62–66 ja 28:1–15.

    Miten ylipapit, fariseukset ja vanhimmat tekivät syntiä pyhää henkeä vastaan Jeesuksen ylösnousemuksen aikaan? (Matt. 12:24, 31, 32; 28:11–15.)

  2. Lue Luukkaan 24:1–12.

    Miten kertomus Jeesuksen ylösnousemuksesta osoittaa, että Jehova pitää naisia luotettavina todistajina? (Luuk. 24:4, 9, 10; Matt. 28:1–7.)

  3. Lue Johanneksen 20:1–12.

    Miten Johanneksen 20:8, 9 auttaa meitä ymmärtämään, että täytyy olla kärsivällinen, jollei ymmärrä täysin, miten jokin Raamatun profetia täyttyy? (Sananl. 4:18; Matt. 17:22, 23; Luuk. 24:5–8; Joh. 16:12.)

Kertomus 103

Lukittuun huoneeseen

  1. Mitä Maria sanoo miehelle, jota hän luulee puutarhuriksi, mutta mikä saa hänet tajuamaan, että mies onkin Jeesus?

  2. Mitä tapahtuu niille kahdelle opetuslapselle, jotka ovat matkalla Emmauksen kylään?

  3. Mitä hämmästyttävää tapahtuu, kun kaksi opetuslasta kertovat apostoleille, että he näkivät Jeesuksen?

  4. Kuinka monta kertaa Jeesus on nyt näyttäytynyt seuraajilleen?

  5. Mitä Tuomas sanoo, kun hän kuulee, että opetuslapset ovat nähneet Herran, mutta mitä tapahtuu kahdeksan päivää myöhemmin?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Johanneksen 20:11–29.

    Sanoiko Jeesus Johanneksen 20:23:ssa, että ihmisillä on valta antaa syntejä anteeksi? Selitä. (Ps. 49:2, 7; Jes. 55:7; 1. Tim. 2:5, 6; 1. Joh. 2:1, 2.)

  2. Lue Luukkaan 24:13–43.

    Miten voimme valmentaa sydäntämme niin, että se on vastaanottavainen Raamatun totuuksille? (Luuk. 24:32, 33; Esra 7:10; Matt. 5:3; Apt. 16:14; Hepr. 5:11–14.)

Kertomus 104

Jeesus palaa taivaaseen

  1. Kuinka monta opetuslasta näkee Jeesuksen yhdellä kertaa, ja mistä hän puhuu heille?

  2. Mikä on Jumalan valtakunta, ja millaista elämä tulee olemaan maan päällä, kun Jeesus hallitsee Kuninkaana tuhat vuotta?

  3. Kuinka monen päivän aikana Jeesus on näyttäytynyt opetuslapsilleen, mutta mitä hänen on nyt aika tehdä?

  4. Mitä Jeesus käskee opetuslapsiaan tekemään juuri ennen kuin hän jättää heidät?

  5. Mitä kuvassa tapahtuu, ja miten Jeesus katoaa näkyvistä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue 1. Korinttilaiskirjeen 15:3–8.

    Miksi apostoli Paavali saattoi puhua niin luottavaisesti Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja mistä asioista kristityt voivat nykyään puhua luottavaisina? (1. Kor. 15:4, 7, 8; Jes. 2:2, 3; Matt. 24:14; 2. Tim. 3:1–5.)

  2. Lue Apostolien tekojen 1:1–11.

    Miten laajalle saarnaamistyö levisi, kuten Apostolien tekojen 1:8:ssa ennustettiin? (Apt. 6:7; 9:31; 11:19–21; Kol. 1:23.)

Kertomus 105

Odotusta Jerusalemissa

  1. Mitä kuvassa tapahtuu Jeesuksen seuraajille, jotka ovat odottaneet Jerusalemissa?

  2. Mikä yllätys odottaa niitä, jotka ovat tulleet Jerusalemiin?

  3. Mitä Pietari selittää ihmisille?

  4. Miltä ihmisistä tuntuu, kun he ovat kuunnelleet Pietaria, ja mitä hän kehottaa heitä tekemään?

  5. Kuinka monta ihmistä kastetaan tuona helluntaipäivänä vuonna 33?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 2:1–47.

    1. Miten Apostolien tekojen 2:23, 36:ssa olevat Pietarin sanat osoittavat, että koko juutalainen kansa oli vastuussa Jeesuksen kuolemasta? (1. Tess. 2:14, 15.)

