Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Onko normaalia surra tällä tavoin?

Onko normaalia surra tällä tavoin?

16. LUKU

Onko normaalia surra tällä tavoin?

Vaikka tämä luku käsittelee vanhemman kuolemaa, esiin tulevat periaatteet soveltuvat myös silloin, kun joku muu perheenjäsen tai läheinen ystävä kuolee.

”Kun äiti kuoli, olin aivan hukassa ja minulla oli tyhjä olo. Hän oli liima, joka piti perheemme koossa.” (Karyn)

HARVA asia elämässä tulee koskaan vaikuttamaan sinuun yhtä syvästi kuin oman isän tai äidin kuolema. Sinussa voi herätä monenlaisia tunteita, joita et ole ennen kokenut. Brian oli 13-vuotias, kun hänen isänsä kuoli sydänkohtaukseen. Hän sanoo: ”Sinä iltana kun saimme suru-uutisen, emme pystyneet muuta kuin itkemään toistemme kaulassa.” Natalie, joka oli kymmenen vanha isänsä kuollessa syöpään, muistelee: ”En tiennyt, mitä olisi pitänyt tuntea, joten en tuntenut mitään. Olin täysin turta.”

Kuolema vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin. Raamattu sanookin, että kullakin on ”oma vitsauksensa ja tuskansa” (2. Aikakirja 6:29). Pidä tämä mielessäsi ja mieti hetki, miten vanhempasi kuolema on vaikuttanut sinuun. Kuvaile, 1) miltä sinusta tuntui, kun sait tietää kuolemasta, ja 2) miltä sinusta tuntuu nyt. *

1 ․․․․․

2 ․․․․․

Ehkä vastauksistasi käy ilmi, että tunteesi ovat ainakin jossain määrin tasaantumassa. Se on normaalia. Se ei tarkoita, että olet unohtanut vanhempasi. Toisaalta voi olla, että tunteesi ovat ennallaan tai ne ovat jopa voimistuneet. Ehkä surusi tulee aaltoina, jotka vellovat edestakaisin ja sitten odottamatta ”iskevät rantaan”. Tämäkin on normaalia, vaikka vanhempasi kuolemasta olisi jo vuosia. Kysymys kuuluu: miten voit selviytyä surusta, ilmenipä se millä tavalla tahansa?

Älä pidättele kyyneleitä! Itkeminen lievittää surun tuskaa. Sinusta voi kuitenkin tuntua samalta kuin Aliciasta, joka oli 19-vuotias äitinsä kuollessa. Hän kertoo: ”Ajattelin, että jos näyttäisin tunteitani liikaa, toiset luulisivat, että minulta puuttuu uskoa.” Mutta ajattele Jeesusta Kristusta. Hän oli täydellinen ihminen, jolla oli vankkumaton usko Jumalaan. Silti hän ”puhkesi kyyneliin” nähdessään ne, jotka surivat hänen hyvän ystävänsä Lasaruksen kuolemaa (Johannes 11:35). Älä siis pelkää itkeä. Se ei merkitse sitä, että sinulta puuttuu uskoa. Alicia sanoo: ”Lopulta aloin itkeä. Paljon. Joka päivä.” *

Käsittele syyllisyydentunteita. ”Minulla oli tapana käydä yläkerrassa antamassa äidille hyvänyönsuukko”, muistelee Karyn, joka oli äitinsä kuollessa 13-vuotias. ”Kerran se jäi tekemättä. Seuraavana aamuna äiti nukkui pois. Niin epäloogiselta kuin se kuulostaakin, tunnen syyllisyyttä siitä, etten käynyt katsomassa häntä viimeisenä iltana – ja myös siitä, mitä kaikkea seuraavana aamuna tapahtui. Isä lähti työmatkalle ja pyysi, että minä ja siskoni kävisimme katsomassa, onko äidillä kaikki hyvin. Mutta me nukuimme myöhään, ja kun menin äidin luo, hän ei hengittänyt. Se tuntui hirveältä, sillä hänellä ei ollut mitään hätää, kun isä lähti.”

