Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

8. LUKU

Ennalleen palauttava voima – Jehova ”tekee kaiken uudeksi”

Ennalleen palauttava voima – Jehova ”tekee kaiken uudeksi”

1, 2. Millaisia menetyksiä voimme joutua kokemaan nykyään, ja miten ne vaikuttavat meihin?

 LAPSI kadottaa tai rikkoo rakkaan lelun, ja häneltä pääsee lohduton itku. Se kuulostaa sydäntäsärkevältä! Mutta oletko koskaan nähnyt, miten lapsen kasvot kirkastuvat ja suu vetäytyy hymyyn, kun isä tai äiti selvittää tilanteen? Vanhemmille lelun löytäminen tai jopa korjaaminen voi olla helppoa. Mutta lapsi on aivan ihmeissään. Se mikä näytti jo lopullisesti menetetyltä, onkin taas kunnossa.

2 Jehovalla, täydellisellä Isällä, on voima palauttaa ennalleen se, minkä takaisin saaminen voi näyttää meistä toivottomalta. Näinä ”kriittisinä aikoina, joista on vaikea selviytyä”, koemme paljon vakavia menetyksiä (2. Timoteukselle 3:1–5). Voimme yhtäkkiä menettää kotimme, omaisuutemme, työpaikkamme tai jopa terveytemme. Meitä saattaa hirvittää myös ympäristön tuhoutuminen ja monien eliölajien kuoleminen sukupuuttoon. Mikään ei silti koske meihin yhtä kipeästi kuin läheisen ihmisen kuolema. Menetyksen ja voimattomuuden tunne voi olla musertava. (2. Samuelin kirja 18:33.)

3. Mikä lohdullinen tulevaisuudennäkymä esitetään Apostolien tekojen 3:21:ssä, ja minkä välityksellä Jehova toteuttaa sen?

3 Miten lohdullista siksi onkaan tietää, että Jehovalla on voimaa palauttaa kaikki ennalleen! Kuten saamme nähdä, Jumala pystyy ja tulee palauttamaan ennalleen hämmästyttävän monenlaisia asioita meille ihmisille. Raamattu osoittaa, että Jehovan tarkoituksena on todellisuudessa ”palauttaa ennalleen – – kaikki” (Apostolien teot 3:21). Jehova saa tämän aikaan messiaanisen valtakunnan välityksellä, jota hallitsee hänen Poikansa Jeesus Kristus. Todisteet osoittavat, että valtakunta alkoi hallita taivaassa vuonna 1914 (Matteus 24:3–14). a Tarkastelemme nyt joitakin suurenmoisia asioita, joita Jehova palauttaa ennalleen. Yksi niistä on nähtävissä ja koettavissa jo nykyään, toiset toteutuvat tulevaisuudessa.

Puhdas palvonta palautetaan ennalleen

4, 5. Mitä Jumalan kansalle tapahtui vuonna 607 eaa., ja minkä toivon Jehova esitti sille?

4 Jehova on palauttanut ennalleen muun muassa puhtaan palvonnan. Tarkastellaanpa lyhyesti Juudan valtakunnan historiaa ymmärtääksemme paremmin Jehovan ennalleen palauttavaa voimaa (Roomalaisille 15:4).

5 Kuvittelehan, miltä uskollisista juutalaisista tuntui vuonna 607 eaa., kun Jerusalem tuhottiin. Heidän rakas kaupunkinsa hävitettiin ja sen muurit revittiin maan tasalle. Mikä pahempaa, Salomon rakentama upea temppeli, Jehovan puhtaan palvonnan ainoa keskus koko maailmassa, muuttui raunioiksi (Psalmit 79:1). Eloon jääneet vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin, ja autio kotimaa jäi villieläimille (Jeremia 9:11). Ihmisen näkökulmasta katsottuna kaikki oli menetetty (Psalmit 137:1). Mutta Jehova, joka oli jo kauan etukäteen ennustanut tuhon, antoi toivon siitä, että ennalleen palauttamisen aika koittaisi.

6–8. a) Mikä toistuva teema esiintyy heprealaisten profeettojen kirjoituksissa, ja miten heidän esittämänsä profetiat täyttyivät ensimmäisen kerran? b) Millä tavoin monet ennalleen palauttamista koskevat profetiat ovat täyttyneet nykyään?

