16. LUKU

Palvo Jumalaa hänen haluamallaan tavalla

Palvo Jumalaa hänen haluamallaan tavalla

1, 2. Mikä ratkaisu jokaisen on tehtävä, ja miksi se on tärkeää?

OLET varmasti Raamattua tutkiessasi huomannut, että vaikka monet uskonnot väittävät palvovansa Jumalaa, ne opettavat ja tekevät sellaisia asioita, joita hän ei hyväksy (2. Korinttilaisille 6:17). Siksi Jumala käskee meitä lähtemään pois väärästä uskonnosta, ”Suuresta Babylonista” (Ilmestys 18:2, 4). Jokaisen meistä täytyykin tehdä ratkaisu: haluanko palvoa Jumalaa hänen hyväksymällään tavalla vai sillä tavalla kuin olen aina tottunut palvomaan häntä?

2 Olet ehkä jo lähtenyt pois väärästä uskonnosta. On hienoa, jos olet tehnyt niin. Sinusta voi kuitenkin tuntua vaikealta luopua joistain tavoista tai juhlista, jotka liittyvät väärään uskontoon. Jotkin niistä voivat olla sinulle hyvinkin rakkaita. Tarkastellaan nyt joitakin sellaisia tapoja ja juhlia ja pohditaan sitä, miksi on tärkeää, että meillä on niistä samanlainen näkemys kuin Jehovalla.

USKONNOLLISET KUVAT JA ESI-ISIEN PALVONTA

3. a) Miksi joistakin voi tuntua vaikealta lakata käyttämästä kuvia palvonnassa? b) Mitä Raamattu sanoo kuvien käytöstä palvonnassa?

3 Joillakin on kotonaan uskonnollisia kuvia, patsaita tai alttareita, joita he käyttävät palvoessaan Jumalaa. Jos sinä olet tottunut käyttämään niitä, sinusta voi tuntua oudolta tai jopa väärältä lähestyä Jumalaa ilman niitä. Jehova on kuitenkin antanut meille selvät ohjeet siitä, kuinka häntä tulee palvoa. Raamatussa sanotaan, että hän ei halua meidän käyttävän kuvia palvonnassa. (Lue 2. Mooseksen kirjan 20:4, 5; Psalmit 115:4–8; Jesaja 42:8; 1. Johanneksen kirje 5:21.)

4. a) Miksi meidän ei pidä palvoa esi-isiä? b) Miksi Jehova sanoi israelilaisille, etteivät he saaneet yrittää ottaa yhteyttä kuolleisiin?

4 Jotkut näkevät paljon vaivaa miellyttääkseen kuolleita esi-isiään. He saattavat jopa palvoa heitä. Olemme kuitenkin oppineet, että kuolleet eivät ole elossa missään eivätkä he voi auttaa tai vahingoittaa meitä. On hyvin vaarallista yrittää kommunikoida kuolleiden sukulaisten kanssa, koska viestit, jotka näyttävät tulevan heiltä, tulevat todellisuudessa demoneilta. Siksi Jehova sanoi israelilaisille, etteivät he saisi yrittää ottaa yhteyttä kuolleisiin tai sekaantua spiritismiin (5. Mooseksen kirja 18:10–12). (Ks. loppuviitteet 25 ja 30.)

5. Mikä voi auttaa luopumaan uskonnollisten kuvien käytöstä ja esi-isien palvonnasta?

5 Mistä voit saada apua, jos sinusta tuntuu vaikealta luopua uskonnollisten kuvien käytöstä tai esi-isien palvonnasta? Lue Raamattua ja mieti, mitä Jehova ajattelee noista asioista. Hän pitää niitä ”inhottavina” (5. Mooseksen kirja 27:15). Rukoile joka päivä, että Jehova auttaisi sinua näkemään asiat niin kuin hän näkee ja palvomaan häntä niin kuin hän haluaa (Jesaja 55:9). Hän antaa sinulle aivan varmasti voimaa, niin että voit poistaa elämästäsi kaiken, mikä liittyy väärään uskontoon.

