Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

 LIITE

Totuus Isästä, Pojasta ja pyhästä hengestä

Totuus Isästä, Pojasta ja pyhästä hengestä

KOLMINAISUUSOPPIIN uskovat ihmiset sanovat, että Jumalassa on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kukin näistä kolmesta persoonasta on yhdenvertainen toisten kanssa, kaikkivaltias ja luomaton. Näin ollen Isä on Jumala, Poika  on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, mutta silti on vain yksi Jumala.

Monet kolminaisuusopin kannattajat myöntävät, etteivät he kykene selittämään tuota opetusta. Silti he saattavat uskoa, että Raamattu opettaa sitä. On hyvä huomata, että Raamatussa ei ole kertaakaan sanaa ”kolminaisuus”. Löytyykö sieltä kuitenkin kolminaisuuden ajatus? Saadaksemme tähän vastauksen katsomme erästä jaetta, jolla kolminaisuuden kannattajat usein perustelevat tuota oppia.

”SANA OLI JUMALA”

Johanneksen 1:1:ssä sanotaan: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” (Vuoden 1938 kirkkoraamattu.) Myöhemmin samassa luvussa apostoli Johannes osoittaa selvästi, että ”Sana” on Jeesus (Johannes 1:14). Koska Sanaa kutsutaan Jumalaksi, jotkut päättelevät, että Poika ja Isä ovat samaa Jumalaa.

Muista, että tämä osa Raamatusta kirjoitettiin alun perin kreikaksi. Myöhemmin kreikkalainen teksti käännettiin muille kielille. Monet raamatunkääntäjät eivät kuitenkaan käyttäneet ilmausta ”Sana oli Jumala”. Miksi eivät? Raamatun kreikan tuntemuksensa perusteella he tulivat siihen tulokseen, että tuo kohta oli käännettävä toisella tavalla. Millä tavoin? Tässä muutama esimerkki: ”Logos [Sana] oli jumalallinen.” (A New Translation of the Bible.) ”Sana oli jumala.” (The New Testament in an Improved Version.) ”Sana oli Jumalan luona ja olemukseltaan samanlainen kuin hän.” (The Translator’s New Testament.) Näiden käännösten mukaan Sana ei ole itse Jumala mutta hänestä puhutaan ”jumalana” (pienellä alkukirjaimella), koska hän on korkeassa asemassa Jehovan luomusten joukossa. * Sana ”jumala” merkitsee tässä jakeessa ’väkevää’.

HANKI LISÄÄ TIETOA

Suurin osa ihmisistä ei osaa Raamatun ajan kreikkaa. Miten  siis voit tietää, mitä apostoli Johannes tarkoitti? Ajatellaanpa opettajaa, joka selittää jotain asiaa oppilailleen. Jälkeenpäin oppilaat ovat eri mieltä siitä, miten selitys tulisi ymmärtää. Miten he voivat ratkaista asian? He voisivat pyytää opettajalta lisätietoja. Se epäilemättä auttaisi heitä ymmärtämään asian paremmin. Samoin ymmärtääksesi Johanneksen 1:1:n merkityksen voit etsiä Johanneksen evankeliumista lisää tietoa Jeesuksen asemasta. Se auttaa sinua tekemään oikean päätelmän.

Mietihän esimerkiksi, mitä Johannes kirjoittaa 1. luvun jakeessa 18: ”Kukaan ihminen ei ole milloinkaan nähnyt [Kaikkivaltiasta] Jumalaa.” Ihmiset ovat kuitenkin nähneet Jeesuksen, Pojan, sillä Johannes sanoo: ”Sana [Jeesus] tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa.” (Johannes 1:14, KR-38.) Miten Poika siis voisi olla osa Kaikkivaltiasta Jumalaa? Johannes sanoo myös, että Sana oli ”Jumalan tykönä” eli luona. Miten joku voi olla jonkun luona ja samalla olla tuo persoona? Lisäksi Jeesus tekee selvän eron itsensä ja taivaallisen Isänsä välillä, kuten ilmenee Johanneksen 17:3:sta. Hän sanoo Isäänsä ”ainoaksi tosi Jumalaksi”. Evankeliuminsa loppupuolella Johannes kiteyttää: ”Nämä on kirjoitettu, jotta uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika.” (Johannes 20:31.) Huomaa, että Jeesusta ei sanota tässä Jumalaksi vaan Jumalan Pojaksi. Nämä Johanneksen evankeliumissa olevat lisätiedot osoittavat, miten Johanneksen 1:1 tulisi ymmärtää. Jeesus, Sana, on ”jumala” siinä merkityksessä, että hän on korkeassa asemassa, mutta hän ei ole sama kuin Kaikkivaltias Jumala.

TARKISTA TIEDOT

Mietitäänpä vielä esimerkkiä opettajasta ja oppilaista. Oletetaan, että osa oppilaista on vielä opettajan lisäselityksen jälkeenkin epäilevällä kannalla. Mitä he voisivat tehdä? He voisivat kysyä asiaa toiselta opettajalta. Jos hän vahvistaa ensimmäisen opettajan selityksen, asia on epäilemättä useimmille oppilaille sillä selvä. Samoin jos sinä et ole varma, mitä raamatunkirjoittaja Johannes oikeastaan sanoi Jeesuksen ja  Kaikkivaltiaan Jumalan suhteesta, voisit etsiä lisää tietoa joltain toiselta raamatunkirjoittajalta. Esimerkiksi kun Matteus kirjoittaa asiainjärjestelmän lopusta, hän kertoo Jeesuksen sanoneen: ”Siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivaiden enkelit eikä Poika, vaan ainoastaan Isä.” (Matteus 24:36.) Miten nämä sanat vahvistavat, että Jeesus ei ole Kaikkivaltias Jumala?

Jeesus osoittaa tässä, että Isä tietää enemmän kuin Poika. Jos Jeesus olisi osa Kaikkivaltiasta Jumalaa, hän tietäisi samat asiat kuin Isänsä. Mutta koska näin ei ole, Poika ja Isä eivät ole yhdenvertaisia. Joku voi silti sanoa, että Jeesuksella oli kaksi olemusta ja että tässä hän puhuu ihmisenä. Mutta vaikka tämä pitäisikin paikkansa, niin mikä sitten olisi pyhän hengen osa? Jos se olisi samaa Jumalaa kuin Isä, niin miksei Jeesus sano, että se tietää saman kuin Isä?

Kun jatkat Raamatun tutkimista, sinulle tulevat tutuiksi monet muut raamatunkohdat, jotka liittyvät tähän aiheeseen. Ne vahvistavat totuuden Isästä, Pojasta ja pyhästä hengestä. (Psalmit 90:2; Apostolien teot 7:55; Kolossalaisille 1:15.)

^ kpl 3 Johanneksen 1:1:tä käsitellään lisää Vartiotornissa 1.11.2008 s. 24, 25. Julk. Jehovan todistajat.