6 Ennalleen palauttaminen oli toistuva teema heprealaisten profeettojen kirjoituksissa. b Jehova lupasi heidän välityksellään, että maa asutettaisiin uudelleen, siitä tulisi jälleen hedelmällinen ja se olisi suojassa villieläimiltä ja vihollisten hyökkäyksiltä. Hän sanoi, että siitä tulisi kuin paratiisi. (Jesaja 65:25; Hesekiel 34:25; 36:35.) Ennen kaikkea juutalaiset alkaisivat jälleen palvoa Jehovaa oikealla tavalla ja temppeli rakennettaisiin uudelleen (Miika 4:1–5). Nämä ennustukset antoivat pakkosiirtolaisuudessa eläville juutalaisille toivoa ja auttoivat heitä kestämään 70-vuotisen vankeutensa Babylonissa.

7 Vihdoin tuli Jehovan aika toimia. Babylonista vapautetut juutalaiset palasivat Jerusalemiin ja rakensivat sinne uudelleen Jehovan temppelin (Esra 1:1, 2). Niin kauan kuin he palvoivat Jehovaa, hän siunasi heitä ja teki heidän maastaan hedelmällisen ja vauraan. Hän suojeli heitä vihollisilta sekä villieläimiltä, jotka olivat saaneet vaeltaa alueella vapaasti vuosikymmeniä. Miten iloisia heidän onkaan täytynyt olla, kun he näkivät Jehovan käyttävän voimaansa tällä tavalla! Nuo tapahtumat olivat kuitenkin vain profetioiden ensimmäinen, rajallinen täyttymys. Suurempi täyttymys koittaisi ”päivien lopulla”, meidän aikanamme, kun Jeesus, kuningas Daavidin perillinen, asetettaisiin valtaistuimelle (Jesaja 2:2–4; 9:6, 7).

8 Pian sen jälkeen kun Jeesus oli asetettu taivaallisen valtakunnan valtaistuimelle vuonna 1914, hän ryhtyi huolehtimaan Jumalan maan päällä olevan uskollisen kansan hengellisistä tarpeista. Aivan kuten persialainen valloittaja Kyyros vapautti juutalaiset Babylonista vuonna 537 eaa., Jeesus vapautti maan päällä olevat hengelliset juutalaiset eli omat seuraajansa ”Suuren Babylonin”, väärän uskonnon maailmanmahdin, vaikutuspiiristä (Ilmestys 18:1–5; Roomalaisille 2:29). Vuodesta 1919 lähtien tosi kristityt ovat taas palvoneet Jehovaa niin kuin hän haluaa (Malakia 3:1–5). Siitä lähtien he ovat olleet puhdistetussa hengellisessä temppelissä, joka kuvaa Jumalan järjestelyä puhdasta palvontaa varten. Miksi tämä on tärkeää meille nykyään?

Miksi hengellinen ennalleen palauttaminen on tärkeää?

9. Mitä kristikunnan kirkot tekivät Jumalan palvonnalle apostolien ajan jälkeen, mutta mitä Jehova on tehnyt meidän päivinämme?

9 Katsotaanpa asiaa historiallisesta näkökulmasta. Ensimmäisellä vuosisadalla kristityt saivat monia hengellisiä siunauksia. Jeesus ja apostolit kuitenkin ennustivat, että tosi palvonta turmeltuisi ja katoaisi (Matteus 13:24–30; Apostolien teot 20:29, 30). Apostolien ajan jälkeen syntyi kristikunta. Sen papit omaksuivat pakanallisia oppeja ja tapoja. He myös antoivat Jumalasta hyvin etäisen vaikutelman, kun he kuvailivat hänet käsittämättömäksi kolminaisuudeksi sekä opettivat ihmiset tunnustamaan syntinsä papeille ja rukoilemaan Mariaa ja ”pyhimyksiä” Jehovan sijasta. Mitä Jehova on tehnyt nyt kun tällainen turmeltuneisuus on kestänyt satoja vuosia? Keskellä nykyistä maailmaa – joka on uskonnollisten valheiden kyllästämä ja jumalattomien tapojen saastuttama – hän on palauttanut ennalleen puhtaan palvonnan! Voidaan liioittelematta sanoa, että tämä on nykyajan tärkeimpiä kehitysvaiheita.

10, 11. a) Mitkä kaksi seikkaa sisältyvät hengelliseen paratiisiin, ja miten ne liittyvät sinuun? b) Millaisia ihmisiä Jehova on koonnut hengelliseen paratiisiin, ja mitä he saavat nähdä omin silmin?

