Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

18. LUKU

”Jumalan sanan” viisaus

”Jumalan sanan” viisaus

1, 2. Minkä ”kirjeen” Jehova on kirjoittanut meille ja miksi?

 OLETKO joskus saanut kirjeen kaukana asuvalta rakkaalta ystävältä? Harva asia ilahduttaa yhtä paljon kuin sydämellinen kirje läheiseltä ihmiseltä. Meistä on mukava kuulla, miten hän voi, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut ja millaisia suunnitelmia hänellä on. Tällainen yhteydenpito tuo ystävät lähelle toisiaan, vaikka he olisivat fyysisesti kaukana toisistaan.

2 Kaikkein arvokkain ”kirje”, jonka olemme saaneet, on Raamattu. Rakas ystävämme Jehova on kirjoittanut sen meille, koska hän haluaa olla meille läheinen. Siinä hän kertoo, kuka hän on, mitä hän on tehnyt, mitä hän aikoo tehdä ja paljon muuta. Äärettömän viisas Jumalamme valitsi parhaan tavan viestiä meille. Se miten Raamattu on kirjoitettu ja mitä se sisältää, heijastaa verratonta viisautta.

Miksi kirjoitettu Sana?

3. Millä tavalla Jehova välitti lain Moosekselle?

3 Joku voisi miettiä, miksei Jehova käyttänyt viestimiseen jotakin vaikuttavampaa menetelmää, vaikkapa taivaasta kuuluvaa ääntä. Itse asiassa Jehova toisinaan puhuikin taivaasta enkelien välityksellä, esimerkiksi antaessaan lain Israelille (Galatalaisille 3:19). Ääni taivaasta herätti kunnioittavaa pelkoa; se kauhistutti israelilaisia siinä määrin, että he pyysivät Jehovaa puhumaan heille mieluummin Mooseksen välityksellä (2. Mooseksen kirja 20:18–20). Niinpä laki, joka sisältää yli 600 säädöstä, välitettiin Moosekselle suullisesti, sana sanalta.

4. Selitä, miksei puhuttu sana olisi ollut luotettava menetelmä välittää eteenpäin Jumalan lakeja.

4 Mitä jos lakia ei olisi lainkaan kirjoitettu muistiin? Olisiko Mooses kyennyt muistamaan tuon yksityiskohtaisen kokoelman täsmällisen sanamuodon ja välittämään sen virheettömästi kansalle? Entä myöhemmät sukupolvet? Olisiko heidän pitänyt luottaa pelkkään puhuttuun sanaan? Se tuskin olisi ollut luotettava menetelmä siirtää eteenpäin Jumalan lakeja. Kuvittelehan, mitä tapahtuisi, jos sinun pitäisi välittää jokin kertomus monelle ihmiselle siten, että jokainen kertoisi sen vuorollaan seuraavalle. Tarina, jonka viimeinen kuulisi, olisi todennäköisesti hyvin erilainen kuin alkuperäinen kertomus. Jumala ei antanut omalle lailleen käydä näin.

5, 6. Mitä Jehova käski Mooseksen tehdä hänen sanoilleen, ja miksi on hienoa, että Jehovan sana on meillä kirjallisena?

5 Jumala päätti viisaasti kirjoituttaa sanansa muistiin. Hän käski Moosesta: ”Kirjoita nämä sanat muistiin, sillä niiden mukaisesti minä teen liiton sinun ja Israelin kanssa.” (2. Mooseksen kirja 34:27.) Niin Raamattua alettiin kirjoittaa vuonna 1513 eaa. Seuraavien 1 610 vuoden aikana Jehova puhui ”monessa tilanteessa ja monin tavoin” noin 40 miehelle, jotka sitten kirjoittivat Raamatun (Heprealaisille 1:1). Ajan mittaan työlleen omistautuneet ihmiset tekivät äärimmäisen tunnollisesti jäljennöksiä, jotta Raamattu säilyisi (Esra 7:6; Psalmit 45:1).