JOULU

6. Miksi Jeesuksen syntymää alettiin juhlia 25. joulukuuta?

6 Joulu on yksi maailman suosituimmista juhlista, ja monet pitävät sitä Jeesuksen syntymäjuhlana. Joulunvietto on kuitenkin lähtöisin väärästä uskonnosta. Eräässä tietosanakirjassa kerrotaan, että muinaiset roomalaiset, jotka eivät olleet kristittyjä, viettivät auringon syntymäjuhlaa 25. joulukuuta. Kirkon johtajat halusivat, että useammat pakanat kääntyisivät kristityiksi, ja siksi he päättivät alkaa viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa tuona samana päivänä, vaikka Jeesus ei syntynytkään silloin (Luukas 2:8–12). Jeesuksen opetuslapset eivät viettäneet joulua. Kirjassa Sacred Origins of Profound Things sanotaan, että Jeesuksen syntymän jälkeisinä kahtenasatana vuotena ”kukaan ei tiennyt – ja harva edes välitti tietää – hänen tarkkaa syntymäaikaansa”. Joulunvietto alkoi vasta satoja vuosia sen jälkeen kun Jeesus oli ollut maan päällä.

7. Miksi tosi kristityt eivät vietä joulua?

7 On yleisesti tunnettua, että joululla ja siihen liittyvillä tavoilla, kuten juhlimisella ja joululahjojen antamisella, on pakanallinen alkuperä. Esimerkiksi Englannissa ja joissakin osissa Pohjois-Amerikkaa joulun viettäminen oli yhteen aikaan kiellettyä ja siitä jopa rangaistiin. Vähitellen ihmiset alkoivat kuitenkin viettää sitä uudelleen. Tosi kristityt eivät vietä joulua, koska he haluavat miellyttää Jumalaa kaikessa, mitä he tekevät.

SYNTYMÄPÄIVÄT

8, 9. Miksi varhaiskristityt eivät viettäneet syntymäpäiviä?

8 Eräs toinen suosittu juhla, jota monet viettävät, on syntymäpäivät. Onko kristittyjen sopivaa viettää niitä? Raamatussa kerrotaan vain kahdesta henkilöstä, jotka juhlivat syntymäpäiväänsä, eikä kumpikaan heistä ollut Jehovan palvoja (1. Mooseksen kirja 40:20; Markus 6:21). Syntymäpäiväjuhlia järjestettiin väärien jumalien kunniaksi. Siksi varhaiskristityt ”pitivät kenen tahansa syntymän juhlimista pakanallisena tapana” (The World Book Encyclopedia).

9 Muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset uskoivat, että jokainen ihminen syntyi jonkin jumalan syntymäpäivänä. He myös uskoivat, että kun ihminen syntyi, läsnä oli henki, joka sitten suojeli ihmistä läpi hänen elämänsä. ”Tällä hengellä oli mystinen suhde jumalaan, jonka syntymäpäivänä ihminen oli syntynyt”, sanotaan kirjassa The Lore of Birthdays. Pakanat uskoivat, että heidän täytyi suojeluksen saamiseksi viettää syntymäpäiviä.

10. Miksi tosi kristityt eivät nykyäänkään vietä syntymäpäiviä?

10 Jehova ei hyväksy juhlia, jotka liittyvät väärään uskontoon (Jesaja 65:11, 12). Siksi tosi kristityt eivät vietä syntymäpäiviä tai mitään muitakaan juhlia, joilla on jotain tekemistä väärän uskonnon kanssa.

ONKO ALKUPERÄLLÄ MERKITYSTÄ?