10 Tosi kristityt saavat siis nykyään olla hengellisessä paratiisissa, josta tulee aina vain parempi ja parempi. Mitä tähän paratiisiin sisältyy? Pääasiassa kaksi seikkaa. Ensimmäinen on tosi Jumalan, Jehovan, puhdas palvonta. Hän on vapauttanut meidät uskonnollisista valheista. Hän on antanut meille hengellistä ruokaa, jonka ansiosta voimme oppia tuntemaan hänet, miellyttää häntä ja päästä häntä lähelle. (Johannes 4:24.) Toinen hengelliseen paratiisiin liittyvä seikka koskee ihmisiä. Jesajan ennustuksen mukaisesti Jehova on ”päivien lopulla” opettanut palvojansa rakastamaan rauhaa, emmekä siksi ole mukana sodissa. Hän auttaa meitä puutteistamme huolimatta pukemaan yllemme ”uuden persoonallisuuden”. Saamme häneltä pyhää henkeä, joka tuottaa meissä kaunista hedelmää. (Efesolaisille 4:22–24; Galatalaisille 5:22, 23.) Kun annat Jumalan hengen vaikuttaa elämääsi, osoitat kuuluvasi hengelliseen paratiisiin.

11 Jehova on koonnut hengelliseen paratiisiin sellaisia ihmisiä, joita hän rakastaa: ihmisiä, jotka rakastavat häntä, jotka rakastavat rauhaa ja ”jotka ymmärtävät, että heillä on hengellisiä tarpeita” (Matteus 5:3). He saavat tulevaisuudessa nähdä omin silmin jotakin vielä hämmästyttävämpää, kun ihmiskunta ja koko maapallo saatetaan ennalleen.

”Minä teen kaiken uudeksi”

12, 13. a) Miksi ennalleen palauttamista koskevilla profetioilla täytyy olla myös kirjaimellinen täyttymys? b) Mikä on Jehovan maata koskeva tarkoitus, ja miksi se antaa meille toivoa tulevaisuudesta?

12 Monet ennalleen palauttamista koskevat profetiat täyttyvät myös kirjaimellisesti. Esimerkiksi Jesaja kirjoitti ajasta, jolloin sairaat, rammat, sokeat ja kuurot parannettaisiin ja jopa kuolema poistettaisiin ikuisiksi ajoiksi (Jesaja 25:8; 35:1–7). Sellaiset lupaukset eivät täyttyneet kirjaimellisesti muinaisessa Israelissa. Vaikka olemme nähneet noiden lupausten täyttyvän hengellisessä mielessä nykyään, on kaikki syyt uskoa, että tulevaisuudessa ne täyttyvät kirjaimellisesti ja hyödyttävät koko ihmiskuntaa. Mistä tiedämme sen?

13 Jehova teki Eedenissä selväksi maata koskevan tarkoituksensa: Täällä asuisi terve, onnellinen ja yksimielinen ihmissuku. Ihmiset huolehtisivat maapallosta ja kaikista sen eläimistä ja tekisivät siitä paratiisin. (1. Mooseksen kirja 1:28.) Asiat ovat nykyään aivan toisella tolalla. Voimme silti olla varmoja, että Jehovan lupaukset eivät milloinkaan jää täyttymättä (Jesaja 55:10, 11). Jeesus tulee Jehovan asettamana kuninkaana saamaan aikaan tämän maailmanlaajuisen paratiisin (Luukas 23:43).

14, 15. a) Miten Jehova ”tekee kaiken uudeksi”? b) Millaista elämä tulee olemaan paratiisissa, ja mikä siinä vetoaa sinuun kaikkein eniten?

14 Kuvittele, miten koko maapallo muutetaan paratiisiksi! Jehova sanoo tuosta ajasta: ”Minä teen kaiken uudeksi.” (Ilmestys 21:5.) Mietihän, mitä se merkitsee. Kun Jehova on tuhonnut nykyisen pahan maailman, jäljelle jäävät ”uusi taivas ja uusi maa”, toisin sanoen uusi hallitus, joka hallitsee taivaasta käsin, ja uusi maanpäällinen yhteiskunta, joka koostuu Jehovaa rakastavista ja hänen tahtonsa mukaan elävistä ihmisistä (2. Pietarin kirje 3:13). Saatana demoneineen menettää toimintamahdollisuutensa (Ilmestys 20:3). Ensimmäistä kertaa tuhansiin vuosiin ihmiskunta on vapaa tuosta turmeltuneesta, vihamielisestä ja kielteisestä vaikutuksesta. Helpotuksen tunne on varmasti valtava.

