Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 89

Jeesus opettaa Pereassa matkalla Juudeaan

Jeesus opettaa Pereassa matkalla Juudeaan

LUUKAS 17:1–10 JOHANNES 11:1–16

  • MITEN VAKAVAA ON SE, ETTÄ SAA JONKUN TEKEMÄÄN SYNTIÄ?

  • ANTEEKSIANTAMINEN JA USKO

Jeesus on ollut jonkin aikaa ”Jordanin toisella puolella” Perean alueella (Johannes 10:40). Hän on matkalla kohti etelässä sijaitsevaa Jerusalemia.

Jeesuksen kanssa ovat hänen opetuslapsensa sekä suuri joukko muita ihmisiä, myös veronkantajia ja syntisiä (Luukas 14:25; 15:1). Lisäksi paikalla on fariseuksia ja kirjanoppineita, joilla on tapana arvostella sitä, mitä Jeesus sanoo ja tekee. Jeesus on kertonut ajatuksia herättävät vertaukset kadonneesta lampaasta, kadonneesta pojasta sekä rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. (Luukas 15:2; 16:14.)

Ehkä juuri irvailevien vastustajien esittämä kritiikki saa Jeesuksen nyt puhumaan opetuslapsille samoista asioista, joita hän on käsitellyt aiemmin Galileassa.

Jeesus sanoo esimerkiksi: ”On väistämätöntä, että kompastuskiviä tulee. Siitä huolimatta voi sitä, joka asettaa niitä! – – Olkaa tarkkana. Jos veljesi tekee synnin, nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi. Vaikka hän tekisi syntiä sinua vastaan seitsemän kertaa päivässä ja tulisi seitsemän kertaa takaisin luoksesi ja sanoisi: ’Minä kadun’, sinun täytyy antaa hänelle anteeksi.” (Luukas 17:1–4.) Se mitä Jeesus sanoo lopuksi, voi tuoda Pietarin mieleen tilanteen, jossa hän kysyi, pitäisikö hänen antaa anteeksi jopa seitsemän kertaa (Matteus 18:21).

Pystyvätkö opetuslapset noudattamaan Jeesuksen kehotuksia? Kun he pyytävät, että Jeesus auttaisi heitä saamaan lisää uskoa, hän vastaa: ”Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, te sanoisitte tälle mulperipuulle: ’Irrottaudu juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen!’, ja se tottelisi teitä.” (Luukas 17:5, 6.) Pienikin määrä uskoa voi saada aikaan suuria.

Seuraavaksi Jeesus opettaa, että on tärkeää suhtautua itseensä nöyrästi ja tasapainoisesti. Hän sanoo apostoleille: ”Jos jollain teistä on orja kyntämässä tai paimentamassa, kuka teistä sanoo hänelle, kun hän tulee sisään pellolta: ’Tule heti pöydän ääreen syömään’? Ettekö pikemminkin sano hänelle: ’Valmista minulle ilta-ateria, pane esiliina eteesi ja palvele minua, kunnes olen syönyt ja juonut, ja sitten sinä voit syödä ja juoda’? Ei kai isäntä ole orjalle kiitollinen siitä, että tämä teki, mitä oli määrätty? Samoin tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teille on määrätty, sanokaa: ’Me olemme mitättömiä orjia. Olemme tehneet vain sen, mitä meidän pitikin tehdä.’” (Luukas 17:7–10.)

Kaikkien Jumalan palvelijoiden tulisi ymmärtää, kuinka tärkeää on asettaa Jumalan tahto etusijalle elämässä. Lisäksi on hyvä muistaa, että on suuri kunnia palvoa häntä hänen perheessään.

Ilmeisesti pian tämän jälkeen paikalle saapuu viestintuoja, jonka Maria ja Martta ovat lähettäneet. He ovat Jeesuksen ystävän Lasaruksen sisaria, ja he asuvat Betaniassa Juudeassa. Viestintuoja kertoo: ”Herra, hyvä ystäväsi on sairaana.” (Johannes 11:1–3.)

Vaikka Jeesus kuulee Lasaruksen olevan vakavasti sairas, suru ei saa häntä lamaantumaan. Hän sanoo: ”Tämän sairauden ei ole tarkoitus olla kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi, ja Jumalan Poika saa kunniaa sen välityksellä.” Hän jää vielä kahdeksi päiväksi sinne, missä on. Sitten hän sanoo opetuslapsille: ”Mennään takaisin Juudeaan.” He vastustelevat: ”Rabbi, juuri äsken juudealaiset yrittivät kivittää sinut, ja taasko olet menossa sinne?” (Johannes 11:4, 7, 8.)

Jeesus vastaa: ”Eikö päivänvaloa ole 12 tuntia? Jos joku vaeltaa päivänvalossa, hän ei kompastu mihinkään, koska hän näkee tämän maailman valon. Mutta jos joku vaeltaa yöllä, hän kompastuu, koska hänessä ei ole valoa.” (Johannes 11:9, 10.) Ilmeisesti Jeesus tarkoittaa, että aika, jonka Jumala on määrännyt hänen palvelukselleen, ei ole vielä kulunut umpeen. Jeesuksen täytyy käyttää jäljellä oleva lyhyt aika mahdollisimman tehokkaasti.

Jeesus jatkaa: ”Ystävämme Lasarus on nukahtanut, mutta minä menen herättämään hänet.” Opetuslapset nähtävästi luulevat, että Lasarus vain lepää ja että hän tulee terveeksi. He sanovat: ”Herra, jos hän nukkuu, hän paranee.” Jeesus sanoo heille suoraan: ”Lasarus on kuollut – –. Mennään hänen luokseen.” (Johannes 11:11–15.)

Tuomas tietää, että Jeesus voidaan tappaa Juudeassa. Hän haluaa olla Jeesuksen tukena, joten hän kehottaa muita opetuslapsia: ”Mennään mekin, niin että kuolisimme hänen kanssaan.” (Johannes 11:16.)