Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 1

Jumala on tehnyt taivaan ja maan

Jumala on tehnyt taivaan ja maan

Jehova Jumala on luonut meidät. Hän on tehnyt kaiken – sen mitä näemme ja senkin mitä emme voi nähdä. Ennen kuin hän teki kaiken näkyvän, hän teki paljon enkeleitä. Tiedätkö sinä, keitä enkelit ovat? Enkelit ovat henkiolentoja, aivan kuten Jehovakin on. Emme voi nähdä heitä, niin kuin emme voi nähdä Jehovaakaan. Ensimmäinen enkeli, jonka Jehova loi, oli hänen apunaan, kun hän teki kaiken muun, kuten tähdet ja planeetat. Yksi planeetoista on kaunis kotimme, maapallo.

Jehova muokkasi maapallon sellaiseksi, että eläimet ja ihmiset voivat asua täällä. Maan päälle alkoi säteillä auringonvaloa. Sitten Jehova teki vuoret, meret ja joet.

Seuraavaksi Jehova teki ruohoa, kasveja ja puita. Maapallolla alkoi kasvaa monenlaisia hedelmiä, vihanneksia ja kukkia. Sitten Jehova loi erilaisia eläimiä, jotka lentävät, uivat, ryömivät ja matelevat. Hän teki pieniä eläimiä, kuten hiiriä, ja suuria eläimiä, kuten norsuja. Mikä on sinun lempieläimesi?

Tämän jälkeen Jehova sanoi ensimmäiselle enkelille: ”Tehdään ihminen.” Ihmiset olisivat erilaisia kuin eläimet. He osaisivat keksiä uusia asioita. He osaisivat puhua, nauraa ja rukoilla. Ihmiset pitäisivät huolta maapallosta ja eläimistä. Tiedätkö, kuka oli ensimmäinen ihminen? Katsotaanpa.

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” (1. Mooseksen kirja 1:1)