LIITE

Ennustus Messiaan tulosta Danielin profetiassa

Ennustus Messiaan tulosta Danielin profetiassa

PROFEETTA Daniel eli runsaat 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Jehova paljasti hänelle kuitenkin tietoa, jonka perusteella olisi mahdollista laskea tarkasti ajankohta, jolloin Jeesus voideltaisiin eli nimitettäisiin Messiaaksi eli Kristukseksi. Danielille kerrottiin: ”Sinun tulee tietää ja ymmärtää, että Jerusalemin ennallistamista ja uudelleen rakentamista koskevan sanan lähtemisestä on Messiaaseen, Johtajaan, asti seitsemän viikkoa, lisäksi kuusikymmentäkaksi viikkoa.” (Daniel 9:25.)

Voidaksemme määrittää Messiaan saapumisajan meidän täytyy ensin saada selville, milloin siihen johtava ajanjakso alkoi. Ennustuksen mukaan se alkaisi ”Jerusalemin ennallistamista ja uudelleen rakentamista koskevan sanan lähtemisestä”. Milloin tämä tapahtui? Raamatunkirjoittaja Nehemian mukaan Jerusalemin muurien jälleenrakentamista koskeva sana lähti ”kuningas Artakserkseen kahdentenakymmenentenä vuonna” (Nehemia 2:1, 5–8). Historiantutkijat vahvistavat, että Artakserkseen ensimmäinen täysi vuosi hallitsijana oli 474 eaa. Hänen 20. hallitusvuotensa oli siis vuosi 455 eaa. Tämä on Messiasta koskevan Danielin profetian alkukohta.

Daniel osoittaa, kuinka kauan kestäisi ”Messiaan, Johtajan” tuloon. Ennustuksessa mainitaan ”seitsemän viikkoa, lisäksi kuusikymmentäkaksi viikkoa” eli yhteensä 69 viikkoa. Kuinka pitkä ajanjakso tämä on? Useissa raamatunkäännöksissä (muun muassa suomalaisissa kirkkoraamatuissa) osoitetaan, että kyse ei ole seitsenpäiväisistä viikoista vaan viikoista, jotka koostuvat vuosista: yksi tällainen viikko vastaa seitsemää vuotta. Vuosiviikko eli seitsemän vuoden aikayksikkö oli tuttu käsite muinaisten aikojen juutalaisille. He esimerkiksi viettivät sapattivuotta joka seitsemäs vuosi (2. Mooseksen kirja 23:10, 11). Profeetalliset 69 viikkoa ovat näin ollen 69 seitsemän vuoden jaksoa eli yhteensä 483 vuotta.

Jäljellä on enää laskutoimitus. Jos laskemme 483 vuotta vuodesta 455 eaa. lähtien, tulemme vuoteen 29 ya. Juuri tuona vuonna Jeesus kastettiin ja hänestä tuli Messias. a (Luukas 3:1, 2, 21, 22.) Eikö olekin huomattava Raamatun ennustuksen täyttymys?

a Vuodesta 455 eaa. vuoteen 1 eaa. on 454 vuotta. Vuodesta 1 eaa. vuoteen 1 ya. on yksi vuosi (nollavuotta ei ole). Vuodesta 1 ya. vuoteen 29 ya. on 28 vuotta. Nämä kolme lukua ovat yhteen laskettuina 483 vuotta. Jeesus ’raivattiin pois’ eli teloitettiin 70. vuosiviikolla vuonna 33 ya. (Daniel 9:24, 26). Ks. Jehovan todistajien julkaiseman kirjan Kiinnitä huomiota Danielin profetiaan! luku 11 ja teoksen Raamatun ymmärtämisen opas 2. osa, s. 877–879.