Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Roolimalli: Paavali

Roolimalli: Paavali

Roolimalli: Paavali

Apostoli Paavali suhtautuu tunteisiinsa realistisesti. Hän myöntää rehellisesti: ”Kun tahdon tehdä sitä, mikä on oikein, niin minussa on sitä, mikä on pahaa.” Hän on sydämestään hyvä ihminen. ”Minä todella tunnen iloa Jumalan laista sen ihmisen mukaan, joka olen sisäisesti”, hän kirjoittaa. Mikä sitten on ongelmana? Paavali sanoo: ”Näen – – toisen lain, joka sotii mieleni lakia vastaan ja johtaa minua jäsenissäni olevan synnin lain vankina.” Epäonnistuminen ei tunnu hänestä mukavalta. Hän huudahtaa: ”Minä kurja ihminen!” (Roomalaisille 7:21–24.)

Tuntuuko sinusta kurjalta tehdä virheitä? Muista silloin, että toisinaan Paavalistakin tuntui siltä. Hän kuitenkin tiesi myös, että Kristus oli kuollut hänen laistensa ihmisten puolesta, ja siksi hän riemuitsi: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!” (Roomalaisille 7:25.) Paavali piti lunnaita henkilökohtaisena lahjana. Hän kirjoitti: ”Jumalan Poika – – rakasti minua ja luovutti itsensä minun puolestani.” (Galatalaisille 2:20.) Kun olet alamaissa, mieti lunnaita. Jos epäonnistumiset masentavat sinua, älä koskaan unohda, että Kristus ei kuollut täydellisten ihmisten vaan syntisten puolesta.