Ehkä sinäkin tunnet syyllisyyttä sen johdosta, mitä sinulta jäi tekemättä. Saatat jopa piinata itseäsi seuraavanlaisilla ajatuksilla: ”Kunpa vain olisin pyytänyt isää menemään lääkäriin.” ”Kunpa vain olisin käynyt katsomassa äitiä aiemmin.” Jos tällaiset ajatukset vaivaavat sinua, muista, että on normaalia katua sellaista, minkä toivoisi tehneensä toisin. Mutta sinä olisit toiminut toisin, jos olisit tiennyt, mitä tapahtuisi. Et kuitenkaan tiennyt. Sen vuoksi sinun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä. Sinä et ole vastuussa vanhempasi kuolemasta! *

Kerro tunteistasi. Sananlaskujen 12:25:ssä sanotaan: ”Ystävälliset sanat piristävät.” (Today’s English Version.) Jos pidät tunteet sisälläsi, sinun voi olla vaikea kestää suruasi. Mutta jos puhut niistä jonkun sellaisen kanssa, johon luotat, voit kuulla ystävällisiä rohkaisun sanoja silloin kun niitä kipeimmin tarvitset.

Puhu Jumalalle. Olosi on luultavasti paljon parempi, kun olet ”vuodattanut sydämesi” Jehova Jumalalle rukouksessa (Psalmit 62:8). Rukoileminen ei kuitenkaan ole vain terapiaa, joka antaa hyvän olon. Rukouksessa pyydät apua ”kaiken lohdutuksen Jumalalta, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme” (2. Korinttilaisille 1:3, 4). Jumala lohduttaa muun muassa Sanansa Raamatun välityksellä (Roomalaisille 15:4). Voisit vaikka pitää käsillä listaa raamatunkohdista, jotka ovat sinusta lohduttavia. *

Suru ei mene ohi yhdessä yössä. Raamattu voi kuitenkin lohduttaa, sillä se vakuuttaa, että Jumalan lupaamassa uudessa maailmassa ei ”kuolemaa enää ole eikä surua eikä valitushuutoa eikä tuskaa enää ole” (Ilmestys 21:3, 4, alaviite). Kun mietit tällaisia lupauksia, sinäkin voit huomata selviytyväsi paremmin vanhempasi menetyksestä.

[Alaviitteet]

^ kpl 6 Jos sinun on liian vaikeaa vastata näihin kysymyksiin nyt, voit ehkä yrittää uudestaan joskus myöhemmin.

^ kpl 10 Älä ajattele, että sinun täytyy ilmaista surusi itkemällä. Ihmiset surevat eri tavoin. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että jos kyyneleet nousevat silmiin, saattaa olla ”aika itkeä” (Saarnaaja 3:4).

^ kpl 12 Jos et pääse eroon tällaisista ajatuksista, kerro niistä elossa olevalle vanhemmallesi tai jollekin toiselle aikuiselle. Ajan myötä saat asiasta tasapainoisemman näkemyksen.

^ kpl 14 Monet ovat saaneet lohtua seuraavista kohdista: Psalmit 34:18; 102:17; 147:3; Jesaja 25:8; Johannes 5:28, 29.

AVAINRAAMATUNKOHTA

”[Jumala] pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä tuskaa enää ole. Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:4, alaviite.)

VINKKI

Surua voi olla paljon helpompi kestää, kun kirjoittaa muistiin ajatuksiaan kuolleesta vanhemmasta.

TIESITKÖ?

Itkeminen ei ole heikkouden merkki. Sellaisetkin vahvat ihmiset kuin Abraham, Joosef ja Daavid itkivät, kun he tunsivat surua (1. Mooseksen kirja 23:2; 50:1; 2. Samuelin kirja 1:11, 12; 18:33).

TOIMINTASUUNNITELMA!

Kun suru tuntuu musertavalta, aion ․․․․․

Haluan kysyä elossa olevalta vanhemmaltani tästä aiheesta: ․․․․․

MITÄ AJATTELET?

● Miksi sinun on hyvä palauttaa mieleen mukavia muistoja kuolleesta vanhemmastasi?

● Miksi ajatuksistasi kirjoittaminen voi auttaa sinua kestämään surua?

