Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 39

Israelin ensimmäinen kuningas

Israelin ensimmäinen kuningas

Jehova oli antanut israelilaisille tuomareita, jotka olivat kansan johdossa. Mutta nyt kansa halusikin itselleen kuninkaan. He sanoivat Samuelille: ”Kaikilla muilla kansoilla on kuningas. Mekin haluamme.” Samuelin mielestä se ei ollut oikein, ja siksi hän puhui asiasta Jehovalle. Jehova sanoi hänelle: ”Kansa ei ole hylkäämässä sinua vaan minut. Sano heille, että he voivat saada kuninkaan. Mutta varoita heitä siitä, että kuningas tulee vaatimaan heiltä monenlaista.” Kansa sanoi Samuelille: ”Ei se haittaa. Me haluamme silti kuninkaan.”

Jehova sanoi Samuelille, että ensimmäinen kuningas olisi eräs Saul-niminen mies. Myöhemmin Saul tuli käymään Samuelin luona Ramassa ja Samuel voiteli hänet kuninkaaksi kaatamalla öljyä hänen päähänsä.

Samuel kokosi israelilaiset yhteen, jotta hän voisi esitellä heille uuden kuninkaan. Mutta Saulia ei näkynyt missään. Tiedätkö, missä hän oli? Hän piileskeli matkatavaroiden seassa. Lopulta hänet löydettiin ja tuotiin kansan keskelle. Hän oli tosi komea ja kaikkia muita pitempi. Samuel sanoi: ”Katsokaahan, kenet Jehova on valinnut kuninkaaksi.” Kansa oli tosi iloinen siitä, että sillä oli nyt kuningas.

Aluksi Saul totteli Jehovaa ja kuunteli Samuelin neuvoja. Mutta sitten hän muuttui. Kerran hän esimerkiksi uhrasi uhreja alttarilla vaikka ei olisi saanut tehdä niin. Samuel oli käskenyt Saulia odottamaan, että hän tulisi uhraamaan uhrit, mutta Saul ei odottanut vaan päätti uhrata uhrit itse. Samuel torui Saulia: ”Sinun olisi pitänyt totella Jehovaa.” Oppiko Saul mitään virheestään?

Myöhemmin Samuel käski Saulia taistelemaan amalekilaisia vastaan ja tuhoamaan heidät kaikki. Saul kuitenkin jätti eloon heidän kuninkaansa Agagin. Jehova sanoi Samuelille: ”Saul on hylännyt minut eikä ole tehnyt niin kuin käskin.” Samuel meni murheellisena Saulin luo ja sanoi: ”Jehova valitsee sinun tilallesi toisen kuninkaan, koska et enää tottele häntä.” Kun Samuel oli lähdössä, Saul tarttui hänen vaatteeseensa ja se repesi. Samuel sanoi Saulille: ”Jehova repäisee sinulta kuninkuuden pois.” Jehova valitsisi kuninkaaksi sellaisen miehen, joka rakastaisi ja tottelisi häntä.

”Totteleminen on parempi kuin uhri.” (1. Samuelin kirja 15:22)