    2. Miten Pietari näytti hyvää esimerkkiä perustelemalla asioita Raamatulla? (Apt. 2:16, 17, 29, 31, 36, 39; Kol. 4:6.)

    3. Miten Pietari käytti ensimmäistä niistä ”taivasten valtakunnan avaimista”, jotka Jeesus oli luvannut antaa hänelle? (Apt. 2:14, 22–24, 37, 38; Matt. 16:19.)

Kertomus 106

Vapaaksi vankilasta

  1. Mitä Pietarille ja Johannekselle tapahtuu eräänä iltapäivänä, kun he menevät temppeliin?

  2. Mitä Pietari sanoo rammalle miehelle, ja mitä sellaista Pietari antaa hänelle, mikä on paljon arvokkaampaa kuin raha?

  3. Miksi uskonnolliset johtajat ovat vihaisia, ja mitä he tekevät Pietarille ja Johannekselle?

  4. Mitä Pietari sanoo uskonnollisille johtajille, ja mitä apostoleita kielletään tekemästä?

  5. Miksi uskonnolliset johtajat ovat mustasukkaisia, mutta mitä tapahtuu, kun apostolit pannaan vankilaan toisen kerran?

  6. Miten apostolit vastaavat, kun heidät tuodaan sanhedrininsaliin?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 3:1–10.

    Miten Apostolien tekojen 3:6:ssa olevat Pietarin sanat auttavat meitä tajuamaan Valtakunnan sanoman arvon, vaikka meillä ei nykyään olekaan voimaa tehdä ihmeitä? (Joh. 17:3; 2. Kor. 5:18–20; Fil. 3:8.)

  2. Lue Apostolien tekojen 4:1–31.

    Miten meidän tulee jäljitellä ensimmäisen vuosisadan kristittyjä veljiämme, kun kohtaamme vastustusta palveluksessa? (Apt. 4:29, 31; Ef. 6:18–20; 1. Tess. 2:2.)

  3. Lue Apostolien tekojen 5:17–42.

    Miten jotkut ovat sekä ennen että nykyään suhtautuneet todistajien saarnaamistyöhön järkevästi, vaikka eivät itse olekaan todistajia? (Apt. 5:34–39.)

Kertomus 107

Stefanos kivitetään

  1. Kuka on Stefanos, ja mitä Jumala on auttanut häntä tekemään?

  2. Mitä sellaista Stefanos sanoo, mikä raivostuttaa uskonnolliset johtajat?

  3. Mitä miehet tekevät Stefanokselle raahattuaan hänet kaupungin ulkopuolelle?

  4. Kuka on kuvassa oleva nuori mies, joka seisoo päällysvaatteiden vieressä?

  5. Mitä Stefanos rukoilee Jehovalta ennen kuin hän kuolee?

  6. Mitä meidän tulee Stefanoksen esimerkin mukaisesti tehdä, kun joku tekee meille jotakin pahaa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 6:8–15.

    Millaisilla petollisilla tavoilla uskonnolliset johtajat ovat yrittäneet pysäyttää Jehovan todistajien saarnaamistyön? (Apt. 6:9, 11, 13.)

  2. Lue Apostolien tekojen 7:1–60.

    1. Mikä auttoi Stefanosta puolustamaan tehokkaasti hyvää uutista sanhedrinin edessä, ja mitä voimme oppia hänen esimerkistään? (Apt. 7:51–53; Room. 15:4; 2. Tim. 3:14–17; 1. Piet. 3:15.)

    2. Millainen asenne meillä tulisi olla niitä kohtaan, jotka vastustavat työtämme? (Apt. 7:58–60; Matt. 5:44; Luuk. 23:33, 34.)

Kertomus 108

Matkalla Damaskokseen

  1. Mitä Saul tekee sen jälkeen kun Stefanos on tapettu?

  2. Mitä hämmästyttävää tapahtuu, kun Saul on matkalla Damaskokseen?

  3. Mitä Jeesus käskee Saulia tekemään?

  4. Minkä ohjeen Jeesus antaa Ananiaalle, ja miten Saul saa näkönsä takaisin?

  5. Millä nimellä Saul tulee tunnetuksi, ja mihin häntä käytetään?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 8:1–4.

    Miten vainon aalto, joka koetteli vasta muodostettua kristillistä seurakuntaa, levitti kristillistä uskoa, ja mitä samankaltaista on tapahtunut nykyaikana? (Apt. 8:4; Jes. 54:17.)

  2. Lue Apostolien tekojen 9:1–20.

    Minkä kolmiosaisen tehtävän Jeesus sanoi antavansa Saulille? (Apt. 9:15; 13:5; 26:1; 27:24; Room. 11:13.)