11. Miksi monet viettävät joulua ja muita juhlia? Minkä pitäisi olla meille kaikkein tärkeintä?

11 Monet tietävät, että joululla ja monilla muillakin juhlilla on pakanallinen alkuperä, mutta haluavat silti viettää niitä. He ajattelevat, että tällaiset juhlat ovat hyviä tilaisuuksia viettää aikaa perheen kanssa. Tuntuuko sinustakin siltä? Siinä, että haluaa viettää aikaa perheen kanssa, ei tietenkään ole mitään väärää. Jehovakin haluaa, että meillä on lämpimät välit perheeseemme ja sukulaisiimme. Koko perhejärjestely on lahja häneltä (Efesolaisille 3:14, 15). On kuitenkin tärkeämpää säilyttää hyvä suhde Jehovaan kuin yrittää miellyttää sukulaisia osallistumalla heidän kanssaan juhliin, jotka liittyvät väärään uskontoon. Paavali sanoi: ”Varmistautukaa jatkuvasti siitä, mikä miellyttää Herraa.” (Efesolaisille 5:10.)

12. Miksi Jehova ei hyväksy joitakin juhlia ja pyhäpäiviä?

12 Monet ajattelevat, että sillä, mistä jokin juhla on peräisin, ei ole väliä. Jehova ei kuitenkaan ajattele niin. Hän ei hyväksy juhlia tai pyhäpäiviä, jotka ovat lähtöisin väärästä uskonnosta tai joiden tarkoitus on ylistää jotakin ihmistä tai valtiota. Raamatussa on tästä esimerkki. Muinaiset egyptiläiset viettivät monia juhlia väärien jumaliensa kunniaksi. Israelilaiset päättivät Egyptistä lähdettyään viettää erästä heidän pakanallista juhlaansa ja sanoivat juhlivansa sitä ”Jehovan kunniaksi”. Mitä Jehova ajatteli siitä? Hän ei hyväksynyt sitä vaan rankaisi heitä. (2. Mooseksen kirja 32:2–10.) Aivan kuten profeetta Jesaja sanoi, meidän on tärkeää pysyä erossa kaikesta, mikä on Jehovan mielestä epäpuhdasta. (Lue Jesajan 52:11.)

OLE KUNNIOITTAVA JA YSTÄVÄLLINEN

13. Millaisia kysymyksiä voi herätä, jos aikoo luopua joistakin juhlista?

13 Jos päätät lopettaa joidenkin juhlien viettämisen, mieleesi voi tulla monenlaisia kysymyksiä: Mitä voin sanoa, jos työkaverini ihmettelevät, miksi en juhli joulua heidän kanssaan? Mitä minun pitäisi tehdä, jos joku antaa minulle joululahjan? Mitä voin tehdä, jos puolisoni odottaa minun viettävän jotakin juhlaa? Miten voin auttaa lapsiani, jos heistä tuntuu, että he jäävät jotakin vaille, kun emme enää vietä syntymäpäiviä tai joitakin muita juhlia?

14, 15. Mitä voit tehdä, jos joku toivottaa sinulle hyvää joulua tai antaa sinulle lahjan?

14 On tärkeää käyttää tervettä järkeä, kun ratkaisee, mikä on paras tapa toimia eri tilanteissa. Jos joku esimerkiksi toivottaa sinulle hyvää joulua, sinun ei tarvitse teeskennellä, ettet kuullut hänen toivotustaan. Voit yksinkertaisesti sanoa ”kiitos”. Toisinaan joku voi ehkä haluta tietää enemmän, ja silloin voit kertoa tarkemmin, miksi et vietä jotain juhlaa tai pyhäpäivää. Muista kuitenkin aina olla kunnioittava ja ystävällinen. Raamatussa sanotaan: ”Teidän puheenne tulee olla aina miellyttävää, suolalla höystettyä. Silloin tiedätte, miten teidän pitäisi kullekin vastata.” (Kolossalaisille 4:6.) Voisit ehkä kertoa, että sinusta on kyllä mukavaa viettää aikaa toisten kanssa ja antaa lahjoja mutta et halua tehdä sitä tällaisten juhlien yhteydessä.