6 Jehova on tosiaan antanut meille hienon lahjan viestimällä meille kirjallisesti. Oletko joskus saanut kirjeen, joka on ollut sinulle niin tärkeä – ehkä oikeaan aikaan tuomansa lohdutuksen vuoksi – että olet säästänyt sen ja lukenut sitä yhä uudelleen? Tällainen on myös Jehovan meille kirjoittama ”kirje”. Koska Jehova kirjoitutti sanansa muistiin, voimme säännöllisesti lukea ja mietiskellä niitä (Psalmit 1:2). Voimme saada Raamatun kirjoituksista lohdutusta aina kun sitä tarvitsemme (Roomalaisille 15:4).

Miksi kirjoittajina ihmisiä?

7. Miten Jehovan viisaus näkyy siitä, että hän käytti kirjoittajina ihmisiä?

7 Jehovan viisaus näkyy myös siitä, että hän käytti Sanansa kirjoittajina ihmisiä. Tuntuisiko Raamattu yhtä vetoavalta, jos Jehova olisi kirjoituttanut sen enkeleillä? He olisivat kyllä voineet kuvailla Jehovaa korkean asemansa mahdollistamasta näkökulmasta käsin, ilmaista oman kiintymyksensä häntä kohtaan ja kertoa ihmisistä, jotka palvelivat uskollisesti Jumalaa. Mutta koska enkelit ovat täydellisiä ja heillä on paljon enemmän tietoa, kokemusta ja voimaa kuin meillä, olisimmeko todella voineet tuntea heidän näkökulmansa omaksemme? (Heprealaisille 2:6, 7.)

8. Miten raamatunkirjoittajat saivat käyttää omia henkisiä kykyjään? (Ks. myös alaviite.)

8 Käyttämällä kirjoittajina ihmisiä Jehova antoi meille juuri sen, mitä tarvitsemme: kirjakokoelman, joka ”on kirjoitettu Jumalan hengen ohjauksessa” mutta jossa silti on inhimillisyyttä (2. Timoteukselle 3:16). Miten hän sai tämän aikaan? Monissa tapauksissa hän ilmeisesti antoi kirjoittajien käyttää omia henkisiä kykyjään, kun he yrittivät ”löytää miellyttäviä sanoja ja kirjoittaa täsmällisiä ja paikkansapitäviä sanoja” (Saarnaaja 12:10, 11). Tämä selittää Raamatun tyylien moninaisuuden, sillä kirjoituksista heijastuu yksittäisten kirjoittajien tausta ja persoonallisuus. a Silti nämä miehet ”puhuivat pyhän hengen ohjauksessa sen, mikä oli lähtöisin Jumalalta” (2. Pietarin kirje 1:21). Siksi lopputulos on todella ”Jumalan sana” (1. Tessalonikalaisille 2:13).

”Koko Raamattu on kirjoitettu Jumalan hengen ohjauksessa”

9, 10. Miksi se, että kirjoittajat olivat ihmisiä, lisää Raamatun lämpöä ja vetoavuutta?

9 Se että kirjoittajat olivat ihmisiä, antaa Raamatulle valtavasti lämpöä ja lisää sen vetoavuutta. Kirjoittajilla oli samanlaisia tunteita kuin meilläkin. Epätäydellisinä he kohtasivat samanlaisia vastoinkäymisiä ja paineita kuin me. Joissakin tapauksissa Jehovan henki ohjasi heidät kirjoittamaan omista tunteistaan ja kamppailuistaan (2. Korinttilaisille 12:7–10). Niinpä he kirjoittivat minämuodossa, mitä enkelit eivät olisi voineet tehdä.

10 Yksi esimerkki tästä on Israelin kuningas Daavid. Syyllistyttyään vakaviin synteihin hän kirjoitti psalmin, jossa hän kertoi syvimmistä tunteistaan ja pyysi Jumalalta anteeksiantoa. Hän kirjoitti: ”Puhdista minut synnistäni. Tiedän hyvin väärintekoni, ja syntini on koko ajan mielessäni. Minä synnyin syyllisenä, äitini kohdussa sain alkuni syntisenä. Älä heitä minua pois läheltäsi äläkä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Murtunut henki kuuluu uhreihin, jotka Jumala hyväksyy. Särkynyttä ja musertunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.” (Psalmit 51:2, 3, 5, 11, 17.) Eikö näistä sanoista välity kirjoittajan ahdistus? Kuka muu kuin epätäydellinen ihminen voisi ilmaista tällaisia syviä tunteita?

