Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten voin hallita koulustressiä?

Miten voin hallita koulustressiä?

18. LUKU

Miten voin hallita koulustressiä?

”Koulussa oli niin suuria paineita, että usein olisin halunnut itkeä ja huutaa samaan aikaan.” (Sharon)

”Koulustressi ei helpota iän myötä – syyt vain vaihtuvat.” (James)

TUNTUUKO sinusta, että vanhempasi eivät ymmärrä, kuinka paljon stressiä koulu aiheuttaa? He saattavat huomauttaa, että sinun ei tarvitse maksaa asuntolainaa, ruokkia perhettä eikä yrittää miellyttää työnantajaa. Todennäköisesti sinusta kuitenkin tuntuu, että koulun takia sinulla on vähintäänkin yhtä paljon paineita kuin vanhemmillasi.

Jo pelkät koulumatkat voivat olla stressaavia. ”Koulubussissa oli usein tappeluita”, kertoo yhdysvaltalainen Tara. ”Silloin kuljettaja pysäytti auton ja käski kaikki ulos, ja me myöhästyimme puoli tuntia tai enemmänkin.”

Helpottaako stressi perillä koulussa? Tuskinpa! Ehkä seuraavat stressinaiheet ovat sinulle tuttuja.

Opettajien aiheuttama stressi.

”Opettajat haluavat, että menestyn ja saan parhaita mahdollisia arvosanoja, ja minulla on paineita miellyttää heitä.” (Sandra.)

”Opettajat painostavat oppilaita menestymään opinnoissa, varsinkin jos oppilas on lahjakas.” (April.)

”Vaikka jollakulla olisi elämässä arvokkaita tavoitteita, jotkut opettajat saavat hänet tuntemaan itsensä nollaksi, jos hän ei tähtää korkeakouluun, kuten hänen heidän mielestään pitäisi.”  * (Naomi.)

Millaista stressiä opettajat aiheuttavat sinulle?

․․․․․

Ikätovereiden aiheuttama stressi.

”Yläluokilla nuorilla on enemmän vapautta ja he ovat kapinallisempia. Jos et toimi samoin kuin he, olet heidän mielestään tylsä tyyppi.” (Kevin.)

”Kohtaan päivittäin houkutuksia juoda ja harrastaa seksiä. Joskus on vaikeaa vastustaa kiusausta mennä mukaan.” (Aaron.)

”Nyt kun olen 12-vuotias, eniten stressaa se, että minua painostetaan seurustelemaan. Koulussa kaikki kyselevät, milloin aion hankkia poikakaverin.” (Alexandria.)

”Minua painostettiin tapailemaan erästä poikaa. Kun en suostunut siihen, minut leimattiin lesboksi. Olin vasta kymmenvuotias!” (Christa.)

Millaista stressiä koulutoverit aiheuttavat sinulle?

․․․․․

Muita stressitekijöitä. Merkitse ✔ suurimman stressinaiheen kohdalle tai kirjoita se tyhjälle riville.

□ Lähestyvät kokeet

□ Kotitehtävät

□ Vanhempien suuret odotukset

□ Omien suurten odotusten täyttäminen

□ Kiusaaminen tai seksuaalinen ahdistelu

□ Muu ․․․․․

Neljä keinoa lievittää stressiä

Ei ole realistista odottaa, että koulusta selviytyisi kokonaan ilman stressiä. Mutta liika stressi voi olla musertavaa. Paineen alaisena ihminen saattaa ”toimia mieltä vailla” (Saarnaaja 7:7). Niin ei kuitenkaan tarvitse käydä sinulle. Avainasia on oppia hallitsemaan stressiä tehokkaasti.

Stressinhallintaa voidaan verrata painonnostoon. Painonnostajan täytyy treenata oikein voidakseen onnistua. Tankoon ei saa laittaa liikaa painoja, ja nostotekniikan täytyy olla oikea. Näin hän voi saada vahvat lihakset vahingoittamatta kehoaan; muussa tapauksessa hän saattaa aiheuttaa itselleen lihasrevähtymän tai jopa luunmurtuman.

Samaan tapaan voit oppia hallitsemaan stressiä ja suoriutumaan tehtävistäsi vahingoittamatta itseäsi. Kokeile seuraavia keinoja:

1. Tunnista stressitekijät. ”Kun onnettomuus uhkaa, viisas väistää, tyhmä kulkee kohti ja saa kolhut”, sanoo Raamatun sananlasku (Sananlaskut 22:3, Kirkkoraamattu 1992). Et voi kuitenkaan väistää ahdistavaa stressiä, ellet ensin selvitä, mistä se luultavimmin johtuu. Katso siis edeltä, minkä stressinaiheen kohdalle panit merkin. Mikä stressaa sinua eniten juuri nyt?

