Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 27

Matteuksesta tulee opetuslapsi

Matteuksesta tulee opetuslapsi

MATTEUS 9:9–13 MARKUS 2:13–17 LUUKAS 5:27–32

  • JEESUS KUTSUU VERONKANTAJA MATTEUKSEN SEURAAJAKSEEN

  • JEESUS ON TEKEMISISSÄ SYNTISTEN KANSSA AUTTAAKSEEN HEITÄ

Jeesus jää vähäksi aikaa Kapernaumin alueelle Galileanjärven rannalle sen jälkeen kun hän on parantanut halvaantuneen miehen. Hänen luokseen tulee taas ihmisiä suurin joukoin, ja hän alkaa opettaa heitä. Kulkiessaan veroaseman ohi Jeesus näkee Matteuksen, jota sanotaan myös Leeviksi. Jeesus esittää hänelle ainutlaatuisen kutsun: ”Tule minun seuraajakseni.” (Matteus 9:9.)

Matteus tietää luultavasti jo jonkin verran Jeesuksen opetuksista ja siitä, mitä hän on tehnyt alueella, samoin kuin Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes tiesivät. Heidän tavallaan Matteus ottaa kutsun heti vastaan, kuten hän itse kertoo evankeliumissaan: ”Silloin hän nousi ja seurasi häntä.” (Matteus 9:9.) Matteus jättää veronkantajan ammattinsa ja ryhtyy Jeesuksen opetuslapseksi.

Myöhemmin Matteus järjestää kotonaan suuret juhlat, ehkä osoittaakseen, miten paljon hän arvostaa Jeesukselta saamaansa hienoa kutsua. Jeesuksen ja opetuslasten lisäksi hän on kutsunut veronkantajia, joiden kanssa hän on aikaisemmin työskennellyt. He keräävät vihatuille Rooman viranomaisille veroja muun muassa satamaan saapuvilta laivoilta ja pääteillä kulkevilta matkaseurueilta. Lisäksi he vaativat tullimaksuja tuontitavaroista. Juutalaiset yleensä halveksivat veronkantajia, koska nämä perivät usein epärehellisesti enemmän rahaa kuin veroprosentin mukaan kuuluisi. Juhlissa on myös ”syntisiä”, huonomaineisia ihmisiä (Luukas 7:37–39).

Kun omahyväiset fariseukset näkevät, että Jeesus on juhlissa näiden ihmisten seurassa, he kysyvät opetuslapsilta: ”Miksi teidän opettajanne syö veronkantajien ja syntisten kanssa?” (Matteus 9:11.) Jeesus kuulee sen ja vastaa: ”Eivät terveet tarvitse lääkäriä vaan sairaat. Menkää siis ja miettikää, mitä tämä tarkoittaa: ’Armoa minä tahdon enkä uhria.’ Minä en tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.” (Matteus 9:12, 13; Hoosea 6:6.) Vaikka fariseukset sanovat Jeesusta ”opettajaksi”, he eivät sano sitä vilpittömästi. He voisivat kuitenkin oppia häneltä paljon siitä, mikä on oikein.

Matteus on kutsunut kotiinsa veronkantajia ja syntisiä ilmeisesti siksi, että he voisivat kuunnella Jeesusta ja saada hengellistä apua, ”sillä monet heistä seurasivat häntä” (Markus 2:15). Jeesus haluaa auttaa heitä saamaan hyvän suhteen Jumalaan. Toisin kuin omahyväiset fariseukset hän ei halveksi sellaisia ihmisiä vaan on myötätuntoinen ja armollinen heitä kohtaan. Aivan kuten lääkäri parantaa fyysisesti sairaita, Jeesus voi auttaa kaikkia niitä, jotka ovat hengellisesti sairaita.

Jeesuksen armollisuus veronkantajia ja syntisiä kohtaan ei merkitse sitä, että hän hyväksyy heidän syntinsä. Sen sijaan se kertoo siitä, että hän suhtautuu heihin yhtä lämpimästi kuin fyysisesti sairaisiin. Aikaisemmin Jeesus esimerkiksi kosketti spitaalista myötätuntoisesti ja sanoi hänelle: ”Minä haluan! Puhdistu.” (Matteus 8:3.) Haluamme varmasti kehittää samanlaista armollisuutta ja auttaa apua tarvitsevia varsinkin hengellisesti.