Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 46

Vesi tuhoaa maailman – tapahtuuko niin uudelleen?

Vesi tuhoaa maailman – tapahtuuko niin uudelleen?

OLETKO joskus kuullut jonkun puhuvan maailmanlopusta? – Monet puhuvat siitä nykyään. Jotkut ajattelevat, että maailma tuhoutuu sodassa, jossa käytetään ydinaseita. Luuletko, että Jumala antaa ihmisten tuhota kauniin maapallon? –

Raamatussa puhutaan tämän maailman lopusta, kuten olemme oppineet. ”Maailma on häviämässä”, siinä sanotaan (1. Johanneksen kirje 2:17). Merkitseekö se maapallon loppua? – Ei merkitse, sillä Raamattu sanoo, että Jumala on tehnyt maapallon ”asuttavaksi” eli sitä varten, että ihmiset eläisivät sillä ja nauttisivat elämästä (Jesaja 45:18). Psalmissa 37:29 sanotaan: ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” Tämän vuoksi Raamattu sanoo myös, että maa pysyy ikuisesti. (Psalmit 104:5; Saarnaaja 1:4.)

Jollei maailmanloppu tarkoita maapallon loppua, niin mitä sitten? – Saamme sen selville tutkimalla, mitä tapahtui Nooan päivinä. Raamatussa selitetään: ”Silloinen maailma kärsi tuhon, kun se hukutettiin vedellä [eli vedenpaisumuksella].” (2. Pietarin kirje 3:6.)

Säilyikö kukaan elossa vedenpaisumuksen aiheuttamasta Nooan ajan maailman lopusta? – Raamatun mukaan Jumala ”varjeli Nooan, vanhurskauden saarnaajan, sekä seitsemän muuta tuottaessaan vedenpaisumuksen jumalattomien maailmalle” (2. Pietarin kirje 2:5).

Mikä maailma tuhottiin Nooan päivinä?

Mikä maailma siis kohtasi loppunsa? Maapallo vai pahat ihmiset? – ’Jumalattomien ihmisten maailma’, sanoo Raamattu. Nooaa puolestaan sanotaan ”saarnaajaksi”. Mitä hän mahtoi saarnata? – Hän varoitti ihmisiä ”silloisen maailman” lopusta.

Puhuessaan suuresta vedenpaisumuksesta Jeesus kertoi opetuslapsilleen, mitä ihmiset tekivät juuri ennen loppua. Hän sanoi: ”Noina päivinä ennen vedenpaisumusta – – [ihmiset] söivät ja joivat, miehet menivät naimisiin ja naisia naitettiin aina siihen päivään saakka, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä panneet merkille, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois.” Sitten Jeesus sanoi, että ihmiset toimisivat aivan samalla tavalla ennen kuin tämä nykyinen maailma loppuisi. (Matteus 24:37–39.)

Jeesuksen sanat osoittavat, että voimme ottaa opiksemme siitä, mitä ihmiset tekivät ennen vedenpaisumusta. Muistatko tämän kirjan 10. luvusta, mitä he tekivät? – Jotkut kiusasivat toisia ja olivat väkivaltaisia. Mutta kuten Jeesus sanoi, monet muut yksinkertaisesti vain eivät kuunnelleet, kun Jumala lähetti Nooan saarnaamaan heille.

Niinpä koitti päivä, jolloin Jehova kertoi Nooalle aikovansa tuhota pahat ihmiset vedenpaisumuksella. Vesi peittäisi koko maan vuoria myöten. Hän käski Nooaa rakentamaan suuren arkin. Se oli kuin valtava, pitkä laatikko tai arkku, kuten näet sivulla 238 olevasta kuvasta.

Jumala käski Nooaa rakentamaan niin suuren arkin, että siihen mahtuisivat turvaan hänen perheensä ja paljon eläimiä. Nooa ja hänen perheensä tekivät kovasti töitä. He kaatoivat korkeita puita ja alkoivat rakentaa niistä arkkia. Siihen meni vuosikausia, koska arkki oli niin valtavan suuri.

Muistatko, mitä muuta Nooa teki kaikkina noina vuosina? – Hän saarnasi varoittaen ihmisiä tulevasta vedenpaisumuksesta. Kuunteliko kukaan? Ainoastaan Nooan perhe. Loput keskittyivät liikaa muihin asioihin. Muistatko, mitä he Jeesuksen sanojen mukaan tekivät? – Söivät, joivat ja menivät naimisiin. He eivät pitäneet itseään pahoina eivätkä malttaneet kuunnella Nooaa. Katsotaanpa, miten heidän kävi.

