Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 115

Jeesuksen viimeinen pesah lähestyy

Jeesuksen viimeinen pesah lähestyy

MATTEUS 26:1–5, 14–19 MARKUS 14:1, 2, 10–16 LUUKAS 22:1–13

  • JUUDAS ISKARIOTILLE MAKSETAAN JEESUKSEN KAVALTAMISESTA

  • KAKSI APOSTOLIA TEKEE VALMISTELUJA PESAHIA VARTEN

Jeesus on ollut neljän apostolinsa kanssa Öljymäellä ja vastannut heidän kysymykseensä, joka koski hänen tulevaa läsnäoloaan ja aikakauden päättymistä.

Nisankuun 11. päivä on ollut hyvin kiireinen. Jeesus palaa apostoliensa kanssa yöksi Betaniaan, ja luultavasti matkalla hän kertoo heille: ”Te tiedätte, että kahden päivän kuluttua on pesah, ja Ihmisen Poika luovutetaan teloitettavaksi paalussa.” (Matteus 26:2.)

Jeesus viettää ilmeisesti seuraavan päivän, joka on keskiviikko, kaikessa hiljaisuudessa apostoliensa kanssa. Tiistaina hän moitti julkisesti uskonnollisia johtajia ja paljasti heidän todellisen luonteensa, ja nyt he etsivät häntä tappaakseen hänet. Siksi Jeesus ei näyttäydy julkisesti nisankuun 12. päivänä. Hän ei halua, että mikään estää häntä viettämästä pesahia apostolien kanssa auringonlaskun jälkeen seuraavana iltana, jolloin nisankuun 14. päivä alkaa.

Ylipappien ja kansan vanhinten keskuudessa tunnelma ennen pesahia on aivan toisenlainen. He kokoontuvat ylimmäisen papin Kaifaan sisäpihalle. Heidän mieltään kaivelee se, että Jeesus on tuominnut heidät. Nyt he neuvottelevat yhdessä siitä, ”miten ottaisivat Jeesuksen kiinni jonkin ovelan juonen avulla ja tappaisivat hänet”. Mutta miten ja milloin? He sanovat: ”Ei juhlassa, ettei kansan keskuudessa nousisi mellakkaa.” (Matteus 26:4, 5.) He ovat peloissaan, sillä monet ihmiset pitävät Jeesuksesta.

Sitten uskonnolliset johtajat saavat odottamattoman vieraan. Heidän yllätyksekseen se on yksi Jeesuksen apostoleista, Juudas Iskariot. Saatana on istuttanut hänen mieleensä ajatuksen mestarinsa kavaltamisesta. Juudas kysyy miehiltä: ”Mitä annatte minulle, jos kavallan hänet teille?” (Matteus 26:15.) Tästä ilahtuneena he ”sopivat antavansa hänelle rahaa” (Luukas 22:5). He suostuvat mielihyvin maksamaan Juudakselle 30 hopearahaa. Kyse on luultavasti 30 sekelistä, mikä on orjan hinta (2. Mooseksen kirja 21:32). Tämä osoittaa, miten halveksittavana ja mitättömänä uskonnolliset johtajat pitävät Jeesusta. Juudas alkaa nyt ”etsiä sopivaa tilaisuutta kavaltaa hänet, kun ympärillä ei olisi ihmisjoukkoa” (Luukas 22:6).

Nisankuun 13. päivä alkaa keskiviikkona auringonlaskusta. Tämä on kuudes ja viimeinen yö, jonka Jeesus viettää Betaniassa. Seuraavana päivänä täytyy tehdä lopulliset valmistelut pesahia varten. On hankittava lammas, niin että se voidaan teurastaa ja paahtaa kokonaisena nisankuun 14. päivän alettua. Missä he söisivät aterian, ja kuka sen valmistaisi? Jeesus ei ole vielä paljastanut yksityiskohtia, joten Juudas ei pysty kertomaan niitä ylipapeille.

Luultavasti aikaisin torstai-iltapäivänä Jeesus lähettää Pietarin ja Johanneksen Betaniasta tekemään järjestelyjä. Hän sanoo: ”Menkää valmistamaan meille pesah-ateria syötäväksi.” He kysyvät: ”Mihin haluat meidän valmistavan sen?” Jeesus selittää: ”Kun tulette kaupunkiin, teitä vastaan tulee mies, joka kantaa vesiruukkua. Seuratkaa häntä siihen taloon, johon hän menee. Sanokaa talonisännälle: ’Opettaja sanoo sinulle: ”Missä on vierashuone, jossa voin syödä pesah-aterian opetuslasteni kanssa?”’ Hän näyttää teille yläkerrasta suuren, kalustetun huoneen. Valmistakaa se sinne.” (Luukas 22:8–12.)

Talonisäntä on epäilemättä Jeesuksen opetuslapsi. Hän osaa ehkä odottaa, että Jeesus pyytää saada viettää pesahia hänen talossaan. Kun Pietari ja Johannes saapuvat Jerusalemiin, he huomaavat kaiken olevan niin kuin Jeesus on sanonut. He huolehtivat siitä, että lammas on valmis ja että muutkin järjestelyt on tehty, niin että Jeesus ja 12 apostolia voivat viettää pesahia.