Miksi kirja ihmisistä?

11. Millaisia tosielämän kertomuksia Raamatussa on ”meille opetukseksi”?

11 Raamatun vetoavuutta lisää myös se, että siinä kerrotaan todellisista ihmisistä, niin Jumalan palvelijoista kuin muistakin. Saamme lukea heidän kokemuksistaan, vaikeuksistaan ja iloistaan. Näemme, mihin heidän valintansa johtivat. Nämä tosielämän kertomukset otettiin mukaan ”meille opetukseksi” (Roomalaisille 15:4). Niiden välityksellä Jehova opettaa koskettavalla tavalla. Tarkastellaanpa tästä muutamia esimerkkejä.

12. Mitä hyötyä meille on jumalattomia ihmisiä koskevista Raamatun kertomuksista?

12 Raamattu kertoo petollisista, jumalattomista ihmisistä ja siitä, miten heille kävi. Kertomuksissa nähdään, miten epämieluisat ominaisuudet ilmenevät käytännössä, jolloin on helpompi käsittää, mikä tekee niistä niin vastenmielisiä. Mikä voisi olla tehokkaampi tapa opettaa, että on väärin pettää ystävä, kuin kertomus Juudaksesta, joka juonitteli Jeesusta vastaan ja kavalsi hänet? (Matteus 26:14–16, 46–50; 27:3–10.) Tällaiset esimerkit elävästä elämästä menevät suoraan sydämeen ja auttavat meitä tunnistamaan ja torjumaan vastenmielisiä piirteitä.

13. Miten Raamattu auttaa meitä ymmärtämään hyviä ominaisuuksia?

13 Raamatussa kuvaillaan myös monia uskollisia Jumalan palvelijoita. He ovat eläviä esimerkkejä ominaisuuksista, joita meidän täytyy kehittää voidaksemme päästä lähelle Jumalaa. Ajatellaan vaikkapa uskoa. Raamattu määrittelee sen ja kertoo, miten tärkeää se on, jotta voimme miellyttää Jumalaa (Heprealaisille 11:1, 6). Mutta lisäksi se sisältää todellisia esimerkkejä siitä, miten usko ilmenee käytännössä. Mietihän, millaista uskoa Abraham osoitti yrittäessään uhrata Iisakin (1. Mooseksen kirja, 22. luku; Heprealaisille 11:17–19). Tällaisten kertomusten avulla sana ”usko” saa lisää merkitystä ja se on helpompi ymmärtää. Miten viisaasti Jehova toimiikaan, kun hän ei ainoastaan kehota vahvistamaan hyviä ominaisuuksia vaan myös antaa niistä käytännön esimerkkejä!

14, 15. Mitä Raamattu kertoo eräästä temppeliin tulleesta leskestä, ja mitä kertomus opettaa meille Jehovasta?

14 Raamatun sisältämät tosielämän kertomukset opettavat usein jotain Jehovan persoonallisuudesta. Ajatellaanpa kertomusta köyhästä leskestä, jonka Jeesus näki temppelissä. Istuessaan rahalippaiden lähellä Jeesus katseli, kun ihmiset pudottivat niihin lahjoituksiaan. Ohi kulki monia rikkaita, jotka antoivat ”liiastaan”. Mutta Jeesuksen katse kiinnittyi leskeen. Hänen lahjansa koostui kahdesta pienestä kolikosta, joilla oli ”hyvin vähän arvoa”. b Ne olivat hänen viimeiset rahansa. Jeesus, joka ajatteli aivan samalla tavalla kuin Jehova, huomautti: ”Tämä köyhä leski pudotti enemmän kuin kaikki muut, jotka pudottivat rahaa lippaisiin.” Jehovan näkökulmasta tuo nainen antoi enemmän kuin kaikki muut yhteensä. (Markus 12:41–44; Luukas 21:1–4; Johannes 8:28.)

15 Eikö ole merkittävää, että kaikista temppeliin tuona päivänä tulleista ihmisistä juuri tämä leski mainittiin Raamatussa? Tällä esimerkillä Jehova opettaa, että hän on arvostava Jumala. Hän ottaa mielellään vastaan lahjat, jotka annamme koko sydämestämme, vaikka emme pystyisi antamaan yhtä paljon kuin muut. Jehova tuskin olisi voinut löytää parempaa tapaa opettaa tätä koskettavaa totuutta!

