Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

 LIITE

Mikä on tuomiopäivä?

Mikä on tuomiopäivä?

MILLAINEN mielikuva sinulla on tuomiopäivästä? Monet ajattelevat, että silloin miljardit ihmiset saatetaan yksitellen Jumalan valtaistuimen eteen ja kullekin langetetaan tuomio. Toiset pääsevät taivaan autuuteen, toiset tuomitaan ikuiseen piinaan. Raamattu kuitenkin maalaa tuosta ajanjaksosta aivan erilaisen kuvan. Se ei ole pelottava päivä vaan toivon ja ennallistamisen aikaa.

Apostoli Johannes kuvailee tuomiopäivää Ilmestyksen 20:11, 12:ssa: ”Minä näin suuren valkoisen valtaistuimen ja sillä istuvan. Hänen edestään maa ja taivas pakenivat, eikä niille löytynyt paikkaa. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjakääröt avattiin. Mutta avattiin vielä yksi kirjakäärö; se on elämän kirjakäärö. Ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.” Kuka on tuomari, jota tässä jakeessa kuvaillaan?

Jehova Jumala on ihmiskunnan korkein Tuomari. Hän on kuitenkin antanut varsinaisen tuomintatyön toisille. Apostoli Paavali sanoi Apostolien tekojen 17:31:ssä, että Jumala ”on asettanut päivän, jona hänen tarkoituksensa on tuomita asuttu maa vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän on määrännyt”. Tuomariksi on nimitetty kuolleista herätetty  Jeesus Kristus (Johannes 5:22). Entä milloin tuomiopäivä alkaa, ja kuinka kauan se kestää?

Ilmestyskirjassa osoitetaan, että tuomiopäivä alkaa Harmagedonin sodan jälkeen, kun Saatanan järjestelmä on tuhottu maan päältä (Ilmestys 16:14, 16; 19:19–20:3). * Harmagedonin jälkeen Saatana ja hänen demoninsa vangitaan syvyyteen tuhanneksi vuodeksi. Tänä aikana 144000 taivaallista perijätoveria ovat tuomareina ja hallitsevat ”kuninkaina Kristuksen kanssa tuhat vuotta”. (Ilmestys 14:1–3; 20:1–4; Roomalaisille 8:17.) Tuomiopäivä ei ole mikään 24-tuntinen pikaistunto. Se kestää tuhat vuotta.

Tuhatvuotiskauden aikana Jeesus Kristus tuomitsee ”elävät ja kuolleet” (2. Timoteukselle 4:1). ”Elävät” koostuvat ”suuresta joukosta”, joka säilyy elossa Harmagedonista (Ilmestys 7:9–17). Apostoli Johannes näki lisäksi ”kuolleet – – seisomassa valtaistuimen edessä” tuomittavina. Kuten Jeesus lupasi, ”muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin” ylösnousemuksessa (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15). Millä perusteella ihmiset sitten tuomitaan?

Apostoli Johanneksen saaman näyn mukaan ”kirjakääröt avattiin” ja ”kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan”. Onko noihin kirjakääröihin pantu muistiin ihmisten menneet teot? Ei ole, sillä tuomio ei perustu siihen, mitä ihmiset ovat tehneet ennen kuolemaansa. Raamattu nimittäin sanoo: ”Se, joka on kuollut, on vapautunut synnistään.” (Roomalaisille 6:7.) Ylösnousseet heräävät eloon ikään kuin puhtain paperein. Kirjakääröjen täytyy näin ollen edustaa Jumalan uusia vaatimuksia. Saadakseen elää ikuisesti on sekä Harmagedonista selviytyneiden että kuolleista herätettyjen noudatettava Jumalan käskyjä, myös kaikkia niitä uusia vaatimuksia, jotka Jehova mahdollisesti ilmoittaa tuhatvuotiskaudella. Yksilöt tuomitaan siis sen perusteella, mitä he tekevät tuomiopäivän aikana.

 Tuomiopäivä tarjoaa miljardeille ihmisille ensi kertaa tilaisuuden kuulla, mikä on Jumalan tahto, ja mukautua siihen. Tämä tietää laajamittaista opetustyötä. ”Tuottoisan maan asukkaat [oppivat] vanhurskauden.” (Jesaja 26:9.) Kaikki eivät kuitenkaan halua mukautua Jumalan tahtoon. Jesajan 26:10:ssä sanotaan: ”Vaikka jumalattomalle osoitettaisiin suopeutta, hän ei vain opi vanhurskautta. Suoruuden maassa hän toimii epäoikeudenmukaisesti eikä näe Jehovan ylevyyttä.” Jumalattomat hävitetään tuomiopäivän aikana lopullisesti (Jesaja 65:20).

Elossa olevat ihmiset saavat tuomiopäivän loppuun mennessä elämän täydellisinä ihmisinä (Ilmestys 20:5). Tuomiopäivän aikana ihmiskunta saatetaan siis takaisin alkuperäiseen täydellisyyteen (1. Korinttilaisille 15:24–28). Sitten on loppukoetuksen vuoro. Saatana vapautetaan vankilastaan ja hänen sallitaan yrittää eksyttää ihmisiä vielä yhden kerran (Ilmestys 20:3, 7–10). Ne jotka pitävät puolensa häntä vastaan, kokevat Raamatun lupauksen lopullisen täyttymyksen: ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Psalmit 37:29.) Tuomiopäivä tulee tosiaan olemaan siunaus koko uskolliselle ihmiskunnalle!

^ kpl 1 Harmagedonia käsitellään tarkemmin Jehovan todistajien julkaiseman teoksen Raamatun ymmärtämisen opas 1. osan sivuilla 653–655, 969 ja 970 sekä kirjan Palvo ainoaa tosi Jumalaa luvussa 20.