Jeesus on tähdentänyt nöyryyden tärkeyttä monta kertaa palveluksensa aikana (Luukas 14:8–11). Hän yrittää löytää miehiä ja naisia, jotka haluavat palvella Jumalaa nöyrästi. Jotkut heistä ovat ehkä edelleen tunnettuja syntisestä elämäntavastaan.

Fariseukset ja kirjanoppineet näkevät, että Jeesus ja hänen sanomansa vetävät puoleensa juuri tällaisia ihmisiä – ihmisiä, joita he eivät pidä minkään arvoisina. He valittavat: ”Tämä mies ottaa syntisiä ystävällisesti vastaan ja syö heidän kanssaan.” (Luukas 15:2.) Fariseukset ja kirjanoppineet pitävät itseään muita parempina ja kohtelevat tavallisia ihmisiä kuin saastaa. Heidän asenteestaan kertoo se, että he käyttävät noista ihmisistä heprealaista ilmausta ʽam haʼárets, ’maan kansa’.

Jeesus sitä vastoin kohtelee kaikkia kunnioittavasti, ystävällisesti ja myötätuntoisesti. Monet halveksitut, myös jotkut sellaiset, jotka tunnetaan syntisestä elämäntavastaan, haluavat siksi innokkaasti kuunnella Jeesusta. Mitä Jeesus ajattelee siitä, että häntä arvostellaan heidän auttamisestaan, ja miten hän vastaa siihen?

Vastaus käy ilmi koskettavasta vertauksesta, joka on samanlainen kuin Jeesuksen aiemmin Kapernaumissa kertoma vertaus (Matteus 18:12–14). Vertauksessa fariseukset ovat ikään kuin vanhurskaita ja turvassa Jumalan laumassa, halveksitut taas harhaan joutuneita ja eksyneitä. Jeesus sanoo:

”Jos jollain teistä on 100 lammasta ja hän kadottaa niistä yhden, eikö hän jätä niitä 99:ää erämaahan ja lähde etsimään kadonnutta, kunnes hän löytää sen? Sen löydettyään hän nostaa sen hartioilleen ja iloitsee. Kotiin tultuaan hän kutsuu koolle ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa minun kanssani, koska minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.’” (Luukas 15:4–6.)

Sitten Jeesus selittää, mitä vertaus tarkoittaa: ”Minä sanon teille, että samoin taivaassa iloitaan enemmän yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin 99 vanhurskaasta, joiden ei tarvitse katua.” (Luukas 15:7.)

Maininta katumisesta varmasti järkyttää fariseuksia. He pitävät itseään vanhurskaina ja ajattelevat, että heidän ei tarvitse katua mitään. Kun joku heistä arvosteli Jeesusta pari vuotta aiemmin siitä, että hän söi veronkantajien ja syntisten kanssa, hän vastasi: ”Minä  en tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.” (Markus 2:15–17.) Koska omahyväiset fariseukset eivät tunne tarvetta katua, heistä ei iloita taivaassa, päinvastoin kuin synnintekijöistä, jotka katuvat aidosti.

Havainnollistaakseen sitä suurta iloa, jota eksyneen synnintekijän katuminen herättää taivaassa, Jeesus kertoo vertauksen arkisesta tilanteesta. Hän sanoo: ”Jos jollain naisella on kymmenen drakman kolikkoa ja hän kadottaa niistä yhden, eikö hän sytytä lamppua, lakaise taloaan ja etsi huolellisesti, kunnes hän löytää sen? Sen löydettyään hän kutsuu koolle ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo: ’Iloitkaa minun kanssani, koska minä löysin drakman kolikon, jonka olin kadottanut.’” (Luukas 15:8, 9.)

Jeesus selittää tämän vertauksen samaan tapaan kuin vertauksen kadonneesta lampaasta. Hän sanoo: ”Minä sanon teille: samoin Jumalan enkelit iloitsevat yhdestä syntisestä, joka katuu.” (Luukas 15:10.)

Ajattele: Jumalan enkelit ovat hyvin kiinnostuneita siitä, että harhateille joutuneet synnintekijät muuttavat elämäntapansa! Se on erityisen merkittävää siksi, että synnintekijät, jotka katuvat ja pääsevät Jumalan taivaalliseen valtakuntaan, saavat lopulta enkeleitä korkeamman aseman (1. Korinttilaisille 6:2, 3). Enkelit eivät kuitenkaan ole kateellisia. Miten meidän sitten pitäisi suhtautua siihen, että joku syntinen katuu ja tekee täyskäännöksen?