Mitä Raamattu ei sisällä?

16, 17. Miten Jehovan viisaus näkyy jopa siitä, mitä hän päätti jättää Sanastaan pois?

16 Kun kirjoitat kirjeen läheiselle ihmiselle, siihen mahtuu vain rajallinen määrä ajatuksia, joten valikoit tarkoin, mitä kirjoitat. Samoin Jehova valitsi tietyt ihmiset ja tapahtumat mukaan Sanaansa. Raamattu ei kuitenkaan kertomuksissaan aina mainitse kaikkia yksityiskohtia (Johannes 21:25). Kun siinä esimerkiksi kerrotaan Jumalan tuomioista, emme ehkä saa vastauksia kaikkiin kysymyksiimme. Jehovan viisaus näkyy jopa siitä, mitä hän päätti jättää Sanastaan pois. Kuinka niin?

17 Se millä tavalla Raamattu on kirjoitettu, koettelee sydäntämme. Heprealaiskirjeen 4:12:ssa sanotaan: ”Jumalan sana [eli sanoma] on elävä, ja se uhkuu voimaa. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se työntyy niin syvälle, että se jopa erottaa sielun hengestä – –, ja se pystyy havaitsemaan sydämen ajatukset ja aikomukset.” Raamatun sanoma tunkeutuu syvälle ja paljastaa todelliset ajatuksemme ja vaikuttimemme. Kriittiset lukijat ihmettelevät usein kertomuksia, joissa ei heidän mielestään ole tarpeeksi tietoa. He voivat jopa epäillä, onko Jehova tosiaan rakastava, viisas ja oikeudenmukainen.

18, 19. a) Miksi meidän ei pitäisi häiriintyä, jos jostakin Raamatun kertomuksesta herää kysymyksiä, joihin ei heti löydy vastauksia? b) Mitä Jumalan sanan ymmärtämiseen tarvitaan, ja miten se on todiste Jehovan suuresta viisaudesta?

18 Jos meillä sitä vastoin on oikea asenne ja tutkimme Raamattua vilpittömin sydämin, opimme näkemään Jehovan koko Raamatun valossa. Emme siksi häiriinny, jos jostakin kertomuksesta herää kysymyksiä, joihin ei heti löydy vastauksia. Tätä voisi valaista suuren palapelin kokoamisella. Jotakin palaa ei ehkä löydy heti, tai emme näe, mihin pala sopii. Meillä voi silti olla koossa jo sen verran paloja, että hahmotamme, miltä koko kuvan täytyy näyttää. Samalla tavoin kun tutkimme Raamattua, opimme vähitellen näkemään, millainen Jumala Jehova on, kunnes hänestä muodostuu selkeä kuva. Vaikkemme heti ymmärtäisikään jotakin kertomusta tai näkisi, miten se sopii Jumalan persoonallisuuteen, olemme Raamattua tutkiessamme jo oppineet Jehovasta enemmän kuin riittävästi tajutaksemme, että hän on aina rakastava, tasapuolinen ja oikeudenmukainen Jumala.

19 Ymmärtääksemme Jumalan sanaa meidän on siis luettava ja tutkittava sitä vilpittömin sydämin ja avoimin mielin. Eikö tämä olekin todiste Jehovan suuresta viisaudesta? Lahjakkaat ihmiset voivat kirjoittaa kirjoja, joita ainoastaan ”viisaat ja älykkäät” tajuavat. Mutta sellaisen kirjan kirjoittaminen, jota voi ymmärtää vain jos on oikea asenne, vaatii Jumalan viisautta! (Matteus 11:25.)

”Käytännöllistä viisautta” sisältävä kirja

20. Miksi vain Jehova voi kertoa, mikä on paras tapa elää, ja mitä sellaista Raamatussa on, mikä voi opastaa meitä?

20 Jehova kertoo Sanassaan, mikä on paras tapa elää. Luojanamme hän tuntee meidät paremmin kuin me itse. Ihmisen perustarpeet – muun muassa halu saada osakseen rakkautta, olla onnellinen ja nauttia hyvistä ihmissuhteista – ovat pysyneet samoina. Raamatussa on paljon ”käytännöllistä viisautta”, jonka opastamana voimme elää merkityksellistä elämää (Sananlaskut 2:7). Tämän kirjan jokaisessa jaksossa on luku, jossa osoitetaan, miten voimme soveltaa Raamatun viisaita neuvoja, mutta tarkastellaanpa tässä vain yhtä esimerkkiä.

