Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 45

Demoneja voimakkaampi

Demoneja voimakkaampi

MATTEUS 8:28–34 MARKUS 5:1–20 LUUKAS 8:26–39

  • JEESUS AJAA ISON DEMONIJOUKON SIKOIHIN

Selvittyään koettelevasta matkasta järvellä opetuslapset pääsevät takaisin rantaan. Siellä he kokevat seuraavan järkytyksen. Kaksi demonien riivaamaa, erittäin raivokasta miestä tulee läheiseltä hautausmaalta ja juoksee kohti Jeesusta! Kertomus keskittää huomion toiseen mieheen, mahdollisesti siksi että hän on väkivaltaisempi kuin toinen ja on ollut demonien riivaama pidempään.

Miesparka kulkee ympäriinsä alastomana, ja yötä päivää hän huutelee haudoilla ja vuorilla ja viiltelee itseään kivillä (Markus 5:5). Hän on niin väkivaltainen, että ihmiset eivät uskalla kulkea ohi sitä tietä. Hänet on yritetty sitoa, mutta hän katkaisee ketjut ja murtaa jalkakahleet. Kukaan ei pysty hillitsemään häntä.

Mies lähestyy Jeesusta ja lankeaa hänen jalkoihinsa. Demonien käskystä hän huutaa: ”Mitä sinä minusta haluat, Jeesus, korkeimman Jumalan Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, ettet piinaa minua.” Jeesus näyttää, että hänellä on valtaa demoneihin, kun hän käskee: ”Tule ulos miehestä, sinä epäpuhdas henki.” (Markus 5:7, 8.)

Mies on kokonaisen demonijoukon otteessa. Kun Jeesus kysyy häneltä: ”Mikä sinun nimesi on?”, hän vastaa: ”Nimeni on Legioona, sillä meitä on monta.” (Markus 5:9.) Roomalaisessa legioonassa on tuhansia sotilaita. Miehen kimpussa on siis monia demoneja, ja he nauttivat hänen kärsimyksestään. Demonit pyytävät Jeesukselta, ”ettei hän määräisi heitä menemään syvyyteen”. He ilmeisesti tietävät, mikä heitä ja heidän johtajaansa Saatanaa odottaa. (Luukas 8:31.)

Lähistöllä on laitumella parintuhannen sian lauma. Siat ovat Mooseksen lain mukaan epäpuhtaita eläimiä, joita juutalaiset eivät saa edes omistaa. Demonit sanovat: ”Lähetä meidät sikoihin, niin että voimme mennä niihin.” (Markus 5:12.) Jeesus käskee demoneja, ja he menevät sikoihin. Vauhkoontuneina kaikki siat syöksyvät jyrkänteeltä alas ja hukkuvat alhaalla olevaan järveen.

Kun sikopaimenet näkevät tämän, he lähtevät kiireesti kertomaan uutista kaupunkiin ja maaseudulle. Ihmiset tulevat katsomaan, mitä on tapahtunut. Mies, josta demonit ovat tulleet ulos, on nyt terve ja järjissään. Hänellä on vaatteet päällään, ja hän istuu Jeesuksen jalkojen juuressa.

Kun ihmiset kuulevat tapahtuneesta tai näkevät miehen, he alkavat pelätä, koska eivät tiedä, mitä muuta saattaisi vielä tapahtua. He kehottavat Jeesusta lähtemään pois heidän alueeltaan. Kun Jeesus on astumassa veneeseen lähteäkseen, demoneista vapautunut mies pyytää häneltä, että saisi lähteä hänen mukaansa. Jeesus kuitenkin käskee miestä: ”Mene kotiin sukulaistesi luo ja kerro heille kaikki, mitä Jehova on tehnyt sinulle ja miten hän on osoittanut sinulle armoa.” (Markus 5:19.)

Tavallisesti Jeesus kieltää niitä, jotka hän parantaa, kertomasta siitä kenellekään. Hän ei halua, että ihmiset tekisivät päätelmiä hänestä sensaatiomaisten kertomusten perusteella. Tällä kertaa demoneista vapautunut mies on kuitenkin elävä todiste Jeesuksen voimasta, ja hän voi puhua ihmisille, joita Jeesus ei ehkä itse tapaisi. Hänen todistuksensa voi myös auttaa tukahduttamaan sellaiset kielteiset kertomukset, joita sikojen menetyksen takia voisi levitä. Mies alkaa julistaa koko Dekapoliin alueella, mitä Jeesus on tehnyt hänelle.