  3. Lue Apostolien tekojen 22:6–16.

    Miten voimme jäljitellä Ananiasta, ja miksi se on tärkeää? (Apt. 22:12; 1. Tim. 3:7; 1. Piet. 1:14–16; 2:12.)

  4. Lue Apostolien tekojen 26:8–20.

    Miten Saulin kääntyminen kristillisyyteen rohkaisee nykyään niitä, joiden puoliso ei ole uskova? (Apt. 26:11; 1. Tim. 1:14–16; 2. Tim. 4:2; 1. Piet. 3:1–3.)

Kertomus 109

Pietari vierailee Corneliuksen luona

  1. Kuka on kuvassa oleva mies, joka kumartaa?

  2. Mitä enkeli sanoo Corneliukselle?

  3. Minkä näyn Jumala antaa Pietarille, kun tämä on Simonin talon katolla Joppessa?

  4. Miksi Pietari sanoo Corneliukselle, ettei tämä saa kumartaa eikä palvoa häntä?

  5. Miksi Pietarin seurassa olevat juutalaiset opetuslapset hämmästyvät?

  6. Mikä tärkeä asia meidän tulisi oppia vierailusta, jonka Pietari tekee Corneliuksen luokse?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 10:1–48.

    Mitä Apostolien tekojen 10:42:ssa olevat Pietarin sanat osoittavat Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisesta? (Matt. 28:19; Mark. 13:10; Apt. 1:8.)

  2. Lue Apostolien tekojen 11:1–18.

    Miten Pietari suhtautui, kun ei-juutalaisia koskeva Jehovan tahto kävi ilmeiseksi, ja miten voimme jäljitellä hänen esimerkkiään? (Apt. 11:17, 18; 2. Kor. 10:5; Ef. 5:17.)

Kertomus 110

Timoteus – Paavalin uusi apulainen

  1. Kuka on kuvassa oleva nuori mies, missä hän asuu, ja minkä nimisiä ovat hänen äitinsä ja isoäitinsä?

  2. Mitä Timoteus vastaa, kun Paavali kysyy, haluaako hän lähteä hänen ja Silaksen mukaan saarnaamaan kaukaisille alueille?

  3. Missä Jeesuksen seuraajia sanotaan ensi kertaa kristityiksi?

  4. Mainitse joitakin kaupunkeja, joissa Paavali, Silas ja Timoteus käyvät lähdettyään Lystrasta.

  5. Miten Timoteus auttaa Paavalia, ja mitä nuorten tulisi nykyään kysyä itseltään?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 9:19–30.

    Miten apostoli Paavali osoitti arvostelukykyä, kun häntä vastustettiin hyvän uutisen takia? (Apt. 9:22–25, 29, 30; Matt. 10:16.)

  2. Lue Apostolien tekojen 11:19–26.

    Miten Apostolien tekojen 11:19–21, 26:ssa oleva kertomus osoittaa, että Jehovan henki opastaa ja ohjaa saarnaamistyössä?

  3. Lue Apostolien tekojen 13:13–16, 42–52.

    Miten Apostolien tekojen 13:51, 52 osoittaa, että opetuslapset eivät antaneet vastustuksen masentaa heitä? (Matt. 10:14; Apt. 18:6; 1. Piet. 4:14.)

  4. Lue Apostolien tekojen 14:1–6, 19–28.

    Miten ilmaus ”he jättivät heidät Jehovan huomaan” auttaa meitä vapautumaan turhista huolista auttaessamme uusia? (Apt. 14:21–23; 20:32; Joh. 6:44.)

  5. Lue Apostolien tekojen 16:1–5.

    Miten se, että Timoteus suostui ympärileikattavaksi, korostaa sitä, että on tärkeää ’tehdä kaikki hyvän uutisen tähden’? (Apt. 16:3; 1. Kor. 9:23; 1. Tess. 2:8.)

  6. Lue Apostolien tekojen 18:1–11, 18–22.

    Mitä Apostolien tekojen 18:9, 10 osoittaa siitä, missä määrin Jeesus itse ohjaa saarnaamistyötä, ja mihin voimme siksi luottaa nykyään? (Matt. 28:20.)

Kertomus 111

Poika joka nukahti

  1. Kuka on kuvan poika, joka makaa maassa, ja mitä hänelle on tapahtunut?

  2. Mitä Paavali tekee nähdessään, että poika on kuollut?

  3. Mihin Paavali, Timoteus ja heidän kanssaan matkustavat ovat menossa, ja mitä tapahtuu, kun he pysähtyvät Miletoksessa?