21–23. Minkä viisaiden neuvojen avulla meidän on helpompi olla hautomatta vihaa ja kantamatta kaunaa?

21 Oletko huomannut, että kaunaa kantavat ihmiset ovat usein hyvin onnettomia? Kauna on raskas taakka. Se pyörii koko ajan mielessä, vie mielenrauhan ja tukahduttaa ilon. Tieteelliset tutkimukset viittaavat siihen, että vihan hautominen voi lisätä sydäntautien ja monien muiden kroonisten sairauksien riskiä. Raamattu sanoi viisaasti jo kauan ennen tällaisia tutkimuksia: ”Anna suuttumuksen lauhtua ja hillitse viha.” (Psalmit 37:8.) Mutta miten onnistua tässä?

22 Jumalan sana antaa viisaan neuvon: ”Ymmärrys hillitsee ihmisen suuttumuksen, ja hänen on kaunista sivuuttaa loukkaus.” (Sananlaskut 19:11.) Ymmärrys on kyky nähdä pintaa syvemmälle. Se voi auttaa tajuamaan, miksi toinen puhui tai toimi jollakin tavalla. Kun yrittää ymmärtää hänen todellisia motiivejaan, tunteitaan ja olosuhteitaan, voi päästä eroon kielteisistä ajatuksista ja tunteista häntä kohtaan.

23 Raamatussa on myös seuraavanlainen neuvo: ”Kestäkää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne halukkaasti anteeksi.” (Kolossalaisille 3:13.) Sanat ”kestäkää jatkuvasti toisianne” viittaavat kärsivällisyyteen toisia kohtaan, niiden piirteiden sietämiseen, jotka saattavat tuntua meistä ärsyttäviltä. Pitkämielisen on helpompi olla kantamatta kaunaa pienistä asioista. Ilmaus ”antakaa – – anteeksi” tarkoittaa sitä, että päästää irti kaunan tunteesta. Viisas Jumalamme tietää, että meidän täytyy antaa anteeksi toisille, kun siihen on hyvät perusteet. Siitä on hyötyä heille, ja mekin saamme rauhan mieleen ja sydämeen. (Luukas 17:3, 4.) Millaista viisautta Jumalan sanassa onkaan!

24. Mitä hyötyä on siitä, että elämme Jumalan viisaiden ohjeiden mukaisesti?

24 Koska Jehova rakastaa meitä hyvin paljon, hän on halunnut viestiä meille. Hän valitsi parhaan mahdollisen tavan: ”kirjeen”, jonka ihmiset ovat kirjoittaneet pyhän hengen ohjauksessa. Siksi sen sivuilta heijastuu Jehovan oma viisaus, johon voi aina luottaa (Psalmit 93:5). Kun elämme hänen viisaiden ohjeidensa mukaisesti ja kerromme niistä toisille, hänestä tulee meille läheisempi. Seuraavassa luvussa tarkastelemme toista huomattavaa esimerkkiä Jehovan kaukokatseisesta viisaudesta, nimittäin hänen kykyään ennustaa tulevia tapahtumia ja toteuttaa tarkoituksensa.

a Esimerkiksi Daavid, joka oli paimen, käyttää paimenen elämästä otettuja esimerkkejä (Psalmit 23). Matteus oli ollut veronkantajana, ja hän viittaa usein lukuihin ja rahasummiin (Matteus 17:27; 26:15; 27:3). Lääkäri Luukkaan sanoista heijastuu hänen lääketieteellinen taustansa (Luukas 4:38; 14:2; 16:20).

b Kumpikin kolikko oli lepton, pienin senaikainen juutalainen raha. Kaksi leptonia oli 1/64 päiväpalkasta. Niillä ei saanut edes yhtä varpusta, halvinta lintua, jota köyhät käyttivät ravinnokseen.