Israelissa oli nälänhätä, ja eräs Noomi-niminen nainen muutti sen vuoksi perheensä kanssa Moabiin. Myöhemmin Noomin mies kuoli ja heidän poikansa menivät naimisiin kahden moabilaisnaisen, Ruutin ja Orpan, kanssa. Mutta sitten Noomin pojatkin kuolivat.

Aikanaan Noomi kuuli, että nälänhätä Israelissa oli ohi, ja hän päätti palata sinne. Ruut ja Orpa lähtivät hänen mukaansa. Matkalla Noomi sanoi heille: ”Te olitte hyviä vaimoja pojilleni, ja minuakin te olette kohdelleet hyvin. Toivon, että pääsette uusiin naimisiin. Palatkaa kotiinne Moabiin.” Mutta Ruut ja Orpa vastasivat: ”Me rakastamme sinua emmekä halua jättää sinua!” Noomi ei kuitenkaan luovuttanut vaan pyysi edelleen heitä palaamaan Moabiin. Lopulta Orpa lähti, mutta Ruut halusi jäädä. Noomi sanoi hänelle: ”Orpa lähti jo oman kansansa ja omien jumaliensa luo. Palaa sinäkin äitisi kotiin.” Mutta Ruut sanoi: ”Minä en sinua jätä! Sinun kansasi on minunkin kansani ja sinun Jumalasi minun Jumalani.” Miltähän Noomista tuntui kuulla Ruutin kauniit sanat?

Ruut ja Noomi saapuivat Israeliin siihen aikaan vuodesta, kun ohraa alettiin korjata pelloilta. Eräänä päivänä Ruut meni pellolle keräämään Noomille ja itselleen tähkiä, joita sadonkorjaajat jättivät jälkeensä. Pellon omisti Rahabin poika Boas. Boasille kerrottiin, että Ruut oli Moabista ja että hän oli pysynyt uskollisesti Noomin rinnalla. Boas käski sadonkorjaajia jättämään Ruutille vähän ylimääräistäkin poimittavaa.

 Illalla Noomi kysyi Ruutilta: ”Kenen pellolla sinä olit tänään?” ”Erään Boasin pellolla”, vastasi Ruut. Noomi sanoi: ”Hän on mieheni sukulainen. Mene vain jatkossakin hänen pellolleen muiden nuorten naisten kanssa. Siellä sinun on turvallista olla.”

Ruut teki töitä Boasin pellolla koko sadonkorjuun ajan. Boas huomasi, että Ruut oli ahkera ja hyvä nainen. Tuohon aikaan oli tapana, että jos mies kuoli eikä hänellä ollut poikia, niin joku miehen sukulainen otti hänen leskensä vaimokseen. Niinpä Boas otti Ruutin vaimokseen. Heille syntyi Obed-niminen poika, josta tuli myöhemmin kuningas Daavidin isoisä. Noomin ystävät olivat onnellisia hänen puolestaan. He sanoivat: ”Ensin Jehova antoi sinulle Ruutin, joka on pitänyt sinusta hyvää huolta, ja nyt sinulla on lapsenlapsi. Voi miten hyvä Jehova onkaan!”