15 Miten sinun pitäisi reagoida, jos joku antaa sinulle esimerkiksi joulu- tai syntymäpäivälahjan? Raamatussa ei ole siihen mitään sääntöä, mutta siellä sanotaan, että meidän pitäisi aina säilyttää hyvä omatunto (1. Timoteukselle 1:18, 19). Lahjan antaja ei ehkä tiedä, että et vietä joulua tai syntymäpäiviä. Tai hän saattaa sanoa: ”Tiedän, ettet vietä joulua, mutta haluan silti antaa sinulle tämän lahjan.” Molemmissa tilanteissa voit päättää itse, otatko lahjan vastaan vai et. Minkä tahansa päätöksen teetkin, on tärkeää, että säilytät hyvän omantunnon. Emme halua tehdä mitään sellaista, mikä vahingoittaisi suhdettamme Jehovaan.

MITEN VOIT OTTAA HUOMIOON MUUT PERHEENJÄSENET?

Jehovan palvonta tekee ihmiset onnelliseksi.

16. Mitä sinun pitäisi tehdä, jos perheesi haluaa viettää joulua tai muita juhlapyhiä?

16 Mitä sinun pitäisi tehdä, jos perheesi haluaa viettää joulua tai muita pyhäpäiviä? Asiasta ei kannata riidellä. Muista, että heillä on oikeus päättää itse, mitä he haluavat tehdä. Ole ystävällinen ja kunnioita heidän valintojaan, aivan kuten toivot heidän kunnioittavan sinun valintojasi. (Lue Matteuksen 7:12.) Mutta entä jos perheesi haluaa, että sinäkin olet heidän kanssaan juhlapyhinä? Ennen kuin päätät, mitä teet, pyydä Jehovalta, että hän auttaisi sinua tekemään oikean päätöksen. Mieti tilannetta huolellisesti ja etsi siihen liittyvää tietoa. Muista, että tärkeintä on miellyttää Jehovaa.

17. Mitä voisit tehdä, ettei lapsistasi tunnu, että he jäävät jotakin vaille, kun muut viettävät juhlapyhiä?

17 Mitä voisit tehdä, jos lapsiasi harmittaa se, ettette vietä joitakin juhlia, joita muut viettävät? Voisit ehkä aina silloin tällöin järjestää heille jotakin erityisen mukavaa tai yllättää heidät lahjalla. Tietysti yksi parhaista lahjoista, jonka voit antaa lapsillesi, on se, että annat heille aikaa ja rakkautta.

PALVO JEHOVAA HÄNEN HALUAMALLAAN TAVALLA

18. Miksi meidän pitäisi käydä kokouksissa?

18 Siihen, että palvoo Jehovaa hänen haluamallaan tavalla, sisältyy muutakin kuin se, että hylkää väärän uskonnon ja siihen liittyvät tavat ja juhlat. Jehovan palvontaan sisältyy esimerkiksi se, että käy säännöllisesti Jehovan todistajien kokouksissa. (Lue Heprealaiskirjeen 10:24, 25.) Kokoukset ovat tärkeä osa Jehovan palvontaa (Psalmit 22:22; 122:1). Kun käymme niissä, voimme rohkaista ja kannustaa toisiamme (Roomalaisille 1:12).

19. Miksi on tärkeää kertoa toisille siitä, mitä on oppinut Raamatusta?

19 Jehovan palvontaan sisältyy myös se, että kertoo toisille siitä, mitä on oppinut Raamatusta. Monet ovat ahdistuneita siitä, että maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa. Ehkä sinäkin tunnet ihmisiä, joista tuntuu siltä. Kerro heille, mitä hienoa olet oppinut tulevaisuudesta. Kun käyt kokouksissa ja kerrot toisille siitä, mitä olet oppinut, tulet huomaamaan, ettet enää kaipaa väärää uskontoa ja sen tapoja. Voit olla varma, että jos päätät palvoa Jehovaa hänen hyväksymällään tavalla, saat häneltä paljon siunauksia ja tulet olemaan onnellinen (Malakia 3:10).