5. LUKU

Lunnaat – Jumalan suurin lahja

Lunnaat – Jumalan suurin lahja

1, 2. a) Mikä tekee lahjasta meille arvokkaan? b) Mikä on Jumalan suurin lahja meille ja miksi?

MIKÄ on paras lahja, jonka olet saanut? Kun saat lahjan, joka tekee sinut iloiseksi tai jota todella tarvitset, olet varmasti hyvin kiitollinen siitä.

2 Jehova Jumala on antanut meille monia lahjoja, mutta yhtä niistä tarvitsemme enemmän kuin mitään muuta. Tässä luvussa opimme, että Jehova lähetti poikansa Jeesuksen Kristuksen maan päälle, jotta me voisimme elää ikuisesti. (Lue Matteuksen 20:28.) Antamalla Poikansa lunnaiksi Jehova osoitti, että hän todella rakastaa meitä. Lunnaat ovat hänen suurin lahjansa ihmiskunnalle.

MITÄ OVAT LUNNAAT?

3. Miksi ihmiset kuolevat?

3 Lunnaat ovat Jehovan keino vapauttaa ihmiset synnistä ja kuolemasta (Efesolaisille 1:7). Jotta voisimme ymmärtää, miksi lunnaita tarvitaan, meidän täytyy palata siihen, mitä tapahtui tuhansia vuosia sitten Eedenin puutarhassa. Ensimmäiset ihmiset, Aadam ja Eeva, tekivät syntiä. Koska he tekivät syntiä, he kuolivat. Me olemme perineet synnin heiltä, ja siksi mekin kuolemme. (Ks. loppuviite 8.)

4. Mitä kaikkea Jehova antoi Aadamille?

4 Kun Jehova loi Aadamin, hän antoi hänelle jotain hyvin arvokasta: täydellisen ihmiselämän. Aadamilla oli täydellinen mieli ja täydellinen ruumis. Hän ei koskaan sairastuisi, vanhenisi eikä kuolisi. Koska Jehova oli luonut Aadamin, hän oli kuin isä hänelle (Luukas 3:38). Jehova puhui hänen kanssaan säännöllisesti. Hän kertoi selvästi, mitä hän odotti Aadamilta, ja antoi hänelle antoisaa ja palkitsevaa työtä. (1. Mooseksen kirja 1:28–30; 2:16, 17.)

5. Mitä tarkoittaa se, että Aadam luotiin ”Jumalan kuvaksi”?

5 Aadam luotiin ”Jumalan kuvaksi” (1. Mooseksen kirja 1:27). Jehova antoi hänelle samanlaisia ominaisuuksia kuin hänellä itsellään on. Aadamilla oli esimerkiksi kyky rakastaa ja toimia oikeudenmukaisesti. Hänellä oli myös viisautta ja voimaa. Tämän lisäksi Jehova antoi Aadamille vapaan tahdon. Aadam ei ollut robotti. Jehova loi hänet sellaiseksi, että hän pystyi valitsemaan, toimisiko hän oikein vai väärin. Jos Aadam olisi päättänyt totella Jumalaa, hän olisi saanut elää ikuisesti paratiisissa.

6. Mitä Aadam menetti, kun hän oli tottelematon Jumalalle? Miten hänen valintansa vaikuttaa meihin?

6 Aadam joutui maksamaan tottelemattomuudestaan kovan hinnan. Hän menetti paratiisikotinsa, täydellisyytensä ja ainutlaatuisen ystävyyssuhteensa Jehovaan, ja lopulta hän kuoli. (1. Mooseksen kirja 3:17–19.) Aadam ei kuitenkaan tehnyt vahinkoa ainoastaan itselleen. Hänen takiaan ”synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat tehneet syntiä” (Roomalaisille 5:12). Kun Aadam teki syntiä, hän myi itsensä ja meidät synnin ja kuoleman orjuuteen (Roomalaisille 7:14). Koska Aadam ja Eeva päättivät tietoisesti kapinoida Jumalaa vastaan, heillä ei ollut enää mitään toivoa. Onko meillä mitään toivoa? Kyllä on, koska Jehova järjesti lunnaat.

7, 8. Mitä lunnailla tarkoitetaan?

7 Lunnaisiin liittyy Raamatussa kaksi perusasiaa. Ensinnäkin lunnaat ovat hinta, joka maksetaan jonkun vapauttamiseksi tai jonkin ostamiseksi takaisin. Toiseksi lunastushinnan täytyy vastata sen arvoa, mikä lunastetaan.

8 Kukaan ihminen ei pystyisi maksamaan riittäviä lunnaita, niin että ihmiskunta voitaisiin vapauttaa synnistä ja kuolemasta. Mutta Jehova pystyisi. Katsotaanpa, miten Jehova järjesti lunnaat ja miten me voimme hyötyä niistä.

