Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 82

Jeesus opettaa miten rukoillaan

Jeesus opettaa miten rukoillaan

Fariseukset halusivat tehdä vaikutuksen toisiin. Silloinkin kun he tekivät hyvää toisille, he tekivät sen vain siksi, että heidät huomattaisiin. He opettelivat ulkoa pitkiä rukouksia ja toistivat niitä sitten ääneen synagogissa ja kadunkulmissa, niin että kaikki voisivat nähdä ja kuulla heidät. Ihmiset olivat yllättyneitä, kun Jeesus opetti: ”Älkää rukoilko sillä tavalla kuin fariseukset. He kuvittelevat, että Jehova pitää heidän rukouksistaan, kun niissä on paljon sanoja. Mutta se ei pidä paikkaansa. Älkää hokeko samoja sanoja uudestaan ja uudestaan. Jehova haluaa, että kerrotte hänelle, miltä teistä oikeasti tuntuu.”

Jeesus jatkoi: ”Teidän pitäisi rukoilla näin: ’Meidän Isämme, joka olet taivaassa, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. Toteutukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.’ ” Jeesus opetti ihmisiä rukoilemaan myös henkilökohtaisia asioita, esimerkiksi sitä, että he saisivat syntinsä anteeksi ja että heillä olisi riittävästi ruokaa joka päivä.

Jeesus sanoi: ”Rukoilkaa Jehovaa usein ja hartaasti. Hän on Isänne. Kaikki vanhemmat haluavat antaa lapsilleen hyviä asioita. Jos lapsi pyytää leipää, niin ei isä varmaankaan anna hänelle kiveä. Tai jos lapsi pyytää kalaa, niin ei kai isä anna hänelle käärmettä?”

Sitten Jeesus selitti: ”Jos kerran te osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, niin kuinka paljon ennemmin Isänne Jehova antaakaan teille pyhää henkeä, kun pyydätte sitä häneltä?” Rukoiletko sinä Jehovaa? Millaisia asioita rukoilet?

”Pyytäkää jatkuvasti, niin teille annetaan. Etsikää hellittämättä, niin te löydätte. Kolkuttakaa lakkaamatta, niin teille avataan.” (Matteus 7:7)