15 Vihdoinkin voimme huolehtia tästä kauniista planeetasta sillä tavoin kuin oli alun perin tarkoitus. Ympäristöllä on luonnostaan kyky palautua ennalleen. Saastuneet järvet ja joet voivat puhdistua, jos saastumisen syy poistetaan, ja taistelujen tärvelemät alueet voivat elpyä, jos sota lakkaa. Tulee olemaan hyvin nautittavaa työskennellä luonnon ehdoilla ja olla mukana muuttamassa maapalloa ihastuttavaksi puistoksi, maailmanlaajuiseksi Eedenin puutarhaksi! Ihminen ei enää vastuuttomasti tuhoa eläin- ja kasvilajeja, vaan elää rauhassa koko luomakunnan kanssa. Ei edes lasten tarvitse pelätä villieläimiä. (Jesaja 9:6, 7; 11:1–9.)

16. Miten Jehova käyttää paratiisissa voimaansa sinun hyväksesi?

16 Saamme myös omakohtaisesti kokea, miten Jehova käyttää ennalleen palauttavaa voimaansa. Harmageddonista elossa säilyneet saavat täydellisen terveyden. Jeesus toimii samalla tavalla kuin ollessaan maan päällä: hän käyttää Jumalalta saamaansa voimaa ja palauttaa näön sokeille, kuulon kuuroille sekä terveen ruumiin rammoille ja heikkokuntoisille (Matteus 15:30). Iäkkäät iloitsevat, kun heistä tulee taas yhtä voimakkaita ja terveitä kuin he olivat nuorina (Job 33:25). Rypyt siliävät, raajat oikenevat, ja lihakset jäntevöityvät. Koko uskollinen ihmiskunta tuntee, miten synnin ja epätäydellisyyden vaikutukset vähitellen häviävät. Kuinka kiitollisia olemmekaan Jehova Jumalalle siitä, että hän käyttää voimaansa näin ihmeellisellä tavalla! Se on varmasti jännittävää aikaa, johon liittyy vielä eräs erityisen koskettava piirre.

Elämä palautetaan kuolleille

17, 18. a) Miksi Jeesus nuhteli saddukeuksia? b) Missä tilanteessa Elia pyysi Jehovaa herättämään ihmisen kuolleista?

17 Ensimmäisellä vuosisadalla eläneistä uskonnollisista johtajista saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen. Jeesus nuhteli heitä sanoen: ”Te erehdytte, koska ette tunne Raamatun kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” (Matteus 22:29.) Raamattu tosiaan paljastaa, että Jehovalla on voimaa palauttaa kuolleet eloon.

18 Kuvittelehan, mitä tapahtui Elian päivinä. Muuan leski piteli sylissään ainoan lapsensa velttoa ruumista. Poika oli kuollut. Profeetta Elia, joka oli ollut lesken vieraana jonkin aikaa, oli varmasti järkyttynyt. Hän oli aiemmin auttanut pelastamaan saman lapsen nälkiintymiseltä. Hän oli hyvinkin saattanut kiintyä tuohon lapseen. Äiti oli murtunut. Poika oli ollut ainoa elävä muisto hänen edesmenneestä miehestään. Hän oli ehkä toivonut, että poika huolehtisi hänestä hänen vanhoilla päivillään. Surun sokaisemana leski pelkäsi, että häntä rangaistiin jostakin menneestä rikkomuksesta. Elia ei enää kestänyt katsella tätä murhenäytelmää. Hän otti ruumiin varovasti äidin sylistä, kantoi sen ylös huoneeseensa ja pyysi Jehova Jumalaa palauttamaan lapsen elämän. (1. Kuninkaiden kirja 17:8–21.)

19, 20. a) Miten Abraham ilmaisi uskovansa Jehovan voimaan, ja mihin sellainen usko perustui? b) Miten Jehova palkitsi Elian uskon?

19 Elia ei ollut ensimmäinen, joka uskoi ylösnousemukseen. Satoja vuosia aikaisemmin Abraham uskoi, että Jehovalla oli voimaa palauttaa kuolleet eloon, ja syystäkin. Kun hän oli 100-vuotias ja Saara 90-vuotias, Jehova palautti ihmeen välityksellä heidän lisääntymiskykynsä ja Saara synnytti pojan (1. Mooseksen kirja 17:17; 21:2, 3). Kun poika oli myöhemmin varttunut aikuiseksi, Jehova pyysi Abrahamia uhraamaan hänet. Abraham ilmaisi uskoa ja luotti siihen, että Jehova voisi palauttaa rakkaan Iisakin henkiin. (Heprealaisille 11:17–19.) Niinpä hän oli valmis nousemaan vuorelle ja uhraamaan Iisakin. Abrahamin vahva usko saattaa selittää, miksi hän vakuutti palvelijoilleen, että he palaisivat tuolta vuorelta yhdessä Iisakin kanssa (1. Mooseksen kirja 22:5).