MITEN JEHOVA JÄRJESTI LUNNAAT?

9. Millaiset lunnaat tarvittiin?

9 Kukaan meistä ei pystyisi koskaan ostamaan takaisin sitä täydellistä elämää, jonka Aadam menetti. Miksi ei? Koska me kaikki olemme epätäydellisiä (Psalmit 49:7, 8). Lunastushinnan täytyisi olla toinen täydellinen ihmiselämä. Raamattu puhuukin ”vastaavista lunnaista” (1. Timoteukselle 2:6). Lunnaiden pitäisi vastata arvoltaan sitä elämää, jonka Aadam menetti.

10. Mitä Jehova teki, jotta lunnaat voitaisiin maksaa?

10 Mitä Jehova teki, jotta lunnaat voitaisiin maksaa? Hän lähetti maan päälle Poikansa Jeesuksen, jonka hän oli luonut ensimmäiseksi ja jota hän rakasti hyvin paljon (1. Johanneksen kirje 4:9, 10). Jeesus oli valmis lähtemään Isänsä luota taivaallisesta kodistaan (Filippiläisille 2:7). Jehova siirsi Jeesuksen elämän taivaasta Marian kohtuun, ja näin Jeesus syntyi täydelliseksi, synnittömäksi ihmiseksi (Luukas 1:35).

Jehova antoi rakkaan Poikansa lunnaiksi meidän puolestamme.

11. Miten Raamattu osoittaa, että yksi ihminen voisi antaa lunnaat koko ihmiskunnan puolesta?

11 Kun Aadam oli tottelematon Jumalalle, hän riisti täydellisen elämän kaikilta jälkeläisiltään. Voisiko yksi ainoa ihminen antaa sen heille takaisin? Kyllä voisi. (Lue Roomalaiskirjeen 5:19.) Jeesus, joka ei koskaan tehnyt syntiä, antoi täydellisen elämänsä lunnaiksi (1. Korinttilaisille 15:45). Noiden lunnaiden perusteella kaikki Aadamin jälkeläiset voitaisiin vapauttaa kuoleman orjuudesta (1. Korinttilaisille 15:21, 22).

12. Miksi Jeesuksen piti kärsiä niin paljon?

12 Raamattu kuvailee, miten paljon Jeesus kärsi ennen kuolemaansa. Häntä ruoskittiin julmasti, hänet naulattiin kidutuspaaluun, ja hän joutui kärsimään hitaan ja tuskallisen kuoleman (Johannes 19:1, 16–18, 30). Miksi hänen täytyi kärsiä niin paljon? Saatana oli väittänyt, että kukaan ihminen ei pysyisi uskollisena Jumalalle, jos hän joutuisi kärsimään sen vuoksi. Jeesus osoitti, että täydellinen ihminen voi olla uskollinen Jumalalle, vaikka häntä koeteltaisiin äärimmilleen. Jehovan on täytynyt olla valtavan ylpeä hänestä! (Sananlaskut 27:11.) (Ks. loppuviite 14.)

13. Miten lunnaat maksettiin?

13 Miten lunnaat maksettiin? Juutalaisen nisankuun 14. päivänä vuonna 33 Jehova salli sen, että Jeesus kuoli vihollistensa käsissä (Heprealaisille 10:10). Kolme päivää sen jälkeen Jehova herätti Jeesuksen takaisin eloon, mutta ei ihmiseksi vaan henkiolennoksi. Kun Jeesus myöhemmin palasi taivaaseen, hän antoi Jehovalle lunnaiksi täydellisen ihmiselämänsä arvon. Toisin sanoen hän antoi Jehovalle oikeutensa elää täydellisenä ihmisenä, jotta Jehova voisi antaa sen Aadamin jälkeläisille. (Heprealaisille 9:24.) Lunnaat oli nyt maksettu. Sen ansiosta meilläkin on mahdollisuus vapautua synnistä ja kuolemasta. (Lue Roomalaiskirjeen 3:23, 24.)

MILLAISTA HYÖTYÄ LUNNAISTA ON MEILLE?

14, 15. Mitä meidän täytyy tehdä, jotta saisimme syntimme anteeksi?

14 Katsotaanpa seuraavaksi, miten hyödymme lunnaista jo nyt ja miten voimme hyötyä niistä tulevaisuudessa.

15 Saamme syntimme anteeksi. Me kaikki teemme virheitä. Joskus sanomme ja teemme sellaista, mitä meidän ei pitäisi. Mutta jos olemme aidosti pahoillamme siitä, mitä olemme tehneet, ja pyydämme nöyrästi Jehovalta anteeksi syntejämme, voimme luottaa siihen, että hän antaa meille anteeksi. (Kolossalaisille 1:13, 14; 1. Johanneksen kirje 1:8, 9.)