2. Etsi aineistoa. Jos esimerkiksi kotitehtävien suuri määrä stressaa sinua, tutki 2. osan luvussa 13 olevia ehdotuksia. Jos taas tunnet painetta harjoittaa seksiä luokkatoverisi kanssa, löydät hyödyllisiä neuvoja 2. osan luvuista 2, 5 ja 15.

3. Älä vitkastele. Harvat ongelmat katoavat, jos ne jättää huomiotta. Yleensä ne vain pahenevat, mikä lisää stressiä entisestään. Kun olet päättänyt, mitä aiot tehdä jollekin stressaavalle asialle, älä vetkuttele vaan pistä heti toimeksi. Esimerkiksi jos olet Jehovan todistaja ja yrität elää Raamatun moraalinormien mukaan, kerro se toisille mahdollisimman pian. Tämä voi lievittää stressiä. 20-vuotias Marchet sanoo: ”Aina kouluvuoden alussa aloitin keskustelun aiheesta, jonka tiesin antavan minulle mahdollisuuden selittää Raamattuun perustuvia normejani. Huomasin, että mitä kauemmin odotin ennen kuin kerroin olevani todistaja, sitä vaikeampaa se oli. Siitä oli tosi paljon hyötyä, että tein kantani selväksi ja sitten elin periaatteitteni mukaan koko vuoden ajan.”

4. Pyydä apua. Vahvimmankin painonnostajan voimilla on rajansa. Niin on sinunkin voimillasi. Sinun ei kuitenkaan tarvitse kantaa taakkaasi yksin (Galatalaisille 6:2). Mitä jos juttelisit isän, äidin tai jonkun muun kypsän kristityn kanssa? Näytä hänelle vastauksesi edellä esitettyihin kysymyksiin ja pyydä häneltä ehdotuksia.

Hyvää stressiä?

Vaikkei uskoisi, pieni stressi on oikeastaan hyväksi. Miten niin? Se kertoo, että olet ahkera ja että omatuntosi toimii. Huomaa, miten Raamatussa kuvaillaan ihmistä, joka ei näyttänyt tuntevan lainkaan stressiä: ”Kuinka kauan sinä, laiskuri, makaat, milloin havahdut unestasi? Nuku vielä hiukan, torku hiukan, makaa kädet ristissä vielä hetki, niin köyhyys käy päällesi kuin rosvo, puute niin kuin röyhkeä kulkuri.” (Sananlaskut 6:9–11, KR-1992.)

16-vuotias Heidi tiivistää asian hyvin: ”Koulu voi vaikuttaa tosi pahalta paikalta, mutta ihan samoja paineita joutuu kohtaamaan aikanaan työelämässä.” On myönnettävä, ettei stressinhallinta ole helppoa, mutta jos sen oppii, stressi ei aiheuta vahinkoa. Se voi jopa tehdä sinusta vahvemman ihmisen.

SEURAAVASSA LUVUSSA

Ratkaiseeko koulunkäynnin lopettaminen ongelmasi?

[Alaviite]

^ kpl 11 Aiheesta lisää tämän kirjan luvussa 20.

AVAINRAAMATUNKOHTA

”Heittäkää kaikki murheenne hänen [Jumalan] kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Pietarin kirje 5:7, KR-1992.)

VINKKI

Jaa stressitekijät kahteen ryhmään: ongelmiin, joille voit tehdä jotakin, ja ongelmiin, joille et mahda mitään. Käy ensin käsiksi niihin, joille voit tehdä jotakin. Kun sitten olet saanut ne ratkaistua – jos se päivä joskus koittaa – ehdit kyllä pähkäillä pulmia, joita et pysty ratkaisemaan.

TIESITKÖ?

Kun nukut joka yö riittävästi – vähintään kahdeksan tuntia – stressinsietokykysi kasvaa ja muistisi paranee.

TOIMINTASUUNNITELMA!

Yritän parantaa stressinsietokykyäni siten, että aina kun mahdollista menen nukkumaan kello ․․․․․

Haluan kysyä vanhemmiltani tästä aiheesta: ․․․․․

MITÄ AJATTELET?

● Miksi perfektionismi vain pahentaa stressiä?

● Kenelle voisit puhua, jos stressi käy ylivoimaiseksi?

[Huomioteksti s. 132]

”Isä rukoili kanssani joka päivä ennen kuin jätti minut koululle. Siitä tuli aina turvallinen olo.” (Liz.)

[Kuva s. 131]

Kun painoja nostaa oikein, vahvistuu fyysisesti; kun stressiä oppii hallitsemaan oikein, vahvistuu henkisesti.