[Huomioteksti s. 112]

”Pidin kaikki tunteet visusti sisälläni, mutta olisi ollut hyvä puhua niistä enemmän. Olisin voinut selviytyä paremmin.” (David.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 113]

CHANTELLE

”Isä oli ollut sairaana viitisen vuotta, ja hänen terveytensä heikkeni jatkuvasti. Olin 16-vuotias, kun hän riisti itseltään hengen. Äiti piti minut ja isoveljeni selvillä kaikesta, mitä tapahtui. Hän jopa antoi meidän osallistua hautajaisia koskevien päätösten tekoon. Se teki kaiken meille helpommaksi. Lapset eivät pidä siitä, että heiltä salataan asioita – varsinkaan näin isoja asioita. Ajan myötä pystyin puhumaan isän kuolemasta avoimesti. Kun tunsin tarvetta itkeä, menin jonnekin tai jonkun ystäväni luo ja itkin. Jos sinä tunnet tarvetta puhua, käänny perheesi ja ystäviesi puoleen. Mitä sinun täytyykin surun läpikäymiseksi tehdä, tee se.”

[Tekstiruutu/Kuva s. 113, 114]

LEAH

”Äitini sai vaikean aivohalvauksen, kun olin 19-vuotias, ja hän kuoli kolme vuotta myöhemmin. Hänen kuolemansa jälkeen ajattelin, että minun täytyy olla vahva. Jos minä olisin luhistunut, se olisi ollut isälle aivan liikaa. Kun olin pienenä sairas tai minulla oli paha olo, äiti oli aina tukenani. Muistan, miltä hänen kätensä tuntuivat, kun hän kokeili, onko minulla kuumetta. Monet asiat muistuttavat tuskallisesti hänen poissaolostaan. Minulla on taipumus kätkeä tunteeni, eikä se ole hyvä asia. Joskus katselen valokuvia vain siksi, että saisin itseni itkemään. Myös ystäville puhuminen auttaa. Raamattu lupaa, että kuolleet saavat ylösnousemuksen paratiisimaahan (Johannes 5:28, 29). Kun keskityn toivoon nähdä äiti jälleen – ja siihen, mitä minun pitää tehdä ollakseni vastaanottamassa häntä – surun viiltävä tuska helpottaa.”

[Tekstiruutu/Kuva s. 114]

BETHANY

”Kunpa muistaisin sanoneeni isälle, että rakastin häntä. Varmasti sanoin niin, mutta en muista sitä. Olisipa minulla tällainen muisto. Olin vain viisivuotias, kun hän kuoli. Isä sai nukkuessaan aivohalvauksen, ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Kun seuraavana aamuna heräsin, sain tietää, että hän oli kuollut. Minun oli aluksi vaikea puhua isästä, mutta myöhemmin aloin nauttia siitä, että kuulin juttuja hänestä, koska opin näin tuntemaan hänet paremmin. Jos sinulta on kuollut isä tai äiti, vaali jokaista yhdessä vietettyä hetkeä ja kirjoita niitä muistiin, jotteivät muistot haalenisi. Vahvista sitten kaikin keinoin uskoasi, jotta olisit vastaanottamassa häntä, kun hänet herätetään Jumalan uuteen maailmaan.”

[Tekstiruutu s. 116]

Tehtäväsivu

Kirjoita ajatuksiasi muistiin

Luettele mukavia muistoja vanhemmastasi. ․․․․․

Mitä toivoisit sanoneesi vanhemmallesi, kun hän oli vielä elossa? ․․․․․

Kuvittele, että sinulla on pikkusisko tai -veli, joka tuntee syyllisyyttä vanhempanne kuoleman johdosta. Mitä lohduttavaa sanoisit hänelle? (Tämän miettiminen voi auttaa sinua näkemään omat syyllisyydentunteesi oikeassa valossa.) ․․․․․

Kirjoita muistiin kaksi tai kolme asiaa, jotka olisit halunnut tietää kuolleesta vanhemmastasi, ja kysy sitten elossa olevalta vanhemmaltasi, voisitteko jutella niistä. ․․․․․

Lue Apostolien tekojen 24:15. Miten tässä jakeessa ilmaistu toivo auttaa sinua selviytymään vanhempasi kuolemasta? ․․․․․

[Kuva s. 115]

Suru voi tulla aaltoina, jotka iskevät odottamatta.