16. Miten voimme saada puhtaan omantunnon?

16 Meillä voi olla puhdas omatunto. Joskus omat virheemme voivat saada meidät tuntemaan, että olemme täysin epäonnistuneet. Saatamme tuntea itsemme arvottomiksi. Meillä ei kuitenkaan ole syytä lannistua. Jos anomme Jehovalta anteeksiantoa, voimme olla varmoja, että hän kuulee meitä ja antaa meille anteeksi. (Heprealaisille 9:13, 14.) Jehova haluaa, että kerromme hänelle avoimesti ongelmistamme ja heikkouksistamme (Heprealaisille 4:14–16). Kun teemme niin, meillä voi olla puhdas omatunto ja rauha hänen kanssaan.

17. Mikä on mahdollista sen ansiosta, että Jeesus kuoli puolestamme?

17 Meillä on ikuisen elämän toivo. ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan lahja on ikuinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä.” (Roomalaisille 6:23.) Koska Jeesus kuoli puolestamme, meillä on mahdollisuus saada ikuinen elämä ja täydellinen terveys (Ilmestys 21:3, 4). Mutta mitä meidän täytyy tehdä, jotta pääsisimme nauttimaan niistä?

ARVOSTATKO LUNNAITA?

18. Mistä tiedämme, että Jehova rakastaa meitä?

18 Mieti, miten hyvältä sinusta tuntuu, kun joku antaa sinulle lahjan. Lunnaat ovat kaikkein arvokkain lahja, jonka olemme saaneet, ja niiden pitäisi herättää meissä syvää kiitollisuutta Jehovaa kohtaan. Johanneksen 3:16:ssa sanotaan: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa.” Jehova antoi Jeesuksen lunnaiksi, koska hän rakastaa meitä hyvin paljon. Se että Jeesus halusi kuolla puolestamme, osoittaa, että hänkin rakastaa meitä (Johannes 15:13). Lunnaat ovat selvä todiste Jehovan ja Jeesuksen rakkaudesta meitä kohtaan (Galatalaisille 2:20).

Kun opimme lisää Jehovasta, rakkautemme häneen kasvaa ja meistä voi tulla hänen ystäviään.

19, 20. a) Mitä meidän täytyy tehdä, jotta rakkautemme Jehovaan kasvaisi? b) Miten voit osoittaa, että uskot Jeesuksen lunastusuhriin?

19 Jehova haluaa, että mekin rakastaisimme häntä. On kuitenkin vaikeaa rakastaa jotakuta, jota ei tunne hyvin. Jatka siis edelleen Raamatun tutkimista. Silloin voit oppia tuntemaan Jehovan (Johannes 17:3). Rakkautesi häntä kohtaan syvenee, halusi miellyttää häntä kasvaa, ja sinusta voi tulla hänen ystävänsä (1. Johanneksen kirje 5:3).

20 Osoita uskovasi Jeesuksen lunastusuhriin. Raamatussa sanotaan: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä.” (Johannes 3:36.) Jos uskomme Jeesukseen, noudatamme hänen opetuksiaan (Johannes 13:15). Ei siis riitä, että vain sanomme uskovamme Jeesukseen ja siihen, että hän on kuollut puolestamme. Aito usko saa ihmisen toimimaan. Jaakobin kirjeen 2:26:ssa sanotaan: ”Usko ilman tekoja on kuollut.”

21, 22. a) Miksi meidän on joka vuosi tärkeää osallistua Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan? b) Mitä käsitellään luvuissa 6 ja 7?

21 Ole mukana Jeesuksen kuoleman muistojuhlassa. Kuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus käski seuraajiaan viettämään juhlaa hänen kuolemansa muistoksi. Hän haluaa meidän muistavan, että hän on antanut elämänsä lunnaiksi puolestamme. Hän sanoi: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” (Lue Luukkaan 22:19.) Jehovan todistajat viettävätkin Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa joka vuosi. Tuota juhlaa sanotaan Raamatussa myös ”Herran illalliseksi”. (1. Korinttilaisille 11:20; Matteus 26:26–28.) Tulemalla muistojuhlaan voit osoittaa, että arvostat lunnaita ja Jehovan ja Jeesuksen suurta rakkautta. (Ks. loppuviite 15.)

22 Lunnaat ovat aivan ylivertainen lahja Jumalalta (2. Korinttilaisille 9:14, 15). Niistä voivat hyötyä myös kuolleet. Tästä kerrotaan enemmän luvuissa 6 ja 7.