Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Käytännöllisiä vastauksia!

Käytännöllisiä vastauksia!

Esipuhe

Käytännöllisiä vastauksia!

Oletko koskaan miettinyt, miten osaisit kommunikoida vanhempiesi kanssa, miten saisit ystäviä, mitä pahaa on irtosuhteissa tai miksi olet alakuloinen?

Jos olet, et ole ainoa. Olet ehkä etsinyt ohjeita eri tahoilta ja saanut ristiriitaisia vastauksia. Jotta nuoret löytäisivät järkeviä, luotettavia neuvoja, Herätkää!-lehdessä alettiin vuoden 1982 huhtikuusta lähtien julkaista Raamattuun perustuvaa Nuoret kysyvät -palstaa. Edelleenkin monet pitävät näistä kirjoituksista ja hyötyvät niistä. Jokaista kirjoitusta varten on tehty paljon tutkimustyötä. Herätkää!-lehden kirjoittajat ovat keskustelleet satojen eri puolilla maailmaa asuvien nuorten kanssa saadakseen selville, mitä nuoret ajattelevat ja miltä heistä tuntuu. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että Nuoret kysyvät -palstan neuvot perustuvat Jumalan sanaan, Raamattuun.

Tämän kirjan ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 1989. Aineisto on kuitenkin kauttaaltaan tarkistettu ja ajantasaistettu. Yli 30 lukua pohjautuu vuosina 2004–11 ilmestyneisiin Nuoret kysyvät -kirjoituksiin.

Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia, 1. osa auttaa sinua kasvamaan vastuuntuntoiseksi aikuiseksi. Toivomme, että noudatat sen neuvoja niiden miljoonien nuorten ja aikuisten tavoin, joiden ”havaintokyky on käytössä valmentunut erottamaan sekä oikean että väärän” (Heprealaisille 5:14).

Julkaisijat