  4. Mistä profeetta Agabos varoittaa Paavalia, ja miten profeetan sanat toteutuvat?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 20:7–38.

    1. Miten voimme Apostolien tekojen 20:26, 27:ään muistiinmerkittyjen Paavalin sanojen mukaan pysyä ’viattomina kaikkien ihmisten vereen’? (Hes. 33:8; Apt. 18:6, 7.)

    2. Miksi vanhinten tulee opettaessaan ’pysyä lujasti luotettavassa sanassa’? (Apt. 20:17, 29, 30; Tit. 1:7–9; 2. Tim. 1:13.)

  2. Lue Apostolien tekojen 26:24–32.

    Miten Paavali hyödynsi Rooman kansalaisuuttaan täyttäessään Jeesukselta saamaansa saarnaamistehtävää? (Apt. 9:15; 16:37, 38; 25:11, 12; 26:32; Luuk. 21:12, 13.)

Kertomus 112

Haaksirikko saaren edustalla

  1. Mitä tapahtuu laivalle, jossa Paavali on, kun se on lähellä Kreetan saarta?

  2. Mitä Paavali sanoo laivassa oleville?

  3. Miten laiva hajoaa kappaleiksi?

  4. Millaiset ohjeet vastuussa oleva upseeri antaa, ja kuinka monet pääsevät turvallisesti maihin?

  5. Minkä nimiselle saarelle he rantautuvat, ja mitä Paavalille tapahtuu, kun sää paranee?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 27:1–44.

    Miten luottamuksemme Raamatun kertomuksen tarkkuuteen vahvistuu, kun luemme Paavalin merimatkasta Roomaan? (Apt. 27:16–19, 27–32; Luuk. 1:3; 2. Tim. 3:16, 17.)

  2. Lue Apostolien tekojen 28:1–14.

    Mitä kristityt voivat oppia pakanakansoihin kuuluvilta maltalaisilta, jotka osoittivat ”poikkeuksellista ihmisystävällisyyttä” apostoli Paavalia ja hänen haaksirikkoutuneita matkatovereitaan kohtaan? (Apt. 28:1, 2; Hepr. 13:1, 2; 1. Piet. 4:9.)

Kertomus 113

Paavali Roomassa

  1. Keille Paavali saarnaa ollessaan vankina Roomassa?

  2. Kuka on kuvassa oleva vierailija, joka istuu pöydän ääressä, ja mitä hän tekee Paavalin hyväksi?

  3. Kuka on Epafroditos, ja mitä hän ottaa mukaansa, kun hän palaa Filippiin?

  4. Miksi Paavali kirjoittaa kirjeen hyvälle ystävälleen Filemonille?

  5. Mitä Paavali tekee, kun hän pääsee vapaaksi, ja mitä hänelle tapahtuu myöhemmin?

  6. Ketä Jehova käyttää kirjoittamaan Raamatun viimeiset kirjat, ja mistä Ilmestyskirja kertoo?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Apostolien tekojen 28:16–31 ja Filippiläiskirjeen 1:13.

    Miten Paavali käytti aikansa ollessaan vankina Roomassa, ja miten hänen horjumaton uskonsa vaikutti kristilliseen seurakuntaan? (Apt. 28:23, 30; Fil. 1:14.)

  2. Lue Filippiläiskirjeen 2:19–30.

    Millaisia arvostavia ajatuksia Paavali esitti Timoteuksesta ja Epafroditoksesta, ja miten voimme jäljitellä Paavalin esimerkkiä? (Fil. 2:20, 22, 25, 29, 30; 1. Kor. 16:18; 1. Tess. 5:12, 13.)

  3. Lue Filemonin kirjeen 1–25.

    1. Millä perusteella Paavali kehotti Filemonia toimimaan oikein, ja miten tämä opastaa vanhimpia nykyään? (Filem. 9; 2. Kor. 8:8; Gal. 5:13.)

    2. Miten Filemonin kirjeen 13, 14:ssä olevat Paavalin sanat osoittavat, että hän kunnioitti toisten seurakuntaan kuuluvien omaatuntoa? (1. Kor. 8:7, 13; 10:31–33.)

  4. Lue 2. Timoteuksen kirjeen 4:7–9.

    Miten voimme apostoli Paavalin tavoin luottaa siihen, että Jehova palkitsee meidät, jos pysymme uskollisina loppuun saakka? (Matt. 24:13; Hepr. 6:10.)