”Katso, poikasi elää”

20 Jehova ei antanut tilanteen edetä niin pitkälle, että Abraham olisi uhrannut Iisakin, joten ylösnousemusta ei silloin tarvittu. Elian tapauksessa lesken poika oli kuitenkin jo kuollut, mutta hän ei olisi kuolleena kauan. Jehova palkitsi profeetan uskon herättämällä lapsen eloon. Sitten Elia ojensi pojan takaisin äidille ja lausui unohtumattomat sanat: ”Katso, poikasi elää.” (1. Kuninkaiden kirja 17:22–24.)

21, 22. a) Mikä oli Raamatussa kerrottujen ylösnousemusten tarkoitus? b) Kuinka monia kuolleita herätetään paratiisissa, ja kuka sen saa aikaan?

21 Tämä on ensimmäinen kerta, kun Raamatussa kerrotaan Jehovan käyttäneen voimaansa ihmiselämän palauttamiseen. Myöhemmin Jehova antoi myös Elisalle, Jeesukselle, Paavalille ja Pietarille voimaa palauttaa kuolleita eloon. Kuolleista herätetyt kuolivat tietysti aikanaan uudelleen. Heitä koskevat Raamatun kertomukset antavat kuitenkin suurenmoista esimakua tulevasta.

22 Paratiisissa Jeesuksesta tulee ”ylösnousemus ja elämä” (Johannes 11:25). Hän herättää kuolleista lukemattomia miljoonia ihmisiä ja antaa heille mahdollisuuden elää ikuisesti maan päällä (Johannes 5:28, 29). Kuvittele, millaisia jälleennäkemisiä koetaan, kun kuoleman pitkään erottamat läheiset ystävät ja sukulaiset halaavat toisiaan ja ovat pakahtua ilosta! Koko ihmiskunta tulee ylistämään Jehovaa hänen ennalleen palauttavan voimansa vuoksi.

23. Mikä oli kaikkein suurin näyte Jehovan voimasta, ja miten se antaa takeen tulevaisuudentoivomme täyttymisestä?

23 Mikä on vahvin tae siitä, että Jehova pystyy palauttamaan kuolleet eloon? Kaikkein suurin näyte Jehovan voimasta oli se, että hän herätti kuolleista Poikansa Jeesuksen ja teki hänestä kaikkia enkeleitä mahtavamman henkiolennon. Ylösnoussut Jeesus näyttäytyi sadoille ihmisille (1. Korinttilaisille 15:5, 6). Tämän pitäisi saada skeptisimmätkin epäilijät vakuuttuneiksi siitä, että Jehovalla on voimaa palauttaa elämä.

24. Miksi voimme luottaa siihen, että Jehova herättää kuolleet, ja mikä hieno toivo meillä on?

24 Jehovalla on voimaa herättää kuolleita, ja hän myös haluaa tehdä niin. Uskollinen Job sanoi pyhän hengen ohjauksessa, että Jehova ikävöi kuolleita. Hän odottaa sitä, että voi palauttaa heidät eloon. (Job 14:15.) On mahtavaa, että Jehova haluaa käyttää voimaansa näin suurenmoisella tavalla! Muista kuitenkin, että ylösnousemus on vain yksi monista tavoista, joilla Jehova käyttää ennalleen palauttavaa voimaansa. Kun pysyt lähellä Jehovaa, voit olla näkemässä, kun hän ”tekee kaiken uudeksi” (Ilmestys 21:5).

a Kun messiaaninen valtakunta perustettiin ja uskollisen kuningas Daavidin perillinen asetettiin valtaistuimelle, ”tuli aika palauttaa ennalleen – – kaikki”. Jehova oli luvannut Daavidille, että tämän perillinen hallitsisi ikuisesti (Psalmit 89:35–37). Mutta Babylonian tuhottua Jerusalemin vuonna 607 eaa. Jumalan valtaistuimella ei istunut ketään Daavidin ihmisjälkeläistä. Jeesuksesta, joka syntyi maan päälle Daavidin perillisenä, tuli tuo kauan aikaisemmin luvattu kuningas, kun hänet asetettiin valtaistuimelle taivaassa.

b Esimerkiksi Mooses, Jesaja, Jeremia, Hesekiel, Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Miika ja Sefanja käsittelivät kaikki tätä teemaa.