Nooan ja hänen perheensä mentyä arkkiin Jehova sulki oven. Ulkopuolelle jääneet ihmiset eivät vieläkään uskoneet, että vedenpaisumus tulisi. Yhtäkkiä taivaalta alkoi kuitenkin tulla vettä! Eikä se ollut mitään tavallista sadetta, vaan kaatosade! Vesi virtasi pian leveinä jokina kovalla pauhinalla. Se kaatoi suuria puita ja vieritti kivenjärkäleitä kuin pikkukiviä. Mitä tapahtui arkin ulkopuolelle jääneille ihmisille? – Jeesus sanoi: ”Vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois.” Kaikki ihmiset arkin ulkopuolella kuolivat. Miksi? – Koska ’he eivät panneet merkille’, kuten Jeesus sanoi. He eivät kuunnelleet! (Matteus 24:39; 1. Mooseksen kirja 6:5–7.)

Miksemme saisi ajatella pelkästään hauskan pitämistä?

Jeesus sanoi, että se, miten noille ihmisille kävi, on opetus meille nykyään. Mitä voimme oppia siitä? – Jotkut tuhottiin siksi, että he olivat pahoja, mutta monet siksi, että he olivat liian kiireisiä eivätkä malttaneet varata aikaa hankkiakseen tietoa Jumalasta ja siitä, mitä hän aikoi tehdä. Meidän täytyy varoa, ettemme ole samanlaisia, eikö niin? –

Aikooko Jumala tuhota maailman uudelleen vedenpaisumuksella? – Hän on luvannut, että hän ei tee niin. Hän sanoi: ”Sateenkaareni minä panen pilveen, ja sen on oltava – – merkkinä.” Jehovan sanojen mukaan sateenkaari olisi merkkinä siitä, etteivät ”vedet enää tule vedenpaisumukseksi, joka hävittäisi kaiken lihan”. (1. Mooseksen kirja 9:11–17.)

Voimme olla varmoja, että Jumala ei enää koskaan tuhoa maailmaa vedenpaisumuksella. Raamattu puhuu kuitenkin tämän maailman lopusta, kuten olemme huomanneet. Keiden hengen Jumala säästää, kun hän tuhoaa tämän maailman? – Niidenkö, jotka ovat olleet niin kiinnostuneita muista asioista, etteivät ole halunneet hankkia tietoa Jumalasta? Niidenkö, jotka ovat olleet liian kiireisiä tutkiakseen Raamattua? Mitä ajattelet? –

Emmekö haluakin olla niiden joukossa, joiden hengen Jumala säästää? – Eikö olisikin hienoa, jos perheemme voisi olla samanlainen kuin Nooan perhe, niin että Jumala pelastaisi meidät? – Jos haluamme säilyä elossa tämän maailman lopusta, meidän täytyy ymmärtää, millä tavalla Jumala tuhoaa sen ja saa aikaan vanhurskaan uuden maailmansa. Otetaanpa siitä selvää.

Raamattu selittää tätä Danielin kirjan 2. luvun jakeessa 44. Siinä puhutaan meidän ajastamme ja sanotaan: ”Noiden kuninkaiden päivinä taivaan Jumala pystyttää valtakunnan [eli hallituksen], joka ei ikinä tuhoudu. Eikä sitä valtakuntaa anneta millekään toiselle kansalle. Se murskaa kaikki nämä valtakunnat ja tekee niistä lopun, ja se itse pysyy aikojen hämärään asti.”

Ymmärrätkö, mitä tämä tarkoittaa? – Raamatun mukaan Jumalan hallitus tulee tuhoamaan kaikki maanpäälliset hallitukset. Miksi? – Koska ne eivät tottele Jumalan asettamaa Kuningasta. Kuka tämä Kuningas on? – Aivan oikein, Jeesus Kristus!

Jeesus Kristus, Jumalan valitsema Kuningas, tuhoaa tämän maailman Harmagedonissa

Jehova Jumalalla on oikeus päättää, millainen hallitus on vallassa, ja hän on valinnut Poikansa Jeesuksen Kuninkaaksi. Pian Jumalan asettama Hallitsija, Jeesus Kristus, ottaa johdon, kun kaikki tämän maailman hallitukset tuhotaan. Tätä kuvaillaan Raamatussa Ilmestyskirjan 19. luvun jakeissa 11–16, ja siitä on kuva viereisellä sivulla. Sotaa, jossa Jumala tuhoaa maailman hallitukset, sanotaan Raamatussa Har-Magedoniksi eli Harmagedoniksi.

Jumala siis sanoo, että hänen Valtakuntansa tulee tuhoamaan ihmisten hallitukset. Käskeekö hän meitä tekemään sen? – Ei, vaan Harmagedon on ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sota”, kuten Raamatussa sanotaan (Ilmestys 16:14, 16). Se on siis Jumalan sota, ja hän antaa Jeesuksen Kristuksen johtaa taivaalliset sotajoukot taisteluun. Onko Harmagedonin sota lähellä? Yritetäänpä ottaa siitä selvää.

Luetaan yhdessä siitä ajasta, jolloin Jumala tekee lopun kaikista pahoista ihmisistä ja pelastaa palvelijansa: Sananlaskujen 2:21, 22; Jesajan 26:20, 21; Jeremian 25:31–33 ja Matteuksen 24:21, 22.