Kertomus 114

Kaiken pahuuden loppu

  1. Miksi Raamattu puhuu taivaassa olevista hevosista?

  2. Minkä niminen on Jumalan sota, joka käydään maan päällä olevia pahoja ihmisiä vastaan, ja mikä on sen tarkoitus?

  3. Kuka kuvassa johtaa taistelua, miksi hänellä on kruunu, ja mitä hänen miekkansa tarkoittaa?

  4. Miksi meidän ei pitäisi hämmästyä sitä, että Jumala hävittää pahat ihmiset, kun otetaan huomioon, mitä kertomuksissa 10, 15 ja 33 kerrottiin?

  5. Miten kertomukset 36 ja 76 osoittavat, että Jumala hävittää pahat, vaikka he väittävätkin palvovansa häntä?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Ilmestyksen 19:11–16.

    1. Miten Raamattu osoittaa, että valkoisen hevosen ratsastaja on Jeesus Kristus? (Ilm. 1:5; 3:14; 19:11; Jes. 11:4.)

    2. Miten Jeesuksen yllä oleva ”verellä vihmottu päällysvaippa” vahvistaa sen, että hänen voittonsa on varma ja täydellinen? (Ilm. 14:18–20; 19:13.)

    3. Ketkä todennäköisesti kuuluvat armeijaan, joka seuraa valkoisella hevosella ratsastavaa Jeesusta? (Ilm. 12:7; 19:14; Matt. 25:31, 32.)

Kertomus 115

Uusi paratiisi maan päällä

  1. Millaisista olosuhteista saamme Raamatun mukaan nauttia paratiisimaassa?

  2. Mitä Raamattu lupaa niille, jotka tulevat elämään paratiisissa?

  3. Milloin Jeesus saa aikaan tämän ihmeellisen muutoksen?

  4. Mitä Jeesus teki maan päällä osoittaakseen, mitä hän tulee tekemään Jumalan valtakunnan Kuninkaana?

  5. Mistä Jeesus ja hänen taivaalliset hallitsijatoverinsa pitävät huolen, kun he hallitsevat taivaasta käsin maata?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Ilmestyksen 5:9, 10.

    Miksi voimme luottaa siihen, että ne jotka hallitsevat maata tuhatvuotiskaudella, ovat myötätuntoisia ja armollisia kuninkaita ja pappeja? (Ef. 4:20–24; 1. Piet. 1:7; 3:8; 5:6–10.)

  2. Lue Ilmestyksen 14:1–3.

    Mitä merkitsee se, että 144000:n otsaan on kirjoitettu Isän nimi ja Karitsan nimi? (1. Kor. 3:23; 2. Tim. 2:19; Ilm. 3:12.)

Kertomus 116

Miten voimme saada ikuisen elämän?

  1. Mitä tietoa meidän täytyy hankkia, jos haluamme elää ikuisesti?

  2. Mistä voimme saada tietoa Jehova Jumalasta ja Jeesuksesta, kuten käy ilmi siitä, mitä kuvan pikku tyttö ja hänen ystävänsä tekevät?

  3. Mikä toinen kirja kuvassa on, ja miksi meidän tulisi lukea sitä usein?

  4. Mitä muuta tarvitaan kuin tietoa Jehovasta ja Jeesuksesta, jotta voisi saada ikuisen elämän?

  5. Mitä opimme kertomuksesta 69?

  6. Mitä osoittaa pikku Samuelin hyvä esimerkki, josta kerrottiin kertomuksessa 55?

  7. Miten voimme seurata Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä, ja mitä hyötyä siitä on meille tulevaisuudessa?

Lisäkysymyksiä:

  1. Lue Johanneksen 17:3.

    Miten Raamattu osoittaa, että tiedon hankkiminen Jehova Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta merkitsee muutakin kuin vain asioiden ulkoa opettelua? (Matt. 7:21; Jaak. 2:18–20; 1. Joh. 2:17.)

  2. Lue psalmi 145:1–21.

    1. Mainitse joitakin niistä monista syistä, joita meillä on ylistää Jehovaa. (Ps. 145:8–11; Ilm. 4:11.)

    2. Miten Jehova on ”hyvä kaikille”, ja miten tämän tulisi vetää meitä entistä lähemmäksi häntä? (Ps. 145:9; Matt. 5:43–45.)

    3. Mitä haluamme tehdä, jos rakastamme Jehovaa? (Ps. 119:171, 172, 175; 145:11, 12, 21.)