Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 93

Jeesus palaa taivaaseen

Jeesus palaa taivaaseen

Kun Jeesus tapasi opetuslapsensa Galileassa ylösnousemuksensa jälkeen, hän antoi heille tärkeän käskyn: ”Menkää ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä. Opettakaa heille kaikki se, mitä olen opettanut teille, ja kastakaa heidät.” Sitten hän sanoi: ”Muistakaa, että minä olen aina teidän kanssanne.”

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus näyttäytyi 40 päivän aikana sadoille opetuslapsille Galileassa ja Jerusalemissa. Hän opetti heille tärkeitä asioita ja teki monia ihmeitä. Viimeisen kerran Jeesus näyttäytyi apostoleille Öljymäellä.

Jeesus oli aiemmin sanonut apostoleille: ”Älkää lähtekö Jerusalemista vaan odottakaa sitä, minkä Isä on luvannut.” Apostolit eivät ymmärtäneet, mitä Jeesus oli tarkoittanut. Öljymäellä he kysyivät häneltä: ”Tuleeko sinusta nyt Israelin kuningas?” Jeesus vastasi: ”Vielä ei ole Jehovan aika tehdä minusta kuningasta. Te saatte pian pyhää henkeä, joka antaa teille voimaa. Teistä tulee minun todistajiani. Menkää ja saarnatkaa Jerusalemissa, Juudeassa, Samariassa ja maailman kaukaisimmissakin kolkissa.”

Sitten Jeesus alkoi nousta taivaaseen ja pilvi peitti hänet näkyvistä. Opetuslapset jäivät katsomaan taivaalle, mutta Jeesus oli poissa.

Opetuslapset palasivat Öljymäeltä Jerusalemiin. He kokoontuivat säännöllisesti erääseen ylähuoneeseen ja rukoilivat siellä. He odottivat, että Jeesus antaisi heille lisäohjeita.

”Tämä valtakunnan hyvä uutinen saarnataan koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu.” (Matteus 24:14)